Miten keskituloisella on varaa kahteen poniin ja vielä pk-seudun tuntumassa?

Rahapäivitykset jatkuvat!

Yksi harvoista asioista, joista en aikuisena olemisesta tykkää, on budjettivastuu omasta elämästä. Jokaiseen budjetin miinusriviin pitäisi saada yhdistettyä plussarivi. Se ei ole ihan helppo tehtävä, koska elämä on, nimittäin hitokseen kallista.

Ja kuten hyvin tiedämme, hevosihmisen elämän tasapainoinen budjetointi on vain niin paljon muita raskaampaa, ainakin jos ei satu nauttimaan toimitusjohtajan palkkatasosta.

Kuten olen saattanut jonkin kerran mainita, minähän en ole koskaan ollut huipputuloinen vaan työsopimuksessa lukeva bruttosumma osui edellisessä työssä aika liki suomalaisten mediaanipalkan kohdalle. Uudessakin työssä palkka mahtuu vielä keskituloisten kategoriaan.

Tähän asti kuukausittain tilille napsahtava palkkakertymä on ollut vuorolisistä riippuen sellaista 2 200 - 2 600 euron luokkaa (bruttona noin 3 100 euroa plus lisät). Jonkun mielestä tämä voi kuulostaa ihan komealtakin, mutta pk-seudun tuntumassa summa tietää yhdenkin hevosen yksin asuvalle omistajalle varsin tiukkoja talouspaineita.

Pari vuotta vanha kuva, nykyisin tämän ottaminen olisi vaikeampaa koska emäponi ei huoli varsaa käsihevoseksi. HUOM, lupa pellossa poseeraukseen oli. Kuva aaveen.net

Viime vuodenhan ensimmäistä kertaa elämässäni pidin melko tarkkaa exceliä ponikuluista ja päädyin tajuamukseen, että bruttona tienaamistani euroista vähän yli joka kolmas menee poneihin. Lopuista bruttotuloista maksellaan sitten verot ynnä muut sivukulut, asumismenot, autokulut, koiran elatus, omat ruoat, omat vakuutukset ja mitä nyt nykyihminen elääkseen tarvitseekin.

Nettotuloista poneihin onkin mennyt sitten jo puolet.

Kuinka sitten on mahdollista, että olen pystynyt jo pari vuotta elättämään kahta ponia joutumatta velkakurimukseen?

No, heti alkuun on myönnettävä, että tämä ei olisi ollut mahdollista ilman säästöjä. Niitä on todellakin tarvittu isojen eläinlääkärilaskujen kanssa - ei siis sentään säännöllisiin käyttömenoihin. Käytännössä säästöistä on tässä viimeksi kuluneen parin vuoden aikana kadonnut sellainen siivu, että onneksi en edes tiedä tarkkaa summaa. Muuten voisi ketuttaa aika paljon.

Mammaponin kanssa Ypäjän BIS-kehässä viime kesänä. Kuva Satu Pitkänen.

Toisekseen vanha totuus pitää paikkansa: ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Keskituloisella on varaa melkein mihin vain, mutta ei kaikkeen. Eli jos haluaa panna rahansa poneihin, kaikesta muusta pitää tinkiä.

En muista, milloin olen viimeksi käynyt kampaajalla, mutta tiedän, että siitä on enemmän kuin kaksi vuotta. Kosmetologilla käynnistä on paljon pitempi aika, ja sen kyllä hipiästä huomaa. Jos ostan uuden vaatteen, sen käyttäjällä on todennäköisesti neljä jalkaa. Jos, noin kerran vuodessa, hankittu vaate on tarkoitettu omaan ihmisvaatekokoelmaan, sillä on yleensä oranssi hintalappu.

Kaikki hankinnat, sekä omaan että ponien käyttöön, on punnittava akselilla välttämätön - ei välttämätön, ja lähinnä ensinmainittu ääripää johtaa lompakon raottamiseen.

Lounasbudjetti on noin kaksi euroa päivässä eli en lounasta ravintoloissa (ainakaan omalla rahalla). Kofeiinin nautin kotona tai työpaikalla (jälkimmäinen firman piikkiin), en kahvilassa. Matkoista olisi turha haaveilla ilman niin kutsuttua henk.koht. sponsoria.

Säännölliset ratsastustunnit on myös kahden ponin kanssa saanut pitkälti unohtaa eli käytännössä tällainen poninomistajuus tietää rapistuvaa ratsastustaitoa.

Jos talouteeni kuuluisi ihmisentaimia, ei olisi varaa todennäköisesti yhteenkään poniin.

Kuva Satu Pitkänen.

Ja let's face it, vaikka miten säästäisi kaikesta muusta, parin tonnin nettopalkalla ei pidetä kahta hevosta maneesitallilla, eikä pk-seudulla edes yhtä.

Keskituloisen poninomistajan on siis valittava tallipaikka paitsi poneille sopivuuden, myös hinnan mukaan.

Nykyinen tallipaikka maksaa 300 euroa kuukaudessa per poni. Summaan ei sisälly muuta hoitoa kuin heinien jako ja puitteet ovat varsin vaatimattomat - poneilla on kuitenkin siellä hyvä ja siksi olemmekin pysyneet samassa paikassa lähes neljä vuotta.

Kun rahaa on rajallisesti, ei ole varaa maksaa toiselle ponikakkojen siivouksesta.

Vaikka poneilla onkin edullinen tallipaikka, pk-seudun hintatasossa on tingittävä myös omasta asumismukavuudesta. Omistusasunto on ulottumattomissa ja vuokrakämppääkään ei voi mistään Helsingin keskustan tuntumasta katsella. Tai ylipäätään mistään varsinaiselta pk-seudulta.

Olikin aikamoinen onnenkantamoinen, että pari vuotta sitten löysin pienen vuokra-asunnon vain muutaman kilometrin päästä tallilta ja 35 minuutin ajomatkan päässä Vantaalla sijaitsevalta työpaikalta.

Jonkun mielestä ehkä 20 neliön vuokrakämppä keskellä peltoa ei olisi kovin suuri onnenpotku, mutta kahden ponin loukussa ei paljon paremmin olisi voinut käydä. Asuminen kyseisessä kämpässä on nimittäin maksanut vain kiinteät 350 euroa kuukaudessa. Siis kaikki asumiskustannukset yhteensä: vuokra, lämmitys, vesi, sähkö, netti (joka tosin ei ole koskaan toiminut) ja lämmitystolpallinen pysäköintipaikka.

Koska asunto on ollut lähellä tallia, tallimatkoihinkaan ei juuri ole mennyt rahaa. Lisäksi käytin runsasmitallisesti hyväksi edellisen työn etätyömahdollisuutta, joten siinäkin on löpöä (ja ympäristöä!) säästetty.

Kuva aaveen.net

Käytännössä juuri puoli-ilmainen asuminen on ollut avain tuplaponinpitoon ilman henkilökohtaista konkurssia.

Mutta vaikka olen tinkinyt kaikesta mistä keksin, raha on silti koko ajan tiukilla (asiaa ei ehkä auta se, että myös koiran eläinlääkäri- ja lääkekulut ovat melko merkittävät). En siis suosittele tällaista hevoselämänmuotoa kenellekään.

Eikä tilanne ole palkankorotuksen jälkeenkään kovin paljon parempi, sillä nousevat kustannukset syövät palkankorotuksesta sen mikä nousevalta veroprosentilta käteen jää. Asumiskulut nousivat Turkuun muutossa yli 200 eurolla kuussa ja tallipaikoistakin joutunee maksamaan yhteensä 100 - 200 euroa enemmän. Sitten vielä päälle pidentyvät tallimatkat nykyisillä dieselin hinnoilla niin siinä on kivasti palkankorotus syöty.

Eli vyönkiristys jatkuu.

No, ainakin eläkettä karttuu vähän rutkemmin - sikäli mikäli suuret ikäluokat eivät ole eläkekertymiä syöneet siihen mennessä jos joskus pääsen eläkkeelle asti.

P.S. Niinhän siinä kävi, että suunniteltu uusi ponien asumisratkaisu kaatui viimemetreillä. Edelleen siis haussa pihattopaikka kahdelle mahdollisimman läheltä Turkua! Kriteerit löytyvät marraskuisesta päivityksestä. Alkaa näyttää siltä, että ihan nykyisen veroista paikkaa ei poneille löydy edes budjettia selvästi kasvattamalla, ja kuten sanottua, kasvunvaraa ei budjetissa edes liiemmin ole. Onneksi ei ole ajolähtöä eli Ruusan ja Albertin tilalle ei ole tulossa uusia asukkaita. Mutta tietysti tahtoisin ponit lähemmäs niin pian kuin mahdollista - autopelkoista koiraakaan en raatsi tuoda Turkuun ennen kuin jokaviikonloppuinen reissaaminen loppuu. Kaipaan jo arkeeni muutakin sisältöä kuin työ!

Vuoden 2019 ponitilinpäätös euroina

Päättynyt vuosi oli poninomistajuuskauteni historiallinen tapaus siinä mielessä, että 1.1.2019 aloin pitää tarkkaa kirjaa poneihin uppoavista euroista. 

Moni viisaampi hevosenomistajahan on näin tehnyt jo vuosia, mutta itse elin ensimmäiset melkein kahdeksan vuotta onnellisessa tietämättömyydessä. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun tili alkoi mennä toistuvasti miinukselle, totesin että ehkä on syytä selvittää, mihin tarkalleen ottaen (poni)rahani käytän. 

Ihan täydellinen tämä tilinpäätös ei ole. En ole vielä hakenut vakuutuskorvauksia Albertin silmätulehduksesta ja menopuolelta puuttuu ainakin syksyn madotuksen ja marraskuisen hieronnan hinta, koska en ole vielä saanut laskuja. Myös voi puuttua joitakin porkkanapusseja, jotka olen unohtanut kirjata.

Voi kuitenkin olla, että puuttuvat plussat ja miinukset kutakuinkin kumoavat toisensa eli isojen linjojen pitäisi olla laskelmassa kohdallaan. Vahvasti ehkä. Myöhemmin tulevat laskut ja korvaukset joka tapauksessa kirjaan tämän vuoden exceliin.

Syylliset vissiin joskus keväällä.

Kun ponitulot on vähennetty menoista, tilinpäätöksen loppusumma on -13 370 euroa.

Tämä tarkoittaa, että poneihin on kuukausitasolla uponnut keskimäärin 1 125 euroa. Eli kun ennen excelöintiä olin ajatellut käyttäväni poneihin noin tuhat euroa kuussa niin ei se aivan riittänyt.

Viivan alle jääneeseen summaan sisältyy menoja 14 658 euroa ja tuloja 1 278 euroa. 

Tulopuolelle on päästy kirjaamaan Albertin vakuutuskorvauksia 707 euroa ja Ruusan näyttelypalkkioita 570 euroa. Näyttelypalkkioista 270 euroa napsahti tilille Ruusan toissavuotisen jalostusarvostelukakkosen ansiosta ja 300 euroa tuli tilivuotisen Kansallisen poninäyttelyn champion-tittelistä.

Vakuutuksesta tuli takaisin enemmän kuin vakuutusmaksujen verran ja näyttelytkin lähestulkoon maksoivat itse itsensä.

Halvin kuukausi oli heinäkuu, lähinnä siksi, että silloin tuli tuo Albertin vakuutuskorvaus. Ponitalous meni miinukselle vain 544 euron verran. Kallein kuukausi olikin sitten heti elokuu, jolloin ponit verottivat tiliä melkein tonnin enemmän, 1 534 euroa.

Ponit samaisena keväänä. Kuvassa näkyy iso osa siitä, miksi ponini asustavat siellä missä asuvat, eli vain osa niiden tarhaa.

Mutta mistä tuo keskituloiselle varsin messevä 14 400 euron menoerä sitten oikein muodostui?

Suurin yksittäinen kulu ovat olleet tietenkin tallivuokrat, joihin upposi 7 200 euroa eli 600 euroa kuukaudessa. 

Summaa voidaan pitää kahdelta ponilta etenkin pk-seudun tuntumassa vähintäänkin kohtuullisena, mutta on huomattava, että se ei ole täysihoitopaikka eikä tallilla ole kenttääkään. Poneille on kuitenkin hyvät olot, mikä on vaikuttanut valintaan hintaakin enemmän. 

Albertia läpivalaistiin keväällä (ja Ruusaa syksymmällä).

Panokseni eläinlääkärikunnan työllistämiseksi oli myös vuonna 2019 melko merkittävä: 2 286 euroa. Sentään se 707 euroa takaisin vähän lievitti tätä tuskaa. Mutta vain vähän.

Vuodelle 2019:han asetin tavoitteeksi, että eläinlääkärikuluja saataisiin leikattua. No, se toteutui verrattuna kahteen edelliseen vuoteen, sillä yksin lokakuussa 2018 ponieläinlääkäreihin meni noin viisi tonnia ja kesäkuussa 2017 lähemmäs kolme tonnia. Mutta jos nämä isot kertaluontoiset rysäykset jätetään huomiotta niin eläinlääkärikulujen perustaso ei kyllä mutuni mukaan ole merkittävästi alentunut.

Sellaisia kuukausia, jolloin ponit eivät ole eläinlääkäriä (mielestäni) tarvinneet, oli menneenä vuotena vain neljä. Eli eläinlääkäri on käynyt kahtena kuukautena kolmesta!

Kaikista näistä käynneistä kaksi on ollut ihan perushuoltoa eli raspausta ja rokotuksia, minkä osuus eläinlääkärikuluista oli yhteensä 461 euroa. Valtaosa rahasta on siis mennyt ihan vaivojen hoitoon. Ponivahvuuden molempia jäseniä läpivalaistiinkin vuonna 2019, molemmilla kerroilla säteilytyskohteena olivat kintut.

Kallein eläinlääkärikuukausi oli marraskuu, jolloin eläinlääkäreihin meni 676 euroa. Tästä Ruusan klinikkareissuun kului 498 euroa ja loppusumma ponien purukaluston huoltoon. Ennen klinikalle menoa Ruusan hengitystieoireiluun oli mennyt jo useampi satanen.

Muuten eläinlääkäri kävi useamman kerran katsomassa Albertin telomaa jalkaa, Ruusan kesällistä huonoa liikkumista ja ponien vuotavia silmiä.

Eläinlääkärikuluihin ei edes ole laskettu mukaan lääkkeitä, paitsi sellaiset, jotka olen saanut suoraan eläinlääkäriltä käynnin yhteydessä.

Anna kävi keväällä 2019 ensimmäistä kertaa ratsastamassa Ruusalla. Aika hyvin meni. Vierailu oli budjettineutraali.

Kolmanneksi suurin kuluerä oli ponien kehonhuolto: 944 euroa. Tämä summa on hurjasti enemmän kuin aikaisemmin, koska hoidatin poneja monta kertaa. Lukuun sisältyy pari 250 euron arvoista kiropraktikkokäyntiä (sis.molempien ponien hoito), muutamia hierontoja Ruusalle ja laserointeja Albertin jalkoihin. 

Sitten loput menosarakkeet suuruusjärjestyksessä:

KAVIONHUOLTO 854 euroa: Tämä on valtaosin Ruusan tekosia. Albertin osuus on ainoastaan 50 euroa, mikä on mennyt kahteen vuoluun - sen enempää ei vain ole tarvinnut, koska Albertin kaviot ovat kuluneet niin paljon itsekseen ja melko hyvien jalka-asentojen ansiosta vieläpä varsin tasaisesti.

Ruusan kengityksiin mennyt runsaat 800 euroa sisältää seitsemän ympärikengitystä ja neljä irtokenkää. Tämä on pk-seudun tuntumassa varsin maltillinen hinta oikeasti osaavan sepän palveluista.

LISÄREHUT JA -RAVINTEET 812 euroa: Tästä suurempi osa meni lisäravinteisiin, 435 euroa. En edes jaksa jaotella kaikkia. Kalleimmat ovat olleet Flexadin-nivelvalmiste Albertin irtopalaleikkauksen jälkeiseen hoitoon (en ole kirjannut ylös sen hintaa, mutta jotain yli 120 euroa se oli) ja psyllium, johon upposi vuoden aikana 112 euroa. Lisäksi olen ostanut msm:ää ponien keuhkojen hyvinvointiin, ruokasoodaa löysille mahoille, rehukalkkia, vitamiineja ja suolaa.

Lisärehuihin meni 377 euroa, mistä kivennäisiin 197 euroa, greenlineen 40 euroa (2 säkkiä), hampputuotteisiin (soijan ja pellavan tilalle) 61 euroa (yksi hamppurouhesäkki ja yksi pieni pakkaus hamppuproteiinia), soijaan 30 euroa (1 säkki), pellavaan 26 euroa (1 säkki).

"MUUT KULUT" 790 euroa: Suurin osa tästä summasta meni näyttelyihin (ml. Laatuponikisa), noin 600 euroa. Siihen sisältyy ilmoittautumismaksuja 165 euroa ja Albertin kuljetuksia 395 euroa (kolme hevosautovuokraa polttoainekuluineen ja yksi lainakuskikin). Loput näyttelykulut ovat esimerkiksi apurien kahvitusta ja polttoainekuluja Ruusan kuskauksesta omalla kalustolla.

Luokittelemattomiin olen laskenut myös Albertin ohjasajokoulutuksen, 130 euroa. Loput "muut kulut" ovat lähinnä porkkanoita.

LÄÄKKEET 699 euroa: Kalleimpia ovat olleet Ruusan hengitystielääkkeet, joihin upposi syksyn mittaan 376 euroa (ja itse asiassa tästäkin saattaa puuttua muutama kymppi). Matolääkkeiden osuus on 162 euroa, mutta tosiaan yksi madotus tästä laskelmasta vielä puuttuu eli noin 200 euroon mennään. Silmätulehduksen hoitoon meni lääkkeitä ehkä 100 eurolla (lisäksi meni boorivettä puhdistukseen ja kumihanskoja lääkkeen annosteluun). Antepsiniakin olen syöttänyt 38 euron edestä. Loput rahasta on kulunut pariin lyhyeen kipulääkekuuriin.

VAKUUTUKSET 622 euroa: Tähän sisältyy molempien ponien vakuutukset. Ruusalla on LähiTapiolassa henkivakuutus ja vastuuvakuutus, Albertilla Ifissä henkivakuutus, vastuuvakuutus ja laaja hoitokuluvakuutus.

VARUSTEET JA TARVIKKEET 481 euroa: Tässä suurin kulu oli, kun otin Ruusalle kuukaudeksi vuokralle satulan. Satulan lähetys maksoi 18 euroa ja vuokra 199 euroa. Muuten olen ostanut mm. kylmäyspatjat vajaalla 60 eurolla, Albertille suojat Laatuponikisaan vajaalla 30 eurolla, pari riimunnarua, pari ruokakippoa, ötökkäkarkotetta, karvankiilloketta, työhanskoja jne.

Minäkö muka kallis?

Kun lasken pelkät menot ilman "tuloja", poninpitoon meni tallivuokran lisäksi yhteensä 7 281 euroa eli keskimäärin noin 631 euroa kuukaudessa. Eli muihin kuluihin meni enemmän kuin tallivuokriin!

Tästä ei voi suoraan laskea, että yhden ponin kustannus olisi puolet tuosta, koska esimerkiksi raspauksissa on mennyt käyntimaksu vain yhdestä ponista ja toisen maksu on ollut vain kymppejä.

Että sellaista. Halpaa kuin saippua.

Lopuksi on hyvä miettiä, mitkä kulutetuista euroista olisivat olleet järkevästi säästettävissä. Noin ihan niin kuin vinkiksi sekä tulevien vuosien itselle että myös muille. 

Ensinnäkin olisin säästänyt eläinlääkäri- ja lääkekuluissa monta satasta jo ihan sillä, että olisin vienyt Ruusan suoraan klinikalle hengitystieongelmiensa kanssa. Nyt meni satasia turhaan lääkitykseen ja eläinlääkärin kotikäyntiin.

Toisekseen Albertin kevättalvella teloma jalka ei näin jälkikäteen ajateltuna ehkä olisi vaatinut  ihan niin tarkkaa seurantaa saati röntgenkuvausta. Tämän voisi lukea menneen vuoden läksyksi: olen oppinut vähän katsomaan varsan kolhuja läpi sormien. Tulevaisuudessa tuskin enää joka pattia tutkitutan, jos poni ei onnu. (Itse asiassa en välttämättä olisi tätäkään tutkituttanut, ellen olisi sattunut näkemään siihen johtanutta pahannäköistä kaatumista.) Toki myös ne laseroinnit samaisiin jalkoihin olisi voinut jättää tekemättäkin, mutta ne saattaisin tehdä uudelleenkin.

Summa summarum, eläinlääkäri- ja lääkekuluista olisi ollut säästettävissä ehkä 400 - 500 euroa (ei tämän enempää, koska Albertin jalkavammakuluista maksoin vakuutuksen ansiosta itse vain 25 prosenttia). Kyllä sillä olisi jo lisäravinteet maksettu.

Harrastuksen suolaa maistelemassa. Kuva Leena Kahisaari.

Joku voisi sanoa, että myös näyttelyt ovat turhaa rahanmenoa. Minulle näyttelyt kuitenkin ovat harrastuksen suolaa, joten niistä en ajatellut säästää jatkossakaan, ellen ajaudu pahoihin maksuvaikeuksiin. Sitä paitsi viime vuonnahan pääsin näyttelyharrastuksessa lähes nollille, kun Ruusa sai kivasti mallituloja.

Yleisesti ottaen en ole mielestäni edes tuhlaillut yhtään. En esimerkiksi ole shoppaillut varusteita, joille ei olisi ollut välttämätöntä tarvetta. Lisärehut ja -ravinteetkin on tarkasti mietitty ponien tarpeiden mukaisiksi ja  kehonhuolto teetetty vain hyvästä syystä. 

Sen verran tosin törsäsin tänä vuonna, että vaihdoin edullisen ulkomaisen soijan sairaan kalliiseen kotimaiseen hamppuun. Tämä loppuvuodesta tapahtunut vaihdos tulevaisuudessa noin nelinkertaistaa proteiinirehukustannukset. Tämäkään ei ollut minusta silti turhaa tuhlunkia, vaan vastuullisuutta. Vaihdoin rehua nimittäin puhtaasti ympäristösyistä.

Valitettavasti ei ole odotettavissa, että nyt alkanut vuosi tulisi halvemmaksi. Toimikoon tämä laskelma rokotuksena omahevoskuumeeseen niille, jotka ovat tältä hulluudelta tähän asti välttyneet.