Ratsut

Veera 


Kesäkuussa 2016.


Veera on ollut vuokrahevoseni syksystä 2015. Se on 15-vuotias ja 174-senttinen tamma, herkkä ratsastaa ja mukava käsitellä. Veeran kanssa onnistuu mikä vaan eikä sen selässä tarvitse koskaan pelätä. Vaikka Ruusa muutti muualle ja matka Veeran luo on aika pitkä arjessa kuljettavaksi, en ole halunnut lopettaa sen ratsastamista. Tykkään Veerasta nimittäin aivan älyttömästi.

Fritz
Elokuussa 2016.

Fritz on opettajani Mian hevonen. Aikaisemmin ratsastin sillä kerran viikossa tunnilla ja kesällä 2015 kävin myös jonkin verran itsenäisesti eli sitä voi silloin nimittää jopa vuokrahevoseksi. Keväällä 2016 kävin Fritzillä tunnilla hyvin satunnaisesti, mutta nyt se on taas pääasiallinen tuntiratsuni.

Aloitin Fritzin kanssa tunneilla helmikuussa 2015. Se on melko haastava ratsastaa, mutta ei siksi, että tekisi jotain tuhmaa, vaan siksi, että mieluiten ei tekisi mitään. Mutta kun Fritz herää, siitä tulee todella mukava.


Urho
Vappuna 2016.





Urho on melko uusi tuttavuus, aloin liikuttaa sitä keväällä 2016. Se on (ex)tallikaverin 10-vuotias suomenhevosruuna. Se ei ole kovin pitkälle koulutettu, mutta osaa perusasiat ihan näppärästi. Omaa tahtoa Urholta löytyy, mutta kun sen kanssa pääsee samalle aaltopituudelle, se on oikein mukava ratsastaa.

Aischa
Kesäkuussa 2015.

Aischa oli Ruusan kanssa muutaman kuukauden samalla tallilla, joilloin aloin sillä ratsastaa, Tunnen tamman  jollain tapaa jo sen aikaisemmasta kodista, mutta ratsuna se on minulle kuitenkin vielä uusi tuttavuus. Pikkuponeihin tottuneelle iso, vähän päälle 160-senttinen ratsu oli alkuun järkytys, mutta ensimmäisen kerran jälkeen on voitu keskittyä vähän muuhunkin kuin pelkkään isoissa liikkeissä istumiseen.

15-vuotias puoliveritamma on osaava ratsu. Minun roolini sen kanssa oli enemmän liikutusavullinen, mutta olen jokaisesta ratsastuskerrasta kiitollinen.

Aischalla ratsastelin syksyllä 2014 ja hiukan kesällä 2015. Nyt persoonallinen tamma on muuttanut muualle ylläpitoon.

Lady

Minulla ei ole yhtään kuvaa, jossa ratsastan Lady-ponilla. Tämäkin poseeraus on vuodelta 2010.

Lady on 10-vuotias B-welsh-tamma, jolla ratsastelin joskus sen ollessa nuori. Nyt sitten olen taas päässyt tämän ihanan ponin selkään, yritän käydä 1 - 2 kertaa viikossa. Lady on alempana esitellyn Neiti S:n täyssisko.

Lady on noin noin 131 cm korkea, koulutustasoltaan ehkä helppo B. Se on oikein miellyttävä ja yritteliäs ratsastaa. Ladyllä ratsastamisen lopetin, kun en ehtinyt käydä riittävän säännöllisesti. Sen olisin kovasti halunnut ostaa itselleni, vaan rahaa kahteen ei ole. Nyttemmin Lady onkin uudessa kodissa.

Valkoinen Poni
Toukokuussa 2014.

Aloin ratsastaa Valkoisella Ponilla satunnaisesti, kun sen ylläpitäjä kaipasi sille aikuista ratsastajaa. Maaliskuun puolivälissä 2014 ponin vakiovuokraaja lopetti ja minä astuin tiiviimmin remmiin. Kovin pitkään en ehtinyt ponilla ratsastaa, kunnes se palautui omistajalleen.

Valkoinen Poni on ehkä 130-senttinen, 18-vuotias B-welsh-tamma. Se on reipas, osaava ja yritteliäs, mutta ei mikään automaatti (onkohan sellaisia automaattiponeja edes olemassa?). Kaikenkaikkiaan erittäin mukava poni, jonka päätehtävä oli vuokrausaikana toimia 10-vuotiaan tytön esteponina.

Tutustuin Valkoiseen Poniin ja sen ylläpitäjiin, kun muutimme Ruusan kanssa pihattoon marraskuussa 2013. Valkoinen Poni asui siis samassa paikassa kuin Ruusa, tosin kengällisenä sillä oli oma yksiö.


Herra S
Kesäkuun alussa 2013.

Herra S on aiempi vakioratsuni, jonka luona pyrin käymään pari kertaa viikossa mutta usein käynnit typistyivät työvuorojen takia yhteen kertaan viikossa. Toivon, että pääsen vielä joskus ratsastamaan tällä hurmurilla. Tämä lienee kuitenkin epätodennäköistä, sillä poni vaihtoi omistajaa kesällä/syksyllä 2014.

Rodultaan herra S on welsh B, säkäkorkeudeltaan noin 129 cm eli vähän pieni minulle. Se on 21-vuotias ja olen tuntenut sen melkein 10 vuotta. Herra S on Ruusan isä.

Ensimmäiset vuodet lähinnä välttelin ponilla ratsastamista, sillä kemiamme eivät osuneet yksiin lainkaan. Sitten erään kerran puoliksi pakotettuna nousin ponin selkään ja tajusin, että kaikki ongelmamme olivat olleet satulan päällä. Vähitellen olen oppinut ratsastamaan ponilla sen verran, että sen selkään nouseminen on kuin kotiin tulisi.

Koulutustasoltaan herra S on noin he B +. Hyvän ratsastajan kanssa se voisi päästä jopa heA-radan läpi, mutta sillä ei tietääkseni ole kisattu sillä tasolla.

Neiti S

Neiti S on myös welsh-poni ja säkäkorkeudeltaan 135 cm. 

Tämä poni asuu samalla tallilla edellisen kanssa ja silloin tällöin olen päässyt nauttimaan tämän herkän ja energisen ponin kyydistä. Neiti S muutti uuteen kotiin yhdessä Herra S:n kanssa, joten enää en pääse sen selkään satunnaisestikaan. Keväällä 2016 Neiti S sai varsan, jonka isä on Herra S.

S on kiltti 11-vuotias tamma, koulutustasoltaan he A.

11 kommenttia:

  1. Mikä on ton Valkosen Ponin oikee nimi? :) Näyttää niin hirveen tutulta :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, olen ihan tarkoituksella pitänyt ponit "anonyymeinä" eli ilman oikeaa nimeä. Mutta Lotaksi tuota valkoista ponia sanotaan. Kuulostaako tutulta?

      Poista
    2. Kuulostaa tutulta! Tosiaan poni asunut tallilla, jossa mä kävin ratsastamassa, ja tää oli mulla vuokralla ja tollasta :) Jos tiiät sen tän hetken kuulumisia tms, niin mä kuulisin mielelläni niitä vaikka sähköpostiin annika.nurmiranta@gmail.com tai FBssä Annika Nurmiranta. Tosiaan mielenkiintoista ois tietää, miten tällä hetkellä menee, kun meiltä lähtiessä ei näyttänyt ollenkaan hyvältä.

      Poista
    3. Moikka, en valitettavasti tiedä kovin paljon ponin nykyisistä kuulumisista. Olen kuullut vain, että poni on kaiketi tiine ja voi hyvin. Nämä uutiset kuulin tosin jo joskus syyskuussa.

      Poista
    4. Ihana kuulla että poni voi hyvin :) <3

      Poista
  2. Aicha oli 2015 kesänä hetken merlin's stablella mutta sitten se tiedettävästi myytiin eteen päin :/ hieno tamma !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aischa on tietääkseni edelleen saman ihmisen omistuksessa, mutta loppuelämän ylläpidossa. Se on kyllä hieno. (Ja anteeksi, että vastaus on viipynyt, jostain syystä Blogger ei ole ilmoittanut, että tähän on tullut kommentti.)

      Poista
  3. Kuulostaako Lopin Loordi tutulta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei äkkiseltään kuulosta tutulta, mutta Heppa-järjestelmän tutkimisen jälkeen yhdistin nimen hevoseen. Eli ihan oikein ilmeisesti tunnistit. En ole kysellyt hevosten virallisia nimiä. :)

      Poista
  4. Hei!Olisiko sinulla instagramia että voisin lähettää yhdestä ponista kuvan että mahtaisiko se olla tuo neiti s?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei valitettavasti ole Instagramia! Ponien silloisen omistajan kanssa sovittiin, että poneista käytetään blogissa "koodinimiä" enkä viitsi vieläkään virallisia nimiä laittaa, kun en tiedä uuden omistajan kantaa asiaan. Mutta neiti S:n oikea lempinimi oli Sessa ja tiedän, että se on saanut kesällä 2016 orivarsan, jonka isä on tässä esitelty herra S eli Sunny.

      Poista