Kokonainen vuosi

Vielä runsas vuosi sitten pidin bloggaamista yhtenä noloimmista harrastuksista ikinä.

Bloggaajat olivat minusta turhia itsekorostajia, joiden päätarkoitus oli saada oma elämä näyttämään hohdokkaalta. Blogeissa esiintyi vain puhtaita nurkkia ja kiiltokuvia elämästä. Armasta äidinkieltäkin mokomat runtelivat.

Mutta uteliaana eläimenä ihmisen on tutustuttava siihen, mitä ei ymmärrä. Ja jos ihminen on jo valmiiksi aika vakavasti nettiriippuvainen niin ei siihen kauan mene, että addiktio laajenee blogeihin. Etenkin, kun alkoi selvitä, että maailmaan mahtuu aika paljon myös mielenkiintoisia ja jopa hulvattoman hauskoja hevosblogeja.

Kun samaan aikaan rupesin tutustumaan hevosharrastukseen vähän eri näkökantilta kuin aiemmin, aloin miettiä, josko tästä matkasta saisi irti juttua kokonaisen blogin verran. Ehkä joku voisi jopa saada vinkkejä omaan tekemiseensä - virheistähän oppii, viisaammat jopa toisten tekemistä.

Ruusalla on usein niin paljon omia mielipiteitä, ettei sitä mamin mielipiteet paljon kiinnosta. Kuvaan liittyvä teksti täällä.

Tokihan minulla oli myös runsaasti näkemyksiä siitä, miten sellaista hyvää blogia kirjoitettaisiin.

Minun blogissani olisi vain asiapitoisia laatutekstejä. Alkuun naputtelin juttuja varmuuden vuoksi ihan vaan keskenäni, kunnes virtuaalinen pöytälaatikko alkoi käydä tunkkaiseksi.

Nyt on tullut sitten täyteen vuosi bloggailua (huomasin tosin juuri, että se merkkipäivä olikin jo toissaviikolla). Paha mennä sanomaan, ovatko kovat tavoitteet täyttyneet vai onko määrä korvannut laadun.

Edelleen kirjoitan ensisijaisesti omaksi huvikseni. Väkisin vääntämällä nyt ei ainakaan mitään hyvää synny.

Naruriimun ylivertaisuus koulutusvälineenä selvisi tädillekin keväällä. Tekstiin tästä.

Alunperin pelkäsin, että tällainen toistaitoisen tädinalun tusailu herättäisi ihmisissä suurta ilkeilynhalua.

Mutta Blogistan on yllättänyt. Kukaan ei ole ilkeillyt. Sen sijaan olen päässyt jyvälle siitä, mitä virtuaalinen vertaistuki voi parhaimmillaan olla. Syvimmissä syövereissä kohtalotoverin tsemppaus voi olla kuin pelastusrengas. Siitä valtavat kiitokset!

Lukijamäärä on pysynyt maltillisena, mutta totta puhuen en odottanut, että saisin muutamissa kuukausissa kaksinumeroisen luvun seuraajia. Tässäpä lisää aihetta kiitollisuuteen.

Välillä huonompi, välillä parempi. Aiheesta lisää täällä.

Omalle lukulistalleni olen valinnut blogeja teksti edellä.

Jos teksti tökkii, en kestä lukea, vaikka kuvat olisivat kuinka ihania ja vaikka aihe kiinnostaisi. Arvostan blogeja, joissa ei esitellä kiiltokuvaa vaan aitoa (hevos)elämän vuoristorataa. Pitää olla rouheutta ja tarttumapintaa. Jostain syystä myös suuresti arvostan kirjoittajan kykyä itseironiaan ja huumoriin.

P.S. Yllä olevien kuvien kuvateksteissä linkit teksteihin, joissa kuvat on alunperin julkaistu. Alla oleva kuva sen sijaan on pelkkä dekoratiivinen elementti, joka sattui silmään kesäkuvia selatessa.

Katse kohti tulevaa? (Tulisipa jo kesä.)