Tässä ovat blogin vuoden viisi luetuinta päivitystä - ja tämä fiilis jäi menneestä ponivuodesta

Ihan ensiksi oikein hyvää uuttavuotta kaikille!

Näin uudenvuoden kunniaksi voinkin julistaa erään bloggaustavoitteen tulleen kohta päättyvänä vuonna saavutettua.

Tämä tavoite oli siis se, että päivitysten määrä ei jatkaisi laskevan trendin tiellä vaan ehkä jopa hieman nousisi. Tai no, salaa toivoin että saisin kasaan edes 50 tai jopa 52 tekstiä tälle vuodelle, mutta joulukuun työpaikanvaihdos sotki kuviot. Minkäs teet. Joka tapauksessa blogin toisesta vuodesta lähtien laskeva tilastokäyrä on nyt pysäytetty ja jopa karvan verran käännetty vastakkaiselle liikeradalle.

Niin että nyt voidaan lopettaa puheet siitä, että kaikissa hevosblogeissa päivitystahti vain hiipuisi koko ajan. Ei ainakaan tässä blogissa, ainakaan tänä vuonna!

Yksi tämän vuoden kohokohdista: Oman kasvatin kanssa Kansallisen poninäyttelyn BIS-kehässä ja Best Turned out -palkinto. Kuva Satu Pitkänen

On näitä juttuja muutama tyyppi lukenutkin. Ei tässä nyt millään tuhansien lukijoiden massoilla voi kehua, mutta tällaisen fiilispohjalta harvakseltaan päivittyvän ponitätiblogin  pitäjänä olen ollut ihan tyytyväinen, kun kuukausittainen lukijamäärä on Google Analyticsin mukaan keikkunut sellaisessa 600 - 800 ihmisessä.

Mitä nämä ihmiset sitten lukivat? Koska en osaa/jaksa kaivella tekstikohtaisia lukuja kuukkelista, suosituimpien päivitysten lista lukijamäärineen on peräisin Bloggerista.

Tässäpä top 5, joka sisältääkin käytännöllisesti kaikki blogin yli 500 sivulatausta keränneet tekstit (kaukana ovat ajat, jolloin vuoden aikana useampi teksti keräsi Bloggerin mukaan yli tuhat lukukertaa):

1. Muutoksen tuulia - etsinnässä pihattopaikka Turun seudulta (598 lukukertaa), marraskuu

Otsikko kertoo oleellisen: olin juuri allekirjoittanut uuden työsopimuksen ja etsin poneille paikkaa. Asia on vieläkin auki, mutta elätän toivoa että uutisia saataisiin tässä viikon parin sisään. Jos kyseinen paikka ei natsaakaan niin otsikon asia tulee uudelleen ajankohtaiseksi.

2. Klinikkareissulta hyviä ja huonoja uutisia (553), marraskuu

Hengitystieoireilu vei Ruusan tänä syksynä pitkästä aikaa klinikalle, ja uutiset olivat otsikon mukaisesti hyviä ja huonoja. Hyvä uutinen oli, että kovin pahaa vikaa ei löytynyt. Huono taas oli, että oireilun aiheuttaviin mast-soluihin ei ole oikein mitään lääkehoitoa saatavissa.

3. Kun luonto yrittää tappaa - liukkausinvalidien määrä kasvaa (518), helmikuu

Teksti kertoo Albertin kaatumisesta liukkaalla. Liukkausinvalidi-sana viittaa tässä myös kädelliseen, joka kaatui liukkailla päin persittä jo tammikuussa eikä häntäluun kiukuttelun vuoksi päässyt ponin selkään ennen huhtikuuta.

Albertin kaatuminen siitä seuranneine luupatteineen osoittautui lopulta harmittomaksi, mistä vakuuttumiseen toki tarvitsin useita eläinlääkärin laskuja ja jopa röntgenkuvat.

Tällaisten puuhien yhteydessä tapahtui kaatuminen. Tämä on myös ehkä epäedustavin kuva, joka kuunaan on nähty curly-sedästä.

4. Kuka vei ponivarsani ja toi tilalle hevosen? Sekä katsaus ponikaksikon suu- ym. terveyteen (515), maaliskuu

Tässä postauksessa päivittelin ponivarsani venymistä. Olin mitannut Albertin 145 cm korkeaksi niinkin tarkalla mittauksella, että seisoin sen vieressä, katsoin mihin asti se minua ylsi ja sitten kotona mittasin etäisyyden maasta mainittuun mittapisteeseen. Myöhemmin saimme saman tuloksen hevosmittaukseen valmistetun välineen avulla, joten voinen tulevaisuudessakin luottaa omiin mittaustekniikoihini.

Ruusan erinomaisesta suuterveydestä menin tässä postauksessa kehuskelemaan, ja eiköhän sitten jo syksyn raspauksessa ollut ilmaantunut yhteen hampaaseen iso karieskuoppa.

Yksi ehdottomista suosikkikuvistani näistä kahdesta, aikaansaatu soittamalla Youtubesta hevosen hirnuntaa.

5. Heinää muutaman tunnin välein vuorokauden ympäri  - oodi ajastinportille (501), kesäkuu

Tässä postauksessa on esitelty yksi hevosmaailmankaikkeuden hienoimmista keksinnöistä, ajastinportti! Se on ollut aivan mahtava ruokintavälien lyhentäjä ja pienten heinäannosten syöttämisen mahdollistaja pihatossa. Etenkin yöaikaisen ruokintavälin lyhentämiseen aivan erinomainen, ja vielä suhteellisen edullinenkin, ratkaisu.

Alkuvuodesta oli ihania säitä. Tätä loisto-otosta Albertista ei olekaan taidettu aiemmin blogissa nähdä.

Mennyt vuosi ei - joistakin ongelmista huolimatta - ollut hassumpi. Oli kivoja tapahtumia ja menestystäkin, mutta parasta on silti ollut poniarki edistysaskeleineen.

Albert jatkoi kehittymistään epäluuloisesta ja reaktiivisesta varsasta kohti kaikki käy -luottoponia. Joku hyppäys tilanteeseen tuli, kun aloin vain käydä sen kanssa erilaisissa paikoissa - naapurin kentällä, näyttelyissä, Laatuponikisassa. Kerta kerralta vakuutuin enemmän siitä, että varsaan ja sen käytöksen tolkullisuuteen voi luottaa.

Jotenkin tykkään tästäkin kuvasta kaikkine harmauksineen.

Ruusan kanssa menneen vuoden hienointa antia on ollut tekeminen. Siis kaikki tekeminen, mutta aivan erityisesti ratsastus. Enpä nimittäin muista, että olisin koskaan saanut sen kanssa näin pitkää ratsastuskautta.

Alkuvuodesta ratsastukset esti pelkästään oma loukkaantumiseni. Kesällä oli ehkä kuukauden pätkä, jolloin ratsu oli telakalla sen omaan terveyteen liittyvästä syystä. Muuten olen huhtikuusta joulukuuhun vain sitkeästi ratsastanut!

Tämä on johtunut osittain ponin pääosin ihan hyvästä terveystilanteesta, mutta myös siitä omasta asennemuutoksesta, mistä jo keväällä kirjoitin. En enää yhtä pienestä ripusta ratsastushanskoja naulaan, vaan korkeintaan kevennän rasitusta. En minä nyt mitenkään ns. kunnolla ole päässyt ratsastamaan kuin hetken aikaa kesällä, mutta Ruusa-ponin kanssa kaikki selässä istuminen on kotiinpäin ja laskettavissa ratsastukseksi!

Ihan hyvät fiilikset siis on tästä vuodesta. Ensi vuodelta odotan vielä parempaa, tietty.

Hyvää joulua! Ja sekalainen lista kuulumisia

Vaikka siltä ei ulos katsoessa oikein tunnu niin joulu on täällä!

Sen kunniaksi tuossa sunnuntaina otettiin pienet joulukuvaukset, kun tallikaveri oli varustautunut asianmukaisella rekvisiitalla. Ruusa ei ollut ihan vakuuttunut. Albert jäi kuvien ulkopuolelle, koska se oli kasvanut ulos näyttelyriimustaan.

Ruusa on nyt syönyt limaa irrottavaa lääkettä klinikkareissusta lähtien ja tuntuu, että happi on kulkenut rööreissä paremmin.

Välillä hengitys on kulkenut suorastaan erinomaisesti, mutta nyt on taas parina viime ratsastuksena aiempaa helpommin tullut puhallus ja väsähdyskin - toisaalta ponin talviasu on saavuttanut täyden komeutensa ja on lievästi sanottuna ylimitoitettu tähän Etelä-Suomen nykytalveen. Turkin paksuuden voi päätellä oheisista otoksista, joissa osa lampuista on hautautunut karvaan.

Metsälenkillä Ruusan reittivalinnat myös kulkivat sunnuntain yhteismaastossa rankimpia ylämäkiä ja erikoisia mutkia. Ruusa ei usko valmiiden polkujen kulkemiseen, joten se tallaa omiaan.  Jouluaaton tiemaastossakaan se ei kääntynyt takaisin heti kun ehdotin, vaan halusi mennä vielä vähän pitemmälle. Että sikäli ihan lupaavaa.

Poni on kyllä liikkunut nyt letkeästi niin ratsain kuin vapaanakin. Järkyttävän vino ja aika epätasainenkin se kyllä edelleen on. Vinous on sitä luokkaa, että tässä hetki sitten ihan käsikopelolla erotin selkälihaksissa puolieron. Ilmankos on tuntunut, että ponin selkä heittää kankkuni aina roikkumaan vasemmalle, vaikka luonnostani olen kallellani oikealle. Tarvitsisimme ammattiapua.

Ruusan olo on silti vähän kyllä aiheuttanut harmaita hiuksia. Isoin huoli on ollut se, että jonkin aikaa se lähti usein kävelemään toiseen suuntaan, kun tulin tarhaan riimun kanssa. Kyllähän minä sen kiinni sain, mutta ennen antautumistaan poni selvästikin esitti oman mielipiteensä, joka ei ollut suunnitellulle aktiviteetille suotuisa.

Tämän lisäksi Ruusa pari viikkoa sitten - toista kertaa ikinä - heitti minut selästään.

Putoamistilanne oli tosi outo: olimme olleet naapurin radalla, missä oli kaikenlaista kuohuttavaa ja Ruusasta oli kokonaisuudessaan ollut superjännää. Silti se oli kivasti pysynyt pöksyissään ja jopa laukannut ihan ilman pukkeja.

Sitten kun poistuimme radalta pitkin ohjin, poni veti rennosta kaulanvenytyskäynnistä aivan varoittamatta sellaisen neliraajailmaveivin, että valmistautumattomana ei ollut mitään mahdollisuuksia pysyä kyydissä. Kävimme ilmeisesti niin korkealla, että paluu maan pinnalle tuntui hidastetulta filmiltä. Ilmalennon aikana ehdin asettautua optimaaliseen iskeytymisasentoon, eikä maakontaktin ottaminen edes sattunut. Menin siis uudelleen selkään, ravailin vähän ja talutin sitten tallille.

Vähän oli niskalihakset jäykkänä seuraavana päivänä, mutta muuten ei jäänyt mitään traumoja, edes henkisiä.

Siinä mielessä loikkaus jäi painamaan mieleen, että se oli niin, noh, kummallista toimintaa Ruusa-ponilta. Etenkin, kun mielen pohjalla oli jo ennen tätä pyörinyt tilanne, jossa poni jokin aikaa sitten ensimmäistä kertaa ikinä lähti ratsastaessa viemään. Toki olin siinä itse vähän kaivanut verta nenästäni ratsastamalla pellon yli kotiinpäin niin, että vapaana ollut Albert veti vieressä kiihdytysajoja. Mutta silti, outoa käytöstä varsinkin kun kiikutus sattui ponin ollessa jo vähän väsynyt.

Joka tapauksessa lähes viisi vuotta saman ihmisen ratsastama poni ei käsitykseni mukaan yhtäkkiä vain aloita tällaisia ei-toivottuja harrasteita, vaan sillä on toimiinsa joku hyvä syy. Valitettavan usein se syy on jonkin sortin kipu.

Hetken asiaa mietittyäni ymmärsin, että outo käytös oli alkanut, kun aloin syöttää Ruusalle pieniä määriä kauraa. Isoimmillaan annos taisi olla kaksi desiä.

Ensin olin vauhdin lisääntymisestä iloinen, kun poni oli niin pitkään ollut vähän haluton, mutta edellä kuvattuja käytösmuutoksia pohdittuani totesin, että taitaa nyt virta olla vähemmän positiivista laatua.

Nyt on kulunut reilu viikko siitä, kun Ruusa lakkasi saamasta kauraa ja alkoi saada soodaa. Viikonloppuna poni tuli taas luokse, kun menin hakemaan sitä tarhasta, samoin on ollut tilanne nyt jouluna (paitsi jouluaattoratsastuksen jälkeen kun hain sitä toista kertaa tarhasta tarkoituksenani huuhdella sen suu).

Mitä tästä opimme, älä anna kauraa Ruusalle. Lisäksi tietysti taas vahvistui se käsitys, että jos poni käyttäytyy oudosti, sillä on jotain asiaa.

Arkistokuva Albertista Laatuponikisassa. Nyt on jo "vähän" karvaisempi tämäkin kaveri.

Sitten lyhyesti Albertin kuulumisia.

Sen jälkeen kun varsa sai niin näyttelykehissä kuin Laatuponikisassakin mainintoja voimattomasta menosta, sen lukujärjestyksessä on ollut säännöllisiä metsäseikkailuja vapaana juosten. Välillä, kuten tänään, valtoimenaan ovat myös aikuiset seuralaiset (aidatulla alueella), ja välillä, kuten sunnuntaina, aikuiset ovat ratsutöissä ja vain Albert vapaudessa.

Metsässä kiipeilyn ja juoksentelun pitäisi vahvistaa! Selvästi on ollut iloa tästä, sillä pari vuotta sitten kadonnut ravi on taas välähdellyt Albertin repertuaarissa. Ja se ravi on muuten melkoisen hienoa se.

Albertin jumppalukkarissa on myös ollut ohjasajoa vähän kokeneemman kuskin kanssa, kuten Instagram-tiliämme seuraavat ovat ehkä huomanneetkin. Nyt ulkopuolisen kuskin käynneissä on erinäisistä syistä taukoa ja tarkoitus olisi edistää asiaa omin neuvoin.

Kovin paljonhan ponnyt eivät nyt joulukuussa ole urheilleet, koska ovat edelleen samassa kodissa, kun taas minä olen arkisin jo uudessa. Olen siis puuhastellut karvalasten kanssa viikonloppuisin ja näin pyhinä.

On ollut ihan hyvä, että järjestely on ollut tämä, koska uusi työ on vienyt aivan kaiken ajan. Lyhimmät työpäivät ovat olleet 10-tuntisia. Ei ole hirveästi ollut aikaa tahi energiaa harrastuksille! Toiveissa on, että tämä tästä vähän edes tasaantuisi, kun saamme töiden suunnittelun ja sitä myötä koko arjen rullaamaan uudessa tahdissa.

Tällä hetkellä tarkoitus olisi, että ponit muuttaisivat Varsinais-Suomeen tammi-helmikuun vaihteessa. On periaatteessa sovittu, mihin ne asutetaan, mutta matkassa on ollut jonkin verran mutkia. Asumisjärjestelyistä enemmän sitten kun on nimiä papereissa.

P.S. Ruusa-ratsasteluissa on palattu karvareuhkalinjalle. Ihana Amerigo lähti takaisin Satula.comiin sen jälkeen kun hieroja oli suositellut, etten ostaisi sitä. Että eipä juuri uutta auringon alla (eikä kyllä hirveästi myöskään sitä aurinkoa ole näkyillyt). Palaamme satula-asioihin muuton jälkeen, jos ponin kunto vaikuttaa siltä että satulainvestoinnille tulee jotain vastinetta.