Väsynyt odottaja ja uusi ongelma

Heti alkuun todettakoon, että sään lämpenemisestä huolimatta Pulla-Albert jatkaa piilotteluaan näin 345 tiineysvuorokauden kunniaksi (tai no, nyt kun päästiin jo lauantain puolelle niin ollaan jo 346:ssa).

Huumori alkaa olla vähitellen lopussa ja tilalle on tullut armoton ketutus.

Ketutuksen kaveriksi on viime päivinä hiipinyt myös huoli. Keskivaikeasta univajeesta kärsivä ponitäti ei nimittäin ole ainoa, joka on viime päivinä muistuttanut zombia. Itse odottaja on pääosin nukkunut ympäri vuorokauden. Silloinkin kun poni ei ole nukkunut, sillä on ollut vaikeuksia pysyä hereillä. Sen haukottelutiheys on myös ollut melkoinen.

Sorry, kuvanlaatu on taas pääosin tätä.

Keskiviikkona puhelimen päähän tavoitettu tammatohtori oli sitä mieltä, että väsymys ei ole epänormaalia tässä vaiheessa tiineyttä. Että ei ole hätää, jos ponin suusta menee alas ja toisesta päästä tulee ulos tavaraa suhteellisen normaaliin tahtiin eikä lämpöä ole. 

Meinasin jo tyytyä tähän vastaukseen. Onneksi tallinpitäjä kuitenkin ihmetteli, enkö oikeasti aio teettää verikokeita. Ne otettiin torstaina.

No. Kyllähän niissä verikokeissa sitten oli ihan kunnolla syytä huoleen: maksa-arvot pielessä. Myös hemoglobiini on hieman alhainen.

Eläinlääkäri muotoili, että arvot olivat hiukan koholla, mutta kun sain analyysitulokset nähtävikseni niin pari niistä oli kyllä noin tuplat korkeimpaan viitearvoon verrattuna.

Eli jos en jo valmiiksi valvoisi varsomista toivoen, valvoisin joka tapauksessa tätä murehtien.

Onneksi raivokas googletus sentään paljasti, että maksa-arvojen kohoamisen suuruus ei välttämättä kovinkaan vahvasti korreloi vaurion vakavuuden kanssa ja että toipuminen on yleensä mahdollista. Ikävämpi juttu on tietysti se, että oireiden ilmetessä jo vähintään 75 prosenttia maksasta on sairastunut. (Yhdessä maksasairaudessa ensimmäisiin oireisiin muuten kuuluu erään lähteen mukaan jatkuva haukottelu - ja yhden kutina.)

Myös sappiarvo oli selvästi koholla. Google osasi ohjata minut sellaisen tiedon ääreen, että näillä veriarvoilla ihmisellä epäiltäisiin raskaushepatoosia, jonka yleisin oire on - tadaa - sietämätön kutina. Ja mistäpä muusta poni onkaan viime aikoina kärsinyt? (Ja kaviot ovat taas venähtäneet, viimeksi niitä vuoltiin nelisen viikkoa sitten, mutta ei kunnolla.)

Eläinlääkärin mukaan kahden edestä työskentely on ilmeisesti käynyt Ruusan maksalle liian työlääksi.

Tämä ei kuulemma ole kantavilla tammoilla lainkaan tavaton löydös, mikä ehkä vähän lohduttaa tai sitten ei. Itsehän olen varma, että olen tämän jollain ruokintavirheellä tahi muulla mokalla aiheuttanut. 

Entäs Pulla-Albert? Eläinlääkäri ei uskonut, että maksaongelma siihen vaikuttaisi. Ja kuulemma tällaiset tiineysajan maksaongelmat korjaantuvat yleensä ihan sillä, että varsa syntyy.

Niin että nyt olisi sitten jo ihan terveydellinenkin syy toivoa, että Pulla-Albert jo pyrkisi päivänvaloon. Toistaiseksi tamman käytöksessä ei valitettavasti ole ollut havaittavissa viitteitä sellaisesta.

Jos varsa ei maanantaihin mennessä ole tajunnut vihjettä, Ruusasta otetaan silloin uudet verikokeet. Jos se on syntynyt, testi uusitaan vasta vähän myöhemmin.

Sitä odotellessa lääkitsen ponia - melassisiirapilla. Siirappia pitäisi nyt saada uppoamaan pari desiä päivässä. Jos melassi ei mene alas hyvällä (rehun seassa), se on saatava alas pakkokeinoilla.

Onneksi juuri seosmelassi on vuosien varrella ollut toimiva aine saada huijattua poni syömään/juomaan erilaisia asioita, joita se muuten ei nauttisi. Lähinnä nyt lisävettä ja psylliumia.

Maku on siis ponille mieluisa. Silti vähän jännitti, miten ensimmäinen tujummin melassoitu ateria menisi alas.

Laitoin ensimmäiseen annokseen heti koko 2 desiä melassia, jotta kuuri saataisiin rivakasti alulle. Poni imi koko keiton nikotteluitta. Joten ehkäpä tästä osasta ei saada ongelmaa aikaiseksi. Ainakaan ennen kuin poni kyllästyy. Yleensä niin ennen pitkää tapahtuu.

Älkää muuten kysykö, mihin seosmelassin hoitava vaikutus perustuu. Minäkään en tajunnut kysyä.

Koska sisätaudit eivät kuulu oman eläinlääkärimme erikoisalaan, hän oli jo konsultoinut sisätautieksperttiä. Mainittu ekspertti sattuu olemaan Ruusan henkilääkäri (kirjaimellisesti). Hän oli heti muistanut pitkäaikaisen potilaansa ja ollut oikein halukas auttamaan.

Sisätautilääkäri oli ollut eniten huolissaan siitä, syökö poni. Jos syöminen käy vähäiseksi, tarvitaan seosmelassia myös ateriankorvikkeeksi ja oikea määrä pitää eläinlääkärin tarkkaan laskea.

Enimmäkseenhän Ruusan ruokahalu on ollut sitä luokkaa, että olen ihmetellyt, mihin kaikki ruoka varsan kaventamassa mahatilassa oikein mahtuu. Mutta näinä muutamana päivänä, jolloin poni on lähinnä levännyt, se ei ole hotkinut entiseen malliin.

Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että mahaan päätyy myös heinää useita kiloja päivässä. Väkirehut ovat maistuneet hyvin paria iltaa lukuun ottamatta.

Harmittaa paitsi tämä ongelma, myös ihan oma toiminta. Olen yleensä aika säännöllisesti otattanut Ruusasta muutenkin verikokeita, mutta tänä vuonna tämä taisi olla vasta toinen.

Että sitä ei tajua tiineysaikana tällaisia tarkistella, vaikka silloin olisi tavallista suurempi tarve.

Eniten kuitenkin soimaan itseäni siitä, että ilman tallinpitäjää olisin rikkonut myös omaa poninomistajan sääntöäni numero yksi: Luota vaistoihisi.

Jos tuntuu, että kaikki ei ole kunnossa, yleensä ei olekaan.

Mikset jo synny?

Juup. Eipä ole mitään varsaa näillä hoodeilla näkyillyt. Eikä kyllä vaikuta siltä, että näkyisi vielä vähään aikaan.

Ehkä varson, ehkä en, so not. Huomaa myös punk-henkinen kampaus.

Tai no, tissiosastolla on kyllä tapahtunut kehitystä, mutta jos tähänastisesta tahdista on jotain pääteltävissä niin tätäkin settiä saa katsella vähintään päiviä ennen kuin asiaintilassa seuraavaksi tapahtuu muutosta.

Epäilen, että jos Pulla-Albert saapuu maailmaan tällä viikolla, ajankohta osuu loppuviikkoon. Vaan voihan se mennä ensi viikkoonkin. Tai sitä seuraavaan. Kaipa se juhannukseen mennessä on ulkona.

Tissit maanantain vastaisena yönä kello 2:45.

Tissit maanantai-iltana kello 22.

Merkki kai sekin, että pouni on myös hinkannut häntäänsä.

Esimerkiksi maanantaina lähdin illalla tallille tavallista aiemmin, koska poni näytti siltä kuin yrittäisi kaivautua persus edellä pihaton seinästä läpi. Sen jälkeen ei näyttänyt millään löytävän mukavaa lepoasentoa. Mutta sitten poni kävi köllölleen eikä olo näyttänyt enää yhtään tukalalta.

Ähäkutti! Vielä saa valvoa.

Ainahan on tietysti myös mahdollista, että poni on laajentanut vaiva-cv:tään vielä kesäkutkallakin.

Häntä ei nimittäin ole ainoa jouhiosasto, jota Ruusa on viime päivinä hinkannut. Havupuuhun hankaamalla se on loihtinut harjaansa varsin punk-henkisen kampauksen. Tyylin viimeisteli oljilla köllöttely ennen kuin pihka oli kuivunut. Ei voi kuin ihailla omaperäistä tyyliniekkaa.

Myös koivuun on hyvä hangata.

Ponin mielestä myös ihmisen tulisi osallistua sen ruumiinosien rapsutteluun.

Muutenkin se ilahtuu kaikenlaisista ohjelmanumeroista, joista ykkössuosikki on tietysti ruohoon totuttelu. Olemme päässeet jo huimaan 20 minuuttiin kerralla. Adjektiivi on puhdasta sarkasmia. Kahtena edellisenä vuonna poni laidunsi tässä vaiheessa kevättä jo yötä päivää.

Nyt kesä näyttäisi olevan vielä kaukana, vaikka omasta kesälomastani on jo puolet valvottu.

"Et olisi ensimmäinen hevosenomistaja, jonka varsa syntyy vasta loman jälkeen", totesi eläinlääkäri muutaman päivän takaisella käynnillään. Siinäpä viiteryhmä, johon mieluummin jättäisin kuulumatta. Tällä menolla tarvitsen kesäkuussa lomasta toipumisloman.

Niin että mikä mättää, Pulla-Albert? 341 vuorokautta on minusta jo sellainen kypsytysaika, että kyllä siinä pitäisi vaikka oripojankin valmistua. 

Poikiahan tunnetusti saa aina odottaa. Ovat kaiketi sen verran mukavuudenhaluisia, että köllöttelevät mamman sisuksissakin mieluummin pitempään kuin lyhempään. Onhan syntymisprosessi varsin vaivalloinen kaikille osapuolille.

Äitienpäivänä poni kävi pihatossa pyörimässä eikä ravistellut. Sitten tuli maanantaina vähän vettä niskaan. Punk-henkinen tyyli on viimeistelty.

Syntymisen odottelussa haluaisin korostaa erityisesti univajetta kerryttävän omistajan kärsimyksiä. 

Valvottuina öinä on ollut hyvää aikaa pohtia, miten järkevää oli muutenkin kroonisesti unettoman ryhtyä tällaiseen unirytmin tehosekoitusprojektiin. No, järjen kanssahan tällä ei ole mitään tekemistä.

Eipä auta kuin odotella. Odotella ja valvoa, valvoa ja odotella. Yritän lohduttautua ajatuksella, että varsominen on joka päivä päivän lähempänä. Ja yritän olla ajattelematta niitä hevosia, jotka ovat kautta historian ja tänäkin keväänä kantaneet 12 kuukautta tai jopa yli 400 vuorokautta.

Onneksi sentään olosuhteet alkavat olla syntymän ihmeelle kunnossa, kun tänne Uudellemaalle saatiin pieni lämpöaalto.

Lämpöä on ollut jopa niin paljon, että ponitätikin luopui pariksi päiväksi pitkistä kalsongeista. Maanantaina illalla tosin puin ne takaisin. Piposta en sentään ole vielä edes ajatellut luopua. Ehkä harkitsen sitä sitten loppuviikolla, jos luvatut helteet saapuvat. 

Hetkenä minä hyvänsä

Torstaiaamuna melkein jo luulin, että näen kohta Pulla-Albertin, sillä Ruusa alkoi yhtäkkiä levottomaksi. Meni makuulle, nousi ylös, kuopi pahnoja ja käveli ympäriinsä epämukavan näköisenä. Klassisia enteitä.

Tämä tapahtui tietenkin kello 4.30, juuri ennen kuin minulla oli tarkoitus hetkeksi siirtyä unten maille. Unen ja valveen rajamailla tuntui kuin poni olisi tehnyt sen kiusallaan. Varsaa ei kuitenkaan tehnyt.

Yöunet jäivät pariin tuntiin, koska eläinlääkäri saapui tiluksille sovitusti samana aamuna. Hänen tehtävänsä oli tällä kertaa lähinnä (muttei nyt sentään kirjaimellisesti) pitää panikoivaa poninomistajaa kädestä ja kertoa, että kaikki on hyvin. Onhan raskaana olevillakin neuvolan tuki, miksei siis myös wannabe-ponikasvattajilla.

Ennen varsomisen kaltaisia koitoksia kannattaa levätä paljon.

Eläinlääkärin käynti tuli sikäli hyvään saumaan, että juuri edellisenä päivänä havaitsin Ruusan jalassa järkyttävän turvotuksen. Tiedättehän, sellaisen, joka suorastaan huutaa "jänne säleinä" tai "hankkari hajalla". (Tuskin olen ainoa, joille turvotukset tämmöisiä kauhujuttuja huutelevat.) Jos myös vierustoveri olisi ollut samalla lailla tukossa, olisin kuitannut asian tiineydellä, mutta vasen takajalka oli aivan solakkana. Panic!

No. Kuulemma tiineys voi aiheuttaa myös yksijalkaista turvotusta. Taas yksi asia, jota en ennen tiennyt tai ainakaan muistanut. "Tämä voisi olla vielä tuplasti paksumpikin", lohdutti eläinlääkäri. Aha, okei. Taas saa tuntea itsensä päteväksi järki-ihmiseksi.

Tukevan turvotuksen syy on siis todennäköisesti Pulla-Albertin asento, joka haittaa imusuoniston toimintaa. Onhan ihmisilläkin paksuna ollessaan myös nilkat joskus melkoisesti paksuina.

Ruusan emällähän oli kyllä tiineysturvottelua jaloissa, mutta se oli sellaista enemmän nestetyyppistä ja tasaisemmin eri takakinttuihin jakautunutta. Ruusalla ei tätä ennen ole ollut mitään. Ei siis kerta kaikkiaan yhtään mitään.

Hyvässä kunnossa, arvioi eläinlääkäri Ruusaa. Vatsanpeitteetkään eivät ole paljon venyneet, mikä voi selittää ponin liikkumisessa aivan viime aikoihin asti olleen helppouden. Kuvassa taustalla näkyvä muovikaukalo on ollut naapuritarhalaisten suosikkilelu jo jonkin aikaa. Torstaina illalla havaitsimme sen mystisesti siirtyneen Ruusan tarhaan ilman ihmisten myötävaikutusta.

Sitten Pulla-Albertin kuulumisiin.

Ensinnäkin hän on elossa ja ilmeisen hyvissä voimissa, mikä on jo kotiinpäin. Toisekseen lapsonen on matkalla kohti synnytyskanavaa ja on tällä hetkellä aika ahtaissa tunnelmissa.

Lisäksi eläinlääkärin käteen sattui ensimmäisenä turpa, joten tiedämme, että Pulla-Albert ei ole tulossa ulos ainakaan nurinpäin. Se on huojentava tieto, sillä pylly edellä syntyminen on hevoiselle käsittääkseni pääsääntöisesti itsemurhatehtävä. (Edit: Tietenkään myöskään turpa edellä tuleminen ei ole toivottavaa.)

Eläinlääkäri totesi, että tulevan äidin takamus on jo lupaavasti löpsähtänyt sekä vulvan että lihaksiston osalta. Häntäkin on ihan lötköpötkö. Tisseistä eläinlääkäri kommentoi, että vaikka utare on jo aika lailla täyttynyt niin tavallisesti nisät täyttyvät enemmän ennen h-hetkeä. Tavallisesti, mutta ei aina.

Tallinpitäjän mielestä Ruusan tiineys on tähän asti edennyt kuin oppikirjoissa. Sikäli voisi kuvitella, että myös tissiosasto noudattaisi oppikirjaa. Jos näin on, mennee vielä jokunen päivä ja valvottu yö ennen kuin Pulla-Albertimme on maailmassa.

Mutta ei välttämättä mene enää kovin kauan.

Näitä jo voi melkein kuvitella varsan imemään. 

Eläinlääkärin käynnistä oli muuten sekin hyöty, että varsomiseen varustautumisen aste parani oksitosiinin ja liukastegeelin verran.

Oksitosiinia tarvitaan sellaisessa skenaariossa, jossa jälkeiset eivät ole kolmessa tunnissa irronneet. Jos jälkeiset senkin jälkeen pysyvät jumissa niin pari tuntia myöhemmin tökätään uutta piikkiä lihaan. (Voi myös kokeilla viedä tamman pois varsan karsinasta. Hätä on hyvä irrottamaan jälkeisiä.)

Näin voitamme kuulemma aikaa niin, ettei tarvitse päivystäjälle soitella keskellä yötä. Siis että minäkö muka soittelisin tällaisella asialla (mahdollisesti paniikissa) keskellä yötä?

Liukasteella puolestaan voi ihan vaikka edistää ison varsan ulosluiskahdusta.

Etupäässä liukkari kuitenkin pakattiin varsavalvojaispakettiin siltä varalta, että on ihmiskäsin esim. suoristeltava varsan jalkoja tamman sisuksissa. Sellaisessa tapahtumassa ei kuulemma kannata pukea kumihanskoja, koska ne hajoavat. Sen sijaan on pestävä kädet huolella ja desinfioitava ne. Ihan steriiliä ei kuulemma tarvitse olla, sillä jos varsan asentoa joutuu oikomaan käsin niin tammalle pitää joka tapauksessa tehdä kohtuhuuhtelu.

No, toivotaan nyt, ettei liukkarille tule käyttöä.

Joka tapauksessa varsa voi merkeistä päätellen saapua maailmaan hetkenä minä hyvänsä. Todennäköisesti sitten, kun säät vähän lämpenevät, arveli eläinlääkäri.

Mutta vaikka eivät lämpenisikään niin ei meillä välttämättä ole paniikkia, sillä maanantaina Posti toi tällaisen paketin:

Koiraa ei vahingoitettu kuvauksissa, vaikka jonkinlaisia traumoja vaatteiden pitämisestä saattoikin syntyä. 

Paketissa tuli siis tuo loimi, ei onneksi sentään koiraa. Kun valokuvamalliksi ei ollut vielä tarjolla varsaa, tehtävä lankesi äitini koiralle. Omani pääsi tällä kertaa pälkähästä, sillä sitä ei noin 30 senttiä korkeana olisi loimen alta juuri näkynyt.

Pulla-Albertin ensimmäisessä synttäripaketissa oli myös isompi varsaloimi ja nahkariimu. Riimu tulee varmasti käyttöön, jos kaikki menee Pulla-Albertin kanssa suunnitellusti. Kiitos Sari Vasenkari!

Tämä pienempikin loimi lienee turhan reilu, mutta kaula-aukko vaikuttaisi etukäteen arvioituna sopivalta. Joten jos helman vaan saa kursittua varsaturvalliseksi niin takki sopinee tarkoitukseensa aivan hyvin.

Loimi on ainakin ihanan lämmin, sen avulla ponilapsi varmasti selviytyy pihaton pahnoilla vaikka pakkasyöstä. Ja jos säiden kehitys noudattelee nykylinjaa niin voipi olla, että takille tulee käyttöä vielä juhannuksenakin.

Varsavalvojan m(a)yday

Monesti blogistit tykkäävät tehdä ns. my day -postauksia (nimeä ei ole käännetty suomeksi oletettavasti siksi, että "minun päiväni" kuulostaisikin alakoululaisen ainekirjoituksen otsikolta). Sen mitä olen My day -juttuja lukenut, pääidea tuntuisi olevan saada oma arki kuulostamaan mahdollisimman hienolta. 

Olen monesti suunnitellut tällaista "minun päivääni". Jos ei muuten niin ihan vaan saadakseni muiden päivät vaikuttamaan hienommilta. Kokopäivätyöllistetyn ja keskituloisen poninomistajan elämä ei ole niinkään glamouria kuin tarkkaa aikataulutusta ja siitä huolimatta riittämätöntä ehtimistä.

Yritin aikatauluttaa myös lomani mahdollisimman tehokkaasti niin, että maksimoisin Pulla-Albertin kanssa vietetyn ajan. Valitettavasti Albertilta ja sen biologiselta mamilta taisi jäädä tämä memo lukematta, sillä loman aikataulutus on toistaiseksi ollut aivan toinen kuin etukäteen toivoin.

Mutta hei, elämä on valintoja, ja minä nyt (jostain käsittämättömästä syystä) päädyin valitsemaan oman silmäteräni varsotuksen.

Eli tässäpä varsavalvojan m(a)yday, joka noudattaa varsavalvojan vuorokausirytmiä ja ajoittuu tämän viikon maanantaille ja tiistaille. Kellonajat ovat osittain jälkikäteen muisteltuja ja siten summittaisia.

Koska jostain syystä en ole tullut aikoihin ottaneeksi tuoreita kuvia, muistellaanpa miltä näytti noin vuosi sitten. Nyt en ole vielä edes kunnolla uskaltanut aloittaa ruohoon totuttelua, eikä kyllä juuri ole ollut sitä ruohoakaan.

Varoitus: Seuraavaa noin nälkävuoden mittaista tekstiä kuvittavat vain nettikameran kuvat, joiden resoluutio on matala. 

Kello 20 Palaan kauppareissulta nälkäisenä kotiin. Matkalla huudan talvelle, että se on puoli vuotta myöhässä. Talvi ei välitä, vaan sataa lisää räntää. Kiitän onneani, saamattomuuttani ja salaa vähän myös älyäni siitä, että sekä autossani että hevostrailerissani on vielä nastat tukevasti alla.

Kytken trailerin auton perään. Olen nimittäin havahtunut ajatukseen, että varsavalvojaisissa kannattaisi pitää myös kuljetuskalusto käyttövalmiudessa. Tähän saakka kaluston hevosenmentävä osa on kuitenkin lojunut käyttämättömänä ihmisasumuksen pihassa.

20.30 Syön salaatin ja valmistaudun tallille lähtöön.

21.40 Saavun tallille ja tiedustelen tallinpitäjältä, mihin voisin jättää trailerin. Kääntöpaikalla on ahdasta, mutta peruutus lähes 90 asteen kulmaan onnistuu varsin vähällä vaivalla. Sen sijaan lähes suoraviivainen peruutus trailerin suunnitellulle säilytyspisteelle vie noin 20 minuuttia. Kun yksinkertainen suoritus on viimein monimutkaisesti suoritettu, ilmassa leijailee kärähtäneen kytkimen pistävä tuoksu. Melkein voisi jopa sanoa, että ihan putkeen ei nyt mennyt.

22.15 Keitän vedenkeittimellä vettä ja laitan Greenlinen turpoamaan, minkä jälkeen suuntaan ponin tarhaan ja ensimmäisenä tsekkaamaan tissit. Ihan kuin olisi vähän enemmän turvotusta. Takapuolen löysyystilanne on entisensä. Lumisateessa hiukan päällyskarvoja kastellut poni ei ilahdu lihastensa läpsyttelystä.

Ensimmäinen lämmön mittaus saa terästäytymään: alle 37 astetta - lähellä varsomistahan joillakin tammoilla laskee ruumiinlämpö. Tarkistusmittaus näyttää kuitenkin normaalit iltalukemat, 37, 7. Poistan ponin kavioista kalossit, jotta kaviot saisivat välillä ilmaa.

Kerään kaikki ponin heinät tarhasta ja siirrän ne pihattoon, jotta kullannuppu viettäisi aikaa kameroiden kattamalla alueella. Poni kävelee epäluuloisena perässä, mutta ei mene heti sisään.

22.45 Haen turvonneen puuron, lisään myslin ja muut härpäkkeet sekä vähän viileää vettä. Tarjoilen appeen ponille pihatossa. En lukitse ovea, koska ponin hengityksessä on ollut aistittavissa pientä raskautta, jonka en todellakaan halua muuttuvan varsinaiseksi oireiluksi.

"Tiedän, että joku tuijottaa."

23 Istun asuntovaunussa tietokoneella ja katson kännykästä, kuinka poni rouskuttelee heiniä. Syön evääksi ostamistani suklaakekseistä yhdellä istumalla puolet. Ällöttää. Syön siksi välillä ruissipsejä.

23.30 Surfailen netissä ja katson kännykästä, kuinka poni lepäilee pihatossa. Ensin seisaallaan, sitten köllähtää makuulle. Syön vielä yhden suklaakeksin.

24 Poni vaihtaa asentoa ja niin minäkin, koska yli vuosi sitten kaatuessa murtunut häntäluu ei tykkää istumisesta. Asennon vaihtamisesta se tykkää vielä vähemmän. Poni nukkuu ja toivon, että minäkin voisin. Syön omenan.

00.30 Poni kääntää kylkeä ja nousee kohta seisomaan. Syö heinää. Laitan asuntovaunun lämmityksen päälle, koska ulkona pakastuva ilmanala viilentää sisätiloja tehokkaasti. Painan Bloggerissa vahingossa julkaisunappia tallenna-napin sijaan.

01 Poni lähtee ulos. Ilmeisesti kakalle, koska palaa muutaman minuutin kuluttua takaisin. Tässä ponimallissa on sellainen kiva ominaisuus, että se ei mielellään kakkaa sisään. Toisaalta tätä hienoutta tasapainottaa sellainen ominaisuus, ettei se mielellään pissaa ulos.

Sisään palattuaan poni jatkaa heinän rouskuttelua. Minulla särkee päätä, koska läppärin tuijottaminen ja näpyttely asuntovaunun pöydän ääressä ei ole varsinaisesti ergonomian riemuvoitto. Toivon, että voisin jo mennä nukkumaan. Laitan vaunun lämmityksen pois päältä, koska poskia jo kuumottaa.




1.30 Poni kävelee ympäriinsä pihatossa. Ottaa lisää heinää. Toivon, että voisin jo mennä nukkumaan. Päätän sen sijaan katsoa, josko Netflixistä löytyisi jotain mielenkiintoista katsottavaa. Päädyn Uuteen Sherlockiin.

1.45 Poni tuijottaa jotain intensiivisesti ja hetken päästä rynnistää ulos pihatosta.

2.05 Havahdun hereille. Olen pudonnut Sherlockin kärryiltä. Pihatossa tilanne näyttää sen sijaan yhtä tyhjältä kuin parikymmentä minuuttia aiemmin, joten lähden tarkastamaan tilanteen.

Poni löytyy pälyilemästä portin läheltä. Muita hevosia ei näy lähistöllä. Vien sylillisen uutta heinää pihattoon toivoen, että poni seuraisi, mutta siellä on entistäkin heinää reilusti jäljellä.

Tunnustelen ponin mahaa, mutten tunne mitään liikkeitä. Mietin, onko Pulla-Albertin viimeaikainen hiljentyminen eläinlääkäriasia. Poni pyytää rapsuttamaan sisäreittään. Kun jalka on ylhäällä, tissit roikkuvat aika täyden näköisinä alhaalla. Nisät sojottavat alaspäin.

2.25 Ulkona on raikasta, mutta kylmä, joten palaan Sherlockin pariin. Ruusa seisoo pihaton ovella ja empii sisään menemistä. Rapsutan sitä vähän hännästä ja kun kävelen pois, se astelee sisään.

Vaunussa seuraan, kun poni nyhtää raivokkaasti uutta heinäkasaa. En ole vielä huomannut tiineyden vaikuttaneen Ruusan ruokahaluun tai edes siihen, miten paljon evästä sen maha vetää.

Oma olo tuntuu ulkoiluhetken jälkeen vähän virkeämmältä. Myös aiemmin nukutut vartin tehotorkut voivat vaikuttaa asiaan.

2.45 Poni kuuntelee jotain pää ylhäällä ja rynnistää ulos pihatosta. Laitan lämmityksen päälle. Poni palaa parin minuutin kuluttua heinän ääreen. Kuulostelee jännittyneen oloisena ääniä ja muutaman minuutin kuluttua suuntaa taas ulos.

Kuva joltain muulta yöltä, koska tossut.

3.30 Havahdun hereille ja totean, että ponny ei ole palannut sisätiloihin. Lähden korjaamaan tilannetta. Linnut laulavat kuin missäkin sademetsässä ja valo alkaa jo kajastaa. Poni hörisee havaitessaan minut. Vien sille taas vähän heinää, vaikka edellisistäkin on valtaosa jäljellä. Ruusa ei halua takaisin sisään, mutta huijaan sen sinne pudottelemalla porkkananpaloja ruokakuppiin. Panen oven säppiin.

Nappaan vaunusta hammasharjan ja hiivin taloon vessaan.

3.45 Palaan vaunuun, jossa onkin jo lämmintä kuin saunassa. Poni rouskuttelee heiniään, päätän siirtyä petiin.

4.15 Ponikin käy makuulle.

4.20 Huomaan taas torkkuneeni, joten luovutan. Laitan kellon soimaan viiden aikaan ja uudelleen kolme varttia myöhemmin.

4.45 Havahdun hereille, vilkaisen kameraa, kaikki näyttää samalta kuin ennenkin. Linnut huutavat kilpaa.

6 Herään kellon soittoon, vilkaisen muuttumatonta kameran näkymää ja mietin, pitäisikö jo käydä avaamassa pihaton ovi. En todellakaan jaksa.

7 Vilkaisen kameraa, totean, että poni on vielä sisällä. Mietin, pitäisikö mennä avaamaan ovi, mutta päätän jättää sen tallinpitäjälle. Hän suuntaa talliin yleensä jo seitsemän pintaan kuitenkin. Kun jonkin ajan päästä havahdun taas, pihatto on tyhjä.

9 Herään vessaan. Vaunussa on kylmä ja laitan lämmityksen päälle. Mietin, pitäisikö jo nousta, mutta väsymys voittaa.

Välillä poniakin väsyttää.

12.45 Havahdun katkonaisesta unesta ja katson kelloa. Whaaat! Äkkiä ylös, hampaanpesulle ja tallille. Tarjoilen Ruusalle aamumurot ja totean, että tissiosastolla näkyy taas halailevia nisiä. Puen ponin kavioihin tossut ja yritän harjata sitä, mutta se siirtyy muutaman metrin päähän. Kun seuraan, se kävelee toiseen päähän tarhaa. Olkoon likainen.

Siivoan tarhan ja pihaton. Lopputuotosta riittää! Avaan pyöröpaalin olkea, mutta se pölyää. En uskalla ottaa kuin muutaman talikollisen, jotka ravistelen huolella. Pyöröpaalioljen laatu on pettymys, sillä saman tuottajan pikkupaalit ovat olleet erittäin pölyttömiä - eivät pelkästään pahnan vaan minkä tahansa kuivikkeen mittakaavassa. Päätän siis palata niihin, vaikka tämä tietää lisäkustannuksia. Toisaalta pikkupaaleja saa yhden eläinlääkärikäynnin hinnalla noin 60.

14.50 Lähden ajamaan kotiin. Soitan matkalta viljelijälle, joka kertoo, että olkipikkupaaleja on jäljellä enää vain muutama kappale! Ei ehkä kymmentäkään. Sovimme, että haen seuraavana päivänä sen verran paaleja kuin ostettavissa on.

Soitan myös eläinlääkärille, joka lupaa tulla varmuuden vuoksi tarkistamaan tilanteen torstaiaamuna. Tunnen itseni vähintäänkin hulluksi, mutta mielenrauhan hinta on usein eläinlääkärilaskun loppusumman suuruinen.

15.10 Olen kotona. Peseydyn. Syön tukevan aamupalan ja juon kupin teetä, lukaisen Hesarin. (Kyllä, luen uutiseni nimenomaan paperilehdestä.) Kärsin pahasta jännityspäänsärystä ja menen sohvalle pitkäkseni.

16.30 Herään ja totean, että ulkona pyryttää. Päänsärky on edelleen pirullinen. Haluaisin vain nukkua lisää, mutta nousen vähitellen ylös, otan särkylääkkeen ja jumppailen hartioita käsipainojen kanssa.

17 Koira pääsee viimein odottamalleen lenkille. (Tässä kohtaa lienee tarpeen huomauttaa, että koira ei ole poissaollessani yksin eikä hoidotta.)

18.30 Lenkki on tehty, seuraava projekti on ruoka.

19.30 Syömme päivällistä ja katsomme samalla Netflixistä Timelessiä. Vilkuilen samalla Ruusa-camia. Poni kävelee sisään lepäämään.

Ulkokamerasta näkyy valoilmiö. Ruusa on ensimmäinen ruskea pallero valoilmiön oikealla puolella.

20 Menen saunaan, minkä jälkeen syön lettuja niin, että maha rutkaa. Katsomme Timeless-jakson loppuun ja vilkuilen samalla, mitä poni puuhailee. Eipä sen kummempia kuin tähänkään asti.

21.20 Lähden tallille. Sama ralli alkaa alusta, mutta poni on väsyneempi kuin edellisenä yönä ja pääosin köllöttelee. Koko yönä ei tarvitse mennä tarkistamaan, mitä poni duunaa, koska se on melkein koko ajan BB-talossa.

Mitäpä sitä ihminen lomallaan muuta!

P.S. Pahoittelen, että painoin tätä kirjoittaessani julkaise-nappia ennenaikaisesti - vieläpä kahdesti. 

Melkein edistystä

Juuri, kun olin ehtinyt julkaista viime blogipäivityksen, tallinpitäjä soitti, että Ruusa on nyt sen oloinen, että se pitäisi hänestä erottaa ruunasta. Joten nyt tammamamma saa elellä yksiössä, kunnes synnyttää itselleen seuraa. Toivomme, että tämä asumismuoto rohkaisisi sitä varsapuuhiin.

Mainittuna päivänä eli torstaina tissitarkastus paljasti viimeinkin edistystä asiassa. Ensi-innostuksen jälkeen tarkasteltuna eivät ne nyt ihan imetysvalmiudessa olleet, mutta kyllä tällaiseen malliin hyvällä tahdolla ihan hyvin voisi kuvitella tositilanteessa ilmestyvän maitoa.

Edistystä, ensimmäistä kertaa! Nisät sojottavat jo alaspäin eivätkä halaile toisiaan.

Sitä paitsi ihan kuin varsan ulostuloaukossakin olisi näkynyt vähän turvotusta ja hännän tienoilla entistä löysempää löysyyttä. Lisäksi poni nosteli koko päivän häntäänsä, katseli välillä mahaansa ja sillä oli vähän kipuilmettäkin naamalla välillä. 

Nyt alkaa tapahtua, päätteli ponitäti ja siirsi itsensä yöksi tallinpitäjän pihassa tönöttävään asuntovaunuun. 

Ilmeisesti ponilla kuitenkin oli vain ilmavaivoja. Ulos tuli nimittäin useita pieruja, mutta ei yhtään varsaa.

Aamuun mennessä tissitkin olivat palanneet rusinoiksi ja nisät halailivat taas toisiaan. Paljon melua tyhjästä.

Halailevat nisät. Sorry kun tämä on nyt eri kulmasta kuin edellinen, kuvia ei ole ihan helppo ottaa.

Varsaa odotellessa olen jälleen ehtinyt oppia lisää siitä, mitä kaikkea voi varsomisessa mennä pieleen. Että eipä ole hukkaan mennyt sekään aika.

Ruusalle sen sijaan on ehtinyt tulla jo ikävä ruunaa ja ruunalle Ruusaa, ovathan ne jo pari päivää eläneet aidan erottamina. (Väliaidassa ei ole tällä hetkellä sähköä, lisäämme sen kuvaan sitten kun siinä on myös Pulla-Albert.)

Linkki videoon

Kevät tuli, lika lähti - tänään 330 vuorokautta täynnä

Kevät tuli sittenkin, ainakin hetkeksi. Toisin kuin toivoin, lämmön ja auringon äkillinen ilmaantuminen ei ole edistänyt varsaprojektia. Kaikki näyttää tismalleen samalta kuin jo monta viikkoa, tai oikeastaan maha näyttää minusta pienemmältä. 

Pitäisikö olla huolissaan? Kuten ehkä joku jo saattoi arvatakin, koko ajanhan tässä ponitäti on enemmän tai vähemmän huolissaan. Pääosin enemmän.

Sinänsä kärsimättömyys on vähän ennenaikaista, että laskettu aikahan on vasta tänään. Siis tänään astutuksesta on kulunut 330 vuorokautta. 

Vaikka poni piilottelisi jälkikasvuaan vielä kuukauden, olisimme vielä ihan normaalin rajoissa. Toivottavasti niin ei kuitenkaan käy! Henk.koht. tykkäisin lomalla nimittäin myös levätä, kuten nukkua enemmän kuin pari tuntia kerrallaan. 

No, se hyvä puoli Pulla-Albertin piilottelusta on, että pitkään kutkutellut ponin pesu oli mahdollista ilman varsan paimentamista. Tämä toteutettiin eilen. Auringossa lämpö varmaankin tavoitteli pariakymmentä astetta.

Tiedän, että kaikkien mielestä ei ole hyvä idea pestä tammaa näin lähellä laskettua aikaa, mutta kun edellisestä pesusta alkoi olla jo vuoden päivät niin puhdistus lukeutui sarjaan välttämätömät hoitotoimenpiteet. Lisäksi tämä lämpö on säätiedotusten mukaan vain pikavisiitillä.

Vesiletkusta valitettavasti oli tilapäisesti tietämättömissä osa, jolla sen olisi saanut liitettyä lämpimän veden lähteeseen, joten pesu toteutettiin vanhanaikaisemmalla ämpäritekniikalla. 

Ei tämä ihan näyttelypuleerauksesta kävisi, mutta saatiinpahan pahimmat kuonat pinnasta pois. 

Yllä olevista kuvista voi nähdä, mitä mieltä poni oli spa-hoidostaan. Sekin taisi tuumata, että talven pölyjen oli aika mennä. (Okei, kyllä sitä välillä alkoi vähän kyllästyttää, mutta enimmäkseen oli tyynellä mielellä.) Eikä se edes mennyt märkänä piehtaroimaan. 

Ponin kuivuttua suuntasimme pellolle ottamaan parit mahaposeeraukset. Koska pesun jälkeen en suihkuttanut ponin hipiään kiiltoa pullosta, vastapesty turkki on aika mattapintainen. Mutta ainakaan pinta ei ole enää harmahtava.

Poseerauksista ei tällä kertaa tullut oikein hyvää, mutta minä olinkin koko session ajan puhelimessa. Kaveri siellä halusi tietää, joko olisi varsauutisia. 

Maha näyttää minusta vähemmän valmiilta kuin kuukausi sitten! Miten tässä näin on käynyt?

Kaveri kyseli, joko Ruusa on kääntynyt sisäänpäin kuten tammat tiineyden loppuvaiheessa tuppaavat tekemään. 

Pikemminkin päinvastoin. Ponihan on ihan mahdoton kainaloinen, jonka pitää osallistua kaikkeen. Eikä se ruunakamuunkaan malttaisi ollenkaan ottaa etäisyyttä. Jopa yöllä näen kamerasta, kuinka Ruusa kuikuilee kaveriaan välioven yläosassa olevasta raosta. En ole raatsinut vielä erottaa niitä päiviksi, vaikka se olisi varmaan järkevää.

No, Ruusahan on muutenkin omanlaisensa. 

Tallilla ihmetystä on herättänyt sekin, miten vähän tiineys tuntuu poniin vaikuttavan. Tai siis onhan se sillä lailla vaikuttanut, että hengitystievaivat ovat pysyneet piilossa. Mutta negatiivisia vaikutuksia emme ole havainneet. Ponista puuttuu jopa kaikki se vaivalloisuus, josta tammat usein tiineyden loppuvaiheessa kärsivät.

Ei muuta kuin varsaa varsan perään vaan, virnisti kaveri, jolle raportoin tästä oripäivillä. 

No, älkää nyt pelätkö, että rupeaisin jo seuraavaa suunnittelemaan. Vaikka aika paljon rahaa olenkin Ruusaan upottanut niin varsotus on sentään hoitomuotona turhan kallis. Ja katsotaan nyt ensin, mitä tästä tiineydestä seuraa.

Yhä yhtenä kappaleena

Moni on jo toivonut varsauutisia, mutta kuten jo vanha kansa tiesi, tyhjästä on paha nyhjästä. Ei ole Pulla-Albertia näkynyt.

Ja ehkä ihan hyvä niin, sillä jos täällä Uudellamaalla jossain on kevättä ilmassa niin sitä on aika vaikea nähdä, koska räntäsade peittää näkyvyyden. Jos ei tule räntää niin sitten ihan vaan vettä. Klara vappen!

Kosteuden runsaasta määrästä johtuen myös ponien tarha on osittain hyvinkin märkä. Sen verran, että se upottaa pikkuisen yli kavion. Valitettavasti tämä märkä puoli on juurikin se osa tarhaa, jossa Pulla-Albertin on tarkoitus ensimmäiset viikkonsa kirmailla. 

Tämä on sieltä tarhan vähemmän märältä puolelta, joka jää varsan synnyttyä ruunalle. Kuva on lauantailta.

Ehkä kevään ilmeinen peruuntuminen on saanut Ruusan toisiin aatoksiin, sillä sen tissiosasto on jopa pienentynyt aiemmasta eivätkä mitkään muutkaan merkit ole muuttuneet merkitsevämmiksi - edes maha ei ole minusta kasvanut yhtään. 

Silti olen ponin edesottamuksia kyttäillyt hiukan öisinkin. En vielä ole katsonut tarpeelliseksi valvoskella koko yötä, mutta muutaman kerran yössä olen kameraa vilkaissut. 

Kun ei näistä ensikertalaisista kuitenkaan koskaan tiedä. Yksi kaveri kertoi oman tammansa tissien olleen sen verran kesken esikoisen syntyessä, että kun varsa suuntasi ternimaidoille niin maitobaari olikin vielä suljettuna. Niin että kaikkea voi sattua.

Omaa pikku pitkäjalkaa odotellessa on ollut hyvää aikaa lukea muiden kauhutarinoita netistä. Keneltä on kuollut tamma, keneltä melkein kuollut molemmat, kenelle on syntynyt kuollut varsa jne. Apua! Olisi ehkä pitänyt harkita kaksi kertaa ennen kuin liittyy varsaryhmään Facebookissa. 

Ruuna oli jotenkin paljon edustavampana lumisateessa kuin Ruusa, jonka pitää koko ajan touhuta jotain.

Hyvin orastava paniikki sai hyvää kasvuvauhtia, kun varsatutkimusta tekevä eläinlääkäri kävi asentamassa Ruusan mammaresidenssiin kamerat. Hänen mukaansa Ruusan joulukuussa sairastama EHV-4-virus on hyvinkin voinut aiheuttaa jotain ongelmia sikiölle. 

Eikä tässä vielä kaikki. Viime kesän oletusarvoisesti terveiden tutkimusvarsojen ryhmään kuulemma syntyi kuitenkin enemmän sairaita kuin terveitä varsoja. 

Että ole tässä nyt iloisin ja odottavaisin mielin sitten. Etenkin, kun en ole viime päivinä havainnut Pulla-Albertin suunnasta oikein mitään liikettä. Onneksi mainittu eläinlääkäri kylläkin tunsi Ruusan vatsanahan läpi aivan selviä elonmerkkejä. 

Ehkä Pulla-Albert siellä nyt lepäilee ennen suurta koitosta. Ja alkaahan sillä olla jo treenitilakin vähissä.

No, niin tai näin, jossain vaiheessa Pulla-Albertin on kuitenkin väistämättä tultava ulos. Siksi olen varustautunut erilaisiin skenaarioihin. Oma tammatohtorimme onneksi päivystää komplikaatioiden varalta koko varsomiskauden.

Päätapahtumaa varten olen varannut seuraavat tarvikkeet:

• puhtaita pyyhkeitä
• sakset (steriloitu)
• tuttipullon (myös steriloitu)
• ummetuslääkettä (Microlax) 
• desinfiointiainetta
• koirantakin
• matolääkkeen. 

Pyyhkeet ovat tietysti varsan kuivaamistarpeita varten, tuttipullo siltä varalta, ettei Pulla-Albert löydä ajoissa ternimaitotissille, ummetuslääke siltä varalta, että Pulla-Albertilta ei meinaa tulla pikikakkaa. Matolääke on Ruusalle, jotta Pulla-Albertin vauvana syömässä kakassa olisi mahdollisimman vähän loisia. Koirantakki on tietysti siksi, että jollei sää tästä parane niin Pulla-Albert syntyy lähes arktisiin olosuhteisiin.

Vieläkö puuttuu jotain?

Viikko sitten näytti vielä tältä. Ja upouudet tossutkin olivat vielä puhtaat. Nyt niistä ei enää näe, minkä väriset ne ovat. Sorry puhelinlaatu!

Varautumiseen kuuluu tietystikin myös se, että Ruusalla ei ole enää rautakenkiä. Ne lähtivät reilu viikko sitten ja poni on sittemmin elänyt pääosin tossut jalassa. 

Takakavioista otin bootsit aika pian pois, mutta etukavioihin ponilla alkaa heti sattua, jos se joutuu kävelemään tarhassa paljain jaloin. Välillä kuitenkin annan sen olla ilman. Onneksi sain sovittajalta myös sellaista suihketta, jonka pitäisi vähentää bootsien hautomisesta aiheutuvaa haittaa (eli häätää pöpöt).

Kannatti kyllä ostaa upouudet tossut, ovat nimittäin pikkuisen mukavammat sekä pukea että ilmeisesti myös pitää kuin entiset Old Macsimme, jotka olivat väärän kokoisetkin. Nämä uudet ovat muistaakseni Equine Fusionit. Ne ovat huomattavasti edellisiä kevyemmät ja helpommat pukea. (Edit: ja huomattavan tyyriit.)

Poni on vedellyt niiden kanssa tarhassa kunnon laukkojakin ja hyvin ovat toimineet. 

Mutta en minä silti ajatellut kengättömyydessä pysyä yhtään sen pitempään kuin on pakko. Ruusalle paljasjalkaisuus ei ole pitemmän päälle hyvä ratkaisu, se on todettu moneen kertaan.

Kevät, missä lienet ja jännitystä ilmassa

Tässä viime aikoina on aika moneen kertaan tullut mieleen ajatus, että oli se kyllä onni, ettei Ruusa tiinehtynyt viime vuonna vielä toukokuun kiimaan. Sillähän olisi ollut laskettu aika ihan näinä päivinä. Ja nämä päivät ovat olleet pirun kylmiä. 

Oi kevät, missä lienet?

Ei täällä nyt sentään ole viime aikoina sadelleet lumet maassa pysyneet, mutta sen verran koleaa on ollut, että prinsessaponi on saanut öiksi niskaansa nutun.

Yliloimittamistako? Ei, jos ponilta kysytään. Se on itse valinnut näin. 

Yhtenä yönä Ruusalla oli loimi, koska silloin satoi lunta. Aamulla tallinpitäjä oli ajatellut vapauttaa ponin vaatteiden kahleista, mutta Ruusapa oli aina kääntynyt niin, ettei hän ylettänyt vöihin. Kun myöhemmin päivällä alkoi lämmetä, Ruusalle kävi jo hyvin, että takki poistetaan. 

Toivottavasti Pulla-Albert ei saavu ainakaan ennen kuin saadaan vaihdettua hokkikengät kengättömyyteen ja bootseihin. 

Tapahtuneen jälkeen aloin loimittaa ponia kylmiksi öiksi, ainakin viittä pakkasastetta on pidellyt. Onhan sellaisissa lämpötiloissa melkein kesäkarvaisella elikolla kieltämättä kestämistä. Ruusa on ollut loimitusratkaisuun erittäin tyytyväinen. Ei tarvitse pitää kiinni loimittaessa, poni kyllä odottaa tyytyväisenä vaatetusprosessin ajan.

Jos ponille sallii itseilmaisun, se kertoo, mitä haluaa. Onneksi tallinpitäjämmekään ei tulkitse ponin käytöstä kettuiluksi, vaan kuuntelee. Ja onneksi hän jakoi episodin kanssani, muuten tuskin olisin tajunnut ruveta ponia takittamaan. 

Hyvä tosiaan, ettei Pulla-Albertin laskettu aika osunut näille main. Mutta ei sen tulo ole välttämättä kaukana nytkään! 

Toissapäivänä Pulla-Albert mylläsi mahassa pitkät pätkät niin, että hytkymisen näki kymmenien metrien päähän. Mahtoiko siellä jo asetella itseään lähtökuoppiin?

Ruusa suhtautui Pulla-Albertin meuhkaamiseen täysin tyynesti. Muutenkin se on ollut varsin lempeällä päällä. Koko ajan saisi olla sitä kyhnyttämässä ja se haluaisi pusutella takaisin. Tarhakaverinkin kanssa on ollut tavallista läheisempi.

Kaverin kanssa on kiva olla lähekkäin.

Lenkille poni ei kyllä enää suostu lähtemään. Poispäin kotoa jumittaa, takaisinpäin rynnii ja hyppii pystyyn. Melko selkeä merkki siitä, että pihasta poistuminen alkaa tuntua möhömahan kanssa turvattomalta. Emme siis enää harrasta sitäkään, pihassa saatamme vielä vähän tallustella.

Jos nyt oikein laskin niin tiineysvuorokausia on kasassa 313. Lähteestä riippuen varsa katsotaan täysiaikaiseksi vuorokausilla 315 - 320. Pitäisikö jo alkaa valvoa?

Ponin hännän alueen lihakset ovat jonkin verran löystyneet, mutta eivät ne vielä ihan sitä luokkaa ole kuin G:llä puoli vuorokautta ennen varsomista. Tämä tosin ei paljon kerro, koska joillakin tammoilla takapää ei löysty juuri lainkaan etukäteen.

Tissit ovat jonkin verran turpeina, mutta maito ei ole vielä laskeutunut. Sekään ei kerro juuri mitään, koska joillakin tammoilla maito laskeutuu vasta hetkeä ennen varsomista.

Utare on jonkin verran täyttynyt, mutta nisät vielä lerputtavat.

Niin että yritä siinä sitten päätellä, koska ruveta kyttäämään enemmänkin!

Kameraa on jonkin verran tullut vilkuiltua myös yöllä. Onneksi minulla on kyttäysapua toisella aikavyöhykkeellä. Apu ei kuitenkaan ole järin asiantuntevaa, joten sen varaan ei voi kovin pitkään laskea.

Vielä kamerassa on näkynyt etupäässä ruunaa, mutta tänään olisi tarkoitus erottaa kaksikko vähintään öiksi. Emmehän halua, että pomoruuna esimerkiksi kesken päätapahtuman komentaa Ruusan pihalle.

Pian pitäisi ruveta myös sulkemaan tammaa pihattoon öiksi. Olisi aika ikävää, jos Pulla-Albert pullahtaisi johonkin kylmään kivikkoon! Keuhkovaivan vuoksi sulkemista ei kuitenkaan huvittaisi tehdä liian aikaisin.

Välillä näinkin. Kuten kuvasta näkyy, varsomiskarsinassa on varsin ruhtinaallisesti tilaa. 

Katsotaan nyt, miten paljon ponia alkaa kamerasta näkyä, kun ruuna suljetaan pihatosta pois. (Myös ruunalle jää ihan hyvä petipaikka pihaton eteiskatokseen. Luulen, että Ruusa on nukkunut viime yöt siinä, kun laitoin siihen olkipatjan.)

Kyllä täällä aletaan jo aikamoisessa stressissä olla!

Merkkejä h-hetken lähestymisestä ja mahakuvat

Pullan kypsyminen on edistynyt jo yli maagisen 10 kuukauden rajapyykin. Maagisena pidän sitä siksi, että tiedän yhden ponin, joka syntyi kuukautta etuajassa ja jäi henkiin.

Ruusa on tässä viime aikoina paisunut kuin pullataikina. Olen kuitenkin välillä epäillyt, että maha on täynnä heliumia. Ponin liikeradat ovat nimittäin ajoittain uhmanneet painovoimaa. Etenkin etuosa on vaikuttanut köykäiseltä.

Viikonloppuna esim. otettiin vähän taas virallisia mahakuvia. Ruusalla oli vissiin vähän eri käsitys siitä, millaisia kuvia oli tarkoitus ottaa. Ei olisi mielellään seissyt yhtään, ainakaan neljällä jalalla. Mieluummin tuleva emä olisi vaikkapa laukannut narunjatkeen ympärillä parin metrin ympyrällä. 

Vastaavanlaista käytöstä on ollut ilmassa muinakin päivinä siinä määrin, että yleisön puute ei ole estänyt kiusallista häpeää valtaamasta mieltä. Myös on hiukan pelottanut ns. oman pääoman puolesta, kun en ole oikein oppinut pitämään maastakäsittelyssä kypärää.

Tällä viikolla poni on kuitenkin ollut hiukan rauhallisempi ja eilen ohjasajolenkki jäi sellaiseen viiteen minuuttiin ponin kerrottua, ettei oikein tänään hotsittaisi.

2.4. Alakaula on muuten aika kivasti pienentynyt.

Maaliskuun alussa.

Kuten ylläolevasta kuvaparista näkyy, mahaosastolla on tapahtunut merkittävää kehitystä. Paitsi, että se on entisestään laajentunut, se on myös pudonnut alas-taakse.

Kuvista näkyy myös, että hännän tienoilla olevat lihakset ovat jo aika paljon löystyneet: lautanen on vähemmän pyöreä kuin vielä kuukausi sitten.

Myös utare on ollut ajoittain melkoisen turpeassa kunnossa, mutta nisät ovat pysyneet lituskoina eikä maitoa ole tullut.

Kaikki nämä merkit yhdessä ovat kuitenkin saaneet ponitädin pelkäämään, että Pulla-Albert saattaisi olla pyrkimässä ulkomaailmaan etuajassa. Niinpä oli otettava taas tänään pieni hätäpuhelun poikanen hoitavalle tammalääkärille. On ihanaa, että on olemassa tohtoristason tuki ja turva, joka vastaa puhelimeen ja kestää ponitädin panikoinnit lempeästi. Tälläkin kertaa oli tarjolla lohtua.

Kaikki Ruusalla ilmenneet varsomisesta vihjailevat merkit ovat kuulemma normaaleja tässä vaiheessa. Esimerkiksi lantion seudun lihakset voivat kuulemma alkaa löystyä jo pari kuukautta ennen varsomista. Huh!

Voi mikä maha! Vähän sentään lohdutti, kun katsoin Ruusan emän tiineyskuvia ja sillä oli Ruusaa odottaessa lähes samankokoinen maha. Sillä tosin oli jo aiempien tiineyksien venyttämät paikat.

Eihän etuajassa varsominen mitenkään mahdotonta ole, etenkin kun kohdussa oletettavasti möllöttelee aika iso varsa.

Odotus saisi kuitenkin jatkua nyt vielä ainakin pari viikkoa, että yllettäisiin edes täysaikaisuuden rajoille. Vaikka Pulla-Albert saattaisikin jo nyt selviytyä, näin aikaisin syntyminen ei millään tavalla edistäisi sen mahdollisuuksia terveeseen elämään - tai elämään ylipäätään.

Anna namia!

Varsomiseen on valmistauduttu nyt sentään sen verran, että viikonloppuna Ruusa muutti varsomisresidenssiinsä. Tämä residenssi sijaitsee naapuritarhassa, jossa olevan pihaton saa suljettua karsinaksi.

Pihattoa valvoo kamera, jonka kuvan kyttäämiseen olen jo jäänyt vähän koukkuun. Päivisin siinä ei näy juuri mitään, mutta yöllä (juu, katsoin kameraa useita kertoja viime yönä) sisätilat ovat ahkerassa käytössä.

Olisimme toki voineet myös nikkaroida tuttuun pihattoon ovet, mutta tässä kohtaa valinnan ratkaisi sama kuin ihmisten asuntomarkkinoilla usein: sijainti, sijainti ja sijainti. Alkuperäinen mökki on lähellä metsän rajaa, kun taas tämä varsomisresidenssi on ihan pihapiirissä.

Kun metsässä asustelee ilveksiä ja susikin kuljeksii tienoolla, ei tee mieli majoittaa pientä ponivarsaa kovin syrjään. Varsathan maistuvat kyllä kaikille suurpedoille.

Mutta, toivottavasti emme vielä muutamaan viikkoon näkisi Pulla-Albertia sen kummemmin kuin alla olevassa videossa. (Videolla näkyviä laajimpia liikeratoja ei sentään ole tullut ihan päivittäin todistettua, useimmiten sikiö on varsin rauhallinen.)

Linkki videoon

Pulla-Albertista koekaniini

Jo ennen kuin Pulla-Albertimme on maailmassa, sen päänmenoksi on suunniteltu yhtä jos toista.

Elävänä ja mahdollisimman terveenä syntyminen on tietenkin ensimmäinen ykköstavoite, mutta syntymisen lisäksi lapsiponille on asetettu myös tutkimuksellisia odotuksia. Eli olen ilmoittanut Pulla-Albertin mukaan Helsingin yliopistollisen eläinsairaalan suureen varsatutkimukseen.

Kuvan poni liittyy tapaukseen tutkimuskohteen synnyttäjänä. 

Ihmisvauvoistahan tiedetään melko lailla tismalleen, minkä ikäisenä ne nostavat päätään, kierähtävät ympäri, ryömivät, konttaavat jne, ja jos eivät siinä iässä toteuta kehitystehtäväänsä niin heti on joku asiantuntija puuttumassa asiaan. 

Hevoslapsista puolestaan tiedetään suunnilleen sen verran, että niiden pitäisi aika äkkiä nousta rintansa päälle ja parin tunnin sisällä nousta ylös imemään elintärkeää ternimaitoa. Suunnilleen siitä eteenpäin onkin sitten vähän mustaa aukkoa, onko varsa niin sanotusti normaali. Ja mitä sitten, jos ei ehkä olekaan. Tämän epäkohdan sain tietooni viime vuoden puolella, kun olin Lahdessa asti kuuntelemassa fysioterapeutti Heli Hyytiäisen biomekaniikkaluentoa.

Vaan hätäpä ei ole enää pitkään tämännäköinen. Tekevät nimittäin Viikissä monivuotista tutkimusta varsoista. Tarkkailevat pikkuhevoslapsia ja niiden liikkumista. Empiirisen aineiston perusteella sitten jossain vaiheessa vetävät johtopäätöksiä siitä, mikä on normaalia missäkin ikävaiheessa.

Tämän pitäisi auttaa tunnistamaan ja hoitamaan ne varsat, joiden kehityksessä on menossa jotain pieleen. Yhteistä hyvää siis!

Empiirisen aineiston kohdalla kuvaan astuu - kukapa muukaan kuin Pulla-Albert. Siitä on suunniteltu aineiston tärkeää osasta. Minusta on hienoa päästä osallistumaan näin tärkeään tutkimukseen.

Toisaalta jos olisin tajunnut, että kaikki Pulla-Albertin pikkuvarsakuvat pilaa alla oleva kapistus sen hännässä, olisin ehkä miettinyt kahdesti.

Kuva: varsatutkimus. (Julkaistu luvalla.)

No en oikeasti. Pitää vaan edustuskuvat sitten vissiin photoshopata ankarasti. (Löytyisiköhän jostain mustaa teippiä... Koska kieltäydyn edes ajattelemasta sellaista mahdollisuutta, että Pulla-Albert olisi rautias.)

Joka tapauksessa tutkimukseen osallistuminen tarkoittaa, että Pulla-Albertia pitää aivan tieteellisistäkin syistä säännöllisesti videoida.

Sen syntymäkarsinaan asennetaan hyvissä ajoin kamera, jonka on tarkoitus taltioida tämä tärkeä toimitus ja sitä seuraava vuorokausi. Toki BB-karsinassa on jo valmiiksi varsinainen varsomiskamera, josta allekirjoittanut ehkä noin toukokuun alusta lähtien kyttää poniaan kaiket yöt. Tai ainakin siitä lähtien, kun ensivarsoja alkaa näyttää jonkinlaista taipuvaisuutta synnyttämisen harkintaan.

Kunhan tästä elämän ensimmäisestä kohokohdasta on selvitty hengissä, Ruusan jälkikasvu saa noin päivän ikäisenä häntyliinsä sitten tuollaisen kuvassa näkyvän mittauslaitteen. Se on kiihtyvyysmittari. 

Jos laite putoaa, pitää käynnistää etsintäpartio. Eivät ole ihan halpoja kapistuksia, kuulemma. Mutta tärkeintä on kuitenkin laitteiston sisältämä data Pulla-Albertin kiihtyvyydestä. Lukemat kiinnostaisivat kyllä minuakin.

(Edit: Huhtikuussa varsatutkimus tiedotti Facebookissa, että kiihtyvyysmittarin käytöstä tutkimuksessa luovutaan, koska videot ovat osoittautuneet hyödyllisemmiksi.)

Jännää!

Varsatutkimus etsii muuten edelleen kohteita. Alkuvuodesta kyselivät Facebookissa erityisesti varsoja, jotka ovat syntymässä aivan alkukeväästä (joka toki tässä alkaa jo ollakin loppusuoralla). Varhaisvarsoille tehdään jotain lyhytkestoisempaa tutkimusta. 

Vähän pitempi rokotusloma

Ruusa sai pari viikkoa sitten oikein kunnon rokotuscocktailin: virusaborttirokotus tökättiin kaulan vasemmalle puolelle ja influenssa-tetanus-yhdistelmä oikealle. Etukäteen epäilin, kannattaako näin runsasta määrää kerralla annostella, mutta eläinlääkärin mielestä mitään ongelmaa ei ollut.

Ruusan mielestä homma ei kuitenkaan ollut ihan ok.

Ei se rokottaessa mitään sanonut, mutta jonkinlaisen rokotusreaktion kyllä sai. Ei mitään sellaista perinteistä, kuten lämmönnousua, jäykkyyttä tai turvotusta. Sen sijaan kun menin seuraavana päivänä hakemaan ponia tarhasta, se lähti nostelemaan vastakkaiseen suuntaan. Kuten jo joskus aikaisemminkin olen maininnut, tällainen välttely on ihmisponi Ruusalta varsin äärimmäistä protestointia.

Lienee samantekevää, oliko poni suivaantunut rokotuskokemuksestaan vai oliko sillä huono olo. Joka tapauksessa muutamaksi päiväksi suunniteltu rokotusloma venähti välttelykäytöksen vuoksi viikoksi. 

Sen jälkeen, kun Ruusa oli viettänyt viikon rokotuslomaa, se on viettänyt vielä toisen viikon muuta lomaa.

En ole käynyt tallilla kuin mittaamassa lämmön, tsekkaamassa tissitilanteen, syöttämässä mössöt ja raaputtamassa ponista hulluna karvaa irti. Muuten olen elänyt tietynlaisessa kuolemakuplassa ensin vanhainkodissa isäni vuoteen äärellä ja maanantaista lähtien ilman isää.

Ponin liikutushaluja ei siis ole tässä viime aikoina oikein meikäläisestä löytynyt. Mutta tuskinpa pienestä lomasta nyt merkittävää haittaa mammalomalaiselle on. Ruusasta kyllä alkaa huomata, että se kaipaisi vähän äksöniä elämäänsä, kovasti mielellään osallistuisi kaikkeen.

Pientä tylsistymistä lukuun ottamatta Ruusa-poni on vaikuttanut rokotusepisodin jälkeen varsin hyvinvoivalta ja Pulla-Albertin jumppahetkiäkin olen silloin tällöin todistanut.

Ennen isäni kunnon heikentymistä ehdin käydä myös Horse in Motion -tapahtumassa, josta irtoaisi kyllä materiaalia useampaankin tekstiin. Oli kovasti mielenkiintoinen tapahtuma. Harmitti vain se, että en voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa (yritin kyllä).

Kaksi kuukautta h-hetkeen - mahakuvia

Vakiintunut tapa on määrittää tamman tiineyttä vuorokausina astutuksesta.

Tiineysaika on kuitenkin niin pitkä, että minusta sitä on helpompi hahmottaa kuukausina. Aina, kun yritän laskea Ruusan tiineyttä vuorokausina, menee pieleen. Joten todennäköisesti alan laskea vuorokausia siinä vaiheessa, kun laskettuun aikaan on alle viikko. 

Tältä näyttää vähän yli 9 kuukautta tiineenä ollut tamma nyt. Oli niin kirkas päivä, että Ruusan piti siristellä silmiä. (Harmi, että 8 kk kunnollinen mahakuva jäi ottamatta. )

Otsikkohan sen jo kertookin, että Pulla-Albertin laskettuun saapumisajankohtaan on jäljellä enää 2 kuukautta. Tai oikeastaan jo vähän alle, koska laskurin mukaan varsaa voi odotella siinä toukokuun 4. päivän tienoilla. 

Onko juuri 4.5. Pulla-Albertin syntymäpäivä? Sitä on erityisen vaikea ennustaa, koska ei ole aikaisempia tiineyksiä vertailukohdaksi.

Henk.koht. toivon, että h-hetki osuisi siihen toukokuun alkuun. Olen varannut töistä lomaa neljä viikkoa toukokuun alusta lähtien eli sitä aikaisemmin ei ainakaan oikein passaisi. Ja toki olisi kivampi viettää lomaa Pulla-Albertin kanssa kuin varsavalvojaisissa.

Eilen otettu kuva edestä.

Äitiys jotenkin tuntuu pukevan Ruusaa, se näyttää kauniimmalta kuin koskaan. Tai sitten minulle on jostain löytynyt ruusunpunaiset kakkulat nenälle. Ponin vointikin on (*koputetaan puuta*) pysynyt varsin mainiona. 

Vyötäröllä kasvava plussapallo ei tunnu paljon painavan, vaikka sen sisällä olevalla jälkikasvullakin alkaa jo ihan tosiasiallisesti olla elopainoa. 

Hevossikiön paino on tässä vaiheessa sellaiset 15 kiloa. Koska Pulla-Albert on puoliksi poni ja kasvaa ponikokoisessa kohdussa, se lienee jonkin verran kevyempi. Ainakin toivottavasti! Lisäksi pallon sisällä on tietysti myös lapsivettä ja muuta Pullan kypsymisen kannalta oleellista.

Kevyesti nousee jalka! Mutta en osaa todellakaan tarkentaa uudella kameralla! Nyt sentään osa kuvista on teräviä, kun vähän kalibroin kameraa linssikohtaisesti. Ennen tätä se tarkensi ihan pieleen pitkän putken kanssa eikä se ehkä vieläkään ihan 100-prosenttisesti oikein tarkenna. Tämän kuvan tarkennuksen sössin kuitenkin ilmeisesti ihan itse tuonne taustaan. 

Joka tapauksessa Ruusa liikkuu jättivatsansa kanssa ketterästi - vaikka vähän reippaampaakin vauhtia. Tämä tuli tänään todettua, kun päästin vapaaseen liikuntahetkeen mukaan myös tarhakaverin. 

Lämpimästi paistavassa kevätauringossa oli ilmeisesti kiva paistatella. Poni olisi halunnut riekkumisen jälkeen jäädä laitumelle hengailemaan ja sain sitä vähän aikaa maanitella ennen kuin se antoi kiinni.

P.S. Tässä vielä linkitettynä aikaisemmat mahakuvat, jos joku haluaa vaikka vertailla: 6 kk, 7 kk, 8 kk