Albert

Ratsuponiori Albert syntyi pitkän odotuksen jälkeen 21.5.2017. 

Se on toisen polven omakasvatti, emänä Ruusa ja isänä pv-ori Tailormade Top Gear. Jännitti astuttaa B-welsh puoliverisellä, mutta lopputulos miellyttää.

Albert 3 päivän ikäisenä.


Albertiin tutustuminen on vasta alussa. Matkaan on mahtunut hankaluuksia, kun viikon ikäisenä sairaalahoitoon joutuminen leimasi aluksi Albertin ihmiskuvan hyvinkin negatiiviseksi. 

Albert on hurjan kiltti ja rauhallinen nuorimies, jota ei ole tarvinnut pahemmin komentaa. Toisaalta se on myös herkkäpoika, jonka kanssa kouluttajalta vaaditaan aimo annos kärsivällisyyttä. Kärsivällisyys on kannattanut ja Albert on vähitellen kesyyntynyt sekä oppinut varsalle tarpeellisia taitoja kuten riimun pukemista, talutuksessa kulkemista ja kaikkialle koskemista. Sen kummempia ei maitovarsan tarvitse osatakaan.

Albert nelikuisena iloisen omistajansa kera.


Pitkään mietin, uskallanko astuttaa perussairasta tammaa. Lopulta päätin kokeilla. Toivotaan, että riski kannatti ja Albert olisi emäänsä terveempi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti