Huhtikuun ponitilinpäätös

Toukokuukin ehti jo sujahtaa ohi, mutta palataan hetkeksi huhtikuuhun asti ja jokaisen hevosihmisen inhoamaan aiheeseen eli rahanmenoon.

Huhtikuu oli siinä mielessä positiivinen kuukausi, että omaponiharrastukseen menevän rahan määrä pysyi tavoitteessa. Eli poneihin meni kutakuinkin se summa, minkä luulin käyttäväni poneihin kuukaudessa ennen kuin excelöinnin aloittaminen paljasti karumman totuuden.

Haluaisin kiinnittää lukijaimiston huomion erityisesti siihen, mikä alla olevasta laskelmasta puuttuu: huhtikuu oli tämän vuoden ensimmäinen -  ja toistaiseksi ainoa - kuukausi, jona eläinlääkäriltä ei tullut uutta laskua.

Kuva on toukokuulta.

HUHTIKUU 2021

Menot

Tallivuokrat 700 e

Kavionhuolto 120 e

Lisäravinteet 58,31 e

Kehonhuolto 55 e

Varusteet ja tarvikkeet 38,85 e

Muu 18,90 e

Tulot 0e

Menot yhteensä 991,06 e

Tallivuokran lisäksi 291,06 e

Kavionhuolto sisälsi ainoastaan Ruusan ympärikengityksen uusilla popoilla.

Lisäravinnerivi koostuu niin ikään vain yhdestä tuotteesta, sairastarhalepoon joutuneen Albertin rauhoittamiseksi hankkimani Zylkenen. Ensin ajattelin, ettei mokomasta ollut mitään hyötyä, mutta kun pakkauksen tyhjenemisestä oli kulunut jokunen päivä, mietinkin kuumeisesti, mistä saisin nopeiten hankittua lisää. Eli money well spent, sanoisi engelsmanni, ja voin minäkin sanoa.

Kehonhuoltoa suotiin huhtikuussa Ruusa-ponille hieronnan/laseroinnin merkeissä. Se tulikin tarpeeseen!

Huhtikuun varustehankinta kuvassa. 

Varustevalikoimaamme kasvatin huhtikuussa hankkimalla Albertillekin laidunriimun. 

Viimeistään Albertin suuren tarhapaon jälkeen tuli ilmeiseksi, että sillä on ulkotiloissa hyvä olla naamassa kahva. Koska pelkään Albertin jäävän kahvastaan johonkin kiinni (ei kovin kaukaa haettu pelko ottaen huomioon Albertin vammautumishistorian), en halunnut jättää sille päähän tavallista riimua. Laidunriimun ideahan on se, että yhdessä riimun osassa kangas ei ole kiinni metalliosissa ompeleilla vaan tarralla. Albertin on Horsewaren Field Safe -riimu, jollainen Ruusalla on ollut jo vuosia. 

Tilasin riimun Britanniasta, koska Hope Valley Saddlerysta toimitus luvattiin päivissä. Koska Brexit, en ihan saanut riimuani päivissä, mutta kuitenkin nopeammin kuin jos olisin tilannut Suomen Horzesta. Tullimaksuthan siinä tuli maksettaviksi, tuosta 38,85 euron summasta niiden osuus oli 10,90. Eli eipä tulisi mieleen enää tilailla Enkkulasta kuin tällaisessa hätätapauksessa.

Muihin kuluihin lukeutui tällä kertaa 10 kilon säkki porkkanoita 5 eurolla (porkkanoista söin kyllä itse ihan kirjaimellisesti puolitoista ämpärillistä, joskus näinkin päin), pari ruiskua ponien Antepsin-kuuria varten 5,80 eurolla ja pullollinen Corsodyl-suuvettä 8,10 eurolla. 

Corsodyliä pitäisi sekoittaa pari kertaa viikossa Albertin suunhuuhteluveteen. Nyt tämä on kuitenkin tauolla, sillä Albertin hoitomyönteisyys otti kitkerän ainesosan takia takapakkia. Toisin sanoen suun huuhtelusta tuli melkoisen vaikeaa. Meni viikkoja ennen kuin huuhtelu alkoi toimia taas jotenkin järkevästi.    

Vammapäivitys ponien vaivaistalosta

Kuten Instagramiamme seuraavat jo tietävätkin, eläinlääkärin uutiset parin viikon takaisella visiitillä eivät olleet yksinomaan myönteisiä - jos juuri lainkaan.

Vaikka osasin odottaa, että Albertin kavioluumurtuman parantuminen olisi äippäponin kanssa tarhaillessa hieman hidasta, en osannut odottaa, että se ei olisi parantunut parissa kuukaudessa juuri lainkaan. Tällaisen tilanteen röntgensäteet kuitenkin käpälästä tavoittivat. 

Sentään paraneminen oli alkanut, mutta ei ollut juuri sitä alkua pidemmälle ehtinyt. Ja tässä ajassa murtumalinjan olisi pitänyt jo kokonaan täyttyä uudella luulla.

Tilaisuudessa osallisena ollut klinikkakengittäjä naputteli Albertin murtumakavioon nyt vähän tuhdimpaa tukea eli silikonitäytteiset pohjalliset lyötiin kiinni rengaskengällä. Toiseen takaseen meni pelkkä silikonisetti.

Eläinlääkärin mukaan olematon toivunta johtuu nimenomaan liiasta jumppailusta. Joten mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin laittaa Albert sairastarhaan. 

Sairastarhaa olin yrittänyt välttää, koska edellinen yritys päättyi Albertin melko voimakkaaseen ahdistus- ja mahaoireiluun. Oireilu ei nähdäkseni liity niinkään siihen, että Albertin ja kavereiden välillä on aita, vaan siihen, että aitojen välissä on useita kymmeniä metrejä. 

Albert tähystää pihaton portin yli ulos.

Koska Albert on ollut Ruusan ainoa tarhakaveri, erottaminen herätti huolen myös tammaeläimen mahan tilanteesta. Toisin kuin poikansa, sen henkinen hyvinvointi vaatii mieluisan lajitoverin saman aidan sisälle.

Ystävää ei Ruusalle nyt uskalla laittaa, sillä tällä kertaa tutkittu pari kuukautta vanha toinen etusen ojentajajänteen pullotus paljastui kutakuinkin samanlaiseksi jännevammaksi kuin ennen jouluakin ilmennyt. 

Iloista toki oli se, että alkuperäinen ojentajajänne ei ollut enää harvakaikuinen vaan pelkästään paksuuntunut. Vamma tuntuu siis tokeentuvan ihan kohtuullisessa ajassa, noin niin kuin jännevammojen mittakaavassa.

Eläinlääkäri piti Ruusan tapausta erittäin erikoisena, koska ojentajajänteen vammat ovat äärimmäisen harvinaisia ja jos joku vamma tulee niin yleensä kovan ulkoisen trauman tuloksena. Tilannetta, jossa samalla ponilla on ilman sen kummempaa selitystä sökönä kahden jalan ojentajat, ei kenellekään asiasta tietoiselle eläinlääkärille ole aiemmin tullut vastaan.

Klinikalla olivat yksissä tuumin päätyneet siihen lopputulemaan, että Ruusan ojentajajänteissä täytyy olla jonkin tilan aiheuttama haurastuma. Muuten ne eivät tällä lailla revähtelisi, etenkin kun jälkimmäinen tuli ponin ollessa ns. sairauslomalla (n- ja s-kirjaimet siksi, että kyllähän se tarhassa kirmailee enkä ole halukas Ruusaa laittamaan enää sairastarhaan).

Tammaponi kävelyllä keväässä.

Summa summarum, molemmat ponit ovat nyt soolouralla hetken aikaa. Koska oli odotettavissa, että kumpikin reagoisi mahallaan, otin niille samaan konkurssiin vielä Antepsin-kuuritkin. Ruusa saa kahdesti päivässä 6 tablettia ja Albert 8. On siinäkin sekoittamista.

Antepsinista huolimatta Ruusa oireilee mahaansa hyvinkin selvästi. Se muun muassa on kiukkuinen kuin ampiainen. 

Tilannetta epäilemättä helpottaisi, jos yhtälöön lisättäisiin kaveriponi taikka kaksikin. Tässä hiljan tallille jopa muutti pari aika potentiaalisesti Ruusa-yhteensopivaa ponia ja Ruusa on niille huudellut lempeitä tervetulotoivotuksia. En ole kuitenkaan heltynyt, vaan ajattelin nyt kuitenkin edes yrittää parannella nuo jänteet ennen kuin lisään tilanteeseen vauhtiliikuntaa tietäviä muuttujia. 

Ruusa on myös vähän köhäillyt, kuten on moni muukin tallilla, eli eiköhän tässä taas jonkun viruksen kourissa olla. Koska lämpöä ei ole ollut, tilanne ei ole vaikuttanut ponin päiväohjelmaan mitenkään. Ihan hyvä vähän käppäillä ja saada mahdollista limaa liikkeelle. 

Vielä pari viikkoa olisi ohjelmassa pelkkää kävelyä, sitten voidaan alkaa lisätä ohjelmaan ravipätkiä. Tosin Ruusa on ottanut ravipätkiä jo nyt, ja välillä jotain ihan muitakin liikkeitä. No, keskimäärin ihan kelvollisesti on eläinlääkärin määräyksiä totellut ainakin ohjatussa liikunnassa.

Sairastarha ennen pakoa. 

Mitä Albertiin tulee, yritin aluksi välttää sen pitämistä tallissa, koska sillä on herkät keuhkot. Niinpä tuomitsin sen öiksi sairastarhaan ja päiviksi Ruusan pihattoon. Muuten olisin toki tehnyt toisinpäin, mutta en oikein uskalla jättää Albertia pihattoon yöksi, kun se on jo kerran yrittänyt hypätä portin yli. 

Sairastarhaan tuntui turvallisemmalta jättää, onhan aidassa on kuitenkin kolmessa kerroksessa sähkölankaa, oma paimen ja vielä varmemmaksi vakuudeksi putkiaita. 

Olen toki nähnyt Albertin useasti mittailevan sairastarhan porttia siinä mielessä, mahtuisiko siitä ihan pikkuinen 150-senttinen poni ali, mutta uskoin senkin sentään kunnioittavan aidan järeyttä.

No, luulo ei taaskaan ollut tiedon väärti. Taisi mennä kuusi päivää ennen kuin sain tallinpitäjältä ilmoituksen, että Albert on paennut eristyssellistään. 

Ihan ei ollut Albertin mittailu pitänyt kutiaan, vaan portin putki oli paon aikana vääntynyt banaaniksi. Ei auta kuin toivoa, että teiniponi ei ole pahemmin siinä itseään satuttanut. Mitään vamman merkkejä siitä ei toistaiseksi ole löytynyt, joten toivotaan parasta.

Myönteistä oli toki se, että Albert ei jäljistä päätellen ollut ehtinyt kauas, vaan löytyi muutaman kymmenen metrin päästä kavereita moikkaamasta. Kiinnihän se ei tietenkään ollut heti suostunut, vaan projektiin oli tarvittu kaksi ihmistä.

Albert oli ollut karkureissun jälkeen karsinassa sen verran virtaisa, että se oli vangittu Ruusan pihattoon. Siellä se oli onnistunut avaamaan sisäänpäin aukeavan portin ja päässyt hengaamaan vähän isommassa tilassa rakkaan äityliinin kanssa. Ei auttanut kuin tallinpitäjän vähän vahvistaa portin kiinnitystä. 

Siinä on puolensa ja puolensa, että poni ei ole ihan tyhmä. 

Jos Albert tietäisi eristyksen suunnitellun keston, se varmaan myös osaisi laskea päiviä vapauden koittamiseen. Oletettavasti se ei osaa sitä tehdä, mutta me ihmiset kyllä muistamme noin joka päivä tarkistaa, miten suuri osa vähintään kuuden viikon sairastarhailusta on vielä jäljellä. 

Siinä kuuden viikon tietämillä on tarkoitus säteilyttää ponin kavioita uudemman kerran. Olisi varmaan fiksua odottaa kahdeksankin viikkoa, mutta sattuneista syistä en halua seisottaa ponia sairastarhassa päivääkään kauemmin kuin on pakko.  

Äitin kanssa on kiva pusutella ja vähän repiä sen riimua.

Mutta ai niin, olihan siinä eläinlääkärin käynnissä jotain hyviäkin uutisia. Ruusalta ei nimittäin hiekkakuvassa löytynyt keräymää ja kaviobalanssitkin olivat pientä viilausta lukuun ottamatta kohdallaan. 

Tuoreimman kengityksen teki meille uusi kengittäjä, jonka käsittelyssä Ruusa oli rennompi kuin kenenkään aikoihin tai ehkä koskaan. Ja vaikka pientä viilausta pitääkin vielä tehdä niin eläinlääkärin mukaan lopputulos oli kutakuinkin niin hyvä kuin ilman röntgenkatsetta on mahdollista. 

Toivottavasti pystymme pitämään tämän kengittäjän ja toivottavasti hän voisi jossain vaiheessa alkaa laittaa myös junnuosastoa. 

P.S. Kuvatilanne on nyt heikko, koska a) en ole jaksanut kuvata järkkärillä b) työnantaja hoksasi, etten ehkä tarvitsekaan Photoshopia työssä, ja poisti lisenssini. Minulla on kyllä oma Photari ja Lightroom pöytäkoneella (CD:ltä asennettuna), mutta en ole saanut aikaiseksi asentaa pöytäkonetta muuton jälkeen. Eihän muutosta ole vielä edes puoltatoista vuotta, ei sitä nyt heti jouda.  

Maaliskuun ponikulut: vuoden kuluennätys

Vaikka tänään on huhtikuun ensimmäinen päivä, alla oleva teksti lukuineen ei valitettavasti ole aprillipilaa vaan täyttä faktaa. Ei voi muuta sanoa kuin että onneksi kuukausi vaihtui niin ei tarvitse enää lisätä numeroita maaliskuun ponikuluihin.

Kuten otsikostakin ilmenee, maaliskuussa koettiin tämän vuoden tähänastinen kuluennätys. Yleensä sen aika on vasta marraskuussa, joten täytyy toivoa, että marraskuu on tänä vuonna edes talousosastolla valoisampi. 

MAALISKUU 2021

Menot

Tallivuokrat 700 e

Kavionhuolto 311 e

Eläinlääkärikulut 667,50e

Lääkkeet 238,50 e

Lisäravinteet 74,75 e

Varusteet ja tarvikkeet 246,75 e

Muu 105,09 e

Tulot 0e

Menot yhteensä 2 343,05 e

Tallivuokran lisäksi 1 643,05 e

Tältä näyttää, kun raha valuu reikään. Toim.huom. ponia ei ole rauhoitettu.

Tallivuokra oli maaliskuulta alempi kuin tammi- ja helmikuulta, koska ponieni siirryttyä elämään kahdestaan ryhdyin siivoamaan niiden tarhaa itse kahdesti viikossa. Tallillamme on pari kymppiä alempi tallivuokra per poni, jos siivoaa tarhan kerran viikossa itse. Eli kahden ponin tapauksessa pitää siivota kahdesti. Säästö se on pienikin säästö! Ja saanpahan samalla vähän jumppaa. 

Kavionhuolto sisältää Ruusan kengityksen 100 e ja Albertin kengityksen 211 e. Jälkimmäisen kävi tekemässä klinikkakengittäjä kotioloissa, kun Albert oli jo eläinlääkäritutkimuksen takia huumattuna yhteistyökykyiseksi. Murtuneeseen takakavioon laitettiin nyt rengaskenkä, molempiin takasiin pohjalliset silikonitäytteellä. 

Eläinlääkärikuluja tuli maaliskuussa kahdesta käynnistä, koska ponit piti käydä erikseen rokottamassa - kahden ponin rokotus maksoi 83 euroa. 29. maaliskuuta (eri) eläinlääkäri saapui klinikalta entouragensa kanssa. Sillä käynnillä Albertilta kuvattiin oikea takakavio kavioluun murtuman takia ja Ruusasta otettiin hiekkakuva sekä etusten kavioakselikuvat. Lisäksi Ruusan etusten ojentajajänteet ultrattiin. Ruusan lasku oli 372 euroa, Albertin 212,50 e.

Lääkekulut muodostuvat kokonaisuudessaan Antepsinista, jota ostin klinikalta melkoisen satsin. Syy on se, että Albert joutui nyt sairastarhaan. Siellä oleminen on aiemmin ollut sille erittäin stressaavaa. Antepsin on klinikalta ostettuna selvästi halvempaa kuin apteekista, siksi tämä järjestely.

Lisäravinteitakin tuli ostettua maaliskuussa aika runsaasti. Ostin tallikaverilta hänelle ylimääräistä psylliumia 20 eurolla, ihan kaupasta ruokintakalkkia 10 kg hintaan 12,90 e sekä litran Black Horsen luonnollista e-vitamiinia alennushintaan 41,85 euroa. E-vitamiinikaupat teki netissä tallikaveri, joten minun ei tarvinnut kuin maksaa osuuteni ja pönikkä ilmestyi rehulaatikon päälle!

Varusteita ja tarvikkeita piti taas ostella, koska Albertille ei tosiaan monikaan Ruusan verme enää istu. Tilasin Albertille sen ensimmäisen oman kuolaimen, joka tietystikin oli sellainen Bombers-merkkinen, jonka nimessä on ainakin neljä sanaa. Se maksoi postikuluineen 94,90 euroa. Lisäksi tilasin Albertille kapsonin 74,90 eurolla (sis.postikulut), joka kyllä oli ponikokoa mutta myyntikuvassa näytti olevan ison ponin päässä. Ajattelin, että ehkä se on isoa kokoa. No, se oli Ruusan kokoa, joten nyt Ruusalla on kapsoni. Silläkän ei aiemmin ollut, joten en jaksanut palauttaa ostosta, vaikka en olisi välttämättä tarvinnut sitä. Aivan kuun lopussa tilasin vielä Albertille kesäsadeloimen, jollainen siltä puuttuu. Vuoriton Bucas Freedom maksoi Finntackin alessa 76,41 euroa eikä edes tullut postikuluja.

Muu-kohdassa on turvepaali, jonka tallinpitäjä laskutti ponien tarhanvaihdoksen takia. Pihattoon kun jouduttiin vaihtamaan patja, koska siinä oli aiemmin olki, eivätkä Ruusan hengitystiet kestä sitä. Porkkanakulut olen nyt unohtanut kokonaan laittaa ylös, mutta ei niihin paria euroa enempää kuussa mene.

Että semmoinen kuukausi. Viime vuoden ponitilinpäätöksessä manasin eläinlääkärikuluja, mutta vähänpä silloin vielä tiesin, että tänä vuonna samaa summaa lähestyttäisiin jo ensimmäisessä kvartaalissa. Täytyy toivoa, että seuraavat kvartaalit olisivat edes hieman kohtuullisemmat.

Aikamoista kidutusta tämä poniexcelin pitäminen, mutta eipähän tarvitse ihmetellä, miksi pitää ruokaostoksilla suosia punalaputettuja tuotteita.

Alkuvuoden ponimenot ja vähän "tulojakin"

Omahevostelun kulurakennetta käsittelevistä kuukausipäivityksistä on tullut ns. juttu, ja päätinkin viimein seurata trendiä. Tämähän on suorastaan palvelus niille, jotka vielä harrastavat muiden omistamien eläinten kanssa. Toiminee rokotuksena omahevoskuumeeseen. 

Koska havahduin postausideaan vasta ensimmäisen kvartaalin loppupuolella, alla seuraa kuluerittely sekä tammi- että helmikuulta. 

Ja, kuten otsikostakin selviää, helmikuu ei ollut puhtaasti miinusta vaan myös ponitulojen riville päästiin pitkästä aikaa kirjaamaan ihan mukava summa. Tosin kyse ei varsinaisesti ollut tulosta vaan pikemminkin palautuksesta, mutta kaikki plusmerkkinen on aina plussaa.

Laitoin tuohon tulojen ja menojen erotuksen lisäksi tuon "kulut tallivuokran lisäksi" ihan avuksi niille, jotka pohtivat, miten paljon pitäisi varata rahaa hevosenpitoon tallivuokran lisäksi. Tallivuokra on kuitenkin yleensä suurin menoerä, joka vaihtelee tosi paljon. Toki tämä minun laskelmani on eläinlääkärikuluineen sellainen inhorealistinen jos menee pieleen -skenaario.  

Kuva tammikuulta, nythän on jo ihan kevät. Talvessa on sekin hyvä puoli, että voi ruokkia useasta kasasta ympäri tarhaa. 

TAMMIKUU 2021

Menot

Tallivuokrat 720 e
Kavionhuolto 201,40 e
Eläinlääkärikulut 359 e
Lisäravinteet 16,90 e
Varusteet ja tarvikkeet 7,90 e
Koulutus 86 e
Muu 30 e

Tulot 0 e

Menot yhteensä 1 421,20 e
Kuluja tallivuokran lisäksi 701,20 e

Kavionhuolto sisältää vain Ruusan kengityksen, jonka klinikkakengittäjistä nuorempi saapui suorittamaan kotioloissa.

Eläinlääkärikuluihin lukeutui Albertin kavioiden röntgenkuvaus kotitallilla sekä eläinlääkärin silmämääräinen liikkeen arviointi.

Lisäravinnerivillä on purkillinen (600 g) MSM:ää, varusteissa yksi pari tilsakumeja. Ostin kumit siltä varalta,, että kengittäjä saapuisi paikalle ilman niitä.

Koulutus-rivin toiveikkaasti lisäsin exceliini tämän vuoden alussa, koska tuntui tarpeelliselta kirjata Albertin ratsutukset, omien ponien kanssa otetut tunnit ynnä muut omaksi kuluryhmäkseen. Siihen kirjattiin pari ratsuttajan selässäistuskelukertaa joulukuulta, yhteensä 31 euroa, ja yksi Nina Laihon (Project Happy Athlete) käynti tammikuulta, 55 euroa.

Muuhun kuuluu trailerin renkaanvaihto 25 euroa (viime vuodelta, että pääsin taannoin viemään Ruusaa klinikalle) ja yksi solarium-kerta juuri hierotulle Ruusalle 5 euroa (kyllä, tallillamme on sellainenkin hienous, jota olen käyttänyt tasan tuon yhden kerran).

HELMIKUU 2021

Menot
Tallivuokrat 720 e
Kavionhuolto 170 e
Eläinlääkärikulut 1 243 e
Lisäravinteet 81,60 e
Varusteet ja tarvikkeet 1,90 e
Vakuutukset 168,60 e
Kehonhuolto 220 e
Muu 2,18 e

Tulot 738,72 (Albertin vakuutuskorvaus useasta eläinlääkärikäynnistä)

Menot yhteensä 2 607,28
Tulojen ja menojen erotus -1 868,56
Kuluja tallivuokran lisäksi 1 887,28

Kavionhuolto kattoi helmikuussa Albertin klinikkakengityksen (120 e, klinikkamaksu ell-kulujen kohdalla) ja etukavioiden uusintakierroksen paria viikkoa myöhemmin (50 e), sisältäen yhden uuden kengän.

Eläinlääkärikuluihin mahtui yksi Albertin klinikkareissu (483 e, sisältäen keuhkotähystyksen näytteineen sekä verikokeita plus toki se klinikkamaksu) ja vielä molempien ponien kotikatsaus, josta vastikään kirjoitinkin oman päivityksen (Albertin osuus 520 e ja Ruusan 240 e). 

Lisäravinnerivillä on 700 gramman paketti oluthiivaa (14,90 e), 25 kilon säkki merisuolaa (11,90 e), 1,5 kiloa MSM:ää (24,90e) ja puteli luonnollista e-vitamiinia (29,90).  

Varusteisiin ja tarvikkeisiin kirjattiin tällä kertaa vain yksi kaviokoukku. Investoin uuteen, koska edellinen kokometallinen koukkuni napsahti viime vuoden lopulla poikki, kun yritin kammeta sillä jäätynyttä tilsaa Ruusan kaviosta. (En tokikaan ole ollut tätä aikaa kokonaan ilman kaviokoukkua, mutta sellaisella muovivartisella ei tee mitään tilsatilanteessa.)

Vakuutus sisältää yhden Albertin vuosittaisen vakuutusmaksun maksuerän eli yhden neljänneksen vuosimaksusta. 

Kehonhuoltoon sisältyi osteopaatin käsittely molemmille poneille.

Muu-kohdassa on vain porkkanoita.

--

Että mitä tähän nyt sitten sanoisi muuta kuin että semmoinen alkuvuosi, katsellaan mitä jatkossa. Huomenna ainakin on tulossa taas eläinlääkäri, tällä kertaa vain rokottamaan. Rokotukset jäivät viimeksi laittamatta, koska oli niin kireä pakkanen ja kylmäpihatossa asustavilla eläimilläni on tapana saada rokotuskuume.

Mitä selvisi eläinlääkärissä ja mitä sitten tapahtuikaan

Jatkokertomuksemme ponien vaivoista jäi viime jaksossa niin jännittävään kohtaan, että kaikki varmastikin ovat odottaneet tietoa henkeä pidätellen. Eli siis mitä päätähtiemme jaloista pari viikkoa sitten ohjelmassa olleellä eläinlääkärin tallivisiitillä tällä kertaa löytyi tai oli löytymättä.

Alberthan sai kyytiä oikein koko rahan edestä, sillä eläinlääkärin tutkimusten lisäksi sillä oli samalla audienssi kengittäjän kanssa, jotta tuhkimoponille saatiin pitoa alle myös etukavioihin (se on tullut tarpeeseen, sillä vesisade muutti ihanan talvi-idyllimme luistinradaksi).  

Eläinlääkäri kyyläsi Albertia liikkeessä, mutta ei kuulemma voinut kunnolla arvioida askelkuvioiden säännöllisyyttä, koska se kuuluisa joku ei ole saanut opetettua teiniponia kunnolla juoksutukseen. Tästä johtuen se kuuluisa joku joutui itse juoksemaan tahtia Albertille. 

Pienestä hankaluudesta huolimatta eläinlääkäri havaitsi jonkinlaista epäpuhtautta vasemman takajalan liikkeessä. Epäpuhtaus oli kuitenkin sulanut aiemmin havaitusta varsin selvästä hyvin lieväksi.

Alkaa olla viimeiset hetket julkaista näitä tammikuussa otettuja talvi-idyllikuvia!

Eläinlääkäri asettui osteopaatin linjoille siitä, että vika voisi mahdollisesti löytyä polvesta. Toiseksi ehdokkaaksi hän tarjosi kinnertä, joten molempia niveliä säteilytettiin paristakin suunnasta. 

Röntgenissä ei vastaan osunut löydöksiä, joten katsottiin polvea vielä ultraäänilaitteellakin. Sillä näkyi patellaligamentissa epäilyttävä rakenne, minkä vuoksi eläinlääkäri ajeli ja ultrasi myös oikean takapolven. Tilanne  näytti siinä samalta, joten ilmeisesti Albertilla vain sattuu olemaan polvissaan astetta persoonallisempi ligamenttirakenne. Toivoa saattaa, ettei persoonallisuus tarkoita keskimääräistä heikompaa.

Summa summarum, mitään epäpuhtauden selittävää ei löytynyt. Eläinlääkäri tuumi, että noin lievä epäpuhtaus voi johtua jostain venähdyksestä esimerkiksi lonkan seudulla. Sellainen voi helposti tulla hevoselle, joka hyppelee kavereiden selkään ja tanssahtelee siinä takajaloillaan pitkiäkin aikoja. 

Koska Albertista on nyt etsitty huonon liikkumisen syytä kavioista polviin sekä selästä ilman löydöksiä, eläinlääkärin mielestä olisi nyt viisainta hoitaa kaviot kuntoon levolla ja ryhtyä sitten vähitellen liikuttamaan. Katsoa, paraneeko vai paheneeko liikevirhe sillä. 

Itse veikkaisin levon olevan oikea hoito, koskapa epäpuhtaus on liudentunut, kun pikkumustalla ei ole ollut innokasta jumppakaveria. Eläinlääkärin lepo-ohjeen toteuttamisesta ei kyllä voi antaa Albertille kovin mairittelevaa arvosanaa, mutta on se ehkä vähän alkanut hyväksyä kohtaloaan. Tämä kohtalohan on elää tylsyyden multihuipentumassa. kaiket päivät pelkän tylsän äidin kanssa pikkutarhassa. 

Ovat kyllä kahdestaan keksineet itselleen puuhaa, kuten sähkölankojen uudelleenjärjestelyitä. Ja sitten kun sähkölangat oli kätevästi siivottu pois tieltä, putkiaidan portti oli helppo avata ja siirtyä siitä pikkupoikien tarhakaveriksi - ovelasti juuri sillä hetkellä, kun paikan päällä ei ollut ihmissilmiä pakoa todistamassa. Sittemmin olen sitonut portit köydellä (ja usealla solmulla).

Takaisin Albertin eläinlääkäriin. Siinä, missä jaloista ei löytynyt uutta huomautettavaa, suuvärkki olikin sitten toinen tarina. 

Perifeerinen karies oli edennyt purukalustossa hälyttävästi. Siinä, missä kariesta marraskuun lopun tarkastuksessa oli vain taaimmissa poskihampaissa, nyt siltä olivat välttyneet enää aivan etummaiset. Toisin sanoen jos kehitystä ei saada käännettyä, ponini hampaat vähitellen murenevat suuhun. 

Tämä siitä huolimatta, että olen huuhdellut Albertin hampaita joka toinen päivä. Olen kyllä käyttänyt tavallista huuhteluruiskua kesällä ostamani hevosten suuruiskun sijaan ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että Albertin hoitomyönteisyys ei ole ollut kovin korkealla tasolla. 

Nyt olemme siirtyneet siihen kunnon ruiskuun ja lisäksi huuhdontatiheyttä on lisätty niin, että huuhtelen joka kerta, kun olen tallilla. Kuulemma pitäisi vielä laittaa huuhteluveteen suuvettäkin, Corsodyliä. Mainittua suuvettä olen joskus itsekin käyttänyt ja äkkiseltään arvioisin, että jos sitä laittaa Albertin suuhun niin ei tarvitse sen jälkeen enää hampaita huuhdella millään aineella. On meinaan pikkuisen kitkerä aromi siinä.

Albertin rehustusta on myös tarkoitus muuttaa. Heti kun saan uutta väkirehua hankittua, vaihdamme pellettimuotoisen rehun mysliin.  

Siirto Ruusan kanssa kaksioon oli siinä mielessä oivallinen, että Ruusan syömä heinä on säilöntäaineetonta ja vähäsokerista. Se voisi olla hammasystävällisempää vain, jos se olisi kuivaa. Mutta kuivaa ei oikein uskalla syöttää, etteivät keuhkot alkaisi oireilla.

Tosin eipä tuon heinän natustelu ole mammaponiakaan pelastanut, sillä myös sen suussa oli karies aiempaa ikävämpänä. Siinä, missä eläinlääkärit ovat aiemmin puhuneet parista reiästä, nyt suusta löytyi kuusi reikää ja vähän perifeeristäkin kariesta. Kaksi alkuperäistä reikää ovat jo puolen sentin syvyisiä eli ne voisi paikata. 

En ole kuitenkaan aikeissa paikata Ruusa-ponin hampaita ainakaan niin kauan kuin se jatkaa saikutteluaan.

Tällä eläinlääkärikäynnillähän tsekattiin myös Ruusan joulukuussa vammautunut vasemman etujalan ojentajajännevamma. 

Kyseinen jalkarakenne oli edelleen hyvinkin vammautuneen näköinen, mutta voimme eläinlääkärin mukaan siirtyä kuntoutusvaiheeseen. Tämä tarkoittaisi, että seuraavan kuukauden voisimme tehdä käytännössä mitä vain, kunhan edettäisiin vain käynnin tahtiin. Tämän jälkeen olisi tarkoitus ottaa ohjelmaan myös pieniä pätkiä ravia suoraan ja edetä siitä ns. vauva-askelin kohti normaalia. Ja neljän kuukauden kohdalla uusi ultra.

Ehdinkin tästä uutisesta hehkutella mm. Instassa. Pääsisin taas ratsaille! 

No, arvatkaapa vain menikö kuntoutussuunnitelman käyttöönotto näin suoraviivaisesti.

Heti eläinlääkärikäyntiä seuraavana päivänä en raatsinut ratsastaa, koska sitä seuraavana päivänä olin pitämässä tallivapaan ja pelkäsin ponin selän tulevan kipeäksi, jos se jäisi ratsastuksen jälkeisenä päivänä seisomaan. Niinpä tein pienen puomitreenin - ihan vain muutamalla korotetulla puomilla. Puomien korottaminen oli varmaankin virhe, koska pari kuukautta vain tasaisella raahustanut eläin hiukan kompuroi siinä.

Niin pahaa kompurointi ei ollut, että olisin siitä suuresti huolestunut. Mutta kun saavuin tallille torstaina ratsastusintoa tihkuen, vastassa oli Ruusa, jolla oli molemmat etujalat turvoksissa. 

Jo ennestään vammautunut jalka ei ollut sen kummempi kuin ennestäänkään, mutta nyt myös oikean etujalan ojentajajänteen tienoilla oli varsin tuhti pullotus. Tämä turvotus oli hyvin erilaista kuin todetun jännevamman, pehmeää ja muljuvaa. Kylmäyksellä se laski selvästi, mutta en lähtenyt ponia pullojalalla liikuttamaan.

Hätäpuhelu eläinlääkärille tuotti ohjeen kylmäillä jalkaa ja seurata tilannetta viikonlopun yli. Jos turvotus häviäisi, voisimme palata kuntoutusohjelmaan.

Arvatkaa, hävisikö turvotus? 

Maanantaina, jolloin ponit löytyivät väärästä tarhasta, turvotus itse asiassa oli enää hyvin minimaalista. Poni ei myöskään onnu, tämän saatoin todeta, kun tarhanvaihtoon ryhtynyt kaksikkomme juoksi minua karkuun kuin villieläimet. Tiistaina jalan pullotus kuitenkin oli saavuttanut tähänastiset ennätyslukemat. 

Koska turvotus on ollut luonteeltaan pehmeää, olen keskusteluissa muiden pitkän linjan hevosihmisten kanssa (ml. yksi hevosfysioterapeutti) miettinyt, että mahdollisesti kyseessä voisi olla ruhje. Mutta nyt kun pehmeä turvotus on kävelytyksellä ja kylmäyksellä saatu laskemaan, turvotus tuntuu aika samanlaiselta kuin viereisessä vammajalassakin. Ehkä. 

Oli mitä oli, päätin ryhtyä ns. tolkun ihmiseksi tässä. Eli jatkan kävelytystä ja kylmäystä, niitähän olisin tehnyt vaikka uutta vammaakaan ei olisi syntynyt. 

Albertille on alustavasti varattu kaviokontrolli 29. maaliskuuta, siinä yhdeydessä voidaan sitten syynätä myös mammaponin jalkoja, jos niissä vielä silloin on epäilyttävyyksiä.

Julki lausuttu päätöksenihän on, että jollei ponien vointi kohene ja eläinlääkärilaskujen tulva tyrehdy kesään mennessä, vähintään yksi kappale poneja lähtee. Tilanne ei nyt näytä Ruusa-ponin osalta kovin lupaavalta, mutta vielä ei ole kirvestä kaivoon heitetty, hanskoja pudotettu tai mitään muutakaan luovuttamiseen liittyvää kielikuvaa käyttöön otettu. 

P.S. Menestys Somegaalassa oli odotettu eli ei palkintopallisijoja. Mahtavaa kuitenkin, että yli 200 ihmistä oli sitä mieltä, että tämä blogi oli viime vuoden paras hevosblogi. Kiitos siitä, tästä on mukava jatkaa! 

Nyt äkkiä äänestämään! Takaisin lähtöruutuun on taas Somegaala-meiningeissä mukana

Semmoista kävi kuulkaas tässä hetki sitten, että Instagramissa kilahti viesti. Siellä oli iloinen yllätys: tämä blogi on ehdokkaana Vuoden hevosblogiksi Playssonin Somegaalassa. 

Tai tarkemmin ottaen viestissä kyllä kysyttiin mitä kohteliaimmin, otanko ehdokkuuden vastaan. Vähän mietin kyllä, että kehtaako, kun ei noita päivityksiä nyt ihan joka viikollekaan ole osunut. Koska periaatteeni kuitenkin on, että kaikki hyvä tänne mitä irti lähtee, tokihan vastasin myöntävästi. Hienoahan se on, että joku muistaa olemassaolomme!

Blogi on ollut ehdokaslistoilla parina aiempanakin vuonna, mutta pariin viime vuoteen ei ole tullut ehdokkuttakaan. Niin että nyt ollaan ikään kuin back in business.

Ehdokkaitahan tässä Vuoden hevosblogi -sarjassa riittää, samoin kuin muissakin kategorioissa. Niin että ei pitäisi jäädä ainakaan siitä kiinni, ettei löydy sopivaa äänestettävää! Äänestykseen pääset tästä.

Kuvituksena "hymyilevät" ponit syksyltä.

Pari päivää sitten kävin jopa ht.netissä huvikseni katsomassa, miten kekseliäästi siellä ehdokkaita nälvitään. 

Ihmetykseni oli suuri, kun kohtasin pelkkää kehua ehdokkaista. Mitä oikein on tapahtunut, ovatko kyseisen palstan yrmyt kyynikot talviunilla vai näenkö itse unta vain? En ole uskaltanut sen jälkeen mennä katsomaan, onko tilanne ns. korjaantunut, joten elän siinä uskossa että pelkkää hattaraa on jopa ht-netissä.

Liekö Somegaalan kiusaamisen vastainen teema tehnyt tehtävänsä?  

Kiusaamisen vastainen teema sopii minulle paremmin kuin hyvin. Minulle talli oli teini-iässä pakopaikka koulusta, jonka sosiaalisissa ympyröissä sitten menikin koko yläaste astetta ikävämmin. Nykylapsiin verrattuna pääsin helpolla, koskapa somea ei ollut vielä keksitty. Kännykätkin vasta tekivät tuloaan tavallisen kansan taskuihin. En tiedä, miten someajan koulukiusatut selviytyvät, kun kiusaajia ei pääse pakoon vapaa-ajallakaan. 

Koulukiusaamisesta suivaantuneena toleranssini epäasialliselle kohtelulle on hyvin pieni, kohdistui se itseeni tai muihin. 

Usein kuulee kiusaajien sanovan, että jos laittaa vaikka ratsastusvideon verkkoon, pitää kestää kaikki mahdollinen, mitä ilkeimmät ihmiset suinkin keksivät videosta sanoa. Se on vähän sama kuin sylkisi kanssaihmistä kasvoihin kadulla ja sanoisi, että mitäs läksit kadulle. Olisit pysynyt kotona. 

On tärkeää muistaa, että kiusaamisen syy ei ole kiusatussa, vaan kiusaajassa. Jokaisella on oikeus olla oma itsensä niin verkossa kuin muuallakin ilman, että pitää pelätä joutuvansa toisten henkiseksi nyrkkeilysäkiksi. 

Vuosi 2021 ei ole ponien vaivaistalossa sen parempi kuin muutkaan

Uusi vuosi, uudet kujeet, sanotaan. 

Valitettavasti vuosi 2021 ei näytä tässä ponitaloudessa olevan edeltäjiään ainakaan menestyksekkäämpi, sikäli kuin vuotta voi tuomita ensimmäisen runsaan kahdestoistaosan perusteella. Fiksumpi voisi varmaan vetää johtopäätöksen, että niin kauan kuin ponikalusto pysyy nykyisellään, kovin uudet tuulet eivät taloutta tai huolimittaria raikasta.

Sikäli tämä vuosi kyllä on poikennut kahdesta edellisestä kirjanpitovuodesta, että tammi- ja helmikuu eivät ole keskimääräistä halvempia. Helmikuu on tuskin korkattu, kun ponimenoexcelissäni on kertynyt eläinlääkärikulujen kohdalle jo likemmälti tuhat euroa.

Vaikka potentiaalia eläinlääkärikulujen paisutteluun olisi myös mammaponissa, tämän vuoden kulupuolta on kuitenkin dominoinut junnuosasto. 

Ensin kulutettiin noin 350 euroa takakavioiden röntgensäteilytykseen kotioloissa, sitten matkattiin klinikalle jatkotoimiin ja tultiin takaisin rapiat 600 euroa köyhempinä. Tietääpähän, miksi pitää töissä käydä, vaikka yhden piti-olla-työpäivän kyseiseen klinikkareissuun kulutinkin.

On se ainakin kuvauksellinen, jos ei muuta.

Kaikesta tästä on seurannut se, että äkisti minulla onkin kaksi kengällistä ponia.

Kerron, kuinka näin pääsi käymään. No, eräänä päivänä Albertin ja bestiksensä toisen -bertin kirmaillessa kentällä valtoimenaan havaitsin oman -berttini klenkkaavan vasenta takajalkaansa. Kyseisessä takasessahan todettiin marraskuun lopussa kavioluussa "linja" eli mahdollinen hiusmurtuma. Tätä tietoa vastaan ontuma aiheutti pienen huolen kasvamista sen verran isoksi, että ilmoitin Albertin joukon jatkoksi, kun eläinlääkäri oli jo tulossa tallillemme kaikkien laitteiden kera ihan lähipäivinä. 

Myös eläinlääkäri näki Albertin ontuvan vasenta takajalkaa. Yllätyksemme olikin jonkinmoinen, kun röntgensäteet paljastivat murtuman oikean takakavion kavioluussa. Vasemmassa oli edelleen se linja, mutta toisista kuvakulmista tarkasteltuna ei paljastunut murtumaa vaan ruhje. Jännää on elämä näiden kanssa! 

Huomaatko murtuman? Vihje, se on kavion reunassa.

Eläinlääkäri suositteli ratkaisuksi takajalkojen kengitystä silikonitäytteisin pohjallisin. Mistä pääsimmekin jo mainittuun päiväretkeemme. 

Poneilla oli kyllä kotitallilla audienssi kengittäjän kanssa peräti kotitallikuvausta seuraavana päivänä, mutta rautasuojuksia ei Albertin kavioihin sillä kertaa edes yritetty. Juniori oli jo pelkästä vuolusta sen verran epäileväisellä mielellä, että kaikkien osapuolten henkisen ja fyysisen terveyden kannalta oli parempi ottaa kuvioon mukaan eläinlääkäritason rauhoitusmenetelmät. 

Helmikuu korkattiin siis klinikkakengityksellä. Koska ajatus hokeista takana ja paljaista kavioista edessä kuulosti mielestäni potentiaalisesti ponin kipeyttävältä yhtälöltä, raudoitettiin saman tien etusetkin. 

Eipähän tarvitse enää pelätä sitä hetkeä, kun kaikki tämä nyt vallitseva ihana satutalvi sulaa jäätiköksi. Siis siinä tapauksessa, että Albert suostuu pitämään kenkiä - enteet eivät ole tämän tulkinnan puolella, sillä poni pysyi ympärikengitettynä ensiyrittämällä vain viikon.

Takaisin klinikalle. Nopeaälyisimmät lukijat saattavat jo ihmetelläkin, viilattiinko ponitätiä klinikalla niin pahasti linssiin, että pulitti 600 euroa pelkästä kengityksestä. Ihan niin reippaasti ei kuitenkaan lipsuttu ylilaskutuksen puolelle, vaikka eläinlääkäripalvelut ovatkin täälläpäin mielestäni jopa kalliimpia kuin pääkaupunkiseudulla. 

Laskuun sisältyi myös monenmoisia keuhkoaiheisia tutkimuksia, kun silmä rupesi toistuvasti tarttumaan Albertin jo kävelytyksessä hienoisesti laajeneviin sieraimiin ja korva ajoittain raskaan oloiseen hengitykseen. Olen kytännyt sitä silmä kovana eri tilanteissa ja välillä ollut varma sairaudesta, välillä hylännyt huolen. 

Kuten tavallista, kukaan muu ei ole huomannut Albertin hengityksessä mitään kummallista. Mutta huolta ei hiljennetä muulla kuin tutkimuksella, joten päätin turhan rahanhukan uhallakin tähystyttää keuhkot, kun kerran oltiin klinikalla. 

Ja kas, ponin keuhkoputkissa olikin runsaahkosti sitkeää limaa. 

Päässä alkoi pyöriä välittömästi dejavu. Ruusan hengitystieongelmathan alkoivat juuri niin, että ensin oli kuumetauti, sen jälkeen hyvin lievää satunnaista yskähtelyä, ja lopulta tähystyksessä löytyi räkää. No, sentään räkä Albertin rööreissä ei ollut myrkynvihreää kuten emänsä, vaan valkoista. Oli väri mikä vain, liman määrä ja laatu riitti eläinlääkärin mukaan aiheuttamaan hengitystieongelmia.

Mikä huolestuttavinta, Albertin ilmapussi vähän pullotteli. Siksi eläinlääkäri halusi testata vielä pääntaudinkin, vaikka Albert jo syksyllä todettiin siitä puhtaaksi ja vaikka kukaan muu tallilla ei viime aikoina ole oireillut mitenkään. 

Kaikki kokeet olivat Albertilla kuitenkin normaalit, joten minulla ilmeisesti ei välttämättä olekaan kahta keuhkokroonikkoa. Tilanne saattaa tokeentua pelkällä olosuhdemuutoksella, mutta tarvittaessa syötämme limaa irrottavan kuurin. Tosin se ilmapussi kummittelee mielessä edelleen. Ja ilmeistä joka tapauksessa on, että vaikka Albert ei ole keuhkosairas, sillä on vahva alttius sellaiseen.

Kaikesta tästä on seurannut se, että ponini elävät taas symbioosissa. Päätin tämän parhaaksi ratkaisuksi Albertin terveydelle sekä jalan että keuhkojen osalta. Ja onneksi se onnistui.

Jalan kannalta on hyvä, että poni vähän vähemmän harrastaa pystyssä tanssimista ja yleistä riekuntaa. 

Keuhkojen kannalta on hyvä päästä pois olkikuivitukselta ja pyöröpaali ruokintatelineessä -ruokinnasta. Se, että voi syödä pää alhaalta, on kaikkien hevosten keuhkoille tärkeää, mutta näille vaivaisille/herkkiksille se on melko kirjaimellisesti elintärkeää. 

Asumisjärjestelyiden muokkauksella ajattelin myös Albertin tovereita, sillä hokkikengällinen selkäänhyppijä olisi niille ilmeinen terveysriski.

Ratkaisussa mietitytti lähinnä uuden pihaton metallinen portti, jossa on pienat juuri sillä etäisyydellä toisistaan, että pieni kavio sujahtaa helposti läpi, mutta vaikeasti pois. Lisäksi porttia ei ollut mahdollista kiinnittää seinään silloin kun se ei ole käytössä. Koska tallinpitäjä ei jakanut huoltani, päätin sivuuttaa asian ja palata siihen myöhemmin.

Meni kaksi päivää ja sain tallikaverilta soiton, että Albert oli ollut pihattokarsinaan lukittuna ja saanut jalkansa porttiin jumiin juuri sillä tavalla kuin olin pelännyt. (Korjaus: paitsi että olin kuvitellut, että porttiin jää kiinni sitä potkaissut Ruusa takajalastaan.) Myöskään Albertin ei ollut ollut tarkoitus olla vankina pihatossa, vaan se oli itse askarrellut portin kiinni. 

Porttionnettomuus oli  onnettomien sattumusten summa. Se kuulemma sai alkunsa siitä, että Albert innostui toverinsa kotiinpaluusta. Kotiinpaluun ei pitänyt tapahtua kyseisenä päivänä eikä myöskään suoraan kyseiseen naapuritarhaan, mutta asiathan eivät näiden kanssa aina tai yleensäkään mene ihan justiinsa niin kuin on suunniteltu. 

Tallille saapuessani näin heti, mistä jalasta Albert oli jäänyt kiinni, koskapa se voimakkaasti lepuutti oikeaa etujalkaa. 

Missään ei kuitenkaan tuntunut turvotuksia eikä poni ontunut ainakaan siinä mummoravissa, jota sain sen kentällä kipittämään tallikaverin kytätessä vieressä. Joten kylmäsin jalan siinä määrin kuin se oli kylmäyspatjalla tehtävissä ja truuttasin ponin suuhun kipulääkettä (Finadyne). Onneksi sitä oli jäänyt kuumetaudista.

Ontumaa tai mitään selkeää turvotusta ei ole tähän päivään mennessä ilmaantunut, mutta toki jalka on tarkoitus tutkituttaa, ja sen aika koittaa tulevana maanantaina. (Edit. Portti on korjattu turvallisemmaksi.)

Maanantaisen eläinlääkäriajan olin varannut jo ennen Albertin onnettomuutta, sillä osteopaatin mielestä Albertin takajalassa todennäköisesti on ongelmaa ylempänä kuin kavioluussa. Mahdolliseksi kipupisteeksi arveli polven, koska siinä oli nestettä. 

Kunnollista ontumatutkimustahan ei vielä kyseiselle jalalle olekaan tehty, koska en ole sitä hoksannut erikseen pyytää. Täkäläiset eläinlääkärit tuntuvat pääosin tekevän ainoastaan ne tutkimukset, joita omistaja keksii pyytää. Eli nyt olen keksinyt pyytää ontumatutkimusta. 

Takajalan tutkimusta varmaan olisi voinut lykätä seuraavaan kontrolliaikaan, mutta halusin hoitaa asian pois päivänjärjestyksestä jo nyt, olenhan hysteeristä tyyppiä. 

Lisäksi maaliskuun alussa vanhettuvat kuitenkin ponien rokotukset ja Ruusan revähtänyt ojentajajännekin olisi aika taas tsekata. Näin kivasti lyödään yhdellä iskulla kahdesta neljään kärpästä per poni, kun tuuppasin samaan syssyyn vielä molemmille niin ikään ajankohtaisen hammashuollon. 

Hankikävelyllä jokunen viikko sitten, ennen tuoretta sairauslomaa. Jotenkin Albert tässä kuvassa näyttää tosi paljon Ruusalta.

Maanantaina paikalle saapuu myös kengittäjä (jälleen meille uusi), jotta voin yrittää uudelleen Albertin ympärikengällisyyttä. Kadonneesta kengästä löysin tilsakumin, varsinaista kenkää en. No, näistä kahdesta kenkä taitaa olla jonkin verran halvempi, että sikäli jos vain toinen piti löytää niin mieluummin kumi. (Jotta jonkinlainen tasapaino liikkeessä olisi mahdollinen, myös Albertin omatoimiselta poistolta säästynyt etukenkä on irrotettu.) 

Tätä maanantaina paikalle saapuvaa kengittäjää on minulle suositellut useampikin tyytyväinen asiakas (joista yksi vieläpä tallikaveri), joten aion yrittää tämän irtokengän varjolla luikerrella hänen vakioasiakkaakseen. Meillähän ei ole tällä hetkellä vakiokengittäjää ja klinikkakengityksestä ei yhden tavallisen palkansaajan tuloilla ole mahdollista tehdä kovin pitkäkestoista järjestelyä. Se nimittäin maksaa kotiinkuljetettunakin noin 200 euroa per elikko.

Ylipäätään ponikulut ovat viime aikoina räjähtäneet sellaisiin mittoihin, että tili on jatkuvasti tyhjä jo pian palkkapäivän jälkeen. Näin ei voi jatkua, joten jos tilanne ei ala lähikuukausina parantua niin on pakko miettiä isoja muutoksia ponielämään. Käytännössä se tarkoittaisi vähintään yhdestä ponista luopumista. Mutta toivotaan nyt, että alkaisi näkyä valoa tunnelin päässä ennen itse asettamaani isojen ratkaisujen deadlinea. 

P.S. Albertillehan oli jo varattuna ratsutuspaikka, jonne ruunan piti matkata helmi-maaliskuun vaihteessa. Se on selvää, että tämä suunnitelma ei toteudu sellaisenaan, mutta epäselvää on, millaisena sitten toteutuu. 

Ponitalouden tilinpäätös 2020

Taas on vuosi lusittu ja rahaa poneihin syydetty vasemmalta ja oikealta. Vuosi 2019:han oli ensimmäinen, jolloin pidin ihan kirjaa ponitaloudesta. Ennen tätä olin ajatellut käyttäväni poneihin tuhat euroa kuussa, mutta jouduin vähän järkyttymään, kun totuus olikin pari satasta enemmän. 

Noin vuosi sitten tilinpäätöstä tehdessä en uskonut, että seuraava olisi sen halvempi, ja oikeassa olin. 

Vuoden 2020 ponitilinpäätöksen loppusumma oli nimittäin miinuksella hieman yli 15 700 euroa eli 1 310 euroa kuukaudessa. Kavioelätit siis köyhdyttivät minua vuositasolla yli 2 000 euroa enemmän kuin vuonna 2019, jolloin vähän järkytyin jo 13 370 euron ponimenoista (kun tulot oli vähennetty menoista). 

Jos kirjaisin ylös myös lisääntyneet polttoainekulut, kun tallille ei ole enää 3 vaan 40 kilometriä suuntaansa, kulujen nousu näyttäisi vielä jyrkemmältä. Verkkopankin mukaan polttoainekulut ovat olleet kaikkiaan noin 150 euroa kuukaudessa, ja paljon muuta en ole ajanut kuin poniaiheisia matkoja. 

Yllä mainitusta tuloksesta on jo vähennetty "tulot", joita kertyi 155 euroa. Koko summa oli vakuutuskorvaus yhdestä Albertin kuumetaudin vaatimasta eläinlääkärikäynnistä. Olen hakenut muutamaa muutakin vakuutuskorvausta, mutta mahdolliset korvaukset eivät ehtineet tähän tilinpäätökseen. 

Kallis, mutta sentään kaunis. Tämä aika simppeli kuva oli yksi ehdottomia suosikkejani viime kesältä. 

Viime vuoden kallein ponikuukausi oli marraskuu, jolloin hevosvoimat veivät tililtäni typerryttävät 2 419 euroa.   

Halvimmalla päästiin helmikuussa, jolloin poneihin meni "vain" 905 euroa. Alle tuhannen euron kuukausia olivat myös tammikuu ja joulukuu (joulukuu 7 euroa alle - vain siksi, että ratsutuslasku tuli vasta tammikuussa).  

Ei ole ihan normaalin ihmisen hommaa tämä poninpito, ainakaan kahden. Seuraavassa erittelen kulut aika lailla kalleimmasta halvimpaan. Suluissa on aina edellisen vuoden vastaava luku.

Kaksi kaunista, joista onneksi vain toinen syö minun tilipussistani. 

Suurin menoerä on tietystikin ollut tallivuokrat, joihin upposi kahdelta ponilta vuodessa 8 315 euroa (7 200 vuonna 2019) eli kuukaudessa 693 euroa. 

Alkuvuosi oli hieman halvempi, mutta huhtikuusta lähtien kahden ponin tallivuokra on ollut yhteensä 700 euroa kuukaudessa. Kyllä, kun muutimme pk-seudun tuntumasta Turun seudulle, tallivuokra nousi.

Tallivuokran lisäksi poneihin meni viime vuonna 7 564 euroa (7 448 euroa vuonna 2019). Tämä tekee kuussa 639 euroa eli runsaat 300 euroa per poni.

Tässäkin kuvassa vain yksi minulle kustannuksia aiheuttava hevosvoima. 

Eniten tilinpäätöksessä kirvelee yksi tietty rivi, nimittäin eläinlääkärikulut. Ponini tuottivat kyseiselle ammattikunnalle viime vuonna 2 916 euroa (2 286 e vuonna 2019) eli 243 euroa kuukaudessa. 

Suurin yksittäinen eläinlääkärilasku tuli marraskuun viimeisenä päivänä, jolloin vingutin luottokorttia klinikalla noin tuhannen euron arvosta. Osa loppusummasta kuitenkin kului kengityksiin ja lääkkeisiin, jotka olen eritellyt niiden menojen kohdalle. Eläinlääkärikuluihin meni marraskuussa silti 979 euroa, mihin sisältyy klinikkatutkimusten lisäksi kaksi Albertin kuumetaudin vuoksi tilaamaani eläinlääkärikäyntiä (ensimmäinen käynti taisi kyllä olla lokakuussa, mutta lasku tuli marraskuussa). 

Eläinlääkärin laskulta vältyin keskimäärin joka kolmas kuukausi. Tämä näyttää näiden ponien kanssa olevan kutakuinkin vakio, koska eläinlääkärikuluttomia kuukausia oli neljä myös vuonna 2019.

Eläinlääkärikulujahan tänä vuonna tehtaili tavanomaiseen tapaan erityisesti Ruusa, jonka osuus niistä oli 1 861 euroa. 

Leijonanosa Ruusan osuudesta aiheutui jännevammoista. Pelkästään polviultrauksiin upposi puolen vuoden aikana lähes 1 000 euroa. Uuden jännevamman ensimmäinen tutkimus maksoi 187 euroa. 

Jänneultrien lisäksi Ruusan osuuteen kuului myös muun muassa kaksi hiekkakuvausta ja yksi mahan tähystys.

Lisäksi kuluja lisäsi se, että valitsin poneille keväällä väärän kengittäjän. Virhe heijastui paitsi eläinlääkäri-, myös kavionhuoltokuluihin, kun molemmat kävivät klinikkakengittäjän luona. 

Albertin eläinlääkärikuluihin kuului kaviokuvien sekä kuumetaudin vaatimien verikokeiden lisäksi muun muassa selän röntgenkuvaus, jonka halusin liikkumishaluttomuuden sekä varmuuden vuoksi tehdä ennen kuin ruunan selkään alettiin ladata ihmisen elopainoa. Mielenrauhan hinta oli noin 200 euroa eli sen poisjättämisellä ei budjettia olisi pelastettu. 

Lisäksi eläinlääkärikuluihin toki kuului myös normaaleja hampaiden raspauksia sekä jokakeväiset rokotukset. Näiden osuus laskuista on joitakin satasia.

Kuva Leena Kahisaari.

Kolmanneksi suurin menoerä excelissämme on kavionhuolto, 910 euroa (854 euroa vuonna 2019) eli 76 euroa kuukaudessa.

Koska Albertille ei toistaiseksi ole tarvinnut naulata rautaa kavion suojaksi enkä ole myöskään ostanut sille kengättömien hevosten saapikkaita, sen tassujen huoltoon meni vuoden aikana vain 100 euroa. Summaan sisältyy kaksi pedikyyriä kotitallilla ja yksi klinikalla. Albert sai lisäksi yhden kavionmuotoilun kotioloissa, mutta siitä en ole saanut ex-kengittäjältä laskua. Toivon, että hän ei sitä 30 euron suuruista laskua koskaan lähetäkään, ottaen huomioon kuinka paljon lisäkuluja hänen virheensä aiheuttivat.

Ruusan kengityksiin upposi siis 810 euroa, mihin sisältyy yksi (!) irtokenkä (30 e) ja seitsemän ympärikengitystä. 

Kengityskuluihin ei ole laskettu klinikkakengitysten kuljetuskustannuksia eikä niistä toisen klinikkamaksua. Jälkimmäinen on huomioitu eläinlääkärikulut-rivillä ja ensimmäinen osastossa muut kulut. Ensimmäiseen klinikkakengitykseen ei sisältynyt tutkimuksia, joten siinä klinikkamaksu on mukana (silloin hinta oli kaikkiaan 170 euroa).

Vakuutuksiin upposi viime vuonna 876 euroa (621 euroa vuonna 2019, tosin vuosi sitten summassa ei ole mukana trailerin vakuutusta ja epäilen siitä unohtuneen myös yhden Albertin vakuutusmaksun, koska kertamaksu ei ole noussut noin paljon) eli 80 euroa kuukaudessa. 

876 eurossa on 128,50 euroa Ruusan vakuutusta (henki- ja vastuuvakuutus LähiTapiolassa) ja 74,50 euroa trailerin vakuutusta (liikennevakuutus ja laaja kasko Ifissä). 

Loput vakuutusmaksuista ovat menneet Albertin laajaan vakuutusturvaan.

Varusteet ja tarvikkeet imaisivat vuonna 2020 mutulla arvioiden enemmän kuin vuosiin, 828 euroa (481 euroa vuonna 2019) eli 69 euroa kuukaudessa.

Viime vuonna ostin muun muassa molemmille poneille uudet suitset (Albertin suitset 85 e, Ruusan 16) ja Albertille ohjat (n. 50 e). Molemmat saivat myös uudet Bucasin riimut (á 22 e).

Albertille ostin kaksi uutta loimea (Bucas Freedom 119 e ja Fairfield Barney 64 e). Silmien vuotamisen vuoksi se sai kesällä myös Horsewaren kärpäshupun (43 euroa), jota se käytti koko vuonna ehkä tunnin ajan. 

Klinikalta ostin myös ison suunhuuhteluruiskun, joka maksoi 60 euroa. Polarpadejakin ostin noin 50 eurolla, mutta ne eivät sopineetkaan Ruusan kenkiin. Pohdin vielä, palautanko vai pidänkö tulevaisuuden varalle. 

Muuten varustehankintojen loppusumma kertyi kaikenlaisesta pienestä, suurimpana näistä mainittakoon neljä uutta heinäverkkoa Ruusan yöheinille. Myös uusia heijastimia ostin jokuset, uuden rehukipon Ruusalle, letityskuminauhoja, hokkeja, kierretapin ynnä muuta sälää.

Lääkkeisiin meni viime vuonna 628 euroa (699 e) eli 52 euroa kuukaudessa.

Lääkemenoista valtaosa eli 500 euroa on uponnut mahalääkkeisiin.  

Ruusan syksyisen mahaoireilun alettua hankin apteekin käsikaupasta Antepsinia jo ennen klinikkareissua 115 eurolla. Klinikalta lunastin lääkkeitä, Gastrogardia ja Antepsinia, 207 eurolla. 

Omepratsolia kului myös ehkäisevästi keväällä tallinvaihdon yhteydessä muistaakseni aika tasan molemmille poneille. Tallinvaihtolääkkeet maksoivat kaikkiaan 178 euroa.

Muut lääkehankinnat olivat kipu- ja matolääkkeitä. Ostin sekä Finadynea (58 e) että Rheumocamia 31 e). Finadyneä on jäljellä tuubi tai pari, mutta Rheumocam jäi kokonaan odottamaan seuraavaa pahaa päivää.

Lisäravinteisiin kulutin viime vuonna 473 euroa (435 e vuonna 2019) eli 39 euroa kuukaudessa. 

Se, että vuoden 2020 summa on suurempi kuin vuoden 2019, on jännä, koska mielestäni olen ostanut vähemmän lisäravinteita. Nykyisellä tallipaikalla kivennäinen sisältyy vuokraan, tosin alkuvuodesta 2020 ostin yhden paketin mineraaleja 53 eurolla.  

473 eurosta 148 meni psylliumiin, jota olen syöttänyt varsinkin Ruusalle ahkerasti. Albert ei syö hiekkaa joten sille annoin vain pari psyllium-kuuria.

Kesällä sain tallikaverilta pari pakettia MSM:ää (usean kuukauden annos) ihan ilmaiseksi. Tästä avokätisestä lahjoituksesta huolimatta kulutin kyseiseen aineeseen vuoden aikana 123 euroa. 

Muuten lisäravinnerahat menivät vitamiineihin (105 e, lähinnä luonnolliseen e-vitamiiniin), pan-suolaan ja elektrolyyttiäkin ostin kesällä purkillisen.

Lisärehuihin meni 2020 varsin kohtuulliset 277 euroa (377 euroa) eli 25 euroa kuukaudessa. 

Suurin lisärehukulu oli Albertin täysrehu, Krafft Groov Original, jota ostin syksyllä tallin kautta viisi säkkiä yhteishintaan 97 euroa. 

Viime vuoden alussa ostin yhden säkin Racingin Proteinia noin 25 eurolla (proteiinirehu sisältyy nykyisin tallivuokraan). 

Greenlineäkin olen ostanut alkuvuodesta yhden säkin noin 20 eurolla, mutta enää en ole nähnyt tarvetta syöttää sitä. 

Syksyllä lisäsin puuroaineksiin säkillisen Progut Farmia, joka maksoi 23 euroa. Syötän ainetta molemmille poneille desin päivässä, mutta en osaa sanoa, onko siitä jotain hyötyä vai ei. 

Kun Albert oli keväällä hälyttävän laiha, ostin sille ruokaöljyä yhteensä 30 eurolla. Öljyä syötän edelleen pois, vaikka poni ei sitä oikeastaan enää tarvitsisi. Myös täysrehun määrää on saatu pudotettua, joten voisi toivoa, että lisärehustuksen osuus ponibudjetista olisi tänä vuonna vielä pienempi. 

Rivillä muut kulut on tuoreimmassa ponitilinpäätöksessä 427 euroa (750 e vuonna 2019) eli 36 euroa kuukaudessa.

Tähän sisältyy muun muassa kuljetuskustannuksia, näyttelyn ja laatuponikisan osallistumismaksut sekä yksi irtohypytyksestä maneesilla. 

Lisäksi noin 70 euroa meni loimien pesetykseen ja kyllästämiseen (neljästä pestystä loimesta kaksi oli parissa viikossa riekaleina - Albertille ostin uuden, Ruusalle en, koska sille jäi kaksi 100 - 150 gramman sadeloimea). 

Porkkanoitakin tuli joillakin kympeillä osteltua. Jokaista pikkupussia tuskin olen muistanut kirjata ylös, mutta toisaalta olen niistä herkuista pilkkonut osan ihan omallekin lautaselleni. 

 

Kehonhuoltoon meni vuonna 2020 varsin vähän, vain 230 euroa (944 e), ja siitäkin rahasta 60 euroa oli joulukuussa 2019 tehdystä hieronnasta. 

Viime vuonna tehdyistä hoidoista kaksi oli hierontoja, yksi laserhoito polvelle ja yksi black friday -alennuksella ostettu fysioterapia, joka sekin kyllä sisälsi etupäässä hierontaa. 

Koko summa meni Ruusan hoitoon eli Albert jäi viime vuonna kokonaan ilman. En tiedä, miten näin pääsi käymään, mutta tilanne kyllä korjataan jo ensi viikolla.  

Että kyllä sitä rahaa vain menee yhteen jos toiseenkin. Jo viime vuonna tilinpäätöstä tehdessäni totesin, että olisipa kiva, kun voisi jostain säästää. Juu, olisihan se kiva, mutta eipä merkittäviä säästöjä taida olla odotettavissa niin kauan kuin molemmat ponit pysyvät hengissä. 

Tallivuokrasta ei pysty säästämään kovin paljon tinkimättä tärkeimmistä perusasioista. 

Eläinlääkärikuluista säästäisin todella mielelläni, mutta se edellyttäisi, että ponit pysyisivät terveinä. Ottaen huomioon ponikalustoni laatu, tämä ei näytä todennäköiseltä skenaariolta. 

Toki voisin jättää jännevamman väliultraukset tekemättä, mutta sitten en voisi olla varma, missä vaiheessa vamman paraneminen on. Esimerkiksi Ruusan viimevuotinen polvivamma näytti eläinlääkäristä jo kesällä siltä, että parin viikon päästä voisi ottaa ravia, mutta ultrausten jatkaminen paljasti, että siinä pisteessä oltiin vasta pari kuukautta myöhemmin.

Myöskään varustekaupassa en ole koskaan villiintynyt. Varustekulut kasvoivat viime vuonna pitkälti siksi, että junnuponikin kasvoi - ulos melko kattavan varustevarastoni inventaariosta. Varusteita myös hajosi normaalia enemmän. 

Varustekulut paisunevat tänä vuonna vielä lisää, koskapa junnueläin alkaa - ainakin toivottavasti - tarvita varusteista kalleinta eli satulaa. Muita kuluja lihottaa tänä vuonna myös Albertin ratsutus. 

Viestini hevosen hankinnasta haaveilevalle ihmiselle pysyy samana kuin aiemmin: jos pystyt elämään ilman omaa hevosta ja/tai haluat rahaa jäävän muuhunkin elämään, älä hemmetissä osta. Paitsi jos olet sikamaisen rikas, sitten sama vaikka ostaisitkin.

Lue myös: Miten keskituloisella on varaa kahteen poniin ja vielä pk-seudun tuntumassa?