Terkkuja täältä ponitallin sairaustuvalta!
Kaikenlaista onkin ehtinyt tapahtua sitten viimenäkemän. Operoitujen kahden nivelen lisäksi olemme ehtineet parannella yhtä aivotärähdystä, kahta ähkyä ja nyttemmin mahahaavaa.
Tiesittekö, että ihminen voi saada aivotärähdyksen jopa ilman yhdenkään kavioeläimen läsnäoloa? Tarvitaan vain väsynyt ja kärttyinen olotila, kiire ja autonovi. No, onneksi itseaiheutettu täräys meni ohi muutaman päivän levolla.
Mainitut ähkyt ja mahahaava ovat toki olleet hevoseläimen ruoansulatuselimistössä. Mutta eivät itse toipilaan, vaan Ruusan. Ähkyt ovat tietenkin noudattaneet normaaleja hevosen sairastumisen lainalaisuuksia eli puhkesivat lauantai-iltana ja sunnuntaipäivänä, viikon välein.
Ähkyily on ollut hyvinkin lieväoireista, mutta koska se on saanut ponin johdonmukaisesti kieltäytymään niin raikkaasta hanavedestä kuin herkkumehuistakin, on tarvittu ammattiapua. Ensimmäisellä kerralla taivuin pyytämään Viikin päivystäjää paikalle kello 3 sunnuntaiaamulla. Voin kertoa, että tuli kipupiikille ja letkutukselle hintaa.
Seuraavalla kerralla sinnittelin ponin kanssa maanantaiaamuun. Tie vei klinikalle heti sen jälkeen, kun tallinpitäjän mies oli saanut vaihdettua renkaani. Sattui nimittäin olemaan täällä etelässä yhden päivän talvi juuri menneenä maanantaina.
Klinikkatutkimusten lomassa paiskin samaan aikaan töitä - kahden tunnin yöunilla. Ei ollut hirveän kiva kokemus. Mutta onni on etänä onnistuva ja muutenkin joustava työ! Kun aamulla ilmoitin, että lähden viemään ponia klinikalle, kaikki olivat vaan että okei, järjestelläänpä työt vähän uudelleen.
Ensimmäiset klinikkatutkimukset eivät paljastaneet mitään erityistä: verikokeet ok, edes hiekkakeräymä ei ollut mainittava.
Poni jäi kuitenkin kaupunkilomalle yhdeksi yöksi ja seuraavana päivänä maha tähystettiin. Silloin paljastui karu totuus, eli se mahahaava. Oli kuulemma tuoreen oloinen. (Olipa hyvä, että silloin pari vuotta sitten kiukuspäissäni irtisanoin ponin hoitokuluvakuutuksen. Mahahaavaa se ei tietysti olisi korvannut, mutta ähkyhoidot kyllä.)
Luottokorttia vinguttaessani vannoin, että tämä on Ruusan viimeinen iso eläinlääkärilasku.
Viime kuun eläinlääkärilaskut ylittivät nimittäin kipurajan aika komealla ilmavaralla: loppusumma kohosi noin 5 000 euroon! Vakuutuksesta saan takaisin sellaiset nolla euroa. Toisin sanoen Ruusaa koskevan päätöksen on parempi pitää ennen kuin teen henkilökohtaisen konkurssin.
Mahahaava yllätti, vaikka olin toki huomannut, ettei Ruusa ole ollut seuralaisena onnellinen. Seuraneidin tehtävä on langennut pääasiallisesti Ruusalle, koska tuuraajina vierailleiden laumatoverien päät eivät ole kestäneet tehtävää sen paremmin.
Omakin stressitasoni on huidellut sellaisissa sfääreissä, että olen ollut varsin ikävää seuraa niin eläimille kuin ihmisillekin. Tällä menolla mahahaavaa joudutaan lääkitsemään myös ponitädin sisuksista.
Vielä pitäisi muutama viikko sinnitellä.
Albertilla on siis ollut oma pikkutarha, jonka vieressä on ollut toinen, vähän isompi pikkutarha seuralaiselle. Eilen suurensin seuralaistarhaa, mikä herätti Ruusassa akuutin kirmailun tarpeen. Meni hetki ennen kuin sain tästä vaikutteita ottaneen toipilaan hillittyä.
Mutta vaikka tarha on suurentunut, Ruusan juomasaavin pinta on pysynyt koskemattomana pari päivää. Akuutilta tilanteelta on pelastanut vain se, että poni ryystää kuitenkin aamuin illoin tarjoilemani greenlinemehut. Heinääkin Ruusa on syönyt vähän närkkimällä.
Tänään kuitenkin ehkä keksimme ratkaisun: lykkäsimme koko konkkaronkan vastikään suurennettuun seuralaistarhaan. Tuoreeltaan tilanne näytti siltä, että setäponi ja Ruusa tekevät kahdestaan ponijuttuja ja setähevonen syö sillä aikaa heinät. Eli varsin normaalia toimintaa.
Ainoa, jonka pää on kestänyt pikkuyksiössä seisomista, vaikuttaa olevan Albert.
Se on muutenkin voinut kohtalaisen hyvin. (Edit. Eli ruoka maistuu niin kuin, noh, teinipojalle, vettä kuluu ja kakkaa tulee kuin isoltakin hevoselta.)
Terkkuja sairastuvalta -sarjamme viime jaksossa vaivannut kuume meni ohi eikä verikokeessakaan näkynyt huolenaiheita. Vuohisten tikit on pari viikkoa sitten poistettu ja ensimmäinen kolmesta IRAP-hoidostakin on jo naapurin hevosklinikalla pistetty.
On ollut onni, että irtopalaleikkauksesta toipuu ruuna eikä ori. Ruuna-Albert on nimittäin onnistunut itsehillinnässä huomattavasti paremmin kuin ori-Albert.
Yhtään ei saisi vielä riekkua. En kuitenkaan tiedä, onko ylipäätään mahdollista, että 1,5-vuotias varsa ei kuukauden seisomisen jälkeen yhtään kekkuloisi. Ja Albert on kekkuloinut välillä aika näyttävästi. Onneksi on toistaiseksi pysynyt käsissä, mistä lienee kiittäminen pitkälti naruriimua.
Kaikenlaista onkin ehtinyt tapahtua sitten viimenäkemän. Operoitujen kahden nivelen lisäksi olemme ehtineet parannella yhtä aivotärähdystä, kahta ähkyä ja nyttemmin mahahaavaa.
Tiesittekö, että ihminen voi saada aivotärähdyksen jopa ilman yhdenkään kavioeläimen läsnäoloa? Tarvitaan vain väsynyt ja kärttyinen olotila, kiire ja autonovi. No, onneksi itseaiheutettu täräys meni ohi muutaman päivän levolla.
 |
| Ennen sairastupailua. Kuvat: Hestafoto |
Mainitut ähkyt ja mahahaava ovat toki olleet hevoseläimen ruoansulatuselimistössä. Mutta eivät itse toipilaan, vaan Ruusan. Ähkyt ovat tietenkin noudattaneet normaaleja hevosen sairastumisen lainalaisuuksia eli puhkesivat lauantai-iltana ja sunnuntaipäivänä, viikon välein.
Ähkyily on ollut hyvinkin lieväoireista, mutta koska se on saanut ponin johdonmukaisesti kieltäytymään niin raikkaasta hanavedestä kuin herkkumehuistakin, on tarvittu ammattiapua. Ensimmäisellä kerralla taivuin pyytämään Viikin päivystäjää paikalle kello 3 sunnuntaiaamulla. Voin kertoa, että tuli kipupiikille ja letkutukselle hintaa.
Seuraavalla kerralla sinnittelin ponin kanssa maanantaiaamuun. Tie vei klinikalle heti sen jälkeen, kun tallinpitäjän mies oli saanut vaihdettua renkaani. Sattui nimittäin olemaan täällä etelässä yhden päivän talvi juuri menneenä maanantaina.
Klinikkatutkimusten lomassa paiskin samaan aikaan töitä - kahden tunnin yöunilla. Ei ollut hirveän kiva kokemus. Mutta onni on etänä onnistuva ja muutenkin joustava työ! Kun aamulla ilmoitin, että lähden viemään ponia klinikalle, kaikki olivat vaan että okei, järjestelläänpä työt vähän uudelleen.
 |
| Kuva: Hestafoto |
Poni jäi kuitenkin kaupunkilomalle yhdeksi yöksi ja seuraavana päivänä maha tähystettiin. Silloin paljastui karu totuus, eli se mahahaava. Oli kuulemma tuoreen oloinen. (Olipa hyvä, että silloin pari vuotta sitten kiukuspäissäni irtisanoin ponin hoitokuluvakuutuksen. Mahahaavaa se ei tietysti olisi korvannut, mutta ähkyhoidot kyllä.)
Luottokorttia vinguttaessani vannoin, että tämä on Ruusan viimeinen iso eläinlääkärilasku.
Viime kuun eläinlääkärilaskut ylittivät nimittäin kipurajan aika komealla ilmavaralla: loppusumma kohosi noin 5 000 euroon! Vakuutuksesta saan takaisin sellaiset nolla euroa. Toisin sanoen Ruusaa koskevan päätöksen on parempi pitää ennen kuin teen henkilökohtaisen konkurssin.
 |
| Perus-tallilook, tällaisissa hepeneissähän aina ponejani taluttelen. Kuva: Hestafoto |
Mahahaava yllätti, vaikka olin toki huomannut, ettei Ruusa ole ollut seuralaisena onnellinen. Seuraneidin tehtävä on langennut pääasiallisesti Ruusalle, koska tuuraajina vierailleiden laumatoverien päät eivät ole kestäneet tehtävää sen paremmin.
Omakin stressitasoni on huidellut sellaisissa sfääreissä, että olen ollut varsin ikävää seuraa niin eläimille kuin ihmisillekin. Tällä menolla mahahaavaa joudutaan lääkitsemään myös ponitädin sisuksista.
Vielä pitäisi muutama viikko sinnitellä.
 |
| Kuva: Hestafoto |
Albertilla on siis ollut oma pikkutarha, jonka vieressä on ollut toinen, vähän isompi pikkutarha seuralaiselle. Eilen suurensin seuralaistarhaa, mikä herätti Ruusassa akuutin kirmailun tarpeen. Meni hetki ennen kuin sain tästä vaikutteita ottaneen toipilaan hillittyä.
Mutta vaikka tarha on suurentunut, Ruusan juomasaavin pinta on pysynyt koskemattomana pari päivää. Akuutilta tilanteelta on pelastanut vain se, että poni ryystää kuitenkin aamuin illoin tarjoilemani greenlinemehut. Heinääkin Ruusa on syönyt vähän närkkimällä.
Tänään kuitenkin ehkä keksimme ratkaisun: lykkäsimme koko konkkaronkan vastikään suurennettuun seuralaistarhaan. Tuoreeltaan tilanne näytti siltä, että setäponi ja Ruusa tekevät kahdestaan ponijuttuja ja setähevonen syö sillä aikaa heinät. Eli varsin normaalia toimintaa.
 |
| Kuva: Hestafoto |
Ainoa, jonka pää on kestänyt pikkuyksiössä seisomista, vaikuttaa olevan Albert.
Se on muutenkin voinut kohtalaisen hyvin. (Edit. Eli ruoka maistuu niin kuin, noh, teinipojalle, vettä kuluu ja kakkaa tulee kuin isoltakin hevoselta.)
Terkkuja sairastuvalta -sarjamme viime jaksossa vaivannut kuume meni ohi eikä verikokeessakaan näkynyt huolenaiheita. Vuohisten tikit on pari viikkoa sitten poistettu ja ensimmäinen kolmesta IRAP-hoidostakin on jo naapurin hevosklinikalla pistetty.
On ollut onni, että irtopalaleikkauksesta toipuu ruuna eikä ori. Ruuna-Albert on nimittäin onnistunut itsehillinnässä huomattavasti paremmin kuin ori-Albert.
Yhtään ei saisi vielä riekkua. En kuitenkaan tiedä, onko ylipäätään mahdollista, että 1,5-vuotias varsa ei kuukauden seisomisen jälkeen yhtään kekkuloisi. Ja Albert on kekkuloinut välillä aika näyttävästi. Onneksi on toistaiseksi pysynyt käsissä, mistä lienee kiittäminen pitkälti naruriimua.
Jos joku ihmetteli, miksei tule postauksia, niin tässä syy. Kiirettä on pitänyt, kun olen kahdesti päivässä rampannut tallilla hoitamassa milloin mitäkin. Lasken päiviä.
P.S. Nämä kuvituksena olevat Albert-kuvat otettiin laitumella syyskuun lopussa, synttäriviikollani. Jos olisin tiennyt, millaisiin laskuihin kohta hukkuisin, olisin ehkä ottanut yhteyttä johonkin harrastajakuvaajaan enkä ammattilaiseen. Mutta ainakin tuli hommatua itselleni jonkinlainen 40-vuotislahja (kyllä, olen oikeasti keski-ikäinen). Ruusan kanssahan olen jo muutama vuosi sitten otattanut ammattilaiskuvia.
P.S. Nämä kuvituksena olevat Albert-kuvat otettiin laitumella syyskuun lopussa, synttäriviikollani. Jos olisin tiennyt, millaisiin laskuihin kohta hukkuisin, olisin ehkä ottanut yhteyttä johonkin harrastajakuvaajaan enkä ammattilaiseen. Mutta ainakin tuli hommatua itselleni jonkinlainen 40-vuotislahja (kyllä, olen oikeasti keski-ikäinen). Ruusan kanssahan olen jo muutama vuosi sitten otattanut ammattilaiskuvia.
