Kuka vei ponivarsani ja toi tilalle hevosen? Sekä katsaus ponikaksikon suu- ym. terveyteen

Mitä ihmettä! Tämä oli reaktioni tuossa taannoin, kun otin taas Albertin käytävälle hoidettavaksi. Sen jälkeen tuli mieleen otsikon aloituslause.

Varsa on taas yhtäkkiä venynyt joka suuntaan, erityisesti vertikaalisella akselilla - tai siltä se ainakin tuntuu. Kun jalkojemme alla ei ollut epätasaista maata hämmentämässä havaintoja, tajusin Albertin takapuolen keikkuvan jo suunnilleen silmieni korkeudella. 

Mittanauhaa ei tietenkään sattunut olemaan. Myöhemmin kuitenkin mittasin varsan varsin tieteellisellä tarkkuudella eli seisomalla sen vieressä tarhaolosuhteissa, katsomalla, mihin kohtaan pärstäkerrointa säkä yltää (noin sieraimiini) ja mittaamalla kotona etäisyyden maan pinnasta mainittuun kasvonosaan. Tokkopa tässä mittaustuloksessa kovin suurta epätarkkuutta on, joten Albertin tämänhetkiseksi säkäkorkeudeksi voitaneen julistaa sellaiset 145 cm. Lautaskorkeutta en tällä laserintarkalla mittaustekniikalla tarkastellut, mutta mutulla sanoisin, että se on enemmän.

Taitaa olla aika haudata viimeisetkin haaveet siitä, että käsissäni on iso poni. Ryhdynkin seuraavaksi panemaan toiveeni siihen, että omistan tulevan pienen hevosen. No, ainakin toimitus noudatti pääpiirteittään tilausta, sillä minähän toivoin selvästi emäänsä isommaksi kasvavaa varsaa. Vai mitä olette mieltä:

Äiti ja poika 12.3.Ruusa on virallisen mittauksen mukaan 135 cm.

Kunhan keli vähän paranisi, pieni hevonen voisi taas käydä leikkitreffeillä naapuritarhassa. Viikko sitten keskiviikkona paikalla käynyt eläinlääkäri nimittäin totesi, että jalka on onnistuneesti parannettu. Jei! 

Samaa mieltä oli jo edellisellä viikolla laserhoitajamme. On aina mukavaa, kun palveluntarjoaja sanoo, ettei poni tarvitse enempää hoitoa, vaikka omistaja olisi ollut ihan valmis maksamaan vielä kolmannenkin kerran. Arvostan.

No, takaisin eläinlääkäriin. Jalan tutkimusten vuoksi en ollut huumannut Albertia esilääkityksellä kuten aikaisemmin, joten rauhoite piti pistää täysin toimintakykyiseen varsaan. Tämähän ei ole yleensä ollut kovinkaan yksinkertaista.

Eläinlääkäri jopa muisti Albertin piikkireaktiot, mikä kuulemma tarkoittaa sitä, että se on oikeasti aika hankala. Sotasuunnitelmaksi muodostui, että rauhoitetta ei yritettäisikään saada Albertiin suonensisäisesti. Eläinlääkäri siis ihan vain viattomasti aloitti rapsuttelemalla Albertia kaulasta - eikä varsa äkännyt juontamme ennen kuin aine oli jo sen lihaksessa. Reaktio jäi pään heilautukseen. Näin se homma etenee!

Mutta on se ainakin nätti, totesi eläinlääkäri. Totesi sitten vain, että sitä ei aina tulla ajatelleeksi, että kauneuden ja lennokkaiden liikkeiden kanssa samassa paketissa ei useinkaan tule leppoisaa luonnetta. 

Albert nakattiin koppiin huumaantumaan ja otettiin sillä välin mammaponi käsittelyyn. Siinä, missä Albert on eläinlääkärille aidosti aika hankala potilas, Ruusa on skaalan vastakkaisesta päästä. Sille saa tehdä käytännössä mitä vain ja rauhoitteeksi riittäisi todennäköisesti pelkkä placebo. Niin voivat olla erilaisia näinkin läheiset sukulaiset!

Pelkäsin vähän, mitä Ruusan suusta löytyisi, kun edellisestä raspauksesta oli noin 10 kuukautta ja yleensä tamma on tarvinnut hoitaa vähän tiheämmin. "On se ainakin syödäkseen saanut", eläinlääkäri totesi ennen suun avaamista. Kieltämättä elintaso on tämän talven aikana alkanut turhan selkeästi näkyä ponin keskivartalossa. 

Eläinlääkärin ensiarvio piti kutinsa: purukalusto ei kaivannut kuin pientä hiontaa ja sitten ei muuta kuin tervetuloa uudelleen vuoden päästä. 

Suu jatkaa siis oloaan aika lailla ainoana osa Ruusaa, jossa ei ole ollut mitään ongelmaa. Ei kariesta, ei diasteemoja, ei purentaongelmia. Etuhampaatkin kuulemma ovat kuin varsalla (oletin että tämä oli myönteinen kommentti). Ruusa sai vielä rokotuksen ja homma oli sillä selvä.

Vielä toinen tällainen kuva, tästä ehkä näkee kokoeron vielä selkeämmin kuin ensimmäisestä. Toki Ruusa saattaa olla hiukan alempana mäessä, mutta kyllä nämä kuvassa näkyvät mittasuhteet aika hyvin kutinsa pitävät.

Emäponin ennätysnopean hammashuollon aikana varsa oli ehtinyt saada päälle sen verran hyvät kännit, että kaatumisriskin minimoimiseksi eläinlääkäri katsoi paremmaksi hoitaa sen karsinassa. Joskus Albert on vahvasti huumattunakin vielä taistellut hoitotoimenpiteitä vastaan, mutta nyt mitään vastustelua ei havaittu. 

Auts ja ai kamala, siinä eläinlääkärin ensimmäiset reaktiot Albertin purukaluston tunnustelusta. Pani vielä omistajankin työntämään kätensä varsapolon suuhun. Poskihampaat olivat etenkin ulkoreunalta kuin veitsenterät. Ja minä kun luulin, että Ruusan suu olisi se kiireellisempi tapaus! Albertin hampaathan raspattiin viimeksi lokakuussa klinikalla.

Hyvä uutinen oli kuitenkin se, että Viikissä havaittu perifeerinen karies oli nyt parantumaan päin. Varsinaista vertailuahan ei pystytty tekemään, koska eläinlääkäri oli eri kuin viimeksi. Mutta hän ei ollut karieksesta kovin huolissaan. Peukut pystyyn, että voimme pian huokaista helpotuksesta sen suhteen.

Albertkin sai vielä rokotuksen, eikä tokkuraltaan edes huomannut koko pistosta. 

Harvinaisen mukava eläinlääkärin visiitti siis! Toki molemmat ponini kuitenkin saivat rokotuskuumeen, Ruusalla oli rokotuspäivän illalla lämpö 39,5 ja Albertilla 39,7. Ruusa oli nuupahtanut, Albert normaali.  Oikeastaan osasin odottaakin, että kuumetta tulee, koska tämä ei ole mitenkään ainutkertainen rokotusreaktio Ruusa-ponille. Kuume noudatti totuttua kaavaa siinäkin, että torstaiaamuna siitä oli jäljellä enää haalea muisto ja lämmöt ovat pysyneet kohtuudessa sen jälkeenkin.

Ponit kuitenkin viettivät sellaisen viikon verran rokotuslomaa. Eilen sitten kävin Ruusan kanssa "kävelyllä" narussa taluttaen. No, kyllä siinä noin puolet lenkistä taisi tulla kävelyä, toinen puoli sitten ihan jotain muita koreografioita. Mutta ymmärtäähän sen, että viikon tarhalevon jälkeen vähän pirskahtelee.

Miksi satulaan ei pidä nousta jalustimesta, miten ehkäistä hammasongelmia ja muuta Horse Fairin antia

Liput tapahtumaan saatu blogin kautta Horse Fairilta / Messukeskukselta

Zippe-knabstrup ja Tarja Ikävalko esiintyivät messuilla paljon.

Viime vuonna minulle jäi Horse Fairista vähän sellainen olo, että se ei oikein tiennyt, onko tarkoitettu hevosummikoille vai hevosharrastajille. En silloin löytänyt ohjelmasta paljonkaan syväharrastajaa kiinnostavaa aineistoa. 

Ilokseni tilanne oli tänä vuonna parantunut! Ohjelma oli täynnä kiinnostavia luentoja ja ohjelmanumeroita. Se kyllä harmitti, että minua kaikkein eniten kiinnostava ohjelma (erityisesti Jaakko Granströmin luento kengityksen merkityksestä hevosen terveydelle, myös olisi kiinnostanut mm. heinäanalyysiluento ja valjakkoajon open clinic) oli pukattu perjantaille. Silloin en päässyt paikalle, koska ponien elättämiseksi on pakko olla kokopäivätyössä.

Parannusehdotus ensi vuodelle: ei ainutkertaista ohjelmaa arkipäiville, jotta työssäkäyvälläkin olisi mahdollisuus ne kokea.

Loppujen lopuksi missasin myös suurimman osan muiden päivien ohjelmasta, koska en lauantaina jaksanut lähteä paikalle ja sunnuntainakin päädyin paikalle vasta kello 13.30. Mutta onneksi menin, koska hyödyllisiä opinmurusia sain lyhyelläkin vierailulla. Päivän teemoiksi muodostuivat satulat ja hampaat, ja kirjoitan molemmista oman väliotsikkonsa alle.

Vielä toinen Zippe.

Älä nouse satulaan jalustimesta, perustelut tässä

Koko messujen ajan satulaseppien osastolla oli satuloiden kauhugalleria. Eli esillä oli kaikenlaisia ongelmia, joita satuloiden sisältä oli avauksessa paljastunut. Kuten moni tietää, satulan rikkinäisyyden toteaminen voi olla mahdotonta ilman avausta, mutta joitakin vinkkejä tuli kuitenkin. Listaan ne tämän osion lopussa.

Siellä oli myös pari satulaa, jotkä nähtyään toivottavasti kukaan ei enää nouse satulaan jalustimen varassa vaan käyttää jatkossa koroketta!

Satulan vinous näkyy tässä kuvassa siitä, miten paneelit kaartuvat. Kyse ei kuitenkaan ole pelkistä paneeleista, vaan koko runko on vääntynyt.

Esimerkiksi yllä olevassa kuvassa näkyvä satula oli aivan silmiinpistävän vino koko rungostaan. Se oli ollut ratsastuskouluhevosella, joten jalustimesta on roikuttu jokusen kerran ja melko vaihtelevilla painoilla sekä tyyleillä. Yhtä kaikki siinä on muuten hyvä satula mennyt vaihtoon, koska tällaista ei enää pysty korjaamaan. Eikä vinolla satulalla tietysti sovi myöskään enää ratsastaa.

Toisessa satulassa, josta en nyt ottanut kuvaa, olivat paneelit jalustimesta roikkumisen seurauksena siirtyneet niin, että selkärangantila oli kaventunut pariin senttiin. Sekin penkki oli todettu korjauskelvottomaksi.

Aika monessa satulassa ongelmana oli halkeama rungossa ja/tai erinäisten ruuvien puuttuminen. Kuulemma on tyypillistä, että ensimmäisenä katkeaa etukaari. Sen jälkeen satula alkaakin painaa hevosta.

Tässä vielä satulasepiltä saamani vinkit käytetyn satulan ostoon:

• Huomattavan halvalla kaupiteltava satula kannattaa unohtaa. Laadukkaita ja hyväkuntoisia satuloita harvemmin myydään pilkkahintaan. Runkovikaista satulaa ei kannata ostaa edes satasella, koska siitä tulee korjatessa äkkiä erittäin kallis satula. Rungon vaihtamisessa pelkkä satulasepän työ maksaa useita satasia, siihen sitten vielä päälle itse rungon hinta. Harvemmin kannattaa.
• Ainoa natina, josta ei tarvitse olla huolissaan, on ratsastussaappaiden ääni satulaa vasten. Jos satula pitää ääntä, siinä on todennäköisesti jotain vikana. Ei aina, mutta riittävän usein kuitenkin. Yksi satulasepistä kertoi hänelle tulleen kerran kallis satula, joka kilisi. Seppä avasi satulan ja kiristi ruuveja. Kun tämä oli tehty, alkoi kuulua toinen ääni. Satula lähetettiin valmistajalle, joka vaihtoi rungon.
• Se, että satulan runko joustaa, ei tarkoita automaattisesti rikkinäisyyttä. Mutta jos satula joustaa eri tavalla eri puolilta taivuttaessa, hälytyskellojen pitäisi kilkattaa. Rungon joustoahan voi testata niin, että laittaa etukaaren omaa vatsaa vasten ja vetää sitä takakaaresta kohti etukaarta. Eri puolten erot saa selville, kun vetää takakaaresta vuorotellen vasemman ja oikean paneelin kohdalta. (Nyt ymmärrän, että olisi pitänyt ottaa kuva tai video.)
• Jos satulalla päätyy ratsastamaan, kannattaa kuunnella hevosen fiiliksiä. Jos vikaa on, hevonen kyllä kertoo. Yhden kauhugalleriassa olevan satulan hevoskäyttäjä kuulemma oli reagoinut satulaan kieltäytymällä espanjalaisesta käynnistä. Satulassa oli runko poikki. Kannattaa siis kuunnella pienintäkin merkkiä epämukavuudesta!   

Kuva ei tietääkseni liity satulaongelmiin, vaan on tapahtumassa nähdystä esteluokasta. Kiinnitin kuitenkin huomiota siihen, että hevoselle on löytynyt satula, mikä on enemmän kuin voin sanoa omasta ponistani.

Kauhugalleriasta jatkoin vielä satula-asioita Satula.comin pisteellä, jolla haastoin satulansovittajat keksimään sekä minulle että Ruusalle sopivan penkin. Kaksi ensimmäistä henkilöä pyörittelivät vain päätään, mutta kolmas pyysi nähdä valokuvan ja sanoi, että ehkä Amerigolla saattaisi olla sopiva.

Toisin sanoen jos haluan satulan, pitää kaivaa kuvetta ihan urakalla. En ole varma, olenko valmis ostamaan kevyen käytön ponille monen tonnin satulaa, etenkin kun tällä hetkellä en pysty itse istumaan satulassa. Joka tapauksessa satulansovittaja oli sitä mieltä, että on parempi löytää vaikka vähän pitkä satula sellaisella istuimella, jossa ratsastajan painopiste tulee oikeaan paikkaan, kuin yrittää ahtaa hujoppia liian pieneen penkkiin, joka työntää painopisteen takakaarelle.

Hän lupasi pohtia Ruusaa ja ottaa yhteyttä, jos keksii jotain. Miten tuntuu, että sitä odotellessa ei kannata välttämättä pidätellä hengitystä?

Tälläkin on satula.

Hampaaton Paavo ja kuinka ehkäistä hammasongelmia

Hammasongelmat, nuo nykyajan vitsaus! Ei vaan, oikeasti hammasongelmien lisääntymisessä taitaa olla kyse samasta kuin siitä, että ennen tähystyslaitteiden yleistymistä harvalla hevosella oli mahahaavadiagnoosi.

Koska Albertilla todettiin syksyllä kariesta, hammasluento kiinnosti. Sen piti eläinlääkäri Elina Koskenranta Hyvinkään hevosklinikalta.  

Kuvan hevonen ei tietääkseni liity hammasongelmiin, vaan tinkereiden esitykseen. 

Luennolla kuulin ehkä ensimmäistä kertaa vakavasta hammassairaudesta nimeltä Equine Odontoclastic Tooth Resorption and Hypercementosis, tuttavallisemmin EORTH (kuvia löytyy esimerkiksi tästä linkistä). Se on vanhojen hevosten sairaus, jossa ikenet vetäytyvät, niihin tulee kipeitä haavaumia, juuret saattavat murtua jne. Sanomattakin lienee selvää, että sairaus on erittäin kivulias. Hoitovaihtoehdot ovat sairastuneiden hampaiden poisto tai eutanasia. 

Elina Koskenrannalla sattui olemaan esimerkkipotilas, 21-vuotias Paavo-poni (meniköhän nimi oikein?). Paavolta oli todellakin poistettu kaikki etuhampaat niin ylhäältä kuin alhaaltakin. Kuulostaa erittäin rajulta, mutta kuulemma Paavo pärjäilee etuhampaattomana aivan mainiosti. Heti operaatiosta herättyään se oli ryhtynyt syömään heinää. Ainoa haitta on kuulemma ollut esteettinen: kun etuhampaat eivät ole seinänä, Paavon kieli tunkee huulten välistä esiin. 

Koskenrannan kollegoilleen tekemän soittokierroksen mukaan Suomessa alkaa olla paavoja jo kymmeniä. 

Tämäkin on tupsujalkojen esityksestä.

Paavon oireet olivat olleet selkeät, päähän ei olisi oikein saanut koskea. Koskenrannan mukaan kannattaa olettaa, että muutkin hammasongelmat ovat kivuliaita. Tämän voi päätellä niin niistä kärsivien hevosten käytöksestä kuin siitä, millaista kipua vastaavista ongelmista kärsivät ihmiset raportoivat.

Mutta mitä voin omistajana tehdä? Tässäpä lista. 

• Säännölliset tarkastukset asiansa osaavalla eläinlääkärillä, tavallisesti 6 kk - 12 kk välein - sopiva väli löytyy vain kokeilemalla. Tarkastus-sana on kursivoitu, koska joka kerralla ei välttämättä raspata. 
• Suun huuhtelu päivittäin tai ainakin tiheästi. Tätä harjoittelemme parhaillaan Albertin kanssa. 
• Ruokavalio ja ruokailutavat kuntoon! 
  Namipaloista pitäisi välttää kuivaa leipää ja teollisia heppanameja, jotka liimautuvat hampaan pintaan kuin liisteri. Hammasystävällisin nami on porkkana, joka lähtee hampaista ensimmäisellä juomakerralla. 
  Heinää kannattaisi antaa aina väkirehujen syöttämisen kanssa yhtä aikaa. Kuten hyvin tiedämme, pureskellessaan hevonen erittää sylkeä. Sylki suojaa hampaita happohyökkäykseltä, jonka niiden kanssa kosketuksiin päätyvä rehu väistämättä aiheuttaa. Sylkeä erittyy parhaiten, kun hevonen syö karkearehua. Sen sijaan sitä erittyy heikommin, jos hevonen syö pellettimuotoista rehua, ja jos hevonen syö puuroa, sylkeä ei erity lainkaan. Koska omat ponini syövät väkirehunsa puuro-/keittomuodossa, ilahduin, ettei Koskenranta kieltänyt antamasta sellaista. Sen sijaan hän kehotti tosiaan antamaan puuron heinän ohella. Itsehän olen mahaterveyden edistämiseksi jo tähänkin asti yleensä antanut ensin heinää ja sitten vasta puurot, ja nyt aion tehdä niin sata prosenttia ruokintakerroista.
  Vähäsokeriset rehut. (Tämä kohta jäi alun perin laittamatta, mutta lisään sen näin jälkikäteen.) Sokeri syö hampaita, joten rehujen (myös sen heinän) pitäisi olla mahdollisimman vähäsokerisia. 

Hirveän monesta esityksestä ei tullut kuvia, koska missasin suurimman osan. Mutta tinkerit olivat taas saaneet kokoon ihan oikean esityksen!

Tämmöistä jäi messuilta mieleen. Seurasin hieman myös estehyppelöitä ja vielä viimeisenä olleen tinkereiden näytöksen. Valjakkoajo jäi harmikseni tänä vuonna näkemättä, koska tarvitsin pitkät yöuneni.

Olin aika ylpeä itsestäni, että en ostanut yhtään mitään muuta kuin kaksi metrilakua. Kun on omistanut poneja melkein vuosikymmenen, varusteita alkaa oikeasti olla jo enemmän kuin tarpeeksi. 

Oikeastaan on siunaus, että en omista tällä hetkellä satulaa. Shoppailusta pidättäytyminen on nimittäin minulle muuten helppoa, mutta tälläkin supervoimalla on oma kryptoniitti. Ja sitä ovat satulahuovat. Ties kuinka paljon olisin nytkin köyhtynyt, jos omistaisin satulan, johon niitä ostaa.

Tänä vuonna tosiaan jäi välistä Blogiexpon palkintojenjako! Oli kuitenkin hieno jälkikäteen havaita, että sijoitukseni ei ollut viimeinen. 

Pinnalla-kategoriassa oli kaksi niin tasavahvaa kärkiehdokasta, että niillä oli aika tukeva kaula meihin kahteen muuhun. Voittaja, Kootussa ravissa, keräsi 941 ääntä, kakkoseksi tullut Playsson.net 807. Takaisin lähtöruutuun -nimisen blogin äänimäärä oli 268. Aika hienosti sekin, lämmin kiitos kaikille äänestäjille! Koko tulokset täällä.

Lisää kryptoniittia.

P.S. Koska aina voi vielä parantaa, lopuksi vielä kehitysehdotuksia messuille: valaistus ja taustat. Ne ovat toivottoman ankeat! Kelmeän kellertävän valon värjäämää valkoista seinää vasten joutuu yleisö esityksiä ihailemaan. Taustalla on myös sähkökaappia, kaapeleita, mainoksia, avointa ovea, traileria, traktoria ynnä muuta. Esimerkiksi Tampereen hevosmessuilla suuren tapahtuman tunnelmaa luo se, että katsomo on areenan molemmin puolin. En tiedä, onko tällainen mitenkään Messukeskuksessa mahdollista, mutta olisikohan jotain mahdollista tehdä?

Tässä vielä havainnollistava esimerkki siitä, miten tausta vaikuttaa tunnelmaan (enkä nyt tarkoita pelkästään valokuvausta, vaan myös yleistä messutunnelmaa):

Kuva Tampereen hevosmessujen vastaavasta estehyppelöstä kuin ylempänä oleva HHF-kuva. Onko vähän eri fiilis?

Arvonta suoritettu!

Ehdin suorittaa HHF-lippujen arvonnan ennen töiden alkua, mutta en ehtinyt tehdä asialle heti mitään.

Osallistuja tuli näinkin lyhyessä ajassa mukavat yhdeksän, joista noin puolet sähköpostitse ja puolet blogikommentteina. Kiitos kaikille osallistujille, kiva kun olitte mukana! Ja kiitos kivoista kommenteista edelliseen tekstiin. 

Kuvamuisto viime vuoden messuilta

Arvonnan suoritin perinteisesti kirjoittamalla nimet paperille, sekoittamalla ne kulhossa ja poimimalla sokkona yhden. Poimimassani lipussa luki Riikka. Onnea voittajalle! Koska Riikka oli lähestynyt sähköpostitse, sainkin jo lähetettyä liput hänelle. 

Eli Riikka, tsekkaahan sähköpostisi ja hauskoja messuja!

Haluatko Horse Fairiin? Voita liput viime hetken arvonnassa

Liput messuille on saatu bloggaaja-akkreditoitumisen kautta Helsinki Horse Fairilta.

Seuraa historiallinen hetki tässä blogissa: ensimmäinen arvonta. Tyyliini sopivasti arvonta tapahtuu viime tingassa, mutta kyllähän vanha sanontakin tietää, että parempi myöhään jne.

Viime vuoden messutunnelmia.

Jaossa on siis kaksi lippua Helsinki Horse Fairiin nyt tulevana viikonloppuna. Niillä pääsee toki myös muihin Go Expon osasiin. 

Lähetän liput pakettina eli vain yksi voi voittaa. Sisään pääsee siis kerran per lippu eli mahdollisuus on joko ottaa mukaan yksi kappale kamuja tai käydä itse kahdesti. Liput ovat sähköpostin liitteenä kulkevassa muodossa, joten niiden toimittaminen tällä aikataululla ei ole ongelma. 

Jos siis koet tarvetta päästä messutunnelmiin Helsingissä, laita nimesi tai nimimerkkisi joko kommenttikenttään tai lähetä sähköpostilla osoitteeseen lahtoruutuun@gmail.com perjantaihin kello 12 mennessä, niin olet mukana!  Yritän arpoa liput ennen kuin työvuoroni alkaa kello 13.30.

Kokemusasiantuntijan näkemys: turpaterapia toimii

Turpaterapialla, joka tässä on ymmärrettävä aika kirjaimellisesti, on ihmeellinen vaikutus ihmiseen. Tämä tuli todettua eilen. 

Ponit ovat hyviä aistimaan ihmisen tunnetiloja, joten Ruusalle ei varmaan ole ollut epäselvää, että olen ollut viime aikoina varsin stressaantunut. En edes tiedä, miksi, mutta vallitseva tunnetila on ollut kireys. Aika kireää oli myös edellisen ohjasajolenkin aikana pääosin ollut, vaikka loppu kyllä herätti toiveita paremmasta tulevaisuudesta.

Eilen kaikki muut ohjasajovarusteet oli jo puettu, suitset vain piti vielä saada päähän. Ennen kuin ehdin asettaa suitset ponin ulottuville, se painoi turpansa pehmeästi kasvojani vasten, oli vain ja hengitteli. Minä silittelin Ruusan turpaa hetken aikaa ja eleestä hieman liikuttuneena kerroin sille, kuinka hyvä poni se on.

Arkistokuvaa toissatalvelta, jolloin Ruusa sai vielä nauttia ainoan ponin asemasta. Tällaistakin turpaterapiaa on usein tarjolla.

Turpaterapiahetken jälkeen Ruusa otti kuolaimet suuhunsa tavallista innokkaammin ja kun pääsimme ohjastuntumaan asti, tunne oli huomattavan pehmeä verrattuna edellisiin yrityksiin. Eikä keveys tullut ainakaan pelkästään ponin päästä, vaan ennen kaikkea minun käteni oli pehmeämpi. Muutama siirtymä jopa onnistui pelkällä hengityksellä. 

Toki siinä maastolenkillä takaisin päin kääntyessä tuli sellainen normaali kina siitä, voiko poni vyöryä eteenpäin ohjasta tukea ottaen. Mutta kun kinasta päästiin yli, meno alkoi jo muistuttaa ihan tekemistä. Pääsimme etenemään ravissakin aiempaa pitempiä pätkiä niin, että ei itse tarvinnut tapailla juoksuaskelia ja ponin paketti pysyi kasassa. 

Kun lopuksi annoin pitkät ohjat, tajusin, että oloni oli kevyt, mieli tyyni. Ihmeellinen voi olla turpaterapian vaikutus.

Vielä vanhempi kuva edelliseltä kotitallilta

Miltä curlyn karva tuntuu ja muita setähevosjuttuja

Aina, kun blogissa on näkynyt kuva setähevosen talvilookista, kommenttikenttään on ilmestynyt seuraavanlaisia tiedusteluja: Miltä curlyn karva tuntuu? Tuntuuko se lampaanvillalta? Miten kikkurakarvaa hoidetaan?

Selvästikin aihe ansaitsee aivan oman tekstinsä!

Kysymysten määrä ei ole ihme, saavathan sitä useimmat ihmiset harrastaa hevosia vuosikymmeniä pääsemättä kertaakaan kopeloimaan curlyn villaa. Minunkin ensimmäisiä kysymyksiäni setähevosen kotiuduttua oli "saanko koskea sen karvaa". Setähevonen ei pane tällaista lainkaan pahakseen, vaan kaikki rapsutukset ovat sen mielestä kotiinpäin. 

Curlyn turkki tosiaankin tuntuu aivan erilaiselta kuin tavallinen hevosen karva! Ja kyllä, sormituntuma muistuttaa aika läheisesti lampaan villaa. Karva on tiivis ja vähän karkea.

Curly koko komeudessaan. Kuvasta saattaa pystyä päättelemään, kuka on lauman nopein syöjä. Näyttääkö setähevonen lyhytselkäiseltä? Ei ihme, sillä curlyilla on KAKSI selkänikamaA vähemmän kuin muilla.

Kun aloin ratsastaa setähevosella, sain tutustua myös karvan käytännön ominaisuuksiin. Kiharoita on turha yrittää kesyttää tavallisilla hevosten harjoilla, käytännöllisempää on käyttää ihmisten hiusharjaa tai piikkisukaa.

Curlykarvan hyvä puoli on, että sen kasvettua täyteen mittaansa sääolot eivät pääse iholle asti. Antaa tuiskuttaa vaan, curly kyllä kestää! (Vaikkakaan ei nauti sateesta.) Mitä kylmempi, sitä parempi.

Kikkuroiden kääntöpuoli on sitten se, että se, mikä karvan sisään päätyy, muuten myös siellä pysyy. Yritäpä kaivella purun muruja kiharoiden uumenista, toivoton tehtävä on se! Puruset vain kimpoilevat kiehkuran kaaresta toiseen.

Toinen kääntöpuoli on se, että vaikka karva suojaa curlya tehokkaasti sääoloilta, se kestää huonosti hankausta. Satulavyö on vuorattava lampaankarvalla, riimut pidettävä liattomina. Jos satulaa käyttää joka päivä, karva alkaa senkin alta hankautua. Näin olen kuullut, en nähnyt, sillä omistaja suosii satulatonta menoa. Eikä hän käytä kyllä suitsiakaan vaan kiinnittää maastolenkin ohjaustehostimeksi köyden tavalliseen riimuun.

Kuva otettu ennen joulua, jolloin peltoratsastus ei vielä ollut hardcore-hankitreeniä eikä tädin häntäluu estänyt ratsastelua. 

Curlyn karva on Suomen talveen oikein oivallinen asuvalinta. Kesä onkin sitten toinen tarina. Kesällä curly on lähes kalju ja kärsii Suomen luonnosta. 

Itsehän luulin setähevosta ensin kesäihottumaiseksi suomenhevoseksi. (Enää en kyllä pidä sitä suokin oloisena.) Kesäihottumaiseksi epäilin paitsi vatsanseudun loivista laineista, myös siitä, että setähevosella ei tosicurlyn tapaan käytännössä ole jouhia.

Omistajaltaan opin juuri, että setähevosella on kaksi curly-geeniä, joista toinen aiheuttaa jouhettomuuden ja toinen karva voimakkaan kiharoitumisen. Jos curlylta puuttuu jompikumpi geeni, sen ilmiasu ei ole yhtä näyttävä kuin setähevosella.

Jouhettomuus ei hidasta menoa talvella, mutta kesällä töpöhännällä on paha pitää hyönteisiä loitolla. Omistajansa on joskus helpottanut curlyn ahdinkoa punomalla häntään narua, jolla polle voi yrittää osua vihulaisiin. Naamansa suojaksi setähevonen yleensä ottaa mielellään jonkinlaisen kärpässuojuksen. Toki myös usein riisuu sen omatoimisesti, tavallisesti jonnekin laidunruohon sekaan.

Kesällä curlyn hipiä on herkkä. Sitä on hyvä rasvailla ainakin hännäntyvestä, karva puhdistettava säännöllisesti pihkasta (jostain syystä juuri havupuut ovat itseraaputteluun parhaita). Syksyn koleuteen ja sateisiin curly vaatii loimituksen ennen kuin talviasu on valmis.

16-vuotiaanakin setähevonen on riittävän leikkisä 2-vuotiaan kaveriksi.

Luonne on ainakin tällä curlylla aika paimenkoiramainen.

Paimennustaipumus lienee yksi syistä siihen, että Ruusa ei voi sietää setähevosta. Kun Ruusalla oli mahahaava ja se tarhassa lääkeruiskun pelossa aina pakeni, setähevonen jopa kerran kävi hakemassa ponin minulle. Kätevää! (Ruusasta toki sietämätöntä.)

Setähevonen on pikkuisen liian leveä ratsu minulle, mutta olen selvinnyt.

Setähevonen nauttii kaikesta saamastaan huomiosta ja erityisen paljon sellaisesta huomiosta, johon sisältyy ruokatarjoilua.

Curly itse kokee hoippuvansa alituisesti nälkäkuoleman partaalla ja syö siksi ulottuvilleen tulevan rehun sellaisella vauhdilla, että olisi amerikkalaisten harrastamissa syöntikisoissa ihan kärkikahinoissa.

Setähevosen subjektiivinen kokemus ravitsemustilastaan ei välttämättä ole objektiivisesti katsottuna kovin perusteltu. Epäsuhta on luettavissa sen keskivartalosta.

S-mies selviäisi Suomen talvesta todennäköisesti syömällä havuja ja silloin tällöin jokusen heinänkorren. Käytännössä se kuitenkin nauttii useita kertoja päivässä laadukasta korsirehua kuten toverinsakin. Tarhakaveri ei elä minishettiksen/curlyn annoksilla, joten setähevonen on erinäisistä erityisjärjestelyistä huolimatta jonkin verran paremmalla ravinnolla kuin sen rehunkäyttökyvyllä olisi ihanteellista.

Semmoinen hevonen on tämä curly, noin arkipäivän tasolla. Varsin persoonallinen kaveri! Itsehän kuulun siihen ihmisryhmään, joka arvostaa persoonallisuutta hevosessa, muutenhan en omistaisi poneja.

Mahdollisia lisäkysymyksiä saa ilman muuta esittää. Ja moniin kysymyksiin löytyy vastaus myös curlyn omistajan blogista 500 kiloa lihaa. (Edit: ekaan kuvatekstiin oli tullut virhe: curlylla on peräti KAKSI selkänikamaa vähemmän kuin muilla - siksi setähevonen näyttää aina vähän paksulta, elleivät kylkiluut näy.)

Lopuksi vielä curlyn rapsutusvideo, jonka sain sen omistajalta, jonka kaveri oli sen kuvannut.


Linkki videoon


P.S. Vielä ehtii äänestää blogiäänestyksessä, jossa tämä blogi on ehdokkaana Pinnalla-kategoriassa!