Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogi. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. lokakuuta 2020

Laki koskee myös hevossomea - Somettaja, merkitsetkö kaupalliset yhteistyöt määräysten mukaisesti?

Miksi bloggaaja kehuu tuotetta tai palveluntarjoajaa x? Joskus siksi, että saa kehumisesta korvauksen. Valitettavasti vähän väliä tulee hevossomessakin vastaan mainoksia, joista ei selviä, onko pelissä rahaa tai muuta hyödykettä.

Voi tulla yllätyksenä osalle somettajista, varsinkin harrastajista, että myös heidän postauksiaan koskee kuluttajansuojalaki. Tämän tekstin aiheeseen liittyen kyseessä on pykälä mainonnan tunnistettavuudesta

Kaupalliseen yhteistyöhön lähtevällä somettajalla on velvollisuus tutustua alan pelisääntöihin. Jos bloggaaja on markkinoinnissa kokematon, mainostavan yrityksen pitäisi opastaa. Viimekädessä lopputuloksesta on nimittäin vastuussa mainostava yritys.

Kuluttajansuojalaissa ei ole erikseen somesäännöksiä, vaan sisältöjä koskevat lain yleiset pykälät. Kuluttaja-asiamies on kuitenkin jo seitsemän vuotta sitten laatinut ohjeet siitä, miten kaupallinen yhteistyö tulisi blogeissa merkitä. Tästä huolimatta lausuntopyynnöt Mainonnan eettiseen neuvottelukuntaan ovat lisääntyneet viime vuosina.

Aihekuva liittyy ja on liittymättä aiheeseen. Olen tietenkin kateellinen bloggaajille, jotka ovat saaneet esim. tällaisia ns. ilmaiseksi. Toisaalta en omista yhtään satulaa, että hukkaanhan tällainen menisikin. 

Koska olen siinä määrin nipo, että mielestäni pelisääntöjä pitäisi noudattaa ja koska pidän listoista, laadin listamuotoisen pikaoppaan kaupallisen sisällön merkitsemiseen blogeissa sekä muissa somekanavissa (perustuu tässä postauksessa linkattuihin lähteisiin ja pari vuotta sitten tekemääni asiantuntijan haastatteluun):  
  1. Ketä kaupallisen yhteistyön merkintäpakko koskee?Kaikki alla mainittu koskee kaikenlaista sosiaalisen median sisältöä ja jokaikistä Suomessa vaikuttavaa somettajaa. Eli myös Instagram-kuvista tai Youtube-videoista pitää välittömästi käydä ilmi, että vastaanottaja on kohtaamassa kaupallista viestintää.
  2. Milloin kaupallisesta yhteistyöstä pitää kertoa?
    Maininta tarvitaan aina, jos somepostauksesta on saatu jotain korvaukseksi - korvaus voi olla myös tavaran saaminen ilmaiseksi tai alennuksella mainintaa vastaan.
  3. Miten kaupallinen yhteistyö pitää merkitä?
    a) Kaupallisen yhteistyön pitää selvitä lukijalle heti ensisilmäyksellä. Se pitää siis merkitä selkeästi ja näkyvästi.
    b) Heti ensisilmäyksellä pitää selvitä myös se, kenen lukuun markkinoidaan, eli mainoksen maksaja.
  4. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?a) Kakkoskohta edellyttää, kaupallisesta yhteistyöstä kerrotaan selkeästi heti postauksen alussa. Viestin vastaanottajalla pitää nimittäin olla jo ennen sisältöön perehtymistä olla mahdollisuus päättää, haluaako hän altistua mainonnalle vai ei. Pitkän postauksen perässä lukeva pieni präntti "yhteistyössä senjasen kanssa" ei siis todellakaan riitä, saati sitten pelkkä mainostajan tägäys. Jos postaus alkaa kuvalla, markkinointitarkoituksesta on kerrottava ennen sitä.
    b) Pelkkä "yhteistyössä senjasen kanssa" ei tee mainonnasta riittävän tunnistettavaa. Lukijalle pitää käydä heti selväksi, että kyse on nimenomaan kaupallisesta yhteistyöstä. Näin linjasi Mainonnan eettinen neuvosto jo vuonna 2017
  5. Tiivistelmä
    Jos olet saanut somepostauksesta vastineeksi rahaa, tavaraa tai palvelua, kirjoita heti otsikon alle esimerkiksi "kaupallisessa yhteistyössä senjasen kanssa". Tekstin voi vaikka boldata, että se erottuu riittävän selvästi.
On vaikea sanoa, miten yleistä piilomainonta on hevossomessa, mutta epäilyjä silloin tällöin herää.

Se on kuitenkin helppo todeta, että mainosta lähes pääsääntöisesti ei hevossomessa merkitä lain edellyttämällä selkeydellä. Tämä koskee ihan kaikenkokoisia tilejä. On esimerkiksi hyvin tavallista, että mainontatarkoitus tulee ilmi vasta kuvan jälkeen tai se on merkitty epämääräisesti pelkällä "yhteistyössä"-termillä.

Toki joskus voi olla, että bloggaaja ihan vastikkeettakin mainostaa hyväksi kokemaansa tuotetta tai palvelua. Kun muuta kaupallista viestintää sisältävässä somekanavassa kuitenkin on kovin kehuttu jotain palvelua ja linkattu ostopaikkakin, herää kysymys, onko kuitenkin saatu vähintään alennusta.

Jotkut bloggaajat lisäävät tällaisissa tapauksissa maininnan, että kyse ei ole maksetusta mainoksesta. Tätähän laki ei millään tavalla edellytä, mutta kyllähän se selkeyttää tilannetta, jos kyseisellä kanavalla on myös maksettua mainontaa. Itsekin toimin näin, vaikka blogissa ei ole koskaan ollut yhtään mainosta - ainoa kaupalliseksi luokiteltava yhteistyö on ollut bloggaajapassin saaminen hevosmessuille. (Tilanne olisi toki nyt otollista korjata, vink vink vaan kaikki sponsoriehdokkaat, eikös mikromarkkinointi ole nyt pop ja tämän mikrommaksi ei paljon enää voi mennä.)

lauantai 5. syyskuuta 2020

Hei hei monikanavaisuus - tätiponeilu oli liikaa Instagramille

Olihan se ihan kivaa niin kauan kuin sitä kesti, monikanavainen someilu. Olen päivittänyt menneenä kesänä suhteellisen säännöllisesti Instagramia, mutta nyt sometus palaa puhtaasti blogin puolelle ainakin toistaiseksi. 

Päätös Insta-tauosta ei ole omani, vaan palveluntarjoajan, jonka mielestä poniaiheisten kuvien julkaisu, toisten poniaiheisten tilien seuraaminen ja niiden kuvista tykkääminen on ilmeisen epäilyttävää toimintaa, jolta palvelun tulee käyttäjiään suojata. Toisin sanoen Insta on blokannut minut syystä, jota en tiedä. Varmuuden vuoksi luin vielä uudelleen säännötkin varmistaakseni, etten ole vahingossa niitä rikkonut, enkä ole.

Kännykässä koko sovellus ei uudelleenlatauksen jälkeen toimi. Tietokoneella pääsen yhä kirjautumaan, en voi tehdä mitään muuta kuin katsoa muiden kuvia.

Tätä on nyt jatkunut viikon verran.

Laidunotos heinäkuulta.



Olen tietysti laittanut aiheesta parikin palautetta Instagramille, mutta mitään ei ole tapahtunut. Olen kyllä kuullut, että eivät ole mitenkään erityisen kiinnostuneita auttamaan yksittäisiä käyttäjiä enkä siis varsinaisesti odota, että pääsisin enää käyttämään palvelua.

No, pitäkööt tunkkinsa. En ole vielä poistanut tiliä, mutta jos tilanne jatkuu pitempään niin teen senkin. En tällaisessa tilanteessa halua kaunistaa palvelun käyttäjätilastoja, joita se käyttää mainostajien houkutteluun.

Harmi sinänsä, koska Instassa oli mahdollista hieman kansainvälisempikin sometus ja oli kiva seurailla ihmisten postauksia siellä - tällaisia perinteisiä blogeja kun ei juuri kukaan enää pidä. Olin itsekin juuri ehtinyt tottua lyhyiden kuvallisten päivitysten tekemiseen. Tuskinpa silti tulevaisuudessakaan osaan tehdä sellaisia tänne blogin puolelle.

No, eipähän tule turhaan roikuttua somessa, kun on yksi kanava vähemmän. Enemmän aikaa vaikka ...ööö... kotitöille (jotka jäivät tänäänkin tekemättä).

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Pieni tekijänoikeusopas bloggaajille ja muillekin

Seikkailut somen ihmeellisessä maailmassa ovat osoittaneet, että tekijänoikeudet ovat monelle harmillisen tuntematon käsite. Ja osalla niistäkin, joilla on tietoa, asenne voi olla #hälläväliä ja #ketäkiinnostaa. Härskeimmät käyttävät surutta kuvia, joissa lukee keskellä "kopioitu luvatta"  - tai jos copyright-leima on sopivasti reunassa, leikkaavat sen pois. 

Luvatta kopiointi on vähän kuin pihistäisi karkkia kaupasta. Ei huvita maksaa, niin otanpa varkain.

Asiaan täysin liittymätön kuvituskuva yhdeltä kaikkien aikojen onnistuneimmalta "kuvauskeikaltani" (lainausmerkeissä siksi, että kuva on otettu tavallisen tallikäynnin yhteydessä). Ethän kopioi tätäkään luvatta.
.
Ei ole sattumaa, että tämän blogin kuvissa on pitkään ollut iso vesileima, jossa varmemmaksi vakuudeksi lukee "kopiointi kielletty". Mainitun tekstin tarkoitus on, ettei kopiointikielto jäisi keneltäkään ymmärtämättä.

Kieltämättä aika naiivisti ajateltu, että tällaiset ukaasit estäisivät tai juuri edes hidastaisivat tietynsorttisten henkilöiden toimintaa. 

Ukaaseista huolimatta blogin kuvia on kopioitu ilman lupaa. Kerran oli kopioitu vieraalle nettisivulle jopa kokonainen blogiteksti ja vieläpä ilman mitään tietoa siitä, mistä se oli nyysitty - tätä en kyllä osannut odottaa, sillä yleensä virtuaaliset tahmanäpit tarttuvat helpommin visuaaliseen materiaaliin. 

Edit. Tätä ei onneksi ole sattunut vähään aikaan omalle kohdalle, tai sitten en ole vain huomannut. Ilmiö ei silti ole loppunut.

Edellä ilmaistusta turhaumasta huolimatta haluaisin ajatella ihmisistä hyvää ja olettaa, että varkaudet ovat vahinkoja eli etteivät ihmiset vain ymmärrä syyllistyvänsä rikokseen.

Niinpä näpyttelin mielestäni simppelin, mutta silti yleisimmät tapaukset kattavan tekijäoikeusoppaan. (Jos sisälukutaitosi on kiitettävällä tasolla, kannattaa tutustua koko tekijänoikeuslakiin Finlexissä).
  1. "Copyright" tai "tekijänoikeus" tarkoittaa sitä, että materiaalin omistava henkilö/taho saa päättää, kuka materiaalia saa käyttää ja mihin tarkoitukseen. Toisin sanoen kuvan/tekstin kopioimiseen tarvitaan käytännössä AINA tekijänoikeuden haltijan lupa. Yleensä - mutta ei aina - tekijänoikeus on tekijällä eli esimerkiksi kuvan ottajalla tai tekstin kirjoittajalla.
  2. Kaikkea julkaistua materiaalia voi siteerata, referoida ja linkittää. On tulkinnanvaraista, miten paljon tekstiä voi kopioida ja nimittää sitä sitaatiksi tai referaatiksi, mutta koko tekstin kopiointi ei ole siteeraamista. Myös suoralinkitys on kopiointia ja oikeastaan vielä pahempi, koska silloin kaikki suoralinkitettyyn materiaaliin tuleva liikenne kuormittaa alkuperäistä sivustoa. (Youtuben kaltaisista palveluista tietysti saa suoralinkittää, koska tämä sallitaan niiden käyttöehdoissa.) 
  3. Vaikka kopiointi eli "kappaleen valmistus" on tekijänoikeuslain mukaan luvanvaraista toimintaa, sama laki kuitenkin sallii jokaisen tehdä kohtuullisen määrän kopioita OMAAN KÄYTTÖÖN. Omaa käyttöä on esim. kuvan tulostaminen oman huoneen seinälle tai sen käyttö kotikoneen taustakuvana.
  4. Omaa käyttöä ei ole kuvan julkaiseminen jossain mediassa, edes sosiaalisessa mediassa.
  5. Myös blogi, Facebook, Instagram, Ht.net, Twitter ym. ovat julkaisuja eli mediaa eivätkä omaa käyttöä.
  6. Lupa on kysyttävä kuvaajalta, vaikka kuvassa olisi hänen vesileimansa tai vaikka laittaisit kuvaajan nimen kuvatekstiin.
  7. Tämä pätee myös kuviin, joissa esiinnyt itse tai joissa hevosesi esiintyy.
  8. Tämä pätee myös Sukupostissa oleviin kuviin. Sukuposti ei omista kuvia vaan kuvaaja, jonka nimi on kuvassa.
  9. Tämä pätee myös Googlen kuvahaun kuviin. Google ei omista hakemiensa kuvien oikeuksia, joten "kuva: Google" -tyyliset copyright-merkinnät eivät kerro mitään muuta kuin sen, että kuva on nyysitty.
  10. Tämä pätee myös lehtijuttuihin: Esimerkiksi kokonaisen lehtijutun kopioiminen sosiaaliseen mediaan (esim. keskustelufoorumille tai Facebookiin) on yksiselitteisesti kielletty ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa. Tällaista kopiointia on esimerkiksi tekstin copy-pastettaminen tai jutusta otetun valokuvan/kuvakaappauksen jakaminen niin, että koko juttu on siitä luettavissa. Nykypäivänä useimpien lehtijuttujen ja -kuvien tekijänoikeudet omistaa julkaisija eli lupa pitää todennäköisesti kysyä julkaisun päätoimittajalta. Oikeastaan lupaa kokonaisen jutun kopiointiin on turha kysyä, koska sitä ei kukaan päätoimittaja anna. Jos siis haluat jakaa jonkun artikkelin, tee se linkittämällä. Toimi näin, vaikka juttu olisi maksumuurin takana, sillä maksumuuri on pystytetty siksi, että lehti saisi tuloja ja pystyisi tekemään juttuja jatkossakin. Lisäys: Tämä sääntö pätee tietysti myös esimerkiksi kokonaisiin blogijulkaisuihin. 
  11. Myös ulkomaiset kuvat/tekstit ovat yleensä tekijänoikeuksien suojaamaa materiaalia, joten lupa pitää niihinkin kysyä.

Koska ihmiset oppivat eri tavalla, tässä vielä visuaalisesti suuntautuneille tiivistelmä edellä kirjoitetusta (upeassa graafissani puhutaan kuvista, mutta sama pätee myös useimpiin teksteihin):




HUOM! Tässä kirjoituksessa on käsitelty ainoastaan tekijänoikeuksia. 

Kannattaa kuitenkin muistaa, että tekijänoikeuslaki ei ole ainoa kuvan julkaisua säätelevä laki. Yksityisalueella otettujen ihmisten kuvien julkaisuun tarvitaan ko. ihmisten luvat.

Hevosilla ei ole laissa määriteltyä yksityisyyden suojaa. Mutta vaikka hevosen kuvaaminen ja useimmiten myös kuvan julkaiseminen onkin laillista, se ei välttämättä ole järkevää saati hyvien tapojen mukaista. Suosittelen siis kysymään hevosen omistajalta luvan kuvan julkaisuun aina, kun se on mahdollista.

Yleisötapahtumissa tämä ei ole yleensä mahdollista eikä minusta tarpeellistakaan - niihinhän mennään yleensä nimenomaan esiintymään (loukkaavia kuvia ei saa julkaista yleisötapahtumistakaan).

Sen sijaan esimerkiksi vuokrahevosen blogijulkisuudesta kannattaa neuvotella hevosen omistajan kanssa etukäteen. Useimmiten omistajalla ei ole mitään julkaisua vastaan, kunhan noudatetaan hyviä tapoja. Kaikki eivät kuitenkaan halua hevostaan nettiin ja jos näin on, omistajan toivetta kannattaa kunnioittaa.

Vaikka lain mukaan sinulla todennäköisesti onkin oikeus julkaista valokuvia vuokrahevosesta, käytännön elämässä ilman lupaa julkaiseminen voi aiheuttaa paljonkin pahaa mieltä ja epäsopua. Pahimmillaan luvaton kuvan julkaisu tai hevosesta kirjoittaminen voi johtaa jopa vuokrasuhteen päättymiseen. 

Ollaan kohteliaita!

P.S. Ovatko sosiaalisen median tekijänoikeudet nyt hallussa? Testaa taitosi vaikka näillä:
Suomen tietotoimiston (STT) visa sosiaalisen median tekijänoikeuksista
IPR University Centerin  tekijänoikeusvisa (IPR University Center on Helsingin yliopiston, Turun yliopiston, Aalto-yliopiston, Svenska handelshögskolanin, Lapin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston välinen erillislaitos)

tiistai 31. joulukuuta 2019

Tässä ovat blogin vuoden viisi luetuinta päivitystä - ja tämä fiilis jäi menneestä ponivuodesta

Ihan ensiksi oikein hyvää uuttavuotta kaikille!

Näin uudenvuoden kunniaksi voinkin julistaa erään bloggaustavoitteen tulleen kohta päättyvänä vuonna saavutettua.

Tämä tavoite oli siis se, että päivitysten määrä ei jatkaisi laskevan trendin tiellä vaan ehkä jopa hieman nousisi. Tai no, salaa toivoin että saisin kasaan edes 50 tai jopa 52 tekstiä tälle vuodelle, mutta joulukuun työpaikanvaihdos sotki kuviot. Minkäs teet. Joka tapauksessa blogin toisesta vuodesta lähtien laskeva tilastokäyrä on nyt pysäytetty ja jopa karvan verran käännetty vastakkaiselle liikeradalle.

Niin että nyt voidaan lopettaa puheet siitä, että kaikissa hevosblogeissa päivitystahti vain hiipuisi koko ajan. Ei ainakaan tässä blogissa, ainakaan tänä vuonna!

Yksi tämän vuoden kohokohdista: Oman kasvatin kanssa Kansallisen poninäyttelyn BIS-kehässä ja Best Turned out -palkinto. Kuva Satu Pitkänen


On näitä juttuja muutama tyyppi lukenutkin. Ei tässä nyt millään tuhansien lukijoiden massoilla voi kehua, mutta tällaisen fiilispohjalta harvakseltaan päivittyvän ponitätiblogin  pitäjänä olen ollut ihan tyytyväinen, kun kuukausittainen lukijamäärä on Google Analyticsin mukaan keikkunut sellaisessa 600 - 800 ihmisessä.

Mitä nämä ihmiset sitten lukivat? Koska en osaa/jaksa kaivella tekstikohtaisia lukuja kuukkelista, suosituimpien päivitysten lista lukijamäärineen on peräisin Bloggerista.

Tässäpä top 5, joka sisältääkin käytännöllisesti kaikki blogin yli 500 sivulatausta keränneet tekstit (kaukana ovat ajat, jolloin vuoden aikana useampi teksti keräsi Bloggerin mukaan yli tuhat lukukertaa):

1. Muutoksen tuulia - etsinnässä pihattopaikka Turun seudulta (598 lukukertaa), marraskuu

Otsikko kertoo oleellisen: olin juuri allekirjoittanut uuden työsopimuksen ja etsin poneille paikkaa. Asia on vieläkin auki, mutta elätän toivoa että uutisia saataisiin tässä viikon parin sisään. Jos kyseinen paikka ei natsaakaan niin otsikon asia tulee uudelleen ajankohtaiseksi.



2. Klinikkareissulta hyviä ja huonoja uutisia (553), marraskuu

Hengitystieoireilu vei Ruusan tänä syksynä pitkästä aikaa klinikalle, ja uutiset olivat otsikon mukaisesti hyviä ja huonoja. Hyvä uutinen oli, että kovin pahaa vikaa ei löytynyt. Huono taas oli, että oireilun aiheuttaviin mast-soluihin ei ole oikein mitään lääkehoitoa saatavissa.

3. Kun luonto yrittää tappaa - liukkausinvalidien määrä kasvaa (518), helmikuu

Teksti kertoo Albertin kaatumisesta liukkaalla. Liukkausinvalidi-sana viittaa tässä myös kädelliseen, joka kaatui liukkailla päin persittä jo tammikuussa eikä häntäluun kiukuttelun vuoksi päässyt ponin selkään ennen huhtikuuta.

Albertin kaatuminen siitä seuranneine luupatteineen osoittautui lopulta harmittomaksi, mistä vakuuttumiseen toki tarvitsin useita eläinlääkärin laskuja ja jopa röntgenkuvat.

Tällaisten puuhien yhteydessä tapahtui kaatuminen. Tämä on myös ehkä epäedustavin kuva, joka kuunaan on nähty curly-sedästä.


4. Kuka vei ponivarsani ja toi tilalle hevosen? Sekä katsaus ponikaksikon suu- ym. terveyteen (515), maaliskuu

Tässä postauksessa päivittelin ponivarsani venymistä. Olin mitannut Albertin 145 cm korkeaksi niinkin tarkalla mittauksella, että seisoin sen vieressä, katsoin mihin asti se minua ylsi ja sitten kotona mittasin etäisyyden maasta mainittuun mittapisteeseen. Myöhemmin saimme saman tuloksen hevosmittaukseen valmistetun välineen avulla, joten voinen tulevaisuudessakin luottaa omiin mittaustekniikoihini.

Ruusan erinomaisesta suuterveydestä menin tässä postauksessa kehuskelemaan, ja eiköhän sitten jo syksyn raspauksessa ollut ilmaantunut yhteen hampaaseen iso karieskuoppa.

Yksi ehdottomista suosikkikuvistani näistä kahdesta, aikaansaatu soittamalla Youtubesta hevosen hirnuntaa.

5. Heinää muutaman tunnin välein vuorokauden ympäri  - oodi ajastinportille (501), kesäkuu

Tässä postauksessa on esitelty yksi hevosmaailmankaikkeuden hienoimmista keksinnöistä, ajastinportti! Se on ollut aivan mahtava ruokintavälien lyhentäjä ja pienten heinäannosten syöttämisen mahdollistaja pihatossa. Etenkin yöaikaisen ruokintavälin lyhentämiseen aivan erinomainen, ja vielä suhteellisen edullinenkin, ratkaisu.

Alkuvuodesta oli ihania säitä. Tätä loisto-otosta Albertista ei olekaan taidettu aiemmin blogissa nähdä.


Mennyt vuosi ei - joistakin ongelmista huolimatta - ollut hassumpi. Oli kivoja tapahtumia ja menestystäkin, mutta parasta on silti ollut poniarki edistysaskeleineen.

Albert jatkoi kehittymistään epäluuloisesta ja reaktiivisesta varsasta kohti kaikki käy -luottoponia. Joku hyppäys tilanteeseen tuli, kun aloin vain käydä sen kanssa erilaisissa paikoissa - naapurin kentällä, näyttelyissä, Laatuponikisassa. Kerta kerralta vakuutuin enemmän siitä, että varsaan ja sen käytöksen tolkullisuuteen voi luottaa.

Jotenkin tykkään tästäkin kuvasta kaikkine harmauksineen.


Ruusan kanssa menneen vuoden hienointa antia on ollut tekeminen. Siis kaikki tekeminen, mutta aivan erityisesti ratsastus. Enpä nimittäin muista, että olisin koskaan saanut sen kanssa näin pitkää ratsastuskautta.

Alkuvuodesta ratsastukset esti pelkästään oma loukkaantumiseni. Kesällä oli ehkä kuukauden pätkä, jolloin ratsu oli telakalla sen omaan terveyteen liittyvästä syystä. Muuten olen huhtikuusta joulukuuhun vain sitkeästi ratsastanut!

Tämä on johtunut osittain ponin pääosin ihan hyvästä terveystilanteesta, mutta myös siitä omasta asennemuutoksesta, mistä jo keväällä kirjoitin. En enää yhtä pienestä ripusta ratsastushanskoja naulaan, vaan korkeintaan kevennän rasitusta. En minä nyt mitenkään ns. kunnolla ole päässyt ratsastamaan kuin hetken aikaa kesällä, mutta Ruusa-ponin kanssa kaikki selässä istuminen on kotiinpäin ja laskettavissa ratsastukseksi!

Ihan hyvät fiilikset siis on tästä vuodesta. Ensi vuodelta odotan vielä parempaa, tietty.


sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Perässähiihtäjä nyt myös Instassa

Tarkkasilmäisimmät blogin lukijat ovat saattaneet jo huomatakin tuolta oikeasta sivupalkista, että tämäkään blogi ei enää ole pysynyt vain yhdessä kanavassa, vaan rönsyillyt myös Instagramin puolelle. 


Voisi ajatella, että monikanavaistuminen olisi ihan normaali kehityskulku, mutta mikä on pieni askel somenatiiveille, on suuri loikkaus vastarannankiiskelle. Olen vuosia sitkeästi rajoittanut julkisometukseni blogialustalle.

Ihan periaatteenkin vuoksi olen pysytellyt pois sieltä, mihin suurin osa bloggaajista on jo etupäässä siirtynyt eli sieltä Instasta. Tähän on ollut montakin syytä: uskonpuute oman sisällöntuotannon kiinnostavuuteen monessa tuutissa (tai edes yhdessä), kuvien jäkittäminen pullonkaulana bloginkin päivittymiselle sekä ennen kaikkea ruutuajan vähintään riittävä päivittäinen kesto ilman yhtä lisäaddiktiotakin. 

Mutta kun heppablogiskene vain hiipuu hiipumistaan niin pakkohan se oli addiktion uhallakin perustaa tili myös Instaan. Ja nyt kun olen jo pari viikkoa instaillut niin onhan se aika hauskaa. 



Taustatutkimukseni perusteella tulin siihen tulokseen, että tilin nimen kannattaa olla jotain sellaista, joka kertoo sisällöstä, mielellään niin että se aukeaa myös ulkomaankielisille. Ainakin itse klikkaan tilille yksittäisen kiinnostavan kuvan perusteella herkemmin, jos tilin nimi antaa ymmärtää, että muukin sisältö noudattaa samaa linjaa.

Koska "takaisinlahtoruutuun" tai "lahtoruutuun" tmv. kertovat jotain vain blogin jo tunteville, instanimi on eri. Halusin instatilin pointiksi sen, että tässä sitä tukevasti aikuisen ikäinen harrastaa poneilla, joten nimeksi tuli vähän hupsu "40_with_ponies". Olen luovuuden huipulla!

Ja totta kai kannattaa heti tähdätä kansainväliseen suosioon, joten instatilin aloitin suoraan englanniksi. Always aim high! Koska valtaosa seuraajista kuitenkin on kotimaista alkuperää niin olen jo siirtymässä kaksikieliseen malliin. Englannista en luovu, koska harmittaa aina kun surfaillessa tulee vastaan kiinnostava kuva ja sitten teksti onkin vain auf Deutsch tai muulla heikomman osaamiseni alueelle osuvalla kielellä.

Tekstintuotantohalukkuuttani kuitenkin vähentää se, että olen kännykän kanssa niin keski-ikäinen. Mistä tietää, onko kännykän käyttäjä nuori vai keski-ikäinen naamaa katsomatta? Nuori naputtaa menemään peukalot viuhtoen, keski-ikäinen tökkii kosketusnäyttöä kömpelösti yksisormitekniikalla. Eivät mahdu nelikymppiset peukalot pikkuaakkosille ja sitäpaitsi pikkuruutu on hankala ikänäön heikentämille näköelimille. Tästä on kuulemma suunta vain alaspäin, kertovat oikeasti vanhat.

Instatiliä on täällä blogin puolellakin joskus kysytty ja nyt sellainen on. Eli ei muuta kuin tervetuloa sinnekin! Yritän kehitellä Instaan sisältöä, joka ei ole aivan ns. tårta på tårta tämän blogin kanssa. Enkä aio luopua blogista.

P.S. Saa myös vinkata seurattavaksi kiinnostavia instatilejä, mielellään poniaiheisia!

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Miksi satulaan ei pidä nousta jalustimesta, miten ehkäistä hammasongelmia ja muuta Horse Fairin antia

Liput tapahtumaan saatu blogin kautta Horse Fairilta / Messukeskukselta

Zippe-knabstrup ja Tarja Ikävalko esiintyivät messuilla paljon.
Viime vuonna minulle jäi Horse Fairista vähän sellainen olo, että se ei oikein tiennyt, onko tarkoitettu hevosummikoille vai hevosharrastajille. En silloin löytänyt ohjelmasta paljonkaan syväharrastajaa kiinnostavaa aineistoa. 

Ilokseni tilanne oli tänä vuonna parantunut! Ohjelma oli täynnä kiinnostavia luentoja ja ohjelmanumeroita. Se kyllä harmitti, että minua kaikkein eniten kiinnostava ohjelma (erityisesti Jaakko Granströmin luento kengityksen merkityksestä hevosen terveydelle, myös olisi kiinnostanut mm. heinäanalyysiluento ja valjakkoajon open clinic) oli pukattu perjantaille. Silloin en päässyt paikalle, koska ponien elättämiseksi on pakko olla kokopäivätyössä.

Parannusehdotus ensi vuodelle: ei ainutkertaista ohjelmaa arkipäiville, jotta työssäkäyvälläkin olisi mahdollisuus ne kokea.

Loppujen lopuksi missasin myös suurimman osan muiden päivien ohjelmasta, koska en lauantaina jaksanut lähteä paikalle ja sunnuntainakin päädyin paikalle vasta kello 13.30. Mutta onneksi menin, koska hyödyllisiä opinmurusia sain lyhyelläkin vierailulla. Päivän teemoiksi muodostuivat satulat ja hampaat, ja kirjoitan molemmista oman väliotsikkonsa alle.

Vielä toinen Zippe.


Älä nouse satulaan jalustimesta, perustelut tässä

Koko messujen ajan satulaseppien osastolla oli satuloiden kauhugalleria. Eli esillä oli kaikenlaisia ongelmia, joita satuloiden sisältä oli avauksessa paljastunut. Kuten moni tietää, satulan rikkinäisyyden toteaminen voi olla mahdotonta ilman avausta, mutta joitakin vinkkejä tuli kuitenkin. Listaan ne tämän osion lopussa.

Siellä oli myös pari satulaa, jotkä nähtyään toivottavasti kukaan ei enää nouse satulaan jalustimen varassa vaan käyttää jatkossa koroketta!

Satulan vinous näkyy tässä kuvassa siitä, miten paneelit kaartuvat. Kyse ei kuitenkaan ole pelkistä paneeleista, vaan koko runko on vääntynyt.
Esimerkiksi yllä olevassa kuvassa näkyvä satula oli aivan silmiinpistävän vino koko rungostaan. Se oli ollut ratsastuskouluhevosella, joten jalustimesta on roikuttu jokusen kerran ja melko vaihtelevilla painoilla sekä tyyleillä. Yhtä kaikki siinä on muuten hyvä satula mennyt vaihtoon, koska tällaista ei enää pysty korjaamaan. Eikä vinolla satulalla tietysti sovi myöskään enää ratsastaa.

Toisessa satulassa, josta en nyt ottanut kuvaa, olivat paneelit jalustimesta roikkumisen seurauksena siirtyneet niin, että selkärangantila oli kaventunut pariin senttiin. Sekin penkki oli todettu korjauskelvottomaksi.

Aika monessa satulassa ongelmana oli halkeama rungossa ja/tai erinäisten ruuvien puuttuminen. Kuulemma on tyypillistä, että ensimmäisenä katkeaa etukaari. Sen jälkeen satula alkaakin painaa hevosta.

Tässä vielä satulasepiltä saamani vinkit käytetyn satulan ostoon:

  • Huomattavan halvalla kaupiteltava satula kannattaa unohtaa. Laadukkaita ja hyväkuntoisia satuloita harvemmin myydään pilkkahintaan. Runkovikaista satulaa ei kannata ostaa edes satasella, koska siitä tulee korjatessa äkkiä erittäin kallis satula. Rungon vaihtamisessa pelkkä satulasepän työ maksaa useita satasia, siihen sitten vielä päälle itse rungon hinta. Harvemmin kannattaa.
  • Ainoa natina, josta ei tarvitse olla huolissaan, on ratsastussaappaiden ääni satulaa vasten. Jos satula pitää ääntä, siinä on todennäköisesti jotain vikana. Ei aina, mutta riittävän usein kuitenkin. Yksi satulasepistä kertoi hänelle tulleen kerran kallis satula, joka kilisi. Seppä avasi satulan ja kiristi ruuveja. Kun tämä oli tehty, alkoi kuulua toinen ääni. Satula lähetettiin valmistajalle, joka vaihtoi rungon.
  • Se, että satulan runko joustaa, ei tarkoita automaattisesti rikkinäisyyttä. Mutta jos satula joustaa eri tavalla eri puolilta taivuttaessa, hälytyskellojen pitäisi kilkattaa. Rungon joustoahan voi testata niin, että laittaa etukaaren omaa vatsaa vasten ja vetää sitä takakaaresta kohti etukaarta. Eri puolten erot saa selville, kun vetää takakaaresta vuorotellen vasemman ja oikean paneelin kohdalta. (Nyt ymmärrän, että olisi pitänyt ottaa kuva tai video.)
  • Jos satulalla päätyy ratsastamaan, kannattaa kuunnella hevosen fiiliksiä. Jos vikaa on, hevonen kyllä kertoo. Yhden kauhugalleriassa olevan satulan hevoskäyttäjä kuulemma oli reagoinut satulaan kieltäytymällä espanjalaisesta käynnistä. Satulassa oli runko poikki. Kannattaa siis kuunnella pienintäkin merkkiä epämukavuudesta!   
Kuva ei tietääkseni liity satulaongelmiin, vaan on tapahtumassa nähdystä esteluokasta. Kiinnitin kuitenkin huomiota siihen, että hevoselle on löytynyt satula, mikä on enemmän kuin voin sanoa omasta ponistani.
Kauhugalleriasta jatkoin vielä satula-asioita Satula.comin pisteellä, jolla haastoin satulansovittajat keksimään sekä minulle että Ruusalle sopivan penkin. Kaksi ensimmäistä henkilöä pyörittelivät vain päätään, mutta kolmas pyysi nähdä valokuvan ja sanoi, että ehkä Amerigolla saattaisi olla sopiva.

Toisin sanoen jos haluan satulan, pitää kaivaa kuvetta ihan urakalla. En ole varma, olenko valmis ostamaan kevyen käytön ponille monen tonnin satulaa, etenkin kun tällä hetkellä en pysty itse istumaan satulassa. Joka tapauksessa satulansovittaja oli sitä mieltä, että on parempi löytää vaikka vähän pitkä satula sellaisella istuimella, jossa ratsastajan painopiste tulee oikeaan paikkaan, kuin yrittää ahtaa hujoppia liian pieneen penkkiin, joka työntää painopisteen takakaarelle.

Hän lupasi pohtia Ruusaa ja ottaa yhteyttä, jos keksii jotain. Miten tuntuu, että sitä odotellessa ei kannata välttämättä pidätellä hengitystä?

Tälläkin on satula.

Hampaaton Paavo ja kuinka ehkäistä hammasongelmia

Hammasongelmat, nuo nykyajan vitsaus! Ei vaan, oikeasti hammasongelmien lisääntymisessä taitaa olla kyse samasta kuin siitä, että ennen tähystyslaitteiden yleistymistä harvalla hevosella oli mahahaavadiagnoosi.

Koska Albertilla todettiin syksyllä kariesta, hammasluento kiinnosti. Sen piti eläinlääkäri Elina Koskenranta Hyvinkään hevosklinikalta.  

Kuvan hevonen ei tietääkseni liity hammasongelmiin, vaan tinkereiden esitykseen. 


Luennolla kuulin ehkä ensimmäistä kertaa vakavasta hammassairaudesta nimeltä Equine Odontoclastic Tooth Resorption and Hypercementosis, tuttavallisemmin EORTH (kuvia löytyy esimerkiksi tästä linkistä). Se on vanhojen hevosten sairaus, jossa ikenet vetäytyvät, niihin tulee kipeitä haavaumia, juuret saattavat murtua jne. Sanomattakin lienee selvää, että sairaus on erittäin kivulias. Hoitovaihtoehdot ovat sairastuneiden hampaiden poisto tai eutanasia. 

Elina Koskenrannalla sattui olemaan esimerkkipotilas, 21-vuotias Paavo-poni (meniköhän nimi oikein?). Paavolta oli todellakin poistettu kaikki etuhampaat niin ylhäältä kuin alhaaltakin. Kuulostaa erittäin rajulta, mutta kuulemma Paavo pärjäilee etuhampaattomana aivan mainiosti. Heti operaatiosta herättyään se oli ryhtynyt syömään heinää. Ainoa haitta on kuulemma ollut esteettinen: kun etuhampaat eivät ole seinänä, Paavon kieli tunkee huulten välistä esiin. 

Koskenrannan kollegoilleen tekemän soittokierroksen mukaan Suomessa alkaa olla paavoja jo kymmeniä. 

Tämäkin on tupsujalkojen esityksestä.


Paavon oireet olivat olleet selkeät, päähän ei olisi oikein saanut koskea. Koskenrannan mukaan kannattaa olettaa, että muutkin hammasongelmat ovat kivuliaita. Tämän voi päätellä niin niistä kärsivien hevosten käytöksestä kuin siitä, millaista kipua vastaavista ongelmista kärsivät ihmiset raportoivat.

Mutta mitä voin omistajana tehdä? Tässäpä lista. 
  • Säännölliset tarkastukset asiansa osaavalla eläinlääkärillä, tavallisesti 6 kk - 12 kk välein - sopiva väli löytyy vain kokeilemalla. Tarkastus-sana on kursivoitu, koska joka kerralla ei välttämättä raspata. 
  • Suun huuhtelu päivittäin tai ainakin tiheästi. Tätä harjoittelemme parhaillaan Albertin kanssa. 
  • Ruokavalio ja ruokailutavat kuntoon! 
    Namipaloista pitäisi välttää kuivaa leipää ja teollisia heppanameja, jotka liimautuvat hampaan pintaan kuin liisteri. Hammasystävällisin nami on porkkana, joka lähtee hampaista ensimmäisellä juomakerralla. 
    Heinää kannattaisi antaa aina väkirehujen syöttämisen kanssa yhtä aikaa. Kuten hyvin tiedämme, pureskellessaan hevonen erittää sylkeä. Sylki suojaa hampaita happohyökkäykseltä, jonka niiden kanssa kosketuksiin päätyvä rehu väistämättä aiheuttaa. Sylkeä erittyy parhaiten, kun hevonen syö karkearehua. Sen sijaan sitä erittyy heikommin, jos hevonen syö pellettimuotoista rehua, ja jos hevonen syö puuroa, sylkeä ei erity lainkaan. Koska omat ponini syövät väkirehunsa puuro-/keittomuodossa, ilahduin, ettei Koskenranta kieltänyt antamasta sellaista. Sen sijaan hän kehotti tosiaan antamaan puuron heinän ohella. Itsehän olen mahaterveyden edistämiseksi jo tähänkin asti yleensä antanut ensin heinää ja sitten vasta puurot, ja nyt aion tehdä niin sata prosenttia ruokintakerroista.
    Vähäsokeriset rehut. (Tämä kohta jäi alun perin laittamatta, mutta lisään sen näin jälkikäteen.) Sokeri syö hampaita, joten rehujen (myös sen heinän) pitäisi olla mahdollisimman vähäsokerisia. 

Hirveän monesta esityksestä ei tullut kuvia, koska missasin suurimman osan. Mutta tinkerit olivat taas saaneet kokoon ihan oikean esityksen!


Tämmöistä jäi messuilta mieleen. Seurasin hieman myös estehyppelöitä ja vielä viimeisenä olleen tinkereiden näytöksen. Valjakkoajo jäi harmikseni tänä vuonna näkemättä, koska tarvitsin pitkät yöuneni.

Olin aika ylpeä itsestäni, että en ostanut yhtään mitään muuta kuin kaksi metrilakua. Kun on omistanut poneja melkein vuosikymmenen, varusteita alkaa oikeasti olla jo enemmän kuin tarpeeksi. 

Oikeastaan on siunaus, että en omista tällä hetkellä satulaa. Shoppailusta pidättäytyminen on nimittäin minulle muuten helppoa, mutta tälläkin supervoimalla on oma kryptoniitti. Ja sitä ovat satulahuovat. Ties kuinka paljon olisin nytkin köyhtynyt, jos omistaisin satulan, johon niitä ostaa.

Tänä vuonna tosiaan jäi välistä Blogiexpon palkintojenjako! Oli kuitenkin hieno jälkikäteen havaita, että sijoitukseni ei ollut viimeinen. 

Pinnalla-kategoriassa oli kaksi niin tasavahvaa kärkiehdokasta, että niillä oli aika tukeva kaula meihin kahteen muuhun. Voittaja, Kootussa ravissa, keräsi 941 ääntä, kakkoseksi tullut Playsson.net 807. Takaisin lähtöruutuun -nimisen blogin äänimäärä oli 268. Aika hienosti sekin, lämmin kiitos kaikille äänestäjille! Koko tulokset täällä.

Lisää kryptoniittia.

P.S. Koska aina voi vielä parantaa, lopuksi vielä kehitysehdotuksia messuille: valaistus ja taustat. Ne ovat toivottoman ankeat! Kelmeän kellertävän valon värjäämää valkoista seinää vasten joutuu yleisö esityksiä ihailemaan. Taustalla on myös sähkökaappia, kaapeleita, mainoksia, avointa ovea, traileria, traktoria ynnä muuta. Esimerkiksi Tampereen hevosmessuilla suuren tapahtuman tunnelmaa luo se, että katsomo on areenan molemmin puolin. En tiedä, onko tällainen mitenkään Messukeskuksessa mahdollista, mutta olisikohan jotain mahdollista tehdä?

Tässä vielä havainnollistava esimerkki siitä, miten tausta vaikuttaa tunnelmaan (enkä nyt tarkoita pelkästään valokuvausta, vaan myös yleistä messutunnelmaa):

Kuva Tampereen hevosmessujen vastaavasta estehyppelöstä kuin ylempänä oleva HHF-kuva. Onko vähän eri fiilis?

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Arvonta suoritettu!

Ehdin suorittaa HHF-lippujen arvonnan ennen töiden alkua, mutta en ehtinyt tehdä asialle heti mitään.

Osallistuja tuli näinkin lyhyessä ajassa mukavat yhdeksän, joista noin puolet sähköpostitse ja puolet blogikommentteina. Kiitos kaikille osallistujille, kiva kun olitte mukana! Ja kiitos kivoista kommenteista edelliseen tekstiin. 

Kuvamuisto viime vuoden messuilta


Arvonnan suoritin perinteisesti kirjoittamalla nimet paperille, sekoittamalla ne kulhossa ja poimimalla sokkona yhden. Poimimassani lipussa luki Riikka. Onnea voittajalle! Koska Riikka oli lähestynyt sähköpostitse, sainkin jo lähetettyä liput hänelle. 

Eli Riikka, tsekkaahan sähköpostisi ja hauskoja messuja!

torstai 14. maaliskuuta 2019

Haluatko Horse Fairiin? Voita liput viime hetken arvonnassa

Liput messuille on saatu bloggaaja-akkreditoitumisen kautta Helsinki Horse Fairilta.

Seuraa historiallinen hetki tässä blogissa: ensimmäinen arvonta. Tyyliini sopivasti arvonta tapahtuu viime tingassa, mutta kyllähän vanha sanontakin tietää, että parempi myöhään jne.

Viime vuoden messutunnelmia.


Jaossa on siis kaksi lippua Helsinki Horse Fairiin nyt tulevana viikonloppuna. Niillä pääsee toki myös muihin Go Expon osasiin. 

Lähetän liput pakettina eli vain yksi voi voittaa. Sisään pääsee siis kerran per lippu eli mahdollisuus on joko ottaa mukaan yksi kappale kamuja tai käydä itse kahdesti. Liput ovat sähköpostin liitteenä kulkevassa muodossa, joten niiden toimittaminen tällä aikataululla ei ole ongelma. 

Jos siis koet tarvetta päästä messutunnelmiin Helsingissä, laita nimesi tai nimimerkkisi joko kommenttikenttään tai lähetä sähköpostilla osoitteeseen lahtoruutuun@gmail.com perjantaihin kello 12 mennessä, niin olet mukana!  Yritän arpoa liput ennen kuin työvuoroni alkaa kello 13.30.


torstai 14. helmikuuta 2019

Hyvää ystävänpäivää blogin parhailla kaverikuvilla ja ehdokkuus blogiäänestyksessä

Hyvää ystävänpäivää kaikille! Kuten kaikki toivottavasti tietävät, ystävät ovat hevoselle vielä tärkeämpiä kuin ihmisille.

Tässäkin blogissa on vuosien varrella julkaistu monia kuvia, joissa hevosten välinen ystävyys näkyy. Näin ystävänpäivän kunniaksi tässä pieni kooste. Lopussa nähdään vielä vähän ihmis-hevos-ystävyyttä. Hevonenhan pystyisi hyvin elämään ilman yhtään ihmissuhdetta, mutta hevosihmisen olisi vaikea elää ilman hevossuhdetta. Eli tärkeä asia tämäkin!

Tämä on yksi kaikkien aikojen suosikkikuviani. Siinä on jotenkin niin liikuttava tunnelma. Se on otettu jokunen vuosi sitten kesälaitumella, olisikohan ollut 2015. Ruusan silloinen bestis, tuo kaunis, lempeä ja viisas ruunikko tamma, laukkaili ikivihreille laitumille muistaakseni viime syksynä. 

Vähän tuoreempi herkkiskuva, eli tässä Albert ja laidunkaveri ihan viime laidunkesän loppupuolella.
Ja sitten ihan toiseen asiaan! Ennakkoonhan arvelin, ettei blogini tällä kertaa sopinut oikein mihinkään parhaiden blogien äänestyksen kategoriaan. Niin kuitenkin kävi, että kun äänestys 25. helmikuuta alkaa, myös tätä blogia on mahdollista äänestää Pinnalla-palkinnon saajaksi! Kukapa olisi uskonut?


Seuraavaksi  hyppy aikaan ennen blogia! Kuvassa Ruusa ja sen ihkaensimmäinen bestis, samanikäinen welsh cob -tamma. Molemmat ovat tässä kuvassa vuoden vanhoja. Ne tekivät kaiken yhdessä ja toisiaan liki. Ystävyys päättyi, kun cobi muutti pois, eikä sydänystävyys enää palannut, vaikka cobi muutti takaisin. Tämäkin ystävä on jo edesmennyt, se lähti äkillisesti jo kolmevuotiaana.  

Minusta Takaisin lähtöruutuun ei ole koskaan oikein ponnahtanut pintaan asti vaan jäänyt enemmänkin sellaiseksi bubblin' under -tyyppiseksi. Mutta ei nyt takerruta palkinnon nimeen, vaan iloitaan ehdokkuudesta!

Sitähän en tiedä, kuinka moni bloggaaja edeltäni kieltäytyi ehdokkuudesta, mutta ei takerruta siihenkään. Tämä on vähän sama juttu kuin näyttelyissä, siellä valitaan paras niistä, jotka ovat mukana. Jos joku parempi ei ole mukana, se on hänen häpeänsä.

Yksi leikkikuvakin! Tämä ja alempi kuva ovat samalta kesältä, vuodelta 2013. Ruusan silloinen bestis oli tällainen B-welsh-orivarsa. Syksyä kohti niiden leikit kävivät vähän turhan K-18-henkisiksi, mutta kesällä elivät vielä ihan viatonta lapsuutta.

Menestystä en blogiäänestyksestä tälläkään kertaa odota, sen verran kovia ovat kilpailijat! Nehän ovat tällä kertaa äänestyksenkin järjestävä Playsson sekä kouluratsastusblogit Kootussa Ravissa ja Roosa's Horsey Life. Viimeiseksi mainittu oli minulle uusi tuttavuus, englanninkielinen blogi.

Tässä kuvassa on samaa porukkaa kuin ensimmäisessä ja se saattaa olla jopa samalta kesältäkin, kuten myös kaksi seuraavaa. 

Minusta kaikkiin kategorioihin on löydetty tosi hienoja ehdokkaita.

Kattaus on tosin silmiinpistävän aikuinen! Korumies Arvi taitaa olla ainoa alaikäinen ehdolla. Blogipuolella en tätä yhtään ihmettele, sillä nuoriso tuntuu jo siirtyneen tältä alustalta toisaalle. Blogijumittuneena kalkkiksena en osaa arvioida, olisiko muista kanavista löytynyt ehdolle nuorisoakin. Uskon kuitenkin, että some-osaajista koostuva raati on ollut tehtävänsä tasalla.

Kaveriin on kiva vaikka pyyhkiä naama. Tässä kuvassa Ruusan kaverina on 2-vuotias suomenhevostamma, joka on nykyään jo pätevä ratsu.
Minusta on joka tapauksessa kiva, että Playsson jaksaa järjestää tällaista. En näe, että parhaiden äänestys olisi keneltäkään pois, vaan tuo puhtia ja näkyvyyttä koko hevosblogiskenelle. Ja toki myös muille hevosaiheisille somekanaville, jotka ilmeisesti muutenkin alkavat olla blogeja huomattavasti suositumpia.

Yhtä kaveria parempi on vain laumallinen kavereita!
Nykyisin kuulemma blogi harvemmin riittää, vaan pitää olla pöhisemässä monessa somessa. Siksi on minusta erityisen kiva, että myös tällainen toistaiseksi yksikanavainen perusblogikin mahtuu  vielä mukaan äänestykseen.

Olen kyllä harkinnut monikanavaisuutta. Katsotaan, saanko joskus inspiraation toteutukseen saakka. Ja jos päästään toteutukseen asti, onko minulla kaikkien somejen päivitykseltä enää aikaa käydä tallilla.

Niin tai näin, lopuksi vielä ne ihmis-hevoskuvat. Pahoittelen, että niissä on kaikissa meikäläisen naamataulu, mutta en nyt viitsinyt muidenkaan kuvia laittaa.

Mikä olisi ihanampaa kuin oma halivarsa!

Melkein-halivarsa ja isoksi kasvanut ex-halivarsa.
Lopuksi vielä samat tammat kuin ensimmäisessä kuvassa, nauttimassa siitä missä ihminen on niiden mielestä parhaimmillaan.  

maanantai 4. helmikuuta 2019

Kuudessa vuodessa on päästy takaisin sinne, mistä lähdettiin

Neljänteen päivään helmikuuta on vuosien varrella mahtunut monia merkittäviä tapahtumia. Esimerkiksi 4.2.1956 Porkkalan vuokra-alueen asukkaat pääsivät palaamaan kotiseudulleen, 4.2.1951 haudattiin marsalkka Mannerheim ja 4.2.1972 Suomi ja muut Pohjoismaat tunnustivat Bangladeshin. (Lähde: päivyri.fi)

Neljäntenä päivänä helmikuuta 2013 puolestaan interwebsiin ilmestyi Takaisin lähtöruutuun -nimisen blogin ensimmäinen päivitys. Toki sen julkistaminen kaikelle kansalle tapahtui vasta myöhemmin, mutta neljäs helmikuuta joka tapauksessa jäi blogin historiaan perustamispäivämääränä.

Nykyinen kaksivuotias.

Helmikuussa 2013 omistin kaksivuotiaaksi kääntyneen omakasvattiponin, jonka kanssa harjoiteltiin ohjasajon ja ponina olemisen perusteita. Helmikuussa 2019 omistan kaksivuotiaaksi kääntyneen omakasvattiponin, jonka kanssa harjoitellaan ohjasajon ja ponina olemisen perusteita.

On siis tultu aika lailla täysi ympyrä! Blogin nimi on edelleen, ja jälleen, osuva.


Se ero entiseen toki on, että nyt minulla on myös aikuinen poni ja varsankin kanssa tekemiseen jo ehkä vähän erilainen ote. Kuusi vuotta sitten yhden kaksivuotiaan kanssa vasta tutustuin koulutustapaan, jota olen - pienin muokkauksin - noudattanut nykyisen kaksivuotiaani kanssa sen ensihenkäyksestä lähtien.

Toisin kuin kuusi vuotta sitten, nyt minulla on jokapäiväisessä käsittelyssä täysin toimiva kaksivuotias - vaikka tämä nykyinen kaksivuotias on ollut huomattavasti ensimmäistä haastavampi. Luulen, että ilman niitä kuuden vuoden takaisia oppeja olisin ollut Albertin kanssa pulassa.

Kuudessa vuodessa on palattu lähtöruutuun, mutta täyden ympyrän varrella on tapahtunut paljon. 

Kuuden vuoden takainen kaksivuotias. On se ollut surkea pieni rimppana!

torstai 10. tammikuuta 2019

Hevosblogit eivät kiinnosta enää ketään, selvästikään

Taas on se aika vuodesta, kun blogit eivät kiinnosta ketään eikä varsinkaan joku blogiexpo. Jokunen päivä on asiaa nyt selvitetty foorumilla, jonka kaikki tuntevat, vaikka kaikki eivät sitä myönnäkään. Jotta muiden ei tarvitsisi mennä sinne, tiivistän alle tähän asti käydyn epäkiinnostuneen keskustelun.

Ongelmanahan parhaiden blogien palkitsemisessa on ensinnäkin se, ettei Suomessa kerta kaikkiaan ole sellaisia. Laadukkaita hevosblogeja ei vain ole, yhtään. Jos joskus olikin niin ovat kaikki lopettaneet.

Toinen ongelma on se, että vaikka ehdokkaita ei ole vielä julkaistu, mukana ovat kuitenkin ne samat. Olisihan reilumpaa, että kestosuosikkeja ei parhaiden valinnassa huomioitaisi. Toisaalta on törkeää edes ehdottaa ehdolle jotain wannabe-nousukkaita.

Myös valitut kategoriat ovat pielessä ja raatikin on todennäköisesti salattu siksi, että siellä istuvat ihan väärät ihmiset. Sitä paitsi koko äänestys on vain Playssonin huonosti peitelty markkinointitempaus.



Siinäpä oleellisimmat.

Kategoriat ovat tänä vuonna sellaiset, että kenenkään ei tarvitse pelätä tämän blogin keikkuvan ehdokaslistoilla. Luotan kuitenkin anonyymin raadin asiantuntemukseen vankasti ja uskon heidän osaavan valita ihan riittävän väärät ehdokkaat.

Varmasti myös äänestäjät osaavat valita näistä ehdokkaista kaikkein väärimmät. Viime vuoden keskustelussa muistaakseni esitettiin melko varmana tietona, että äänestäjinä oli vain fanittavia pikkutyttöjä. He rassasivat äänestysnappia 30 000 kertaa. (Edit. määrä saattaa olla äänet kaikkiaan eikä äänestyskerrat.)

Joka tapauksessa on ihan ilmiselvää, etteivät blogit tai varsinkaan joku blogiexpo kiinnosta yhtään ketään! Tilannetta ei pelasta edes se, että kyseessä on tänä vuonna entistä vahvemmin some- eikä vain blogitapahtuma.

torstai 3. tammikuuta 2019

Uudella tarmolla uuteen vuoteen

Kun uusi vuosi alkaa, olo on toiveikas ja tarmokas, ilmassa vähän uudelleensyntymisen meininkiä.

Tänä vuonna kyllä kirjoitan blogiin vähintään kerran viikossa. Tänä vuonna liikutan poneja ahkerasti. Tänä vuonna teen Ruusasta viimein sellaisen ratsun, jonka tasoa voidaan kuvailla sanan ja kirjaimen yhdistelmällä - eivätkä ne ole puska sekä ö. Tänä vuonna opetan Albertin ajolle ja ehkä Ruusankin. Käyn ponien kanssa näyttely(i)ssä ja yhden Laatuponikisassakin.

Viis siitä, että uudestilöytynyt tarmo historian valossa sulaa jo helmikuussa melkein yhtä varmasti kuin uudenvuodenlupaajat katoavat ryhmäliikuntapaikoilta. Milloin historia muka olisi toistanut itseään? Voi myös olla, että tarmokkuus johtuu tämänpäiväisestä auringosta. En ole käy tuulella, kuten joitakin ihmisiä kuvaillaan, käyn auringolla.

Harjailumeininkiä joululomalla. Laumamme saama joulunjälkeislahja nakerreltiin nopeasti nysäksi, mutta siitä jäi jämät syömättä.  Ilmeisesti siksi, että eräs poni kuulemma pissasi kuuseen. Kuvan poni liittyy vahvasti tapaukseen. 


Tämän vuoden kolmantena päivänä uuden vuoden uusi tarmo aktualisoitui ihan reaalimaailman toiminnaksi asti. Mukaan vapaamuotoiseen peltoilotteluun pääsivät Ruusan lisäksi viimein normaaliliikuntaan palaava Albert sekä sedät poni ja hevonen. Harmi, että unohdin kameran kotiin, olisi tullut hauskoja tallenteita.

Ensin piehtaroitiin joukolla, sitten Ruusa ja yleensä energiansäästäväinen setähevonen panivat sellaiseksi juoksuksi, että juniori- ja senioriosastoa hirvitti. Isoimpien paineiden purkauduttua nekin uskaltautuivat mukaan ja lopuksi juoksenneltiin koko porukalla.

Näin kätevästi voi yhden ihmisen voimin liikuttaa kerralla neljä ponia! Valitettavasti kuntoilumuodon yksikköhinta nousee varsin korkeaksi lisääntyneiden kengityskulujen muodossa.

Samalla tuli ensimmäinen takaisku ponien liikunnallisuuteen liittyville uudenvuoden tavoitteille. Kengittäjä ei ainakaan ensihätään vastannut viestittelemiini irtokengän kiinnitystoiveisiini mitään. Kenkää itseään taitaa olla turha edes etsiä hehtaarin lumihangesta.

Tykkään tästä vuosi sitten ottamastani kuvasta niin paljon, että laitan sen ihan pokkana uudelleen. Katsokaa, millainen pikku rääpäle Albert oli silloin!


Päivityksen alussa listatut tavoitteet ovat aika kunnianhimoisia ottaen huomioon, että viime vuonna asetin tavoitteet lähes nollatasolle ja silti saavutimme niistä alle 60 prosenttia. Tai toisaalta, yli puolet. Sehän olisi kouluratsastuskisoissakin hyväsytty suoritus.

Viime vuoden alussa kirjoitetun tekstin mukaan ensisijaisena tavoitteena oli pitää molemmat ponit hengissä ja suhteellisen hyvässä voinnissa (puoliksi check: pysyivät hengissä, mutta suunnilleen koko vuoden oli huoli vähintään yhdestä kavioeläimestä ja lisäksi eläinlääkärikulut nousivat uuteen ennätykseen).

Ponikohtaiseksi tavoitteeksi olin asettanut Ruusalle vähintään Hippoksen näyttelyyn osallistumisen (check) ja ratsastelun (no, kyllähän minä 10 - 20 kertaa ratsastin eli check).

Albertin tavoitteiksi oli kirjattu näyttelyssä käyminen (nope), irtohypytys (nope) ja ohjasajon alkeet (viime tingassa check).

Mutta joku viisas on kai joskus sanonut, ettei menneisyys määrittele tulevaisuutta. Eli kyllä se tänä vuonna tästä lähtee, ihan varmasti ehkä.

torstai 21. kesäkuuta 2018

5 + 1 tapaa oppia paremmaksi kirjoittajaksi

Miten oppia paremmaksi kirjoittajaksi, kas siinä kysymys, joka varmaan kiinnostaa useimpia bloggaajia. En tiedä, onko pikkublogin kirjoittajalla natsoja neuvoa muita varsinaisessa blogikirjoittamisessa, mutta voin kertoa, miten kirjoittaa parempaa mitä tahansa tekstiä.

Usein kuulee väitteen, että silkka bloggaaminen kehittäisi ihmisen tekstintuotannollisia taitoja. Tavallaan kyllä, mutta kuitenkaan ei. Kyllähän harjoittelu edistää minkä tahansa asian oppimisprosessia, mutta kirjoitustaidot eivät pelkällä blogikirjoittamisella kovin pitkälle kehity.

Tässä siis omat vinkkini parempaan kirjoittamiseen.

Kuvituskuvana toimii Ruusan bestis vuodelta 2011. Tämä poni on ikävä kyllä jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen.


1. LUE

Ykkösvastaus pääotsikon kysymykseen ei ole (blogin) kirjoittaminen, vaan - jonkun mielestä ehkä tylsästi - lukeminen. Lukemisella en tarkoita blogimaailmassa surfailua tai edes journalististen sisältöjen nauttimista, vaikka tietysti toivon että myös näille löytyy lukijoita. Tässä yhteydessä tarkoitan kirjoja, ja nimenomaan laadukasta kaunokirjallisuutta. 

Seuraa perusteluja väitteelle.

Maailmaa median välityksellä seuraava on varmasti kuullut, että jopa abiksi asti voi nykyään ehtiä ymmärtämättä suurta määrää aivan tavallisia ilmauksia. Toisin on lukevan ihmisen laita. Häneltä ei mene sormi suuhun, kun vastaan tulee sellaisia sanoja kuin ynseä, höveli ja joutilas. Hän tietää, mikä ero on hedelmäisellä ja hedelmällisellä tai sivuamisella ja sivuuttamisella. 

Lukeminen nimittäin kasvattaa sanavarastoa.

Sattuu olemaan niin, että ilman laajaa sanavarastoa ei ole elävää tekstiä. Aika tylsäksi käy, jos kirjoittajan verbivalikoima koostuu olla-sanan eri aikamuodoista. (Vielä heikomman arvosanan ansaitsee kirjoittaja, joka ei hallitse edes niitä, vaan käyttää sellaisia ilmauksia kuin "lienee tehdä".)

Eli ei muuta kuin lukemaan. Jos romaaniin tarttumisen kynnys tuntuu ylitsepääsemättömältä, voi aloittaa myös Aku Ankasta. Sen suomennosten kielellisiä ansioita on tarkasteltu esimerkiksi tässä kirjoituksessa.

Kuvituskuvat menneisyydestä jatkuvat.

2. Käytä sanavarastoasi

Kun ykköskohdan ohjeella eli ahkeralla lukemisella on saatu sanavarastoon reserviä, sitä kannattaa aivan reteästi myös käytellä. Voi vaikka miettiä jokaisen lauseen kohdalla, voisiko asian ilmaista toisilla sanoilla elävämmin.

Suosittelen löytöretkeilyä erityisesti sanavaraston verbiosastolla.

Vaikka ihan vaan arkinen talutuslenkki hevosen kanssa nimittäin herättää erilaisia mielleyhtymiä riippuen siitä, onko hevonen laahustanut tai raahustanut vai kenties marssinut tai harpponut. Eikä tarvita edes adjektiiveja!

Myös erilaisilla kielikuvilla voi elävöittää tekstiä. Kuten nyt tuossa edellä käytetty, ehkä vähemmän kekseliäs, ilmaisu sanavaraston kaivelusta. Siitä, onko kielellinen kikkailu tyylikästä vai ei, voi olla montaa mieltä. Se on kuitenkin varmaa, että tylsästi kirjoitettua tekstiä on tylsä lukeakin. Eikä sellaisella erotu massasta.



3. Etsi punainen lanka

Jokaisen hyvän tekstin takana on hyvä idea, joka toimii tekstissä niin sanottuna punaisena lankana. Yleensä kantavia ideoita on hyvä olla tekstiä kohti noin yksi.

Jotkut ehkä osaavat kirjoittaa vetävästi ilman sen suurempaa punaista lankaakin. Keskivertokirjoittajan tajunnanvirran seuraaminen kuitenkin useammin tuskastuttaa kuin elähdyttää.

Päätä siis, mikä on kirjoituksesi aihe ja pysyttele suunnilleen sen ympärillä.

Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa hevosblogien vakiokaura, ratsastus(tunti)postaus. Harvoin on kovin lukijaystävällistä vain luetella satunnaisia sattumuksia tai kovin yksityiskohtaisesti kuvailla ratsastuskerran kulkua kronologisessa järjestyksessä.

Huomattavasti mielenkiintoisempi teksti syntyy, jos rakennat tekstin jonkun tietyn teeman ympärille. Tällainen teema voi olla vaikkapa jokin ratsastuksellinen oivallus tahi edistysaskel.

Yksi hyvä konsti idean kirkastamiseen on usein se, että luonnostelee ensimmäisenä otsikon. Jos ei keksi mitään otsikkoa, ideakin todennäköisesti kaipaa vielä kypsyttelyä.

Punaisen langan sääntö on hyvä useimpiin teksteihin. Joskus sen langan ympärille toki voi punoutua vähän muunkinvärisiä säikeitä, mutta punaisen olisi hyvä kulkea tekstin sisällä suhteellisen katkeamattomana ihan viimeiseen välimerkkiin asti.



4. Kill your darlings

Yllä oleva vieraskielinen lausahdus on ammattikirjoittajien fraasi. Selkosuomella lausahdus tarkoittaa turhien rönsyjen armotonta leikkaamista eli tekstin tiivistämistä.

Rakkaiden tappamisesta puhutaan, koska aika moni kirjoittaja rakastuu omaan tekstiinsä liikaa ja samalla teksti myös tuppaa rönsyämään turhan kauaksi itse asiasta. Kirjoittajan on hyväksyttävä, että kaikki rakkaat lauseet eivät aina mahdu samaan tekstiin.

Blogi on siitä mukava julkaisualusta, ettei merkkimäärää ole rajoitettu. Tätä ei kuitenkaan pidä ymmärtää luvaksi jaaritella turhanpäiten.

Mieti siis, mikä osa tekstissäsi on lukijalle olennaista ja mikä vain kokoelma merkityksettömiä yksityiskohtia. Esimerkiksi hevosen satulointi ja ratsastusvarusteisiin sonnustautuminen ovat harvoin niin uniikkeja tapahtumia, että selostus niiden vaiheista kiinnostaisi lukijaa.

Itsehän nautin rönsyilevästä kirjoitustavasta, mutta rönsyjä ei pidä päästää villiintymään niin pitkälle, että ne peittävät alleen itse idean.

Keskity siis olennaiseen ja päästä irti ylimääräisistä tekstirakkauksista. 



5. Kirjoita oikein

Myönnetään, olen hirveä kielipoliisi ja pilkunviilaaja. Kaikki eivät ole, mutta vähemmänkin nipo lukija saattaa painaa punaista ruksia kohdatessaan kielioppivirheitä vilisevän tekstin.

Ihan varmasti jokaisella on joskus pilkku väärässä paikassa tai nppäilyvirhe jossain kohtaa. Lisäksi  taitava kirjoittaja voi harkitusti rikkoa kielioppisääntöjä tahallaankin. Jos tekstissä kuitenkin on enemmän virheitä kuin oikeinkirjoitusta, aiheen pitää olla jo aikamoisen timanttinen, että lukija jaksaa loppuun asti.

Vaikka jätin oikeakielisyyden vitoskohtaan, se ei, kulunutta sanontaa lainatakseni, ole ohjeista suinkaan vähäisin. Oikeakielisyys on kaiken kirjoittamisen perusta. Usein huono kieliasu jopa vaikeuttaa tekstin ymmärtämistä. Esimerkiksi yhdyssanojen kirjoittaminen erikseen tai väärä pilkun paikka voivat muuttaa lauseen merkityksen ihan toiseksi!

Myös oikeakielisyyttä voi oppia ykköskohdan ohjeella eli lukemalla paljon hyvää tekstiä.

Jos jokin oikeinkirjoitukseen liittyvä yksityiskohta askarruttaa, apu on klikkauksen päässä. Esimerkiksi Kotimaisten kielten  keskuksella (Kotus) on sivuillaan erinomaisia oikeinkirjoitusoppaita. Sieltä minäkin tarkistan, jos olen epävarma vaikkapa siitä, kirjoitetaanko alun perin tai sitä paitsi yhteen vai erikseen (tässä lauseessa ne ovat oikein). Tässä linkki Kotuksen Kielitoimiston ohjepankkiin.

Lopuksi vähän tuoreempi kuva, mutta ei paljon.

+ 1 Tarkasta ennen kuin julkaiset

Bonusvinkki liittyy kaikkeen edellä kirjoitettuun.

Blogeissa näkee paljon sellaista kieltä, että tekisi mieli kirjoittaa teksti kokonaan uusiksi. Tämä ei tietystikään ole mahdollista, ellei kyseessä satu olemaan oman blogin julkaisu. Kannattaa kuitenkin mieluummin hioa teksti parhaimmilleen jo ennen kuin painaa Bloggerissa oranssia nappia.

Julkaisunappia ei myöskään kannata painaa ihan heti ensiversion valmistuttua.

Esimerkiksi tässä blogissa ei ole ikinä nähty eikä koskaan nähdäkään julkaistuna ensimmäistä versiota yhdestäkään tekstistä. Ainakaan tarkoituksella. Vahingossakin julkaistut keskeneräiset versiot on palautettu luonnokset-kansioon niin nopeasti kuin on inhimillisesti katsoen mahdollista.

Editoidut versiot tuppaavat olemaan huimasti parempia kuin se ensimmäinen.

Parhaan tuloksen yleensä saa, jos malttaa odottaa tekstin julkaisua ainakin yön yli. Seuraavana päivänä näkee tekstinsä tuoreemmin silmin ja bongaa sieltä mokat ja kököt. Jos ei millään malta odottaa niin kannattaa kuitenkin edes hetken tehdä jotain muuta välissä.

--

Suomen kieli on ihana ja ilmaisuvoimainen. Pidetään se sellaisena, jopa hevosblogeissa! 

P.S. Tein tässä vähän aloittelijan virheen, otsikko olisi pitänyt vielä hioa paremmin sisältöä vastaavaksi. Mutta ei sitä enää saa muutettua portaaleihin, joten menköön näin.