Hevosmaista joululahja-askartelua eli heinäloota nro 2

Lauantaipäivä hurahti vikkelästi pienen askartelupuhteen parissa. Mikäpä olisikaan parempaa jouluaskartelua kuin nikkarointi oman pikku kullannupun hyvinvoinnin eteen. Ruusa sai joululahjansa tänä vuonna jo etukäteen.

Toisin sanoen askartelimme Ruusan aitaukseen toisen heinälaatikon. Ensimmäiselle, jämälaudasta luodulle, ylikasvaneet majavamme ovatkin jo löytäneet vähän ei-toivotumpaa virkistyskäyttöä.

Koska käytössä nyt ei ollut ilmaista rakennusmateriaalia, materiaaliksi valittiin vesivaneri. Toiveissa on, että sillä olisi hiukan pidempi käyttöikä kuin raakalaudalla.

Malli on tuttu ja hyväksi havaittu eli suorakulmion muotoinen perusloota, jonka pohjaan laitettiin renkaat heinäverkkojen kiinnitystä varten.

Pääsyy tämän designin valintaan on, että korottamattoman laatikon pohjalta syödessä ruokailuasento pysyy luonnollisena. Tämähän on tärkeää kaikille hevosille, mutta keuhkovammaiselle aivan ehdotonta. Pää alhaalla syödessä köhnät valuvat rööreistä ulos ja pois. Toisekseen heinä on laatikon sisällä melko tehokkaasti poissa kurasta.

Jotta tiivis laatikko ei näillä säillä muuttuisi heinien uima-altaaksi, pohjaan porattiin lopuksi muutama reikä.

Tähän hevosmaiseen joululahja-askarteluun tarvitset seuraavat tarvikkeet:

• Vesivaneria (kannattaa hankkia valmiiksi leikattuna) ponikokoiseen laatikkoon 1 kpl 80 x 60 cm, 2 kpl 80 x 50 cm, 2 kpl 60 x 50 cm
• Paljon kaikenlaisia ruuveja.
• Kulmarautoja ehkä 4 kpl.
• Sellainen rengassysteemi, jonka saa kiinni pohjaan, siihen voi kivasti laittaa heinäverkon kiinni sitten.
• Pora ja ruuvinväännin.
• Hifistelijöille kalkkinarua, mittanauha  ja lyijykynä rakennusmerkintöjä varten.

Vanerin hankin K-Raudasta valmiiksi leikattuna. Laatikkotarpeet löytyivät mainitun liikkeen jämäpaloista. Vanerin noin 46 euron hinnasta melkeinpä puolet meni leikkauspalveluun. 

Loppukäyttäjät asemissa.
Pahoittelut puhelinlaadusta. Unohdin järkkärin kotiin. Oli myös jo hämärää, koska sellaista se on tähän aikaan vuodesta. 

Kuvittelin, että koska levyt oli valmiiksi pätkitty, laatikko olisi yksinkertainen ja nopea panna kokoon. Vähänpä tiesin. Jos minä olisin ollut yksin asialla, olisin todennäköisesti vain suorilta päräyttänyt ruuvit paikoilleen.

Mutta koska vastuullinen pääurakoitsija on joskus käynyt puuseppäkursseja, levyihin ensin kalkittiin suorat viivat, joihin sitten merkittiin reikien paikat, sitten porattiin ne reiät, sitten porattiin vähän lisää ja lopulta laitettiin ruuveja porattuihin reikiin. Yksinkertaiseen kasaamiseen meni näin rattoisasti kuusi tuntia.

Vaan eipä löydy hyppiviä ruuvirivejä tai muuta amatöörihommaa. Toivomme, että myös loppukäyttäjät ymmärtävät arvostaa tätä käsityön helmeä.

Oman osuuteni laatikon rakentamisesta olisi toki voinut korvata myös puristimilla, lukuun ottamatta erinomaista seuraani. Ja kyllä minä jokusen ruuvinkin väänsin.

Hevoiset tykästyivät uuteen laatikkoonsa ikihyviksi. Rupesivat heti molemmat syömään siitä. Rimpulalle tämä laatikko on huomattavasti paremman kokoinen kuin edellinen.

Tänään bongasin vesivanerista ensimmäiset hampaanjäljet.

Puolen metrin korkuisen laatikon reuna on ponieläimelle (vas.) sopivalla korkeudella.