Raukean rauhallisesta ponista siitä löytyi magic brushilla monia ylähuulta mukavasti venyttäviä rapsuttelukohtia.
Kokeiltiin niitä pään liikuttelutreenejä: alas ja sivuille kevyellä paineella riimuun. Kyllähän Ruusa nyt sormia seuraa, kun saa kääntää päätään ihmistä kohti! Kieltämättä sen turvalla myös on taipumus ohimennen tutkia, olisiko taskussa leipiä. Sentään se malttoi silti pitäytyä huulten luvattomasta käytöstä.
Ja alaspäin pää valui aivan yllättävän kevyesti! Jopa ilman riimua onnistui samankaltainen haliminen kuin mitä Kari Vepsä messuilla esitteli. Okei, ehkä "temppu" ei omassa karsinassa tutun emännän kanssa ole ihan yhtä vaativa kuin tuhatpäisen yleisön edessä puolituntemattoman häiskän kanssa. Mutta hei, baby steps, kuten englanniksi sanotaan.
Joskus sitä saa ihan iloisestikin yllättyä ponin käytöksestä. Mutta toki sitten jouduimme vähän neuvottelemaan loimen päälle pukemisesta. Lähinnä ongelma on emännän ja ponin erimielisyys loimen pukemisen tyylistä.
Sillä välin, kun emäntä vasta mittailee vaatekappaletta käsissään ja miettii, miten päin se lapasuojus taas tulikaan, Ruusa pyrkii jo siitä sisään. Vauhdilla. Sama homma itse loimen kanssa. Ruusa tykkäisi työntää päänsä kaula-aukosta sellaisella tarmolla, että samalla tuuppaa tädin ryntäillään melkein kumoon. Ei näin.
Siispä poni on joutunut joka loimenpukemiskerralla harjoittelemaan myös peruuttamista käskystä. Nyt kyllä tuli mieleen, että ehkä oppiminen olisi nopeampaa, jos sen loimen ottaisi aina pois, kunnes ponin pukeutumistyyli noudattaa etikettiä. Sentään tänään remmien kiinnittäminen sujui aivan mallikkaasti, Ruusa pääosin seisoi aivan kuin jäätyneenä paikalleen.
Osteokondroosi ja muita pelkoja
Mutta, kuten nopeaälyisimmät lukijat jo otsikon perusteella osasivat päätellä, elämä ei pelkästään hymyile ponivarsan omistajalle. Nimittäin Ruusan jaloissa on nestettä. Jokaisessa, vuohisen yläpuolella. Enemmän taka- kuin etujaloissa. Ei niin paljon, että turvotusta silmällä näkisi, mutta sen verran, että siitä ei voi erehtyä. Nesteilevät nivelet ovat myös lämpimät.
Takajaloissa havaitsin nestettä ensimmäisen kerran pari viikkoa sitten, silloin etuset olivat kuivat mutta vähän lämpimät. Pari viime kertaa myös takajalat ovat olleet hyvät, mutta nyt siis taas huonommat.
 |
| Nestettä on esiintynyt lähinnä punaisella merkityssä kohdassa. Käsittääkseni tuossa kohtaa sijaitsee jännetuppi. |
Olen vakuuttunut, että tässä se nyt sitten on, ponini loppu. Äkkiseltään keksin ainakin neljä potentiaalista diagnoosia, joista vähintään kolme kuulostaa erittäin pahalta. Ponillani saattaa olla herpes (mikä lienee epätodennäköistä, koska turvotusta on vähän, se on jatkunut aika pitkään ja muut oireet puuttuvat).
Todennäköisimmin ponillani on nivelet, anteeksi vaan kielenkäyttöni, paskana.
Aivan täysin sopivat osteokondroosin (eli luuston kasvuhäiriön) oireet: "Yhdenmukaisin osteokondroosin oire on nesteen kertyminen niveleen. Lievää tai kohtalaista ontumista voi esiintyä, mutta kaikki eivät reagoi lainkaan, ellei niitä rasiteta hyvin voimakkaasti." (Lähde: Niina Tolvasen HAMKille tekemä lopputyö, tässä linkki pdf-versioon.)
Neste. Siinä se tuli.
Ja vielä tämäkin: On todettu, että osteokondroosia voivat edesauttaa myös erilaiset infektiot. Ja mistä Ruusa kärsi vain suunnilleen koko viime vuoden? Infektioista! Ne voivat haitata luun kehittymistä suoraan tai välillisesti. Infektion seurauksena varsa laihtuu ja sen kasvu heikkenee (tuttua viime vuodelta). Tervehtymistä seuraava kasvupyrähdys voi olla liikaa kehittyville luille. Ja mitäpä muutakaan Ruusalle on viime kuukausina tapahtunut kuin nopea kasvu... Kaiken huipuksi vielä kortisonikin voi haitata nivelten kehitystä, ja eiköhän Ruusa viime syksynä syönytkin kortisonia kokonaisen kuukauden!
Eli melko varmasti olen nyt diagnosoinut varsallani osteokondroosin. Se selittäisi hyvin pitkälti sen, miksi turvotusta on abouttiarallaa joka kintussa. Ja vuohinen on tyypillinen paikka, jossa osteokondroosi lymyilee.
No, onhan vielä kumminkin se mahdollisuus, että Ruusalla on muuten vaan joka jalassa irtopala tai peräti niveltulehdus.
Kaikkien näiden vikojen varmistamiseen tarvittaisiin röntgensäteitä. Ja juuri nyt ei millään huvittaisi lähteä klinikalle, tautien pesään. Etenkin kun klinikka, jonne olisi järkevin tällaisella asialla ponia roudata, on harvinaisen leväperäinen tarttuvien tautien ehkäisyn suhteen.
Joskus sitä kyllä miettii, mitä varten ihminen pitää eläimiä kun niistä on kumminkin pääsääntöisesti koko ajan huolta ja murhetta. Olisi ehkä helpompaa, jos ei kiintyisi kopukoihin niin saakelisti, että ajatuskin menettämisestä sattuu. Toisaalta jos omastaankaan ei tykkäisi niin aika tyhmältähän tämä koko harrastus tuntuisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti