lauantai 8. heinäkuuta 2017

Tutkivaa blogismia: Mitä hevosvakuutus maksaa ja mitä se korvaa HUOM! KORJATTU VERSIO

Taannoinen klinikkaseikkailu kera kahden ponin pani miettimään, että ehkä allekirjoittaneen tapauksessa ei kuitenkaan ole taloudellisesti viisainta pitää poneja ilman mitään eläinlääkärikuluvakuutusta.

Minähän kaukaa viisaasti lopetin Ruusa-ponin vakuutuksen runsas vuosi sitten, kun Lähitapiola irtisanoi entisen vakuutuksen ja tarjosi tilalle heikompaa ja kalliimpaa vakuutusta. Eläinlääkärin todistuskin olisi pitänyt uudelleen toimittaa, vaikka Lähitapiolalla lienee ponini sairaushistoria paremmassa muistissa kuin aktiivisesti osan unohtamaan pyrkivällä omistajalla.

Ruusan henki- ja vastuuvakuutus ovat edelleen Lähitapiolassa, samoin kuin koiran vielä heikentämätön vakuutus. Olen kuitenkin edelleen suivaantunut yhtiön asenteesta asiakkaitaan kohtaan, joten haluan nyt jotain muuta.

Ihmisten kotkotuksia, tuumii Albert. Kuvat valitettavasti taas arkistokamaa, tämä on otettu 11.6.


No, jos ei ex-hyvään yhtiöön niin mihin sitten?

Hyvä kysymys! Ratkaisu painaa paljon, sillä siinä vaiheessa, kun vaivoja on ilmennyt, vakuutusyhtiön vaihtaminen ei olekaan enää ihan niin yksinkertaista saati kannattavaa.

Googlettamalla selvisi, että hevosen eläinlääkärikuluvakuutusta tarjoavat jo mainittu Lähitapiola, If, OP-Pohjola, Pohjantähti ja Fennia. (Linkit vievät vakuutusehtoihin.) Fennian sivuilla sanottiin, että hevosvakuutus on vain kotivakuutusasiakkaille. Koska minulla ei tällä hetkellä ole kotivakuutusta omissa nimissäni, jätin Fennian pois laskuista. Lähitapiolaan en kokenut tarvetta soitella.

Vertailu on vaikeaa, koska yhtiöt eivät sivuillaan kerro hintoja. Jonkinlaisen tarjouksen saaminen kolmesta vakuutusyhtiöstä vei elämästäni yli tunnin. Lisäksi perusteelliseen vertailuun on mennyt monta tuntia. Mitäpä sitä ihminen muuta ajallaan!

Totta puhuen en keksi montakaan ärsyttävämpää hommaa kuin vakuutusten vertailu, mistä syystä vakuutukseni ovat epätarkoituksenmukaisesti hujan hajan.

Uskon, etten ole ainoa vakuutusten vertailuun kypsynyt. Joten olkaapa hyvä, alla pieni taulukko siitä, mitä vakuutusyhtiöt suunnilleen tarjoavat suunnilleen mihinkin hintaan. Edit: Taulukko on korjattu, olin katsonut väärän vakuutuksen ehtoja OP-Pohjolan kohdalla! Lisäksi pyysin lopulta kuitenkin vielä tarjouksen Lähitapiolasta, joten sen tietoja on myös korjattu. Ja vielä hokasin, että Pohjantähdellä oli tapaturmavakuutuksessa rajattu ulos jänne- ja nivelvammat samalla lailla kuin muidenkin. (viimeisin muutos 12.7. klo 15.30.)

Taulukon omavastuu-kohta koskee eläinlääkärikuluvakuutusta. Monessa yhtiössä sen saa itse valita, minä otin pienimmät mahdolliset. Vastuuvakuutuksessa on usein eri omavastuu. Samoin poissuljetut vaivat ovat eläinlääkärikuluvakuutuksesta, henkivakuutuksessa ja vastuuvakuutuksessa on omat rajauksensa. Hinnoissa on mukana henkivakuutus 2 500 euron vakuutussummalla - paitsi OP-Pohjolan, joka ei korvaa hoitokuluja enempää kuin korkeintaan eläin- eli henkivakuutuksen vakuutussumman verran. Siksi eläinvakuutuksen summaksi on valittu 3 400. OP-Pohjolan kohdalla summat on eritelty. HUOM! Pohjantähden omavastuu menee erikseen tapaturmasta ja sairaudesta.


Kaikkien yhtiöiden vakuutus korvaa "kohtuulliset eläinlääkärikulut", kuvantamispalvelut ja välttämättömät klinikan hoitopäivät mukaan lukien. Sen sijaan magneettikuvausta ei taida korvata mikään yhtiö. Mikään vakuutus ei korvaa myöskään esimerkiksi kiropraktikon käyntiä tai sairauskengitystä, vaikka eläinlääkäri olisi sen katsonut tarpeelliseksi. OP-Pohjola tosin lupaa korvata yhden sairauskengityksen per vaiva (edit: ja Pohjantähti akuutin kaviokuumeen sairauskengityksen).

Mikään yhtiö ei korvaa ennaltaehkäisevää hoitoa tai sellaisesta aiheutuneita sairauksia. Pohjantähti ei korvaa myöskään kuljetuksesta aiheutuneita tapaturmia tai sairauksia! Myöskään hoidon laiminlyönnistä johtuneita vaivoja ei korvaa mikään yhtiö. Esimerkiksi jäykkäkouristusta ei korvata, jos hevosta ei ole rokotettu asianmukaisesti.

Hinnat olen kysynyt Albertia varten, joten aikuiselle hevoselle hinta voi olla toinen. Poissuljettavat vammat ja sairaudet olen lukenut yhtiöiden vakuutusehdoista, jotka löytyvät kaikilla netistä. Joka kerta kun tutkin niitä, jouduin tekemään muutoksia taulukkooni eli en ole vieläkään satavarma, että kaikki on tässä. (Kerrothan, jos huomaat virheen!) Mutta eivätköhän suuret linjat tästä selviä.

Olen ehkä vähän yllättynyt siitä, että parjaamani Lähitapiola ei ollutkaan sulkenut vakuutuksesta juuri sen enempää asioita kuin muutkaan (Edit. paitsi, että se on sulkenut vakuutuksesta kaikki ontumaa aiheuttavat tuki- ja liikuntaelimistön ongelmat, kun muut puhuvat lähinnä jaloista.).

Myös kaikkien vakuutusyhtiöiden poissulkema "rasitusvamma" on potentiaalisesti korvauksia epäävä pykälä melkein missä tahansa vammassa.



Taulukon hinnat on ymmärrettävä viitteellisiksi. Tämä johtuu mm. siitä, että jos hankkii hevosvakuutuksen samasta lafkasta kuin mihin muutenkin rahansa kantaa, saanee useimmissa yhtiöissä jonkinlaista keskitysalennusta.

Yllä näkyvissä hinnoissa keskitysalennus näkyy OP-Pohjolan kohdalla. Palvelubloggaajana kysyin vielä alennuksen suuruuden, se on kahdesta vakuutuksesta yhteensä 35 euroa.

Jos laittaa eläinvakuutuksen minimiin, voi säästää rahaa. Itse en niin jostain syystä uskalla tehdä, vaikka henkivakuutuskorvauksen saaminen edellyttää minkä tahansa yhtiön vakuutusehtojen perusteella käytännössä tapaturmaista kuolemaa.

Ifin ja Lähitapiolan vakuutus alkaa korvata hoitokuluja 14 vuorokauden kuluttua vakuutuksen ottamisesta, Pohjantähti odottaa kokonaiset 30 vuorokautta. OP-Pohjolan sivuilta en löytänyt tästä tietoa.

Vuosimaksulla mitattuna OP-Pohjola on ylivoimaisesti halvin. Kallein maksu on, vähemmän yllättävästi, Ifillä. Näillä hinnoilla päädyin ottamaan vertailuun Ifistä ja Pohjantähdestä 4 000 euron korvauskaton, OP-Pohjolasta maksimin eli 3 400 euroa.



Jos kävisi niin huono tuuri, että eläinlääkärikuluja tulisi vakuutuskauden aikana tuon maksukaton verran eli 4 000 euroa, Ifin asiakkaana maksaisin omavastuuta 1 000 euroa ja lisäksi vakuutusmaksun 840 euroa vuodessa eli yhteensä omaa fyffeä pitäisi irrottaa 1 840 euroa - enemmän siinä tapauksessa, että kulut tai osa niistä muodostuisi vakuutuksesta poissuljetuista vaivoista.

OP-Pohjolan omavastuu on sama 25 prosenttia, mutta toisaalta vakuutusehdoissa lukee "kuitenkin vähintään vakuutuskirjaan merkitty summa". Koska etäisesti muistelen puhelimessa puhutun 150 eurosta, oletan että tämä summa kirjattaisiin vakuutuskirjaan. En löytänyt tietoa siitä, meneekö 150 euroa vuodessa vai per vakuutustapahtuma. Oletettavasti per tapahtuma. (Edit: ilmeisesti onkin per lasku eli jos on paljon pienehköjä laskuja niin vakuutus ei korvaa mitään. Sama koskee Lähitapiolaa eli 95 euroa menee joka laskusta.) Jos olisi vain yksi lasku jäisi 150 euroon ja muut olisivat isompia niin omavastuu olisi vuodessa 1 150 euroa. Kun lisätään summaan vakuutusmaksu 455 euroa, yhteensä omaksi tappioksi koituisi vuodessa 1 605 euroa. Lähitapiolan hinta olisi samansuuntainen.

Pohjantähdessä 4 000 euron eläinlääkärikuluista menisi omavastuuta 150 euroa ja lisäksi maksaisin vuoden aikana vakuutusmaksua 720 euroa, eli yhteensä 870 euroa - melkein tonnin vähemmän kuin Ifin asiakkaana. (Edit: Juuri huomasin, että 150 euroa menee erikseen tapaturmista ja sairauksista eli jos vuoden aikana on molempia, omavastuu onkin  300.)

Lyhyellä matikalla laskien OP tai Lähitapiola tulevat Pohjantähteä halvemmaksi, jos vuoden korvauskelpoiset eläinlääkärikulut jäävät noin tonniin tai vähän yli.

Vakuutusta kuitenkin kaipaa erityisesti silloin, kun ponin vaiva iskee lompakkoon äkillisesti ja isosti. Silloin harmittaa, jos vakuutusyhtiö panee rahahanat kiinni, koska klinikkahoitoa vaativa ähky johtui hiekansyönnistä. (Edit: OP-Pohjolan laajassa vakuutuksessa ei olekaan hiekka- tai mahahaavarajoitusta, olin katsonut väärää kohtaa.) 

Kaikki vakuutusyhtiöt ovat sulkeneet tärkeitä asioita vakuutuksensa ulkopuolelle, joten mikä valita? Kalliiksi tulee joka tapauksessa.

Loppujen lopuksi vähän mutulla taidan kokeilla vaihteeksi Pohjantähteä - jos antavat. Sielläkin hevosvakuutukset ovat ensisijaisesti kotivakuutusasiakkaille, mutta ne voidaan myöntää myös ilman kotivakuutusta. Raportoin sitten tänne kokemuksia, jos sellaisia tulee. Toivottavasti ei tule. (Edit 2020: Vakuutus tuli sittenkin Ifistä.)

Kommenttikenttään saa vapaasti kertoa kokemuksiaan eri vakuutusyhtiöistä, esim. siitä, miten helposti vaivat on korvattu.

P.S. En voi uskoa, että painoin taas julkaise-nappia ennen kuin kirjoitus oli valmis! Pahoittelen!

27 kommenttia:

  1. Pitkän soittorumban ja vertailun jälkeen päädyin ottamaan omalleni vain kotivakuutuksen mukana tulevan vastuuvakuutuksen (taisi vuosilaskuun tulla 5€ lisää). Koni on toistaiseksi pysynyt suht kunnossa, mutta jos jotain todella isoa tulee niin armeliaasti kuula kalloon. Muuten hoidetaan lompakon sallimissa rajoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiväthän nämä hoitokuluvakuutukset mitään hyviä ole. Kallista ja silti aika moni asia jää korvausten ulkopuolelle. Vastuuvakuutus minusta kyllä kannattaisi olla joka hevosella, vaikka olen minä sellaistakin kuullut, että siitä voi myös olla vaikea saada korvauksia.

      Poista
    2. Joo, tuntui täysin turhalta maksaa. Niin ja tosiaan vakuutuksesta säästetty summa laitetaan vuosittain säilöön hevosta varten. Vastuuvakuutus on meillä kerran jo osoittautunut tarpeelliseksi kun (ilmeisesti) hirvien vuoksi aidoista läpi mennyt hevonen kolhi naapurin autoa. Hevosen muut naarmut hoidettiin ellin puhelinohjeiden mukaan kotona :D

      Poista
    3. Ruusan vakuutusmaksuista säästetyillä summilla ei olisi kyllä maksettu sen eläinlääkärikuluja edes pitkällä aikavälillä tarkasteltuna. Siksi olo on turvallisempi, jos on se vakuutus, vaikka onkin sikahintainen.

      Poista
  2. Minäkin silloin Lähitapiolaan tympääntyneenä irtisanoin Penan vakuutuksen, ja hetken kuluttua myös kahden koirani vakuutuksen. Koirat jätin riskillä kokonaan ilman vakuutuksia, vaikka niiden kohdalla olen ehdottomasti jäänyt plussalle vakuutusasiakkaana. Toinen koiramme sairasti kaiken maailman ihotulehdukset nuorena ja jäi auton alle puolitoistavuotiaana. Irtipoikki katkennut etujalka korjattiin kahdella leikkauksella ja ilman vakuutusta ei olisi ollut varaa siihen lystiin. Nuorempi on ollut onnekkaampi, mutta sitäkin on kuvattu ja väännetty erikoislääkärin toimesta kun selvitettiin, miksi sillä tärrää toinen tai molemmat takajalat kun se kiihtyy.

    Pena on (kopkop!!) ollut pääosin terve eläin, ja hiekansyönti ja sen aiheuttamat vaivat oli jo ehditty Lähitapiolallakin sulkea pois sen korvauslistalta. Päädyin ottamaan Penalle pelkän henki+vastuuvakuutuksen OP Pohjolasta (jossa meillä on kodin muut vaikuutukset), ja kuten ylläolevakin kommentoija kirjoitti, hoitamaan mahdollisia vaivoja sen minkä kukkaro kestää. Olen jo aiemmin linjannut itselleni, että hoidatan ähkyä kotona tai klinikalla nesteytyksen/letkutuksen ja kipulääkinnän verran, mutta sen pidemmälle en mene vaan sitten on aika armahtaa. Jalkavaivat on niin tehokkaasti rajattu pois joka yhtiön korvauslistalta, ja 11-vuotiaan hevosen vaivat voidaan varmasti vakuutusyhtiön toimesta lukea aina rasitusvammaksi joten... Koin, että meitä uhkaavat varmasti korvattavista vaivoista tikkausta vaativat haavat ja mahdollisesti joku silmätulehdus tms., enkä pitänyt näiden riskiä niin suurena, että haluaisin maksaa monen monta sataa vuodessa varuiksi.

    Henkivakuutuksen halusin siltä varalta, jos tulee tapaturmainen loppu hevosen elolle niin en jäisi taloudellisesti sen jälkeen aivan tyhjän päälle. Karusti sanottuna haluan ainakin alkukassan seuraavan hevosen hankintaan. Meillä muiden vakuutusten kyljessä tämä henki+vastuuvakuutuskombo maksaa n. 220 e/vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusan kohdalla olen päätynyt samaan kuin sinä, koska sillä on jo ollut niin paljon kaikkea, että vakuutus ei tosiaan lopulta korvaisi kuin tapaturmat. Ruusan kohdalla on myös aivan selvää, että sitä ei ruveta minkään vamman tai sairauden vuoksi esim. leikkaamaan.

      Mutta Albertille pitäisi pystyä saamaan vakuutus, josta ei ole suljettu mitään hevoskohtaisesti pois. Siksi ajattelin, että otan nyt vähiten huonon vakuutuksen. Minulla on niin huono tuuri, että todennäköisesti maksan enemmän ilman vakuutusta...

      Poista
    2. Oma kokemukseni tuoreeltaan: Puu kaatui myrskyssä miltei hevosten päälle. Yksi hevosista loukkasi takajalkansa(tätä ennen täysin terve) Hoidettiin kotikonstein (luultiin jännerevähdykseksi). Kun ei alkanut toipua, vietiin tutkimuksiin. Vuohisnivel vaurioitunut niin pahasti, että lopetettiin (murtuma nivelessä). Hevonen siis piti lopettaa, ei vaihtoehtoa. Ei korvausta henkivakuutuksesta, koska onnettomuudessa vaurioitunut kohta oli nivel. Samoin on vastuuvakuutusten laita. Ei kannata tuudittautua virheelliseen turvallisuuden tunteeseen. Eivät korvaa juuri mitään. Esimerkiksi jos hevosesi on vieraassa tallissa valmennusviikonlopun ja aiheuttaa vesivahingot rikkomalla juomakupin, niin epäilenpä, ettei korvausta vastuuvakuutuksista tule. Jos vastuuvakuutuksen saisi pelkästään, niin voisin varmuudeksi ottaa, (mutta en Lähitapiolasta),mutta se edellyttää vähintään sen henkivakuutuksen ottamista. Kyllä tyhjän saa pyytämättäkin! ��

      Poista
    3. Oliko tuossa tapauksessa kyse Lähitapiolasta? Muut vakuutusyhtiöthän ehtojen mukaan korvaavat murtumien hoidon ja siten myös niiden aiheuttaman lopetuksen, Lähitapiola on laittanut tuon ehdon, että ei korvata jos on merkkejä aiemmasta heikkenemästä.

      Se nyt on selvä, että vastuuvakuutus ei korvaa jos hevonen aiheuttaa vahinkoa tallin omaisuudelle. Vastuuvakuutus korvaa ainoastaan ns. kolmansille osapuolille aiheutuneita vahinkoja, ei siis mitään minkä hevonen aiheuttaa sen käytössä olleelle omaisuudelle tai esim. hoitajalle tai eläinlääkärille. Niin lukee kaikissa vakuutusehdoissa, joita olen lukenut, ja harvemmin vakuutusyhtiöt sellaista korvaavat, joka on erikseen suljettu vakuutusehdoissa pois.

      Poista
  3. Aika kalliiksihan nuo "kattavien" vakuutusten ottaminen tulee. Ja nimenomaan lainausmerkeissä siksi, että loppupeleissä aika usein varmaan käy niin, että vakuutus ei sitä ilmaantunutta vaivaa/sairautta korvaakaan. Itselläni ei ole kokemusta hoitokuluvakuutuksista, omilla hevosilla on aina ollut vain henki- ja vastuuvakuutus, ja periaatteet aika samat kuin yllä kirjoittaneilla - eli kotona hoidetaan mitä pystytään ja lisäksi jotain pieniä muutaman päivän klinikkareissuja tarvittaessa, ähkyleikkauksiin yms. ehdoton ei. Perus harrastehevoselle vuosimaksu on muistaakseni ollut jotakin satasen luokkaa OP:n kautta otettuna (sisältäen keskittämisedut).

    Jotenkin tällaisten edullisten harrastehevosten omistajana tuntuu hurjalta nuo vakuutusmaksut, ottaen huomioon että ne ovat siis lähes tonnin vuodessa, jos oikein ymmärsin? Eli jos vaikka oletetaan, että 5v välein tulee joku täyskatastrofi ja iso lasku, niin siinä ajassa olet maksanut vakuutuslaskuja jo 5000e (+omavastuu). Sillähän jo aika kattavan eläinlääkärilaskun saisi maksettua, jos jättäisi vakuutukset pois? Ja aika harvoinhan noita oikeasti kalliita reissuja tulee (varsinkaan sellaisia, mitä se vakuutus sitten oikeasti korvaisi edes). Toki se on niin tuuripeliä, voi selvitä 20 vuotta ilman mitään haavereita ja toisaalta kalliit reissut voi sattua vaikka 2vko välillä, jolloin onkin sitten ongelmissa jos käyttää kalliita hoitoja.

    Ehkä sellaisten ihmisten, ketkä oikeasti tosissaan meinavat hevosta hoitaa kalliilla hoidoilla (>5000e) kannattaa noita kattavia vakuutuksia ottaa. Luulisin kuitenkin, että lähes aina niistä jää pidemmässä juoksussa tappiolle, jollei sitten ole joku oikein tapaturma-altis hevonen jonka eteen tehdään kaikki ihan kaikki mahdollinen ennen lopetusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kallistahan se on. Toisaalta olen tänä vuonna maksanut jo varmaan sen neljä tonnia eläinlääkärikuluja. Koska ei ole varaa maksella sellaisia yhtenään niin ajattelin kuitenkin sijoittaa vakuutukseen varsan kanssa. Toki ensisijaisesti toivon, että sen kanssa pääsisi vähän vähemmillä eläinlääkärilaskuilla, mutta onhan sekin jo tähän mennessä tehnyt laskua yli tonnin. Ja vaikka minäkin olen vetänyt rajan siihen, että ähkyleikkaukseen en poniani lähetä, aika äkkiä sitä laskua kertyy kun ihan vaan tutkitaan, missä vika.

      Täälläpäin eläinlääkärin kotikäynti on aina päälle satasen. Yksi vähänkin laajempi verikoe on satanen. Eli yksi tavallinen kotitutkimus on heti 200. Jos tarvitaan useampi niin se tonni hurahtaa ennen kuin huomaakaan.

      Ruusallehan mitään hoitokuluvakuutusta ei todellakaan kannata ottaa, vaan säästää nekin rahat itse hoitokuluihin. Itse asiassa pitäisi laskea sen henkivakuutusmäärääkin, koska vakuutusyhtiö kuitenkin maksaa kuolemasta vain "käyvän arvon", riippumatta siitä, millaisesta summasta hevosen on vakuuttanut. Ruusan käypä arvo tuskin on edes sitä paria tonnia, jolla sen aikoinaan varsana vakuutin.

      Poista
  4. Terveisiä viisinumeroista konkurssia viime viikkoina tehneeltä! Painavaa asiaa. Kiitos, että jaksoit selvitellä.

    LähiTapiola korvaa vatsahaavasta johtuvan (ensimmäisen) ähkyn hoidon. Mutta ei vatsahaavalääkitystä eikä sen jatkohoitoa. Vipsullehan maksatulehduksen seurauksena syntyi vatsahaavaongelma, josta seurasi aika saatanallinen ähky.

    Siinä missä rahaa on kohta mennyt se viisinumeroinen summa, olisi sitä ilman vakuutusta mennyt vielä enemmän. Sitä en tiedä, miten paljon paremmin tai pahemmin olisi käynyt jonkun toisen vakuutusyhtiön listoilla, mutta tuli tuosta vatsahaavaähkyn korvattavuudesta mieleen.

    Syteen tai saveen, varsa on vakuutettu viidestä tonnista Lähitapiolan laajemmalla eläinlääkärikuluvakuutuksella, äidillänsä siis vain se suppea versio.

    Minä päätin tässä katastrofissamme olla tyytyväinen, jos vakuutus korvaa vuodessa enemmän kuin minä siitä maksan ja tämän kriteerin LähiTapiola on onnistunut täyttämään, kerta toisensa jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo minäkin vähän päättelin, että tällä tuurilla kannattaa vakuuttaa ponit niin hyvin kuin pystyy. Minulla ei varmaan hevosenomistajuuden aikana ole ollut sellaista vuotta, että eläinlääkärille olisin alle tonnin maksanut, hyvä jos alle kaksi.

      Tosin Ruusalla ei siis nyt ole muuta kuin henki- ja vastuuvakuutus. Ehkä kannattaisi ottaa sillekin joku suppea, pari juttua kun niillä listoilla on sellaista, joita sillä ei vielä ole ollut... *kop, kop*

      Kaduin todellakin tiineys- ja varsavakuutuksen ottamatta jättämistä, joten todennäköisesti kadun jos nyt jätän Albertille vakuutuksen ottamatta.

      Poista
  5. Mulla sama tilanne kuin ylläolevan viimeinen kappale kertoo, joka onkin se syy, miksei eläinvakuuttaminen ole kannattavaa liiketoimintaa. Siksi korvausehtoja kiristetään ja hintoja nostetaan joka vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen myös ollut vakuutusyhtiölle tappiollinen asiakas, kun Ruusalla vielä oli laaja hoitokuluvakuutus. Sain viiden vuoden ajan joka vuosi enemmän takaisin kuin maksoin, monena vuonna jäin voitolle ainakin tonnin.

      Toivon tietysti, ettei Albert jatkaisi emänsä jalanjäljissä tässä asiassa, mutta en todellakaan uskalla ottaa riskiä. Nyt sille vielä saa parhaan mahdollisen vakuutuksen.

      Poista
  6. Meillä hevosella IF'fillä vakuutus ja en voi muuta kuin kehua! Korvannut vaikka ja mitä ja useaan otteeseen. Myös ELL määräämät hieronta kerrat korvattiin! Hevosella ollut kränää toisen ej kanssa ja milloin käyneet ELL katsomassa tallilla ja milloin käyty klinikalla. Mutta tosiaan, tyytyväinen olen ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä kommentista! Jäin nyt vielä miettimään, josko sittenkin pitäisi ottaa Ifistä, vaikka onkin kallein. Autovakuutukseni on siellä ja olen ollut tosi tyytyväinen siihen. Nimittäin

      Pohjantähden kanssa asioiminen on tuntunut aika vaikealta. Ei soitettu, kun luvattiin, eikä ole lähetetty kirjallista tarjousta, joka tarvitaan, että voi ottaa vakuutuksen. Mietin, onko korvausten saaminen kovan taistelun takana. Pohjantähden FB-sivuilla on ainakin monta aika kitkerää palautetta.

      Poista
    2. Minulla on valitettavasti kokemsta auto puolelta Pohjantähdeltä enkä voi niillä kokemuksilla suositella. Kolarin jälkeem vastapuoli, minä ja huoltoliike oltiin kaikki aika valmiita, koska mikään ei toiminut. Yhteyden saaminen yhtiöön on sekin hankalaa.

      Poista
    3. Kiitos tästä! Ifin puolesta puhuisi sekin, että sen vakuutus tulee voimaan jo 2 viikkoa vakuutuksen ottamisesta, Pohjantähden vasta kuukauden. Näyttäisi siltä, että valinta on varmemman, mutta pienemmän, ja epävarmemman, mutta suuremman korvauksen välillä.

      Vaikuttaa kyllä siltä, että Pohjantähden palvelu mättää, kun jouduin kahdesti soittamaan ennen kuin sain tarjouksen kirjallisena. Tai kolmannen, mutta ekaa ei lasketa koska silloin taisin sanoa, etten tarvitse siinä vaiheessa vielä kirjallisena.

      Poista
    4. Mulla oli Pohjantähdessä vakuutus, en suosittele. Myyjä ihan asintuntematon ja lupasi kaikenlaista, joka ei pitänyt ollenkaan paikkaanss. Vakuutusehtoja vaikea saada ja ne on niin epämääräisesti kirjoitettu, että ei saa selkoa, mitä korvaa ja mitä ei. Korvaushakemus piti lähettää postitse, kahden todistajan allekirjoituksella varustettuna!! Päätös kesti kauan, en saanut penniäkään. Lääkärin mielestä kyseessä tapaturma, vakuutusyhtiön mukaan rasitus (ylläri). Vaikea saada ketään asiantuntevaa kiinni. Sanoin vakuutuksen irti.
      Ifistä olen kuullut hyvää. Meillä kaikki muut vakuutukset siellä, ehkä otan sieltä vakuutuksen uudelle hevoselle (jep, olen ostanut hepan!), tai sitten en ollenkaan.

      Poista
    5. Hmm. Onko tuosta kauankin aikaa? Kun nyt kuulemma pitäisi saada haettua korvaukset nettipalvelun kautta.

      Kun kyselin varsaryhmässä kokemuksia niin yksi sanoi, että oli saanut Pohjantähdeltä korvaukset jopa maksavaivasta, josta toisessa vakuutusyhtiössä työskentelevä oli sanonut, että ei varmasti korvata, koska on aiheutunut tiineydestä.

      Mutta pitäisiköhän sittenkin mennä Ifille... Olen kyllä autovakuutuksen kanssa tykännyt, ikinä ei mitään nikottelua. Jopa rengasrikon takia on korvattu hinaukset, vaikka ne eivät ehkä edes kuulu vakuutusehtojen mukaan korvattaviin (vai luinkohan tuon jonkun toisen yhtiön ehdoista).

      Poista
    6. Mandylle otin vakuutuksen Pohjantähdestä. Eli viime vuoden puolella postittelin korvausvaatimusta. En muista mistä syystä se piti postittaa. Ehkä joissain tapauksissa sen voi laittaa netissä. Joka tapauksessa ihan kaikki tuntui siinä vakuutusyhtiössä todella hankalalta hoitaa/saada selkoa.

      Poista
    7. Okei, eli ei ole kauan. Minullekin kyllä tuli sellainen olo, ettei ole ihan helppoa asiointi ko. yhtiön kanssa ja FB-sivuillaankin on paljon vaikeutta valittavia kommentteja. Terveysselvitystäkään ei voinut tehdä netissä.

      Joten lopulta otin sitten vakuutuksen Ifiltä. Ja loppujen lopuksi se ei ollutkaan ostohinnaltaan juuri kalliimpi, koska jostain syystä olivatkin laittaneet tarjoukseen henkivakuutusmääräksi 4 000 euroa eikä 2 500 kuten oli tarkoitus.

      Poista
  7. Mulla on ponit vakuutettuna laajimmilla mahdollisilla vakuutuksilla OP-Pohjolassa ja Salamalla sattuneesta syystä on taasen vanha laaja ell-vakuutus Lähitapiolassa. Sen kohdalla 350e vuosimaksu vakuutusyhtiölle on pieni hinta siitä, että ko. eläin on suurin piirtein tapaturma-alttein otus mitä maa päällään kantaa... Siedän sen joten kuten, etteivät rasitusvammat enää kuulu vakuutuksen piiriin. Se oli ennen kiva lisä. Nukun vain yöni paremmin, kun tiedän, että mahdollisen nivelhaavan tai muun äksidentin tultua vakuutus on takana turvana. Tosin Lähitapiolan tehdessä muutoksiaan, irtisanoin myös koirani vakuutuksen. Se tosin oli päättymässä jo muutenkin koiran korkean iän vuoksi, mutta kuitenkin.

    Toki rajansa kaikella ja jos homma karkaa budjetista yli, tehdään toisenlaisia päätöksiä. Omalla kohdalla vakuutusyhtiö (molemmat edellä mainitut) ovat toimineet kuten pitääkin ja korvaukset tulleet niin kuin pitää eli miten ehdot ne määrittelevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinä olet saanut Lähitapiolasta vakuutuksen noin halvalla? Ilmeisesti henkivakuutus on silloin aika pienellä korvaussummalla? Sattuneesta syystä olen itsekin katunut vakuutuksen irtisanomista.

      Kun hevoselämä tuntuu yleensä noudattelevan Murphyn lakeja niin vakuutus tuo kyllä turvaa. Vaikka se lohkaisee vuodessa tonnin. Mutta minä olenkin niitä ihmisiä, joilla on myös autossa täyskasko, vaikka se maksaakin satoja euroja vuodessa ja vaikka ajokilometreihin suhteutettuna olen mokaillut vain vähän (pari kertaa peruuttanut päin jotain, mikä ei yleensä ole siinä).

      Poista
  8. Ei tullut vakuutusta enää varsalle tässä taloudessa - menee IF kotarin mukana vastuuvakuutukset kuten muillakin hepoilla mutta ei tule henki eikä ell kuluvakuutusta. Luottokortissa katetta 5000e asti enkä oikein keksi mitä vaivaa lähtisin hoidattamaan tuon summan yli?

    Jos vielä vakuutuksen otan, se tule If:iin. Vaikka se olisi hintavampi, se palvelu pelaa eikä korvauksista nillitetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä haluan vakuutuksen siksi, että minulla ei ole varaa maksaa sellaista monen tonnin laskua. Säästötilillä on kyllä rahaa, mutta sinne ei ponin hankinnan jälkeen kovin usein ole ollut enää laittaa lisää eli jokainen iso lasku on pois säästöistä.

      Meikäläisen tuurilla ei kannata luottaa siihen, että olisi monia vuosia, jolloin eläinlääkärikuluja tulisi alle tonni (sen jälkeen vakuutus alkaa jo kannattaa).

      Poista
  9. Täällä aika hyvää tiivistystä hevosvakuutuksista: https://financer.com/fi/vakuutukset/hevosvakuutus/

    VastaaPoista