Ekaa kertaa synttärisankarina - mukana kuvasarja 1-päiväisestä 1-vuotiaaksi

Vuosi sitten tänään tapahtui jänniä juttuja, tai siis lähinnä yksi jännä juttu eli eräs etukäteen Pulla-Albertiksi kutsuttu varsa näki päivänvalon. Samalla Pulla-Albertista tuli ihan vaan Albert.

Toisin sanoen Albert viettää tänään ensimmäistä syntymäpäiväänsä! Mitään erityisiä juhlallisuuksia ei ole suunniteltu, mutta toki päivään kuuluu ainakin aika paljon parhautta eli laiduntreeniä erittäin hyvän kasvuvaiheen saavuttaneella nurmella.

En ole ottanut Albertista kunnon kuvia niin pitkään aikaan, että edellisissä taisi olla lunta maassa. Nyt ei enää ole vähään aikaan ollut ja talviturkkikin on aikaa sitten pudonnut.

Varsojen kanssahan kevät on aina melkein kuin Kinder-yllätystä jännittäisi, paitsi paljon jännempää. Yllätys paljastuu sitä mukaa kuin talviturkki hupenee. Ja Albertin turkin alta on paljastunut ihan mukiinmenevä nuori herra. Kelpaa ainakin minulle, ja muillehan sen ei tarvitsekaan kelvata.

Se ei ole yhtään pöllömmän näköinen. Harmi vaan, etten tajunnut sen seisovan takajalat penkalla. Huomaa myös huomattavasti aiempaa siistimpi kampaus! Aika lailla on sille näytetty nyppimiskampaa ja vielä pitäisi nyppiä lisää, että tulisi kunnolla siisti. 

Kaksi vuotta sitten kirjoitin ylös toiveitani siitä, mitä Ruusan ominaisuuksia toivoisin oriin kompensoivan: "kärjessä on isomman koon lisäksi myös emää paremmat jalka-asennot, parempi jalkojen luusto, hyvä takaosa ja hyvä ylälinja. Ja kun tavoitteena on paitsi hieno poni, myös tätiratsu, ori ei saisi olla mikään silmänpyörittelijä - vaikka tässä kohtaa tamman ominaisuudet eivät kompensaatiota tarvitsekaan".

Yllä olevaa kuvaa katsomallakin voi todeta, että listan vaatimuksista vain hyvä ylälinja on jäänyt toteutumatta. Albertilla on ehdottomasti parempi takaosa ja paremmat jalat kuin emällään - vaikka luuta toki saisi olla edelleen enemmän.

Luonteessakaan ei minusta ole valittamista. Toki siinä on sellaista peeveemäistä reaktiivisuutta, joka Ruusasta (onneksi) puuttuu, mutta isot reaktiot eivät tule ihan pienestä. Albert on kuitenkin ihan perusrohkea lapsonen.

Ennen Albertin syntymää pohdin, pystynkö rakastamaan varsaa yhtä paljon kuin Ruusaa. Aika nopeasti huomasin, että Albertista olikin tullut melkeinpä ykkösponi. Se on vaan niin muru. 

Onhan pikku oripojalle mennyt kevättä sen verran rintaan, että sille on ilmaantunut vähän omiakin mielipiteitä. On pitänyt opetella myös komentamaan Albertia, nyt se jo kestää sitä. Ei nyt sentään joka päivä tai välttämättä edes joka viikko ole tarvinnut.

Albertin loppukevääseen on kuulunut ahkeraa traileritreeniä ja laidunharjoittelua. Varsinkin jälkimmäisen Albert on ottanut tosimielellä.

Samalla on tullut vähän yksinolotreeniä. Aiemmin yksin yhtään mihinkään meneminen oli Albertista aika pelottavaakin, mutta jännästi se on laiduntreeneissä viihtynyt parikin tuntia ihan itsekseen. 

Laidunharkat ovat tällä hetkellä kuumimmillaan, sillä orilaitumelle siirtyminen on alustavasti sovittu torstaiksi. Kyllä, jo tämän viikon torstaiksi!

Pyllykuva. Voidaan sitten kesän lopussa vertailla, onko kankku kasvanut.

Jännittää älyttömästi jo nyt, lähinnä se siirtymisvaihe. Onneksi laitumenpitäjä on luvannut tulla noutamaan Albertin kera turvallisen kaveriruunan. Hänellä tuntuu olevan rutkasti kokemusta näiden hyppyheikkien kuskaamisesta ja hänen trailerissaan on sellainen ulkoa laukaistava etupuomikin.

Toivottavasti näillä eväillä selvitään ilman uutta kuperkeikkaa.

Albertilla pitäisi tulla laitumella ihan kivaa, sillä siellä on kaikkiaan viiden pikkupojan poppoo ja painitilaa useampi hehtaari. Kiitoksia vaan blogin lukijalle Annelle, joka tästä paikasta vinkkasi!

Toivottavasti pääsemme toteuttamaan siirtymän mahdollisimman hyvin aikataulussa. Se on nyt hiukan epävarmaa, sillä Albertilla on ollut parina päivänä lämpöä. Tänään aamulla oli normaalin rajoissa, joten toivotaan, että tuo lämmön kohoaminen olisi joku satunnainen juttu.

Lopuksi vielä pieni kuvasarja siitä, miten päivänsankari on elonsa edetessä muuttanut muotoaan.

1 pvä

3 pvä

3 vko

2 kk

Vajaa 3 kk

6 kk

8 kk (Tämä riimu ei enää mahdu, tai en ole kyllä edes yrittänyt.)

10 kk

12 kk. Albertin rakenteessa on minusta hyvää muun muassa sopusuhtaisuus, hyvä rotutyyppi, kaunis pää, kivanmittainen kaula ja suorat jalat. Takaosakin on vahva ja rungossa kivasti sekä syvyyttä että leveyttä. Se on myös ryhdikäs, mikä nyt ei tässä hellepäivän otoksessa ihan ilmene. Onhan siinä tietysti heikkouksiakin: jaloissa on vähän hento luusto ja nivelet ovat sivusta katsoen pienet. Etusääret ovat supistuneet ja vuohiset vennot. Lautanen on hieman luisu. Kaula on alhaalta liittynyt ja alakaulaisuuteen taipuvainen. Hippos-tuomarilta Albert saisi todennäköisesti kakkospalkinnon.

Muutamassa viimeisessä kuvassa on sopivasti ponitäti mittatikkuna. Mainitun tikun pituus on viime mittauksen perusteella 158 cm.

Albert lienee siis näin 1-vuotispäivänä jo jotain 140 cm. Peukkusäännön mukaan arvioituna tämä tarkoittaisi sellaista 155 sentin aikuiskorkeutta. En aio kuitenkaan ruveta kutsumaan sitä hevoseksi.

P.S. En ole unohtanut lupaustani kirjoittaa siitä, miten olen Albertia (ja Ruusaa) kouluttanut. Se vaan vaatii vähän enemmän ajatustyötä, joten on toistaiseksi jäänyt ajatuksen asteelle.

Islannissa ilman suunnitelmaa - mutta ei ihan ilman hevosia

Kuka lähtee Islantiin viikon varoitusajalla suunnittelematta reissua etukäteen? Minä lähdin.  Suunnittelu on niin vaivalloista! Onneksi lomalla oli sitten aikaa sellaiseen, niin muutaman päivän pikareissusta saatiin paikan päälläkin järkkäilemällä ihan hyvä.

"Yritä nyt pysyä erossa hevosista", evästi tallinpitäjä ennen kuin hyppäsin koneeseen. Mielestäni onnistuin tässä melko hyvin, sillä olin hevosen selässä vain pari tuntia koko reissulla.

Olin tosin asettanut tavoitteeksi saada otettua edes joku maisemakuva, jossa näkyy issikoita. Varmuuden vuoksi pakkasinkin mukaan järjestelmäkameran, vaikka säästösyistä matkustin pelkillä käsimatkatavaroilla ja kamerakalusto vei noin puolet laukkutilasta.

Ja, kuten avauskuvasta voi kuka tahansa todeta, saavutin tavoitteeni. Tämä oli mahdollista, koska kuljin kohti nähtävyyksiä turistibussin penkin sijaan vuokra-auton ratissa.

Vuokra-auto ei tietysti ole yhtä ekologinen vaihtoehto kuin bussi, mutta suosin silti reissuilla yksityisautoilua aina kun voin. Se tuo pysähtelyn vapautta. Nytkin kun matkan varrella tuli näkyviin hevoslaidun, jonka läpi kulki julkinen vaelluspolku, kaarsin välittömästi parkkipaikalle.

Aidassa oli iso kieltokyltti, jossa oli poissuljettu hevosten ruokkiminen ja silittäminen. Molemmista toki lainkuuliaisena suomalaisena pidättäydyin, vaikka iholle pyrkivät elikot tekivätkin siitä vaikeaa. (Edit. siis silittämisestä pidättäytyminen oli vaikeaa, hevosihmisenä ei tietenkään tulisi edes mieleen mennä vieraita eläimiä ruokkimaan.)

Nopeasti räpsäistyihin otoksiin olin hyvinkin tyytyväinen. Tosin miten kuvat voisivat olla surkeita, kun on näin hyvät ainekset? Pätevästi poseeraavat issikat, taustalla vuoret ja ympärillä Islannin kalvakat sävyt, mitäpä sitä muuta tarvittaisiin.

Entäs sitten se ratsastus?

Reykjavikin lähellä on moniakin ratsastuspaikkoja, joista melko randomilla valikoitui lähin eli Íshestar ja sen Lava tour -paketti. Varaaminen onnistui kätevästi interwebsissä: varasin retken sekä kuljetuksen lauantaina, nousin ratsaille maanantaina.

Odotin tietysti huikeita maisemia tölttäillen.

Pettymys olikin melkoinen, kun vauhdikkaampi maastoryhmä pääasiallisesti pysytteli asutuksen vieressä ratsastusradalla.

Toisissa olosuhteissa olisin ollut innoissani niin hienolla maastoradalla ratsastamisesta, mutta maisemien puolesta se olisi melkein voinut olla missä maassa tahansa. Eikä tahtikaan ollut kovin vauhdikas. Lopussa sentään päästiin jo vähän reippaampaa menoa ja käytiin läheisellä kukkulalla laukkaamassakin.

Sen verran käytiin hienoissa maisemissa, että saatiin tällainen kuva otettua. Ja kaatosadekin loppui sopivasti. Onneksi retken hintaan sisältyi kumisaappaat ja kunnon sadeasu, sekä kypärä ja hanskat. 

Alkumatkasta olin myös hieman tuskastunut ratsuuni (nimi ei valitettavasti tarttunut päähän), jolla oli vaikeuksia käynnistää moottoriaan. Se käveli kyllä kivasti, mutta yhtään nopeammassa tahdissa jäi muista joka askeleella. (Ja lievästi ärsyyntyi, kun takana tullut hevonen pyrki koko ajan pullaamaan ohi.)

Askellajitkin olivat vähän solmussa, puoli hevosta tuntui tölttäävän ja toinen puoli ravaavan. Mutta sattuuhan sitä, kun kuskikaan ei ole ihan pro-issikkaratsastaja (tai pro-mikään-ratsastaja).

Tässä olin innoissani, koska lähdimme viimeinkin pois ratsastusradalta. Tosin sitten selvisi, että vain parin sadan metrin verran.

Vähitellen ruuna kuitenkin lämpeni ja jalat alkoivat löytää töltin tahtia. Takaisin päin käännyttyämme töltti alkoi rullata aika kivastikin, kun polle innostui ja alkoi nostaa etuosaansa.

Laukasta ratsu oli niin riemuissaan, että jopa päästi pienen ilopukin. Opas arveli hevosen kertakaikkiaan olleen niin ilahtunut kirmailumahdollisuudesta, koska se kuulemma yleensä joutuu aloittelijoiden maastoihin. Eipä  siis ihme, että se aluksi oli matelumoodissa. Kiltti se kyllä oli, vaikka minua etukäteen varoitettiinkin, että jos ohjia ei pidä huolella käsissä niin polle saattaa tehdä omia ratkaisujaan.

Tämä kuva on autoilureissun varrelta samasta paikasta kuin ensimmäiset.

Ratsastusretkellä oli loppujen lopuksi ihan hauskaa, vaikka maisemien vähäisyys jäikin kaivelemaan.

Aloittelijoiden ryhmälle maisemia oli ollut tarjolla. Jos olisin tiennyt nämä asiat etukäteen, olisin ehkä lähtenyt mieluummin possujunaan (joka eteni to-del-la hitaasti).

Todennäköisesti retki oli suunniteltu ihmisille, joille pelkkä islanninhevosella ratsastaminen riittää elämykseksi. Ihminen, jolle tölttikokemus ei ollut ensimmäinen eikä edes viideskymmenes, kaipaa vähän enemmän. Tai ainakin minä kaipasin.

Tosin täytyy sanoa, että kiinnostukseni tölttimaastoiluun heräsi taas. En muistaakseni ole ollut sellaisella sitten rakkaan F:n poismenon eli vuoden 2000. Ehkä pitää jossain vaiheessa hakeutua issikkamaastoon myös kotimaassa.

Þinvellirin kansallispuisto. 

Tässä kohtaa muuten varoitus, että seuraavaksi teen poikkeuksen ehdottomaan sääntööni, että tässä blogissa on vain heppajuttuja. Islannin hevososuus on nyt käsitelty, joten jos matkailujutut tai maisemakuvat eivät kiinnosta niin on hyvä hetki painaa punaista ruksia.

Islantiin olisi kyllä kiva päästä uudemman kerran ja kierrellä enemmän siellä, missä maisemat ovat huikeimmillaan. Nyt ihailin kaikkein parhaita paloja lähinnä upeissa postikorteissa Reykjavikin matkamuistokaupoissa.

Aivan pakolliset geysir-vesiputous-vuoret-laavakentät-kuviot tuli kuitenkin hoidettua. Tosin itse Geysir ei näyttäytynyt, vaan näimme pienemmän version.

Gullfoss-vesiputous. Turistilaumat kuvassa ovat hyvä mittatikku putouksen massiivisuudelle. Tämä oli kyllä varsin vaikuttava, jopa verrattuna Niagaraan. 

Eikä edes satanut paljoa, mutta kieltämättä vähän harmitti palella pitkissä kalsareissa ja toppatakissa, kun Suomessa samaan aikaan nautittiin toukohelteistä. Olin siis reissussa viime viikonlopun ja vähän yli. Niin kivaa oli, etten edes ikävöinyt omia poneja. Ainakaan paljon.

Reykjavikin satama.

Uusi reissu valitettavasti tuskin toteutuu ihan heti.

Islanti on nimittäin juuri niin kallis kuin sanotaankin - esimerkiksi ravintolaillallisen hinnan saa Suomen tasoon verrattuna laskelmieni mukaan ainakin tuplata. (Ja minusta ulkona syöminen on Suomessakin ihan kiitettävän kallista.)

Onneksi hotellissamme (Brim hotel) oli kunnollinen keittiö omien eväiden syömistä ja kokkailua varten. Majoituskin oli valittu budjetti edellä, mutta paikka oli ihan kiva.

Lintujen ruokintapaikka, Reykjavik.

Lopuksi vielä vähän lisää kaupunkimaisemia. Maisemakuvaus on minusta tosi vaikeaa ja mielenkiintoisen maisemakuvan ottaminen keskellä kirkasta päivää likipitäen mahdotonta. Yritin kuitenkin. Saattaa kyllä olla, että kuvat toistavat vähän samaa kaavaa...

Osa tämän päivityksen kuvista on otettu järkkärillä, osa Canonin Powershot-pokkarilla. Huomaako eroa?

Diskopukuinen sika patsasteli yhden ravitsemusliikkeen edessä Reykjavikissa.

Reykjavik.

Näkymä Reykjavikin kaupungintalon turisti-infosta.

Reykjavikin rantabulevardilta klo 21 aikaan. Valoisaa oli kuin Suomen Lapissa juhannuksena.

Sorsat snägärillä, Reykjavikista tämäkin.

Ihanat oriit maneesissa eli (viimein) ponioripäivät

Nyt viimein se postaus, jota kaikki ovat odottaneet. Tai ainakin joku on saattanut ohimennen ajatella, että eikö se ollut ponioripäivillä ollenkaan. No olin! En vaan ole ehtinyt aiheen pariin. Toivottavasti joku on vielä edes vähän kiinnostunut uusista ja vanhoista jalostusoreista.

Alla kuvaterkut kaikista osallistuneista, siis shettistä isommista. Otsikko vastaa sisältöä sikäli tarkasti, että kuvasin etupäässä maneesissa. Syy ulkokuvien vähäiseen määrään on perinteinen eli en jaksanut herätä niin aikaisin, että olisin ehtinyt muiden kuvaajien peesiin aamun eläinlääkärintarkastuksien aikaan.

HUOM! Obsidian Elfin kuvan alle oli aiemmin eksynyt lausunto ihan jostain muualta kuin viime oripäiviltä. Nyt korjattu. 

Ensimmäisen kuvan pitää tietysti olla welshistä. Kuvassa B-welsh-ori Ysselvliedts Georgetown, joka on jo aiemmin astunut lisenssillä, mutta oli nyt ensimmäistä kertaa oripäivillä.

Aloitamme welsheillä, koska täytyyhän sitä joku roti pitää. Niistä avauskuvassa näkyy maneesilaukkamahdollisuudesta villiintynyt B-sektion jalostusori Ysselvliedts Georgetown (s. 2011), joka on jo aiemmin astunut lisenssillä. Se oli aika selvä tapaus, ykkösruusuketta suitsiin ja hommat jatkukoon.

Ysselvliedts Georgetown oli pikkuisen haastava kuvattava. Orilautakunnan arvio: "Ryhdikäs, suurilinjainen ori, jolla on hyvä rotuleima. Sillä on erittäin ilmeikäs pää ja pitkä, alakaulainen kaula. Säkä on hyvä. Lanne on pitkä. Rungossa on hyvä syvyys. Takaosa on lihaksikas, lautanen suora. Jaloissa on hyvä luusto, jalat ovat selväpiirteiset. Vasen etujalka on hieman hajavarpainen. Liikkeet ovat suorat. Käynti on tarmokasta, saisi olla irtonaisempaa. Ravi on tahdikasta, saisi olla irtonaisempaa. Laukka on aktiivista ja siinä on hyvä tasapaino. Rakennepisteiden keskiarvo 7,9."

Toinen welsh-ori ei ulkopuolisin silmin katsottuna oikein täyttänyt jalostusoriille asetettuja odotuksia. Paitsi terveytensä osalta, sillä myös 3-vuotias cob-ori Ågårdens Sea Of Joy sai lisenssin. Hippos jätti sen palkinnotta.

Ågårdens Sea Of Joy, orilautakunnan arvio: "Ryhdikäs ori, jonka rotu- ja orileima saisivat olla selvemmät. Sillä on hyvä ilme. Pää on arkinen ja kaula on lyhyt. Säkä on hyvä. Lanne on pitkä ja suora. Lapa on lyhyt ja rungossa on puutteellinen syvyys. Lautanen on lyhyt ja suora. Vasen etujalka on voimakkaasti hajavarpainen. Liikkeet ovat edestä erittäin ahtaat. Takasääret ovat supistuneet ja kinner on kiverä. Käynti on jännittynyttä ja lyhyttä. Ravi on tahdikasta, mutta lennokkuus puuttuu, eikä käytä niveliään. Laukka on energistä. Rakennepisteiden keskiarvo 6,5."

Suurin edustus ponioripäivillä oli new foresteilla, joita oli peräti seitsemän kappaletta. Niissä oli enimmäkseen niitä sellaisia ehkä-tapauksia, joista en osannut arvioida, ovatko tulevaisuudessa astuvia oreja vai entisiä oreja. Oli myös pari, joista kovastikin tykkäsin.

Rodun paras oli viikkoa aiemmin ratsuponikantakirjaan hyväksytty 5-vuotias Wind In The Willows, joka korotti nyt forestikantakirjaluokkaansa kakkoseen.

Nf-ori Wind In The Willows.

Wind In The Willowsin sanallinen arvostelu: "Oriilla on hyvä rotuleima. Sillä on ilmeikäs pää, pitkät korvat. Kaula on hyvänmuotoinen, kaulan ja pään liittymä on paksu. Säkä on pyöreä. Lanne on pitkä. Ylälinja on lihaksikas. Lapa on hyväasentoinen. Rungossa on hyvä syvyys. Lautanen on pitkä, mutta suora. Etujaloissa on taittuneet varvasakselit, nivelet ovat pienet. Liikkeet ovat edestä ahtaat. Kinner on suora ja pieninivelinen. Käynti on matkaavoittavaa, saisi työntää paremmin takaa. Ravi on kevyttä, mutta työntö on puutteellinen. Laukka on energistä, hyvin pyörivää ja kantaa itsensä hyvin. Rakennepisteiden keskiarvo 7,7."

Toinen minua tykästyttänyt foresti oli vasta 2-vuotias Hillside Forgotten Gold, joka on tuttu MKriding-blogista. Se ei ihan vielä näyttänyt oriilta, mutta palikat ovat siinä kohdallaan. Se myös vaikutti erittäin kiltiltä. Tämän ominaisuuden merkitystä ei minusta voi liikaa korostaa, onhan poniratsastuksen pääasiallisena kohderyhmänä lapset.

Hillside Forgotten Goldin sanallinen arvostelu: "Ryhdikäs ja suurilinjainen ori. Sillä on ilmeikäs, hieman pitkä pää. Kaula on hyvän muotoinen. Säkä on hyvä. Lanne on hieman pitkä. Lapa on hyväasentoinen. Lautanen on pitkä. Jalat ovat sivusta hyväasentoiset. Vasen etujalka on suppuvarpainen ja meloo ravissa. Liikkeet ovat edestä ahtaat, takaa suorat. Käynti on matkaavoittavaa, kävelee hieman suorin jaloin. Ravi on tahdikasta ja kevyttä, vielä voimatonta. Laukka on vielä voimatonta, laukkaa suorin jaloin. Rakennepisteiden keskiarvo 7,6."

Myös 3-vuotias ori Rosalie's Rebel jätti muistijäljen käytöksellään, mutta päinvastaisessa mielessä kuin edellinen.

Kukkahattutätinä hyvin harvoin suosittelen millekään ponille selkäsaunaa, mutta tämä vaikutti olevan sellaisen tarpeessa. Se käyttäytyi suoraan sanoen sikamaisesti: jyräsi siekailematta esittäjänsä yli joka tilanteessa ja jopa hyppi vaarallisen näköisesti pystyyn häntä kohti. Irtojuoksutuksessa pukitti kohti avustajia.

Rosalie's Rebel, III palkinto: "Ryhdikäs ori, jolla on hyvä rotuleima. Sillä on ilmeikäs, hieman pitkä pää. Kaula on hieman lyhyt. Säkä on pitkä, mutta matala. Lanne on hieman pitkä. Lapa on hyväasentoinen. Rungossa on hyvä syvyys. Lautanen on pitkä. Reisi on lyhyt. Jaloissa on riittävä luusto. Liikkeet ovat ahtaat edestä. Kintereet ovat pienet ja takavuohiset ovat vennot. Käynti on lyhyttä ja jäykkää. Ravi on tahdikasta, voimatonta. Laukka on lyhyttä ja etupainoista. Rakennepisteiden keskiarvo 7,2. "

Muut hyväksytyt forestioriit eivät jääneet kovin hyvin mieleen, joten ei niistä sen enempää kuin kuvat.

Klockas Nikolai, II palkinto: " Oriilla on hyvä rotu- ja ponileima, orileima saisi olla selvempi. Sillä on ilmeikäs pää ja hyvänmuotoinen, hyvin liittyvä kaula. Ylälinja on lihaksikas ja sopusuhtainen. Lapa on hyväasentoinen. Runko on kaita ja runko voisi olla syvempi. Lautanen on pitkä. Kyynärvarsi ja koipi saisivat olla lihaksikkaammat. Etusääret ovat supistuneet. Etuvuohiset ovat erittäin vennot. Liikkeet ovat ahtaat ympäriinsä ja meloo edestä. Käynti on tahdikasta, mutta voimatonta. Ravi on tahdikasta ja kevyttä, mutta voimatonta. Laukka on rytmikästä, mutta etupainoista. Rakennepisteiden keskiarvo 7,5."

Satambra Zeiros, II palkinto: "Ryhdikäs ori, jolla on hyvä orileima. Sillä on ilmeikäs, rotutyypillinen pää ja hyvänmuotoinen, hyvin liittyvä kaula. Ylälinja on lihaksikas. Säkä on lyhyt. Lapa on pysty. Rungossa on hyvä syvyys. Takaosa on lihaksikas. Etusääret ovat pitkät ja supistuneet. Kaikissa jaloissa on vennot vuohiset. Liikkeet ovat edestä ahtaat. Kinner on epävakaa. Käynti on matkaavoittavaa ja irtonaista. Ravi on tahdikasta, hieman raskasta. Laukka on tahdikasta, mutta etupainoista. Rakennepisteiden keskiarvo 7,6."

Hyväksymättäkin jäi pari forestioria. Niistä Obsidian Elf on jo nähty oripäivillä aiemminkin noin sata kertaa (oikeasti nyt neljättä kertaa). Jalostusoria siinä ei ole vielä nähty kertaakaan, mutta siitä tulisi varmaan aika kiva ratsuruuna.

Obsidian Elf, ei hyväksytty: "Ryhdikäs, tyypiltään jalo ori, jonka rotu- ja orileima on puutteellinen. Sillä on ilmeikäs, ei-rotutyypillinen pää. Kaula on pitkä, mutta alakaulainen ja alhaalta liittyvä. Kaulan ylälinja on hyvä. Säkä on hyvä. Lanne on pitkä ja painunut. Lapa on pitkä, mutta pysty. Runko on kaita ja siinä on puutteellinen syvyys. Lautanen on lyhyt ja luisu. Etujalat ovat hajavarpaiset. Vasen etujalka on kyynärpäästä ulospäinkiertynyt. Kyynärvarsi ja koipi ovat lihasköyhät. Liikkeet ovat edestä erittäin ahtaat. Käynti on matkaavoittavaa, saisi olla irtonaisempaa. Ravi on kevyttä ja tahdikasta, mutta voimatonta. Laukka on rytmikästä ja lennokasta, kantaa itsensä hyvin. Rakennepisteidenkeskiarvo 7,0."

Ponikujan Hugo, ei hyväksytty: "Oriilla on hyvä rotuleima, orileima saisi olla selvempi. Ikäisekseen kehittymätön. Sillä on ilmeikäs pää. Kaula on alhaalta liittyvä. Säkä on hyvä. Ylälinja saisi olla lihaksikkaampi. Lapa on pysty. Runko on kaita. Lautanen on pitkä. Jaloissa on hento luusto. Vasen etupolvi on vino, etuvuohiset ovat vennot. Kinner on kiverä ja epävakaa. Levittää takaa. Käynti on matkaavoittavaa ja irtonaista. Ravi on aktiivista, energistä ja siinä on hyvä työntö, saisi olla edestä irtonaisempaa. Laukka on rytmikästä ja ilmavaa, saisi olla tasapainoisempaa. Rakennepisteiden keskiarvo 7,2."

Forestien jälkeen nähtiin yksi jopa rotua tuntemattoman silmään älyttömän hieno russi ja vähemmän hieno russi. Bonuksena oli vielä russi, joka oli imaissut kiveksensä jonnekin, mistä eläinlääkäri ei niitä löytänyt. Koska kivekset ovat aika lailla minimiedellytys jalostusorillisiin tehtäviin, kyseistä oria ei edes arvosteltu.

Hienon russin nimi oli Korpral Winner. Sen pisterivi oli aika häikäisevä: peräti neljä ysiä! Pyylevästä olemuksestaan huolimatta poni on toiselta ammatiltaan ravuri.

Korpral Winner, I palkinto: " Oriilla on erittäin hyvä rotuleima ja hyvä orileima. Sillä on ilmeikäs pää, hyvänmuotoinen, hyvin runkoon liittyvä kaula. Ylälinja on sopusuhtainen ja lihaksikas. Lanne on vahva. Lapa on pitkä, mutta hieman pysty. Rungossa on hyvä syvyys. Lautanen on pitkä ja lihaksikas, mutta luisu. Jaloissa on riittävä luusto, jalat ovat sivusta hyväasentoiset. Vasen etujalka on suppuvarpainen ja meloo. Liikkeet ovat länkiset takaa. Käynti on tarmokasta, hieman kiireistä. Ravi on aktiivista ja siinä on hyvä työntö, saisi olla lavoista irtonaisempaa. Laukka on energistä, hieman etupainosta, oikea laukka on parempaa. Rakennepisteiden keskiarvo 8,0."

Kun vertaa yllä olevan russin kuvaa tähän ei-hyväksyttyyn Sleipnir T:hen niin onhan ero aika huomattava. Kokoerokin oli huima, pelkästään säkäkorkeudessa kuutisen senttiä.

Sleipnir T, ei hyväksytty: " Oriilla on hyvä rotuleima, saisi olla sopusuhtaisempi. Sillä on ilmeikäs pää ja pitkä kaula. Lapa on hyväasentoinen. Lanne on suora. Rungossa on hyvä syvyys. Lautanen on lyhyt ja luisu. Etusääret ovat pitkät ja etujalat ovat pihtipolviset. Takasääret ovat supistuneet. Levittää takaa liikkeessä. Käynti on jäykkää ja lyhyttä. Ravi on kevyttä, mutta lapa on lukkiutunut. Laukka on aktiivista ja tarmokasta. Rakennepisteiden keskiarvo 7,1."

Lopuksi vielä se russi, jonka taival tämänkertaisilla oripäivillä katkesi eläinlääkärin tarkastukseen, eli Korpral Weapon:

Ponioripäiväthän ovat ponijalostuksesta kiinnostuneelle aivan must-tapahtuma. (Huom, ei edes sisäänpääsymaksua!) Tämä ei tosin juuri näy tapahtuman katsojamäärissä. Jopa Hevosopisto oli vetänyt sellaisen johtopäätöksen, että poniväelle ei tarvitse omaa kahvilaa pitää, noutakoot sumppinsa toisesta maneesista. Säästyipähän muutama euro, kun ei tullut litkittyä palvelumaksullista teetä.

Teenpuutteesta huolimatta oli kivaa, kuten näissä ponitapahtumissa aina. En enää tiedä, menenkö niihin enemmän katsomaan poneja vai tapaamaan tuttuja.

Vielä toinen kuva Hillside Forgotten Goldista.

It's a match (show)! (Kuvaaja haussa)

Minulla oli sellainen suunnitelma, että esittelisin Albertia kaikennäköisissä näyttelyhommissa tänä kesänä ja sitä ennen kävisimme treenaamassa mätsäreissä. Ensimmäiseksi etapiksi oli suunniteltu helatorstain mätsäriä Lohjalla, koska Lohja on melkein naapurikunta. 

No, sattuneesta syystä mätsäri ei ole sellainen karkelo, jonka takia tällä hetkellä pakkaisin Albertin traileriin ja toivoisin parasta.

Hätä ei kuitenkaan ole tämännäköinen, onhan minulla myös toinen poni. Tällekin kyseessä on tervetullut kenraaliharjoitus, onhan näyttelyuralla ollut parin kesän tauko. Mätsärin voisi kuvitella olevan passeli tapa palata kehiin.

Ruusan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa mätsärikokemus oli 4-vuotiskesällä Hämeenlinnassa.

Kahden ja puolen vuoden näyttelytauko näkyy ainakin Ruusa-ponin lookissa, joka on vähintäänkin metsittynyt. Tässä lookissa en kuunaan kehtaisi poniani rotutuomarin eteen taluttaa.

Ajattelin olla näyttämättä reuhuletille nyppimiskampaa, eikös mätsärissä voi olla vähän omalaatuisemmassa kuosissa. Mutta tänään tulivat ohjeet ja niissä edellytettiin rodunomaista siisteystasoa. Hmm. Siistiminen vaatisi hieman enemmän valmistautumisaikaa kuin pari päivää.

Kovin suurta menestystä nyt ei kuitenkaan ole odotuksissa siksikään, että poni on vähän kevyessä kunnossa (=ei läski). Edes näyttelymenestyksen vuoksi ei kuitenkaan ole suunnitelmia ryhtyä lihotusoperaatioon, koska taannoinen kaviokuume. 

Koska vakinainen apukäsi/kuvaaja on muuttanut Atlantin toiselle puolelle, joudun näillä näkymin reissuun ponin kanssa keskenäni.

Ilman apukäsiä vielä ehkä pärjää, ainakin jos ei käy vessassa tai syö, mutta eihän bloggaaja pärjää ilman kuvia.

Joten jos alueella on joku kuvaustaitoinen helatorstaina vapaana niin tässä olisi hyville mätsärikuville varma ostaja tiedossa! Aiemman oman mätsärikokemukseni perusteella voin suositella niitä kuvauskohteeksi ihan muuten vaankin. Eikä yleensä ole pahemmin muita kuvaajia, jotka osuisivat oman linssin eteen juuri, kun polle edustaa. 

"Nyt lakkaat murehtimasta", sanoi eläinlääkäri

Eläinlääkäri ehti kuin ehtikin keskiviikkona ultrata Albertin polvet. Hoito-ohjeeksi saatiin normaalia elämää ja "nyt lakkaat murehtimasta". Huh!

Ultrassa ei siis näkynyt mitään erityistä, nivelen sisällä ei ollut edes normaalia enemmän nestettä. Ainoastaan luu näytti alkuun sen verran oudolta, että eläinlääkäri ehti säikähtää, kunnes tajusi katsovansa avointa kasvurajaa. Ei kuulemma kovin usein tule ultrailtua kasvuikäisten polvia.

Eläinlääkäri ei epäillyt kollegansa havaintoa Albertin liikkeen epäpuhtaudesta.

Itse hän ei kuitenkaan pystynyt liikkeen puhtautta arvioimaan, koska runsaat viisi päivää sairastarhassa seissyt varsa esitteli raviliikkeiden sijaan mieluummin levitointitaitojaan. Parinkymmenen metrin ravuutusyrityksen jälkeen eläinlääkäri totesi, ettei halua nähdä enempää, koska Albertin liikkumistapa aiheutti merkittävää vaaraa narun molemmissa päissä olleiden terveydelle.

Laiduntreenitkin on saatu kunnolla alkuun.

Ei ole yksivuotiaan poninpoikasen juttu seisoskella päivät pitkät yksikseen. Joten ihan kiva, ettei sairastarhaamista tarvinnut jatkaa kauempaa. 

Varmuuden vuoksi varsa lykättiin leikkisedän kanssa isoon aitaukseen vielä rauhoituksesta tokkuraisena. Eläinlääkäri oli melko varma, että täysin kirkasmielisen varsan päästäminen vapauteen olisi tehokas tapa saada aiheutettua uusi vamma. Nyt Albert heräili hiljalleen parempaan todellisuuteen eikä riekkunut itseään rikki. 

Nyt pitäisi vaan tietää, mihin viedä Albert laitumelle ja saada traileritreenit etenemään. Onhan tässä vielä muutama viikko aikaa...

Ei ehkä sittenkään vain pikkuruhje

En oikein tiedä, mitä sanoa alla olevasta kuvasta, muuta kuin että v-tuttaa. Kuvassa on Albert uudessa yksiössään. johon se muutti perjantaina.

Aitaus näyttää kuvassa kamalan isolta, mutta laajakulma vähän ehkä hämää. Ainakin minusta se on tosi pieni, mutta pitää varmaan kysyä eläinlääkäriltä mielipidettä, kun hän huomenna on paikalla.

Vakioeläinlääkärimme oli käymässä muissa asioissa ja pyysin häntä tsekkaamaan myös Albertin kintun, sillä turvotus ei ole lähtenyt toivotusti laskemaan. 

Kun useiden koikkaloikkailujen lomasta sain Albertista esiin myös muutaman pätkän kaksitahtista askellajia, eläinlääkäri totesi ravin olevan ajoittain epäpuhdasta. Käynti oli sentään jo symmetristä, minkä olin toki itsekin havainnut.

Aluksi näytti myös siltä, että polvet ovat hirveän kipeät, koskapa niiden kopelointiyritykset lähinnä raivostuttivat Albertia. Kun saimme lisättyä tilanteeseen riittävän hyvää herkkua, eläinlääkäri sai palpoitua polvet ilman reaktiota. 

Lopputulemana oli, että turvotus on eläinlääkärimme mielestä sittenkin polvinivelessä. Hän ei kertonut, mitä kaikkea kauheuksia siellä voi olla, mutta oma veikkaukseni on, että nivelsiteissä on joku repeämä. Ehkä jopa molemmissa polvissa, sillä myös toinen polvi on edelleen turvoksissa.

Vaikka ollaan sairauslomalla, voidaan silti harjoitella asioita. Äipän varusteet istuvat Albertillekin. Ja kuolaimien ottaminen suuhun on Albertista kivaa, muut kuvan varusteet ihansama.

Se, minkäasteisesta vammasta puhutaan, selviää vasta ultrassa. Oma tohtorimme ei toimenpidettä suorittanut, vaan suositteli olemaan yhteydessä ortopediaan erikoistuneeseen eläinlääkäriin. Hän arveli kuitenkin, että jos vamma olisi erittäin vakava, varsa tuskin liikkuisi niinkään hyvin kuin nyt tekee. 

Eläinlääkäri ei raatsinut määrätä karsinalepoa, mutta kehotti kuitenkin rajoittamaan varsan omaehtoista liikuntaa tarhaa pienentämällä. Koska kaveri usein yllyttää Albertia juoksupuuhiin, pieni potilas joutui aitaukseen yksin.

Albert on sopeutunut yksineloon yllättävän hyvin. Toisaalta se on telonut itseään lisää. Nyt myös vasen etujalka on säärestä niin turvonnut, että säärestä polven yli on kutakuinkin suora linja. Onneksi etusäären kylmääminen on merkittävästi helpompaa kuin takapolven ja nämä kaksi onnistuvat yhtä aikaa. 

Huomenna tulee tallille se sama eläinlääkäri, joka röntgenkuvasi Albertin polven. En ole saanut tietooni, onko hänellä ohjelmassaan ultrauksen kokoinen kolo, mutta toivon parasta. Muussa tapauksessa joutunemme odottamaan ultraajaa paikalle vielä pari viikkoa, sillä sain yhden Vermon jalkaspesialisteista varattua tallikeikalle 14. toukokuuta.

Ärsyttää. Olisi pitänyt heti laittaa Albert sairastarhaan, vaikka eläinlääkärit eivät lepoa suositelleetkaan. Ärsyttää myös entistä enemmän oma tyhmyys, jonka takia tässä tilanteessa ylipäätään ollaan. 

Mutta, kaikesta huolimatta hauskaa vappua!

P.S. Albertilla kävi viikko sitten laserhoitaja ja hän tulee huomenna uudelleen. Jospa siitä edes jotain apua olisi.