Sisäänratsastuksen tärkeys eli kurssiantia

Sisäänratsastus on hevosen koulutuksessa kaikkein tärkein vaihe. Tätä korosti Anna Kärkkäinen kurssilla, jolle osallistuimme Ruusan kanssa viime sunnuntaina (osa 1 täällä).  (Tämä kieltämättä sai miettimään, onko omistajatäti sittenkään oikea henkilö sisäänratsastamaan rimpulan.)

Sisäänratsastuksen tärkeys johtuu siitä, että silloin poni oppii asenteen ratsastukseen. Ja se asenne vaikuttaa koko tulevaan ratsu-uraan. Niinpä sisäänratsastus on Annan mukaan onnistunut, jos hevonen tulee varusteet nähdessään iloisesti vastaan. Mutta jos nuori kääntää varusteet nähdessään takapuolen, jotain on mennyt pieleen.

Tässä vaiheessa onkin Annan mukaan tärkeintä, että ponilla/hevosella on satulan alla aina hauskaa.

Viime vuonna 5-vuotiaiden askellajikokeen voittanut welsh mountain -ruuna esitteli kurssilaisille Laatuponikisan kouluohjelmaa.

Hommien hauskuutta voi edistää pitämällä treenin mahdollisimman vaihtelevana. Ja jos ponilla on yhtään taipumusta velttoiluun tai motivaation puutteeseen, sitä ratsastetaan alkuun vain maastossa.

Toisaalta jos ponia ei saa innostumaan millään konstilla, on parasta viheltää peli poikki ja miettiä, missä vika. Annan kokemuksen mukaan tällaisilla mikään-ei-kiinnosta-tapauksilla on aina joku fyysinen syy haluttomuuteensa.

3-vuotiskaudella on myös Annan mielestä tärkeää tarkistuttaa ponin suu hampaisiin erikoistuneella eläinlääkärillä, sillä tässä vaiheessa esimerkiksi purentavikoja voidaan vielä korjata.

Työskentelytiheyteen hyvä nyrkkisääntö on tuttu hokema: 3-vuotiaan kanssa työskennellään kolmesti viikossa, 4-vuotiaan kanssa neljästi ja 5-vuotiaan kanssa viidesti viikossa. 3-vuotiasta kannattaa Annan mukaan ratsastaa kerrallaan sellaiset 10 minuuttia. Työskentelyaika voi olla myös 30 minuuttia, mutta ei koskaan tuntia.

4-vuotias welsh cob -ori oli Annan mukaan ikäistensä tasolla. Ratsastaja kysyi, mitä tehdä, kun poni tuppaa välillä jäämään kovin tyhjäksi edestä. Anna kehotti ratsastamaan ponia reilummin eteen ja matalammalle kaulalle.
(Kuvan "salaratsastaja" kuuluu takana ravaavalle nf-tammalle.)

Sisäänratsastus kannattaa Annan mukaan ajoittaa ajanjaksolle 2,5 - 3,5 vuotta. Sopiva ajankohta riippuu täysin hevosen kehitysvaiheesta. Jos hevonen on selvästi keskenkasvuinen, esimerkiksi kovin takakorkea, ratsastus on sille varmasti epämiellyttävää.

Toisaalta hevosen ei pidä päästä liian vanhaksi ennen töiden aloittamista: Nuorena aloitetut asiat tuntuvat hevosesta elämään luonnollisesti kuuluvilta, mutta jo 5-vuotiaana hevosella alkaa olla aiheesta jo omia mielipiteitä. Jos hevonen on 5-vuotiaaksi saanut vaellella laitumella oman pään mukaan, sitä voi olla varsin vaikea motivoida kanniskelemaan ihmistä selässään.

Cob-orin laukassa oli se nuorelle erikoinen piirre, että poni ei ollut lainkaan etupainoinen. Sen sijaan poni jäi laukannostossa helposti "pomppimaan" melkein paikoilleen, joten Anna neuvoi ratsastajaa nostamaan laukan reippaasta ravista ja ratsastamaan laukkaa eteen.

Tärkeää sisäänratsastuksessa

• Älä tee asioita vain tekemisen vuoksi, vaan kaikella on oltava tarkoitus. Turhia toistoja pitäisi välttää, sillä turhat harjoitukset vain puuduttavat ponin päätä ja rasittavat kroppaa.
• Ponin ja ratsastajan välillä pitää vallita molemminpuolinen luottamus ja kunnioitus. Jos jompikumpi pelkää toista tai kunnioitus puuttuu, homma menee puihin. 
• Selkään mennään vasta, kun poni on juoksutuksessa täysin rento. Muutenkin rentous on avainsana. Jos poni jännittyy, koulutuksessa ei pidä edetä ennen kuin poni kykenee suorittamaan edelliseen vaiheen rentona. 
• Jännityksen ilmetessä pitää joko ottaa askel taaksepäin tai pysyä lievää jännitystä aiheuttaneessa asiassa, kunnes poni on jälleen rento. Eli jos jalan laittaminen jalustimeen saa ponin piukeaksi, selkään asti ei mennä ennen kuin ratsastajan jalka jalustimessa on ponille täysin ok. Ja kun poni rentoutuu, harjoitus lopetetaan sillä kertaa siihen. Näin poni oppii, että jännittävää tilannetta pääsee "pakoon" rentoutumalla.
• Suunnitelmallisuus on tärkeää, mutta kaikkein tärkeintä on toimia ponin mukaan. Eli vaikka olisi suunnitellut viikko-ohjelman huolellisesti, on voitava jättää poni vaikka kokonaan tauolle, jos se siltä tuntuu. Erilaisia poneja tietysti myös ratsastetaan eri tavalla, mistä oli kurssilla hyviä esimerkkejä: yhden kanssa tärkeää oli ratsastaa eteen, toisen kanssa piti vähän himmailla.
• Koulutuksen eteneminen riippuu täysin yksilöstä. Anna korosti moneen otteeseen, että pitää kuunnella ponia. Toiset tarvitsevat paljon toistoja tunteakseen olonsa turvalliseksi, toiset kyllästyvät jos homma ei koko ajan etene. (Miten minulla onkaan sellainen tunne, että Ruusa kuuluu jälkimmäiseen ryhmään...)
• Nuorta kannattaa opettaa mieluiten jaksoissa, joiden välillä pidetään taukoa. Tauko on tarpeen, jos hommat alkavat takkuilla. Toisaalta tauko on usein hyvä ajoittaa sellaiseen hetkeen, kun menee tosi hyvin. 
• Myös ensimmäisen kengityksen jälkeen voi olla hyvä pitää vähän taukoa, että poni saa ensin vähän tutustua uudenlaiseen tunteeseen kintuissa. Annan tallissa pyritään kengittämään nuoret niin, että ensin niille pannaan kesäkengät vain etusiin. Seuraavassa kengityksessä kengitetään ympäri kesäkenkään ja vasta seuraavalla kerralla hokit.  

Kurssilla ollut 5-vuotias new forest -tamma oli myös ikäistensä tasolla ja hyvinratsastetun oloinen. Se tuli laukannostossa helposti kiireiseksi, joten Anna neuvoi ratsastajaa tekemään nostot hyvin kontrolloidusta ravista.

Varusteet

Sisäänratsastuksessa Anna Kärkkäinen käyttää "tarkoituksenmukaisia ja sopivia varusteita". Mitä vähemmän varusteita, sitä parempi. Esimerkiksi sivuohjia Anna ei käytä kuin siinä tapauksessa, että poni ei lainkaan hyväksy ohjastuntumaa.

Kuolaimissa on Annan mielestä hyvä olla joko "viikset" (esim. fullcheeck) tai tutit. Kun poni on koko lapsuutensa tottunut kääntymään poispäin poskella tuntuvasta paineesta (riimulla kääntäminen), viikset tai tutit auttavat sitä ymmärtämään ohjasotteet. Mitä kuolaimen suuosaan tulee, Anna on poneilla havainnut hyväksi ohuen muovisen nova-kuolaimen.

Tutteja Anna suositteli myös yhdelle esimerkkiponille, persoonalliselle nf-tammalle, jolla oli suussaan happy mouth -muovikuolain. Sellaiset ovat Annan mukaan usein aika teräviä kuolainrenkaan kohdalta, joten ilman tuttia kuolain voi ikävästi raapia ponin suupieltä.

Lisäksi esimerkkiponilla oli turpahihna liian alhaalla, jolloin iho helposti jää nipistyksiin kuolaimen ja turpahihnan väliin. Jos käyttää aachen-turpahihnaa, se kannattaakin Annan mukaan laittaa niin lähelle poskiluuta kuin mahdollista (ilman, että hihna osuu luuhun).

Anna Kärkkäinen opastaa aachen-turpahihnan oikeasta paikasta.

Satula on tietysti tärkeä varuste. Sen pitää olla sopiva, mutta on huomioitava, että ensimmäinen sopiva satula tuskin on sopiva enää puolen vuoden päästä. Vaikka satulan yleensä pitäisi istua ilman ylimääräisiä fyllinkejä, nuoren kanssa lampaankarva on Annan mielestä ok.

Kurssista yleensä

Odotin Anna Kärkkäisen kurssilta paljon, sillä olen jo pitkään ihaillut hänen aikaansaannoksiaan ponien (ja hevosten) kanssa. Vaikka siellä nyt ei mitään pyörää keksitty uudelleen, on aina innostavaa ja ajatuksia herättävää saada asiantuntevaa opastusta.

Aivan loistava kurssi aivan loistavaan hintaan (30 e, ponin kanssa tai ilman, yhdistyksen jäsen tai ei-jäsen). Kurssi oli myös juuri sitä, mitä Laatuponikisan osallistujat ovat kuulemma aina palautelomakkeissa toivoneet. Siksi oli vähän yllätys ja pettymyskin, että paikalla ei ollut kuin ehkä parikymmentä ihmistä.

Toivottavasti yhdistysaktiivit kuitenkin jaksavat järjestää tällaisia kursseja iloksemme myös tulevaisuudessa.