Testissä lampaankarvasatula (ja superponi)

Elokuiseen tekstiin ilman satulaa ratsastelusta tuli vinkki lampaankarvasatulasta. On kuulemma kauhean hyvä. Panin heti tilaukseen. Toimitusta ei voi kehua salamannopeaksi, oikeastaan ehdin parin kuukauden odotuksen aikana jo melkein unohtaa koko asian.

Mutta nyt meillä on sitten sellainen. Christ Premium Plus. Premium Plus -mallissa on enemmän tukea kuin perus-Christissa ja tähän karvasatuloiden cadillaciin saa myös jalustimet. Niille ei kyllä pitäisi laittaa painoa, koska ompeleita ei ole tehty sellaista kestämään eikä satula myöskään jaa painoa.

Satula pitää varmaan laittaa seuraavalla kerralla vähän edemmäs, etten istu ihan noin takana.

Eilen koitti varsinainen testaushetki. Tallille ei ehditty ennen kuin luonnonvalo oli jo loppu, joten testikuvissa on kentän lamppujen mielenkiintoinen sävy.

Ja kyllä, satula sai testiratsukon molemmilta osapuolilta peukun ylöspäin. Christ Premium Plussassa oli helppo ja tukeva istua. Poni tepsutteli eteenpäin tyytyväisenä. Ja vaikkei saisi, kevensin ravissa. Mutta pidin jalustimen kevyenä, paino pääasiallisesti reidellä.

Tämä oli syksyn ensimmäinen ratsastuskerta.

Kesälaidunpaikassa ratsastelusta jäi lopulta vähän paha maku suuhun. Poni alkoi olla kovin hermostunut. Se pyöri selkäännousussa ja ratsastaessa jäykisti niskansa pökkelöksi. Mitään myötäystä mihinkään suuntaan ei tullut.

Näin siinä sitten kävi, ajattelin. Toistaitoinen täti pilasi poninsa.

Jalustimet jäivät ihan liian pitkiksi.

Mutta eilen mukana olikin ihan eri poni kuin laitumella. Kun oltiin jo eskarista tutussa paikassa, poni oli aivan eri mielentilassa. Seisoi selkäännousussa yhtä tyynenä kuin aina, odotti lupaa lähteä liikkeelle. Keskittyi täysillä ratsastajan toiveisiin, kuunteli istuntaa herkästi. Ei kiihdytellyt, jumittanut eikä pöllöillyt.

Jo tämän viikon ohjasajokerroilla huomasin, että ohjastuntumassa on tapahtunut jotain. Siitä on tullut herkempi ja pehmeämpi, ohjan molemmista päistä. Sama oli nyt siirtynyt ratsastukseen. Sain käden pidettyä kevyenä ja edessä, en vetänyt. Ratsastin pääasiassa keskivartalon lihaksilla. Poni vastasi samalla mitalla. Sehän alkoi tuntua jo ihan ratsastamiselta!

Vaikeaa on tähän suuntaan. Täti yrittää saada ponia suoristumaan, liikaa kädellä.

Vino Ruusa kyllä on. Vasempaan kierrokseen onnistuu kaikki, oikeaan ei oikein mikään. Mutta sekin parani vähän lyhyen ratsastuksen aikana.

Nyt alkaisi tuntua siltä, että olisi aika hankkia meille opetusta. Mia-opelta saisimme varmasti apua tähän vinousongelmaan. Osteopaatti-kranioterapeutinkin visiitti olisi varmaan taas paikallaan.  

Pientä parannusta ponin osalta, ratsastajalla sen sijaan hajoaa pakka.