Köh köh ja uusia varustepulmia

Köh. Köh, köh. Näin sanoi Ruusa, kun eilen harjailin sitä karsinassa. Vaikka köhäisyt yleensä (paitsi siis eilen) tulevat yhden sarjoissa, niitä on alkanut tallinpitäjän mukaan kuulua päivittäin ja eri tilanteissa.

Oikeastaan ainoa tilanne, jossa Ruusa ei juuri koskaan köhi, on tilanne, jolloin sen kaiken järjen mukaan olisi todennäköisintä availla hengitysteitään. Niin juuri, juostessaan ja riekkuessaan Ruusan ei ole vielä tämän vuoden puolella kuultu yskivän. Eikä siltä kyllä energiaakaan puutu, pikemminkin tarhakaverit arvostaisivat pientä energiatason laskua. (Eipä ihme, että löysin Ruusan kaulasta hampaanjäljen.)

Eihän tässä kuitenkaan muu auttanut kuin ottaa puhelin kauniiseen käteen ja soitella Viikkiin. Siellä olivat puhelinlangat pahasti solmussa. Minä pääsin vain keskukseen tai puhelinvastaajaan ja hevossairaalan päässä vastaanottovirkailija oli päästä järjestään, kun puhelimet pirisivät lakkaamatta mutta luurista ei kuulunut mitään.

Lopulta langat saatiin selvitettyä ja Ruusalle sovittua treffit tutun ja hyväksi todetun eläinlääkärin kanssa. Nyt tiedän, mitä teen vappuaattona.

Samalla reissulla kun tähystellään Ruusan keuhkoja, myös kuvataan ne jalat. Jalat, jotka tallinpitäjän ja omien havaintojeni mukaan ovat olleet aivan oikeanlaisessa kunnossa ruokinnan vähentämisen jälkeen - kunnes niissä taas eilen sattui käteen kovastikin pehmeitä kohtia.

Sen sijaan Ruusan kyljistä vähäinenkin pehmeys on hyvää vauhtia pakenemassa, joten ei se väkirehun syöttäminen ehkä kuitenkaan ihan turhaa olisi.

Mutta runsaan viikon päästä sitten nähdään, onko jalkojen turvottelussa kyse jostain yhtä selittämättömästä kuin siinä, että erään tutun kasvatti satunnaisesti kuumeili kolme ensimmäistä vuottaan ja lopetti sitten. Vai onko Ruusan seuraava osoite kenties pakasteosasto.

Eilen kumminkin sovittelin Ruusalle Hevosmessuilta mukaan tarttuneita uusia varusteita. Sekki oli oikean kokoinen, jes! Ei siis mitään ongelmaa. Vai?

Kuvavisa: mitä puuttuu? (Hyvin muuten myös näkee, että matka sä'ästä pepun päälle on nousujohteinen.)

Juuri niin, Ruusan halpissilasta puuttuu siis kiinnitystappi sekille. Ei tullut mieleenkään tarkistaa tätä etukäteen! Jos jopa valjakkovaljaissa on sekkitappi (tai mikä ikinä hieno ravitermi sille oikeasti olisikaan) niin miksei tällaisissa ravityyppisissä rintavaljaissakin. Mutta ehkäpä sellaisen asentaminen samassa yhteydessä ohjarenkaiden kanssa olisi ollut liian kallista, vaativaa tai jotain sensuuntaista.

Messuilta heräteostoksena mukaan tarttuneet omppukuolaimet puolestaan päätyivät eilen Ruusan suuhun. Poni ei erityisemmin arvostanut. Kuolaimet olivat myös "vähän" reilua kokoa, joten ehkäpä eivät ainakaan ihan heti päädy varsinaiseen käyttöön. (Koon yliarvoimista voin puolustella sillä, että tämä oli ensimmäinen kuolain, jonka olen koskaan ostanut omalle ponille. En edes tiedä, mitä kokoa olivat Ruusan emän kuolaimet.)

"Mami auta, ota pois!"

Ruusa otti kuolaimet ihan hienosti suuhunsa.

Kokeilin ensin ilman suitsia niin, että tarjosin vaan kuolaimia Ruusan nenän alle. Ensin "myötäsin" eli vein kuolaimen pois, kun Ruusa kääntyi katsomaan kuolainta, sitten kosketuksesta ja niin edespäin, kunnes poni otti kuolaimen suuhunsa. Tämän jälkeen viritin suitset kuolaimiin ja suitset ponin päähän.

En kyllä ihan niin pitkälle tätä asiaa ole ajatellut, että mitä sitten jos poni ei lakkaakaan aukomasta suutaan ja irvistelemästä kuolaimen kanssa. Yritin kumminkin varmuuden vuoksi odottaa kuolainten poisoton kanssa sellaiseen hetkeen, että suu oli rauhassa.