Huimaa menoa laitumella (not)

On toivottu Albertin laidunkuulumisia ja lisää kuvia.

Ihan kivasti on Albertilla laitumella mennyt, mitä nyt kuumuus uuvuttaa. Jostain syystä eivät kuitenkaan mene päivän kuumimpaan aikaan metsään, vaan tönöttävät suorassa auringonpaisteessa. Minkäs teet.

Sikäli kivasti on mennyt, että varsakemialliset ristiriidatkin on unohdettu. Ihan hyvä porukka pojilla nyt on ja varsinkin toinen nuoremmista puoliverisistä tuntuu tykkäävän seurailla Albertia joka paikkaan.

Huomaa, että on alummasta kesää otettu kuva, kun Albert rientää kohti ihmismamia.
Nyttemmin sen reaktio on enempi evvk.

Etukäteen minulla oli suuret odotukset orilaidunkuville, olinhan nähnyt kaikenlaisia hienoja pystypainiotoksia muilta orilaitumilta. Jopa vierailut Ruusan aikaisemmille laitumille ovat tuottaneet melko reipasta kuvamateriaalia. 

Odotukset eivät varsinaisesti ole täyttyneet. En ole nähnyt sen vertaa juoksentelua, että olisin voinut nähdä, vetääkö Albertin liike yhtään lennokkaammin kuin alkukesästä. Kerran tai kaksi olen nähnyt muutaman raviaskeleen, kun pomohevoinen on jostain syystä päättänyt edellyttää alamaisiltaan keskimääräistä rivakampaa siirtymistä.

Tuore laidunkuva sunnuntailta. Albert on vähän laihtunut, pitää katsoa, tarvitseeko se loppukesästä lisärehustusta.

Riippumatta siitä, menenkö laitumelle illalla vai päivällä (aamulla en vapaaehtoisesti lähde mihinkään, jos ei ole töitä), näen laitumella seuraavia asioita: laiduntamista, ötököiden huiskintaa hännällä, ötököiden häätämistä hinkkaamalla päätä joko omaan kinttuun tai kaveriin.

Kyllä on jännät näkymät! Pitäisiköhän pistää oma orilaidunlive käyntiin? Tämähän voisi olla jopa lähes Norppaliven veroista viihdettä. No, ehkä ensi vuonna sitten.

Porukoissa ollaan! Tuo Albertin takana näkyvä ruunikko on se Albertin kanssa eniten hengaava tyyppi.

Tyypillinen kuvaustilanne orilaitumella.

Pieni huolenaihe on ollut Albertin silmät. Ne ovat olleet vähän turvoksissa ja ajoittain ärtyneen näköiset. Koska halusin lähteä lomareissulleni huoletta, pyysin eläinlääkäriä vilkaisemaan simmuja, kun muutenkin oli alueella. Tämä tapahtui viime viikon maanantaina.

Itse en päässyt paikalle, mutta onneksi laitumenpitäjä ystävällisesti tuurasi. 

Silmät jäävät varsalle päähän, sillä molemmat olivat kuulemma terveet. Ilmeisesti varsa jää sen verran henkiin, että pitäisi vähitellen alkaa miettiä, mihin se syksyllä laitumelta kuljetetaan.

Syy huonoon liikkumiseen löytynyt, ehkä

Kun on poneja, ei tarvitse ihmisen koskaan miettiä, missä viettäisi pyhät tai mihin laittaisi rahat. Ruusan kanssa vietimme juhannusaattona laatuaikaa melkein naapurissa sijaitsevalla klinikalla. Kyseessä ei onneksi sentään ollut henkeä uhkaavaa akuutti hätätila, eläinlääkärillä vaan ei sattunut olemaan muita vapaita aikoja.

Ostin Ruusalle lipun laitteisiin, koska sen ortopediset pulmat eivät ole ottaneet häipyäkseen.

Poni ei ole ontunut, mutta sen liike ei vieläkään ole palautunut. Ruusa on siis welsh-ravin sijaan töpöttänyt ns. poniravia. Myös on ilmennyt haluttomuutta lähteä lenkille, mikä on pätenyt erityisesti kovanpuoleisella alustalla askeltaessa.

Jo 27.5. otettu kuva ponnyn seikkailumetsämenosta

Klinikalta toivoin palaavamme lempparidiagnoosini HO:n (hysteerinen omistaja) kanssa. Valitettavasti toive ei toteutunut.

Klinikalla Ruusan liikkuminen näytti eläinlääkärin mielestä kaikissa testeissä aivan normaalilta muuten, mutta ponin selkä oli jäykkä. Itse en tästä hätkähtänyt, olinhan vain noin tuntia aiemmin löytänyt ponin tarhasta horkkaisena. Lämpimämpiin olosuhteisiin tottunut poni oli äkillisesti altistunut perinteiselle suomalaiselle juhannussäälle, ja sellainenhan nyt vetää jumiin kenen tahansa selän.

Kuten arvelinkin, röntgensäteet eivät paljastaneet selästä ongelmallisia kohtia. Kaikki nikamat olivat kauniit (eläinlääkärin termi) - sä'ästä lonkkaan asti. 

Myös kavioluut olivat niille varatuilla paikoilla kuin eivät olisi koskaan kaviokuumetta nähneetkään.

Jostain syystä poni rupesi keväällä taas hyppimään omaksi iloksi, mikä tuoreimman diagnoosin valossa tuntuu oudolta.

Sen sijaan kavioluun yläpuolella näky oli eläinlääkärin mukaan huolestuttava.

Kavionivel oli etenkin oikeassa etusessa sisäreunalta romahtanut eli rusto oli painunut. Eikä vastaava vasenkaan nivel tarkastusta ihan puhtain paperein läpäissyt.

Kun kuvat kilahtivat sähköpostiini, tajusin, että oikean jalan kuva oli hämmästyttävän vinossa. Siksi on minulle vähän epäselvää, kuinka paljon siitä voi vetää johtopäätöksiä.

Lausuntoonsa eläinlääkäri oli kirjoittanut, että oikean etukavionivelen arviointia vaikeuttaa hajavarpaisuus. Itse olisin kuvitellut, että kuvaa on vaikea tulkita, koska eläinlääkäri ei asetellut juhannuskännisen eläimen raajoja suoraan ennen kuin otti kuvan.

Kysyin arviota myös luottoeläinlääkäriltämme, joka tosin ei ole ortopedi. Hän ei ottanut kuvan vinouteen kantaa, mutta näki saman ongelman kuin klinikkaeläinlääkärikin. Voinemme siis olettaa, että ongelma on todellinen.

Oikea etujalka syyskuussa 2017 (vas.) ja kesäkuussa 2018. Kavioniveltä kannattaa katsoa kummankin kuvan oikeanpuoleisesta reunasta.

Onnekasta tilanteessa on se, että Ruusasta on olemassa myös vertailukuvat syyskuun lopulta, jolloin tehtiin ensimmäinen tilannearvio kaviokuumeen mahdollisista vaikutuksista. Tuossa yläpuolella syyskuinen kuva vasemmalla ja uusi oikealla.

Kavionivelen muutos on ihan maallikonkin silmään selkeä, ja se näkyy myös suorempana kuvatussa vasemmassa jalassa (alla).

Tämä muutos on ilmestynyt niveleen yhdeksän kuukauden aikana. Mitä välissä on tapahtunut? Enpä keksi mitään muuta kuin kengittäjän. 

Tämän kuvaparin rajasin vähän tyhmästi niin, että kenkä ei näy, mutta ehkä se tällaisessa maallikkotason kuvauksessa riittää.

Eläinlääkäri katsoi parhaaksi piikittää molempien etujalkojen alimmat nivelet veriseerumilla ja hyalyronihapolla, sillä niissä oli myös niveltulehdus. Kortisonia ei kuulemma parane rustovaurioihin laittaa, se todennäköisesti vain pahentaisi tilannetta. 

En oikein saanut ponille mitään ennustetta tai oikein muuta hoito-ohjettakaan kuin että viikko seisomista pikkutarhassa ja sen jälkeenkin pitäisi välttää kovalla alustalla liikuttamista. Ja sitten uudelleen klinikalle, totta kai.

Eläinlääkäri ei oikein ottanut kantaa edes siihen, onko vaiva liikkumisongelmien taustalla vai ovatko liikkumisongelmat aiheuttaneet vaivan. (Edit. eikä oikein edes siihen, onko vaiva aiheutnut kengittäjän tekemisistä, mutta itse kyllä epäilen sitä vahvasti.) Mutta ainakin nyt on jotain tietoa siitä, miksi liike ei ole palautunut onnistuneen kengittäjänvaihdoksen jälkeenkään.

Onneksi olin helmikuussa Elizabeth Uhlin luennolla, jolla sain käsitystä tällaisten vaivojen syntymekanismista ja hoidosta. Kysymysmerkki vaan on fysioterapian onnistuminen ponitädin eväin.

Oli minulle shokki, että ponin liikkumisongelma oli kärjistynyt tähän pisteeseen, röntgenissä näkyviksi muutoksiksi. Siksi en ole oikein saanut tätä tekstiä kirjoitettua saati julkaistua. Olo on ollut mietteliäs. Miten kipeät ponin jalat ovat? Miten pitkään on järkeä kasvattaa sen vikalistaa ennen kuin vetää lopullisia johtopäätöksiä?

Toistaiseksi poni nyt tuossa kuitenkin möllöttää ja on oma hellyttävä itsensä. Liikuntasuoritteet ovat jääneet vähäisiksi lähinnä omien kiireideni, helteiden ja viimeksi etukengän putoamisenkin takia. (HUOM! En valita helteestä, vaan nautin, mutta hengitysvaivaisen liikutusmahdollisuudet ovat yli 30 asteen lämpötilassa rajalliset.)

Niillä kerroilla, kun olen valjastanut Ruusan ja suunnannut ohjasajoon naapurin kentälle, poni on ollut erittäin yritteliäs ja melkoisen hieno. Eikä se haluaisi millään lähteä kentältä kotiin, tosin tähän on syynä naapurissa asuva maitovarsa (se on Ruusasta i-h-a-n-a, kuten kaikki pikkuvarsat).

Ravilisäystä Ruusa ei edelleenkään esitä, mutta liikkuu puhtaasti.

Eilen kävi kengittäjäkin, jolle tietysti kerroin löydöksistä. Eläinlääkärin suosittelemaa duplo-kenkää ei kuulemma saa Ruusan koossa (kolme nollaa), joten alle lyötiin ihan tavalliset popot.

Iloisesti Ruusa laukkasi päivittäiselle laiduntuokiolleen pedikyyrin jälkeen. Näin saattoi tapahtua, koska kaviot laitettiin nyt ilman rauhoitusta. "Ei tätä voi edes sanoa vaikeaksi", totesi kengittäjä tapahtuman jälkeen. Musiikkia korvilleni! Korvat ovat nimittäin aikaisemmilta kengittäjiltä saaneesta palautteesta enemmänkin punoittaneet kuin nauttineet.

Ja edellinen kengittäjähän ei lopulta tahtonut saada takasia laitettua edes ponin ollessa tukevasti rauhoitettuna. Ammattitaito - tai sen puute - näkyy tässäkin aika selvästi. Olisinpa vain reagoinut heti.

Upeiden varsojen Welsh Show

Welsh-näyttelyt ovat vähän kutistuneet sitten viimenäkemän. Itsehän jätin viime kesänä kaikki näyttelyt välistä, joten en edes muista, oliko Welsh Show viime vuonna yksi- vai kaksipäiväinen. Tänä vuonna koko härdelli saatiin vedettyä läpi noin seitsemässä tunnissa, mikä oli tietysti pitkänmatkalaiselle plussaa. 

Syy ponimäärän pienentymiseenhän on se, että suurin kasvattaja muutti maasta. Mutta vaikka ponimäärä on vähentynyt niin laatu ei ole heikentynyt. 

Paras varsa, B-welshien reserve champion Springhill Fnam.

Otsikon mukaisesti tämänvuotinen Welsh Show jäi mieleen varsoista. Tuomari Kirsi Lehtonenkin mainitsi aiheesta valittuaan näyttelyn parhaan varsan. Voitto napsahti kerrankin B-welshille eli voittaja oli ori Springhill Fnam (Vliedberg Farley x Hilin Jini Me), isänsä ensimmäinen jälkeläinen. 

Cobien reserve champion ja tuomarin kakkossuosikki myös varsoista, tamma Flowzone Iris (Cathael Maximus x Flowzone Chianti). 

Wpb:ssä maitovarsa oli peräti rotunsa paras, tamma Goldriver Rosie the Rebel (Fredbo's Garmin x Renella Gold)! Varsa vaikutti olevan nimensä veroinen. 

C-welshien reserve champion, tamma Flowzone Inka (Moondelight Sir Arthur x Bodwenarth Coral Drift).

Oli siellä muitakin upeita kuin vain varsoja.

Best In Show -kehässä kolmen parhaan joukko erottui silti selvästi muista, ja kun kehässä oli enää kolme eläintä, niiden järjestys oli helppo arvata. 

BIS Storhaus Crusader.

Itseoikeutettuna ykkösenä oli cobiori Storhaugs Crusader (Nebo Crusader x Cwmglyn Ebrill), kakkosena 3-vuotias B-welshtamma, näyttelyn paras nuori Springhill Jinette (Carrwood Orpheus x Hilin Jini Me)  ja kolmosena c-tamma Tyssul Olivia (Tireve Daniel x Tyssul Carrie Ann). 

BIS II Springhill Jinette.

BIS III Tyssul Olivia.

Tietenkin on myös mainittava ratsastusluokat. Jos joku väittää, että welsh ei ole lastenponi niin sopii käydä katsomassa näitä luokkia. Lasten luokissa söpöyden määrä oli muutenkin lähes sietämätön. 

Voittajaratsukko oli suorastaan malliesimerkki pukeutumisetiketin noudattamisesta (ei varmaan ollut tweed-takeissa kuumakaan kunnon helteessä). Samaa voi sanoa tuomarista.

Ottakaa mallia! Ratsastusluokkien voittajat Penhwnllys Milkmaid ja 6-vuotias Emilia Ristimäki. Taluttajana äiti Soila Järvinen ja kuvassa vasemmalla tuomari Jonna Äikäs. 

Ratsastuksellisesti oma suosikkini oli sama kuin mihin jo viime syksyn Laatuponikisassa kiinnitin huomiota: Centannial Lady Catharina 10-vuotiaan ratsastajansa Veera Kangasjärven kanssa. Olivat jo syksyllä hyviä ja nyt olivat vielä selvästi parempia. Huh, mitäköhän tuosta ratsastajanalusta vielä tuleekaan!

Centannial Lady Catharina. 

Tässä vielä kuvat muista ratsastusluokkien osallistujista:

WM-tamma Cloudberry Daydream taisi ilahtua luokan kakkossijasta.

Yksi cobikin mahtui talutusluokkaan, Nattens Anastasia. Tykkään tästä tammasta enemmän joka kerta kun näen sen. 

Wpb-tamma Fountainland Ice Queen oli myös kehittynyt kovasti sitten Laatuponikisan.

Kuten jo tähän mennessä voi arvata, olin paikalla kameran kanssa. Sen kanssa meillä on ollut enenevissä määrin erimielisyyksiä tarkennusasioissa ja lauantain aikana nämä näkemysristiriidat kärjistyivät entisestään. 

Kärjistyminen johti väliaikaiseen eroon, kun tiistaina kiikutin kameran linsseineen ammattiavun piiriin. Toivotaan, että huollosta löytyisi ratkaisu kasvavaan kuvausturhaumaani. Nyt olen sitten vähän aikaa ilman kamerakalustoa, outoa!