Joskus sitä kuulee sanottavan jotain niin tyhmää kuin että hevosilla ei ole tunteita tai että ne ovat hyvin yksinkertaisia otuksia. Pelkkää behaviorismin ruumiillistumaa koko elukka.
Kuinka pieleen tuo arvio meneekään!
Vaikka juuri nyt olen vähän huolissani pienestä lapsiponistani, olen myös iloinen sen puolesta. Nimittäin juuri nyt Ruusa on kenties maailman onnellisin poni. Sen ottoäiti palasi viime viikolla kotiin oltuaan sitä ennen muualla ylläpidossa syksystä lähtien.
Ruusa-rukkahan jouduttiin vieroittamaan huonoimmalla mahdollisella tavalla eli varsa emän alta koppiin ja uuteen paikkaan. Tämä vieroitustapa rikkoi jotain Ruusan sielussa epäilemättä pysyvästi. (En usko, että pystyn ikinä antamaan tätä itselleni anteeksi. Omistajan tehtävä on pitää omansa puolia, ja minä en silloin pitänyt.)
Noin vuoden ikään saakka Ruusa kurkkasi jokaisen tapaamansa ponin mahan alle, josko sieltä saisi maitoa. Mainitun laumatoverin jo vieroitettu lapsi oli jo (vieroitettuna) matkannut uuteen kotiin ja seuraava tulokas karannut kohdusta ennen aikojaan. Niinpä tällä mammalla oli sielussaan varsanmentävä aukko.
Kun muut tammat alkoivat pukata ulos uusia poneja ja varsaton tamma tuli kiimaan, sen varsankaipuu kävi ylivoimaiseksi. Käsillä oli kuitenkin ratkaisu. Tamma päätti adoptoida Ruusan, johon se jo muutamassa yhteisessä kuukaudessa oli muutenkin ehtinyt tykästyä. Ruusa oli haltioissaan uuden maitobaarin avautumisesta.
Sittemmin Ruusa on unohtanut tissin etsimisen - tai niin luulin. Kunnes varaäiti palasi. Nyt Ruusan on jälleen pakko joka aamu tarkistaa, josko tissille olisi saumaa. Mutta maito on jo varattu seuraavalle, enemmän tarvitsevalle. Maitoa tai ei, Ruusa on selvästi onnellinen saatuaan takaisin yhden rakkaimmista laumatovereistaan ikinä.
Ei taida ponien sielunelämä niin kauheasti ihmisestä taida erota. Ystävä on aina ystävä, vaikka välillä yhteys katkeaisi. Joskus luin jutun, jossa väitettiin hevosen muodostavan läheisen ystävyyssuhteen koko elämänsä aikana vain kolmen hevosen kanssa. Ruusalla on ollut jo, jos biologista äitiä ei lasketa, kaksi sydänystävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti