Nyt äkkiä äänestämään! Takaisin lähtöruutuun on taas Somegaala-meiningeissä mukana

Semmoista kävi kuulkaas tässä hetki sitten, että Instagramissa kilahti viesti. Siellä oli iloinen yllätys: tämä blogi on ehdokkaana Vuoden hevosblogiksi Playssonin Somegaalassa. 

Tai tarkemmin ottaen viestissä kyllä kysyttiin mitä kohteliaimmin, otanko ehdokkuuden vastaan. Vähän mietin kyllä, että kehtaako, kun ei noita päivityksiä nyt ihan joka viikollekaan ole osunut. Koska periaatteeni kuitenkin on, että kaikki hyvä tänne mitä irti lähtee, tokihan vastasin myöntävästi. Hienoahan se on, että joku muistaa olemassaolomme!

Blogi on ollut ehdokaslistoilla parina aiempanakin vuonna, mutta pariin viime vuoteen ei ole tullut ehdokkuttakaan. Niin että nyt ollaan ikään kuin back in business.

Ehdokkaitahan tässä Vuoden hevosblogi -sarjassa riittää, samoin kuin muissakin kategorioissa. Niin että ei pitäisi jäädä ainakaan siitä kiinni, ettei löydy sopivaa äänestettävää! Äänestykseen pääset tästä.

Kuvituksena "hymyilevät" ponit syksyltä.

Pari päivää sitten kävin jopa ht.netissä huvikseni katsomassa, miten kekseliäästi siellä ehdokkaita nälvitään. 

Ihmetykseni oli suuri, kun kohtasin pelkkää kehua ehdokkaista. Mitä oikein on tapahtunut, ovatko kyseisen palstan yrmyt kyynikot talviunilla vai näenkö itse unta vain? En ole uskaltanut sen jälkeen mennä katsomaan, onko tilanne ns. korjaantunut, joten elän siinä uskossa että pelkkää hattaraa on jopa ht-netissä.

Liekö Somegaalan kiusaamisen vastainen teema tehnyt tehtävänsä?  

Kiusaamisen vastainen teema sopii minulle paremmin kuin hyvin. Minulle talli oli teini-iässä pakopaikka koulusta, jonka sosiaalisissa ympyröissä sitten menikin koko yläaste astetta ikävämmin. Nykylapsiin verrattuna pääsin helpolla, koskapa somea ei ollut vielä keksitty. Kännykätkin vasta tekivät tuloaan tavallisen kansan taskuihin. En tiedä, miten someajan koulukiusatut selviytyvät, kun kiusaajia ei pääse pakoon vapaa-ajallakaan. 

Koulukiusaamisesta suivaantuneena toleranssini epäasialliselle kohtelulle on hyvin pieni, kohdistui se itseeni tai muihin. 

Usein kuulee kiusaajien sanovan, että jos laittaa vaikka ratsastusvideon verkkoon, pitää kestää kaikki mahdollinen, mitä ilkeimmät ihmiset suinkin keksivät videosta sanoa. Se on vähän sama kuin sylkisi kanssaihmistä kasvoihin kadulla ja sanoisi, että mitäs läksit kadulle. Olisit pysynyt kotona. 

On tärkeää muistaa, että kiusaamisen syy ei ole kiusatussa, vaan kiusaajassa. Jokaisella on oikeus olla oma itsensä niin verkossa kuin muuallakin ilman, että pitää pelätä joutuvansa toisten henkiseksi nyrkkeilysäkiksi. 

Vuosi 2021 ei ole ponien vaivaistalossa sen parempi kuin muutkaan

Uusi vuosi, uudet kujeet, sanotaan. 

Valitettavasti vuosi 2021 ei näytä tässä ponitaloudessa olevan edeltäjiään ainakaan menestyksekkäämpi, sikäli kuin vuotta voi tuomita ensimmäisen runsaan kahdestoistaosan perusteella. Fiksumpi voisi varmaan vetää johtopäätöksen, että niin kauan kuin ponikalusto pysyy nykyisellään, kovin uudet tuulet eivät taloutta tai huolimittaria raikasta.

Sikäli tämä vuosi kyllä on poikennut kahdesta edellisestä kirjanpitovuodesta, että tammi- ja helmikuu eivät ole keskimääräistä halvempia. Helmikuu on tuskin korkattu, kun ponimenoexcelissäni on kertynyt eläinlääkärikulujen kohdalle jo likemmälti tuhat euroa.

Vaikka potentiaalia eläinlääkärikulujen paisutteluun olisi myös mammaponissa, tämän vuoden kulupuolta on kuitenkin dominoinut junnuosasto. 

Ensin kulutettiin noin 350 euroa takakavioiden röntgensäteilytykseen kotioloissa, sitten matkattiin klinikalle jatkotoimiin ja tultiin takaisin rapiat 600 euroa köyhempinä. Tietääpähän, miksi pitää töissä käydä, vaikka yhden piti-olla-työpäivän kyseiseen klinikkareissuun kulutinkin.

On se ainakin kuvauksellinen, jos ei muuta.

Kaikesta tästä on seurannut se, että äkisti minulla onkin kaksi kengällistä ponia.

Kerron, kuinka näin pääsi käymään. No, eräänä päivänä Albertin ja bestiksensä toisen -bertin kirmaillessa kentällä valtoimenaan havaitsin oman -berttini klenkkaavan vasenta takajalkaansa. Kyseisessä takasessahan todettiin marraskuun lopussa kavioluussa "linja" eli mahdollinen hiusmurtuma. Tätä tietoa vastaan ontuma aiheutti pienen huolen kasvamista sen verran isoksi, että ilmoitin Albertin joukon jatkoksi, kun eläinlääkäri oli jo tulossa tallillemme kaikkien laitteiden kera ihan lähipäivinä. 

Myös eläinlääkäri näki Albertin ontuvan vasenta takajalkaa. Yllätyksemme olikin jonkinmoinen, kun röntgensäteet paljastivat murtuman oikean takakavion kavioluussa. Vasemmassa oli edelleen se linja, mutta toisista kuvakulmista tarkasteltuna ei paljastunut murtumaa vaan ruhje. Jännää on elämä näiden kanssa! 

Huomaatko murtuman? Vihje, se on kavion reunassa.

Eläinlääkäri suositteli ratkaisuksi takajalkojen kengitystä silikonitäytteisin pohjallisin. Mistä pääsimmekin jo mainittuun päiväretkeemme. 

Poneilla oli kyllä kotitallilla audienssi kengittäjän kanssa peräti kotitallikuvausta seuraavana päivänä, mutta rautasuojuksia ei Albertin kavioihin sillä kertaa edes yritetty. Juniori oli jo pelkästä vuolusta sen verran epäileväisellä mielellä, että kaikkien osapuolten henkisen ja fyysisen terveyden kannalta oli parempi ottaa kuvioon mukaan eläinlääkäritason rauhoitusmenetelmät. 

Helmikuu korkattiin siis klinikkakengityksellä. Koska ajatus hokeista takana ja paljaista kavioista edessä kuulosti mielestäni potentiaalisesti ponin kipeyttävältä yhtälöltä, raudoitettiin saman tien etusetkin. 

Eipähän tarvitse enää pelätä sitä hetkeä, kun kaikki tämä nyt vallitseva ihana satutalvi sulaa jäätiköksi. Siis siinä tapauksessa, että Albert suostuu pitämään kenkiä - enteet eivät ole tämän tulkinnan puolella, sillä poni pysyi ympärikengitettynä ensiyrittämällä vain viikon.

Takaisin klinikalle. Nopeaälyisimmät lukijat saattavat jo ihmetelläkin, viilattiinko ponitätiä klinikalla niin pahasti linssiin, että pulitti 600 euroa pelkästä kengityksestä. Ihan niin reippaasti ei kuitenkaan lipsuttu ylilaskutuksen puolelle, vaikka eläinlääkäripalvelut ovatkin täälläpäin mielestäni jopa kalliimpia kuin pääkaupunkiseudulla. 

Laskuun sisältyi myös monenmoisia keuhkoaiheisia tutkimuksia, kun silmä rupesi toistuvasti tarttumaan Albertin jo kävelytyksessä hienoisesti laajeneviin sieraimiin ja korva ajoittain raskaan oloiseen hengitykseen. Olen kytännyt sitä silmä kovana eri tilanteissa ja välillä ollut varma sairaudesta, välillä hylännyt huolen. 

Kuten tavallista, kukaan muu ei ole huomannut Albertin hengityksessä mitään kummallista. Mutta huolta ei hiljennetä muulla kuin tutkimuksella, joten päätin turhan rahanhukan uhallakin tähystyttää keuhkot, kun kerran oltiin klinikalla. 

Ja kas, ponin keuhkoputkissa olikin runsaahkosti sitkeää limaa. 

Päässä alkoi pyöriä välittömästi dejavu. Ruusan hengitystieongelmathan alkoivat juuri niin, että ensin oli kuumetauti, sen jälkeen hyvin lievää satunnaista yskähtelyä, ja lopulta tähystyksessä löytyi räkää. No, sentään räkä Albertin rööreissä ei ollut myrkynvihreää kuten emänsä, vaan valkoista. Oli väri mikä vain, liman määrä ja laatu riitti eläinlääkärin mukaan aiheuttamaan hengitystieongelmia.

Mikä huolestuttavinta, Albertin ilmapussi vähän pullotteli. Siksi eläinlääkäri halusi testata vielä pääntaudinkin, vaikka Albert jo syksyllä todettiin siitä puhtaaksi ja vaikka kukaan muu tallilla ei viime aikoina ole oireillut mitenkään. 

Kaikki kokeet olivat Albertilla kuitenkin normaalit, joten minulla ilmeisesti ei välttämättä olekaan kahta keuhkokroonikkoa. Tilanne saattaa tokeentua pelkällä olosuhdemuutoksella, mutta tarvittaessa syötämme limaa irrottavan kuurin. Tosin se ilmapussi kummittelee mielessä edelleen. Ja ilmeistä joka tapauksessa on, että vaikka Albert ei ole keuhkosairas, sillä on vahva alttius sellaiseen.

Kaikesta tästä on seurannut se, että ponini elävät taas symbioosissa. Päätin tämän parhaaksi ratkaisuksi Albertin terveydelle sekä jalan että keuhkojen osalta. Ja onneksi se onnistui.

Jalan kannalta on hyvä, että poni vähän vähemmän harrastaa pystyssä tanssimista ja yleistä riekuntaa. 

Keuhkojen kannalta on hyvä päästä pois olkikuivitukselta ja pyöröpaali ruokintatelineessä -ruokinnasta. Se, että voi syödä pää alhaalta, on kaikkien hevosten keuhkoille tärkeää, mutta näille vaivaisille/herkkiksille se on melko kirjaimellisesti elintärkeää. 

Asumisjärjestelyiden muokkauksella ajattelin myös Albertin tovereita, sillä hokkikengällinen selkäänhyppijä olisi niille ilmeinen terveysriski.

Ratkaisussa mietitytti lähinnä uuden pihaton metallinen portti, jossa on pienat juuri sillä etäisyydellä toisistaan, että pieni kavio sujahtaa helposti läpi, mutta vaikeasti pois. Lisäksi porttia ei ollut mahdollista kiinnittää seinään silloin kun se ei ole käytössä. Koska tallinpitäjä ei jakanut huoltani, päätin sivuuttaa asian ja palata siihen myöhemmin.

Meni kaksi päivää ja sain tallikaverilta soiton, että Albert oli ollut pihattokarsinaan lukittuna ja saanut jalkansa porttiin jumiin juuri sillä tavalla kuin olin pelännyt. (Korjaus: paitsi että olin kuvitellut, että porttiin jää kiinni sitä potkaissut Ruusa takajalastaan.) Myöskään Albertin ei ollut ollut tarkoitus olla vankina pihatossa, vaan se oli itse askarrellut portin kiinni. 

Porttionnettomuus oli  onnettomien sattumusten summa. Se kuulemma sai alkunsa siitä, että Albert innostui toverinsa kotiinpaluusta. Kotiinpaluun ei pitänyt tapahtua kyseisenä päivänä eikä myöskään suoraan kyseiseen naapuritarhaan, mutta asiathan eivät näiden kanssa aina tai yleensäkään mene ihan justiinsa niin kuin on suunniteltu. 

Tallille saapuessani näin heti, mistä jalasta Albert oli jäänyt kiinni, koskapa se voimakkaasti lepuutti oikeaa etujalkaa. 

Missään ei kuitenkaan tuntunut turvotuksia eikä poni ontunut ainakaan siinä mummoravissa, jota sain sen kentällä kipittämään tallikaverin kytätessä vieressä. Joten kylmäsin jalan siinä määrin kuin se oli kylmäyspatjalla tehtävissä ja truuttasin ponin suuhun kipulääkettä (Finadyne). Onneksi sitä oli jäänyt kuumetaudista.

Ontumaa tai mitään selkeää turvotusta ei ole tähän päivään mennessä ilmaantunut, mutta toki jalka on tarkoitus tutkituttaa, ja sen aika koittaa tulevana maanantaina. (Edit. Portti on korjattu turvallisemmaksi.)

Maanantaisen eläinlääkäriajan olin varannut jo ennen Albertin onnettomuutta, sillä osteopaatin mielestä Albertin takajalassa todennäköisesti on ongelmaa ylempänä kuin kavioluussa. Mahdolliseksi kipupisteeksi arveli polven, koska siinä oli nestettä. 

Kunnollista ontumatutkimustahan ei vielä kyseiselle jalalle olekaan tehty, koska en ole sitä hoksannut erikseen pyytää. Täkäläiset eläinlääkärit tuntuvat pääosin tekevän ainoastaan ne tutkimukset, joita omistaja keksii pyytää. Eli nyt olen keksinyt pyytää ontumatutkimusta. 

Takajalan tutkimusta varmaan olisi voinut lykätä seuraavaan kontrolliaikaan, mutta halusin hoitaa asian pois päivänjärjestyksestä jo nyt, olenhan hysteeristä tyyppiä. 

Lisäksi maaliskuun alussa vanhettuvat kuitenkin ponien rokotukset ja Ruusan revähtänyt ojentajajännekin olisi aika taas tsekata. Näin kivasti lyödään yhdellä iskulla kahdesta neljään kärpästä per poni, kun tuuppasin samaan syssyyn vielä molemmille niin ikään ajankohtaisen hammashuollon. 

Hankikävelyllä jokunen viikko sitten, ennen tuoretta sairauslomaa. Jotenkin Albert tässä kuvassa näyttää tosi paljon Ruusalta.

Maanantaina paikalle saapuu myös kengittäjä (jälleen meille uusi), jotta voin yrittää uudelleen Albertin ympärikengällisyyttä. Kadonneesta kengästä löysin tilsakumin, varsinaista kenkää en. No, näistä kahdesta kenkä taitaa olla jonkin verran halvempi, että sikäli jos vain toinen piti löytää niin mieluummin kumi. (Jotta jonkinlainen tasapaino liikkeessä olisi mahdollinen, myös Albertin omatoimiselta poistolta säästynyt etukenkä on irrotettu.) 

Tätä maanantaina paikalle saapuvaa kengittäjää on minulle suositellut useampikin tyytyväinen asiakas (joista yksi vieläpä tallikaveri), joten aion yrittää tämän irtokengän varjolla luikerrella hänen vakioasiakkaakseen. Meillähän ei ole tällä hetkellä vakiokengittäjää ja klinikkakengityksestä ei yhden tavallisen palkansaajan tuloilla ole mahdollista tehdä kovin pitkäkestoista järjestelyä. Se nimittäin maksaa kotiinkuljetettunakin noin 200 euroa per elikko.

Ylipäätään ponikulut ovat viime aikoina räjähtäneet sellaisiin mittoihin, että tili on jatkuvasti tyhjä jo pian palkkapäivän jälkeen. Näin ei voi jatkua, joten jos tilanne ei ala lähikuukausina parantua niin on pakko miettiä isoja muutoksia ponielämään. Käytännössä se tarkoittaisi vähintään yhdestä ponista luopumista. Mutta toivotaan nyt, että alkaisi näkyä valoa tunnelin päässä ennen itse asettamaani isojen ratkaisujen deadlinea. 

P.S. Albertillehan oli jo varattuna ratsutuspaikka, jonne ruunan piti matkata helmi-maaliskuun vaihteessa. Se on selvää, että tämä suunnitelma ei toteudu sellaisenaan, mutta epäselvää on, millaisena sitten toteutuu.