Islannissa ilman suunnitelmaa - mutta ei ihan ilman hevosia

Kuka lähtee Islantiin viikon varoitusajalla suunnittelematta reissua etukäteen? Minä lähdin.  Suunnittelu on niin vaivalloista! Onneksi lomalla oli sitten aikaa sellaiseen, niin muutaman päivän pikareissusta saatiin paikan päälläkin järkkäilemällä ihan hyvä.

"Yritä nyt pysyä erossa hevosista", evästi tallinpitäjä ennen kuin hyppäsin koneeseen. Mielestäni onnistuin tässä melko hyvin, sillä olin hevosen selässä vain pari tuntia koko reissulla.

Olin tosin asettanut tavoitteeksi saada otettua edes joku maisemakuva, jossa näkyy issikoita. Varmuuden vuoksi pakkasinkin mukaan järjestelmäkameran, vaikka säästösyistä matkustin pelkillä käsimatkatavaroilla ja kamerakalusto vei noin puolet laukkutilasta.

Ja, kuten avauskuvasta voi kuka tahansa todeta, saavutin tavoitteeni. Tämä oli mahdollista, koska kuljin kohti nähtävyyksiä turistibussin penkin sijaan vuokra-auton ratissa.

Vuokra-auto ei tietysti ole yhtä ekologinen vaihtoehto kuin bussi, mutta suosin silti reissuilla yksityisautoilua aina kun voin. Se tuo pysähtelyn vapautta. Nytkin kun matkan varrella tuli näkyviin hevoslaidun, jonka läpi kulki julkinen vaelluspolku, kaarsin välittömästi parkkipaikalle.

Aidassa oli iso kieltokyltti, jossa oli poissuljettu hevosten ruokkiminen ja silittäminen. Molemmista toki lainkuuliaisena suomalaisena pidättäydyin, vaikka iholle pyrkivät elikot tekivätkin siitä vaikeaa. (Edit. siis silittämisestä pidättäytyminen oli vaikeaa, hevosihmisenä ei tietenkään tulisi edes mieleen mennä vieraita eläimiä ruokkimaan.)

Nopeasti räpsäistyihin otoksiin olin hyvinkin tyytyväinen. Tosin miten kuvat voisivat olla surkeita, kun on näin hyvät ainekset? Pätevästi poseeraavat issikat, taustalla vuoret ja ympärillä Islannin kalvakat sävyt, mitäpä sitä muuta tarvittaisiin.

Entäs sitten se ratsastus?

Reykjavikin lähellä on moniakin ratsastuspaikkoja, joista melko randomilla valikoitui lähin eli Íshestar ja sen Lava tour -paketti. Varaaminen onnistui kätevästi interwebsissä: varasin retken sekä kuljetuksen lauantaina, nousin ratsaille maanantaina.

Odotin tietysti huikeita maisemia tölttäillen.

Pettymys olikin melkoinen, kun vauhdikkaampi maastoryhmä pääasiallisesti pysytteli asutuksen vieressä ratsastusradalla.

Toisissa olosuhteissa olisin ollut innoissani niin hienolla maastoradalla ratsastamisesta, mutta maisemien puolesta se olisi melkein voinut olla missä maassa tahansa. Eikä tahtikaan ollut kovin vauhdikas. Lopussa sentään päästiin jo vähän reippaampaa menoa ja käytiin läheisellä kukkulalla laukkaamassakin.

Sen verran käytiin hienoissa maisemissa, että saatiin tällainen kuva otettua. Ja kaatosadekin loppui sopivasti. Onneksi retken hintaan sisältyi kumisaappaat ja kunnon sadeasu, sekä kypärä ja hanskat. 

Alkumatkasta olin myös hieman tuskastunut ratsuuni (nimi ei valitettavasti tarttunut päähän), jolla oli vaikeuksia käynnistää moottoriaan. Se käveli kyllä kivasti, mutta yhtään nopeammassa tahdissa jäi muista joka askeleella. (Ja lievästi ärsyyntyi, kun takana tullut hevonen pyrki koko ajan pullaamaan ohi.)

Askellajitkin olivat vähän solmussa, puoli hevosta tuntui tölttäävän ja toinen puoli ravaavan. Mutta sattuuhan sitä, kun kuskikaan ei ole ihan pro-issikkaratsastaja (tai pro-mikään-ratsastaja).

Tässä olin innoissani, koska lähdimme viimeinkin pois ratsastusradalta. Tosin sitten selvisi, että vain parin sadan metrin verran.

Vähitellen ruuna kuitenkin lämpeni ja jalat alkoivat löytää töltin tahtia. Takaisin päin käännyttyämme töltti alkoi rullata aika kivastikin, kun polle innostui ja alkoi nostaa etuosaansa.

Laukasta ratsu oli niin riemuissaan, että jopa päästi pienen ilopukin. Opas arveli hevosen kertakaikkiaan olleen niin ilahtunut kirmailumahdollisuudesta, koska se kuulemma yleensä joutuu aloittelijoiden maastoihin. Eipä  siis ihme, että se aluksi oli matelumoodissa. Kiltti se kyllä oli, vaikka minua etukäteen varoitettiinkin, että jos ohjia ei pidä huolella käsissä niin polle saattaa tehdä omia ratkaisujaan.

Tämä kuva on autoilureissun varrelta samasta paikasta kuin ensimmäiset.

Ratsastusretkellä oli loppujen lopuksi ihan hauskaa, vaikka maisemien vähäisyys jäikin kaivelemaan.

Aloittelijoiden ryhmälle maisemia oli ollut tarjolla. Jos olisin tiennyt nämä asiat etukäteen, olisin ehkä lähtenyt mieluummin possujunaan (joka eteni to-del-la hitaasti).

Todennäköisesti retki oli suunniteltu ihmisille, joille pelkkä islanninhevosella ratsastaminen riittää elämykseksi. Ihminen, jolle tölttikokemus ei ollut ensimmäinen eikä edes viideskymmenes, kaipaa vähän enemmän. Tai ainakin minä kaipasin.

Tosin täytyy sanoa, että kiinnostukseni tölttimaastoiluun heräsi taas. En muistaakseni ole ollut sellaisella sitten rakkaan F:n poismenon eli vuoden 2000. Ehkä pitää jossain vaiheessa hakeutua issikkamaastoon myös kotimaassa.

Þinvellirin kansallispuisto. 

Tässä kohtaa muuten varoitus, että seuraavaksi teen poikkeuksen ehdottomaan sääntööni, että tässä blogissa on vain heppajuttuja. Islannin hevososuus on nyt käsitelty, joten jos matkailujutut tai maisemakuvat eivät kiinnosta niin on hyvä hetki painaa punaista ruksia.

Islantiin olisi kyllä kiva päästä uudemman kerran ja kierrellä enemmän siellä, missä maisemat ovat huikeimmillaan. Nyt ihailin kaikkein parhaita paloja lähinnä upeissa postikorteissa Reykjavikin matkamuistokaupoissa.

Aivan pakolliset geysir-vesiputous-vuoret-laavakentät-kuviot tuli kuitenkin hoidettua. Tosin itse Geysir ei näyttäytynyt, vaan näimme pienemmän version.

Gullfoss-vesiputous. Turistilaumat kuvassa ovat hyvä mittatikku putouksen massiivisuudelle. Tämä oli kyllä varsin vaikuttava, jopa verrattuna Niagaraan. 

Eikä edes satanut paljoa, mutta kieltämättä vähän harmitti palella pitkissä kalsareissa ja toppatakissa, kun Suomessa samaan aikaan nautittiin toukohelteistä. Olin siis reissussa viime viikonlopun ja vähän yli. Niin kivaa oli, etten edes ikävöinyt omia poneja. Ainakaan paljon.

Reykjavikin satama.

Uusi reissu valitettavasti tuskin toteutuu ihan heti.

Islanti on nimittäin juuri niin kallis kuin sanotaankin - esimerkiksi ravintolaillallisen hinnan saa Suomen tasoon verrattuna laskelmieni mukaan ainakin tuplata. (Ja minusta ulkona syöminen on Suomessakin ihan kiitettävän kallista.)

Onneksi hotellissamme (Brim hotel) oli kunnollinen keittiö omien eväiden syömistä ja kokkailua varten. Majoituskin oli valittu budjetti edellä, mutta paikka oli ihan kiva.

Lintujen ruokintapaikka, Reykjavik.

Lopuksi vielä vähän lisää kaupunkimaisemia. Maisemakuvaus on minusta tosi vaikeaa ja mielenkiintoisen maisemakuvan ottaminen keskellä kirkasta päivää likipitäen mahdotonta. Yritin kuitenkin. Saattaa kyllä olla, että kuvat toistavat vähän samaa kaavaa...

Osa tämän päivityksen kuvista on otettu järkkärillä, osa Canonin Powershot-pokkarilla. Huomaako eroa?

Diskopukuinen sika patsasteli yhden ravitsemusliikkeen edessä Reykjavikissa.

Reykjavik.

Näkymä Reykjavikin kaupungintalon turisti-infosta.

Reykjavikin rantabulevardilta klo 21 aikaan. Valoisaa oli kuin Suomen Lapissa juhannuksena.

Sorsat snägärillä, Reykjavikista tämäkin.