Tukasta asiaa

Luin Vipsun blogista Vipsun emännän isosta mokasta: hän oli leikannut suomenhevosen otsatukan. Meilläkin on tallilaisten kesken ollut viime aikoina hiukan erimielisyyttä jouhista.

Minähän olen yhden ponin vankalla kokemuksella tallin harjansiistimisekspertti ja kommentoin auliisti muiden ponien karvoitusta silloinkin, kun minulta ei ole kysytty mitään. (Toki valikoin mielipiteideni kohteet melko huolellisesti.)

Tässä kuvassa näkyy Ruusan näkökulmasta riippuen kamala tai ihana otsatukka.
Ihan vaan ajattelin nuo huitulat nipsaista veitsellä pois, mutta se ei
kuulemma mitenkään käy päinsä.

Oman ponini jouhien olin ajatellut antaa vapaasti kasvaa, kunnes tulee aika puunata pikku barbieponi näyttelyyn (sillä welshin valmistelu näyttelyyn jos mikä on aikuisten barbie-leikkiä).

Mutta viime aikoina on alkanut häiritä ponin liuhuletti. Siis nimenomaan etutukka. Se on ruma.

Kun kerroin siistimisaikeistani työkaverille, hänen reaktionsa oli varsin voimakas EI. Nimenomaan ihanat (?!) otsajouhet on kuulemma ehdottomasti säästettävä.

Työkaveri tehosti vaatimustaan uhkauksella leikata sitten oman poniruunansa harja siiliksi. Vastustin tietenkin ehdottomasti. Siilitukka on minusta yksiselitteisen kaamea. Vuonoponit nyt juuri ja juuri menevät pystyharjalla, vaikka nekin ovat minusta nätimpiä pitkätukkaisina.

Alunperinkin työkaveri myöntyi poninsa harjankasvatusprojektiin sillä ehdolla, että minä pidän harjan siistinä. Hyvistä aikomuksista huolimatta en toistaiseksi ole koskenut ruunan karvoihin lainkaan.

Ruunan tukkaa on kasvateltu nyt jokunen kuukausi ja täytyy myöntää, että ymmärrän työkaverin turhautumisen. Jokainen voi varmaan kuvitella, miltä näyttää paksu harja, joka on juuri ja juuri tarpeeksi pitkä kääntyäkseen osittain sivulle. Mutta onhan ihmisenkin hiustenkasvatusprojektissa aina on se vaihe, kun tukka ei ole lyhyt eikä pitkä eikä asetu, vaikka seisoisi päällään. Pitää vain olla kärsivällinen.

Ruunan tukan kanssa suunnilleen samassa tilassa on Valkoisen Ponin jouhisto. Myös Valkoisen Ponin ylläpitäjä on kanssani yhtä mieltä tilanteen kestämättömyydestä ja on antanut minulle vapaat kädet ponin kuontalon kanssa.

Valkoisen ponin harja esteellä. Ehkä kuontalon paksuudesta saa huonostakin kuvasta jonkinlaisen käsityksen.

Viime lauantaina sain jo vähän esimakua, sillä Valkoinen Poni oli menossa viikonlopun mittaiseen valmennukseen ja sen nuorempi ylläpitäjä koki epätoivoa ja häpeää uljaan ratsunsa vähemmän uljaiden jouhien vuoksi.

Puoli tuntia myöhemmin hengästynyt groomaajatäti valui hikeä ja lattialla oli melko vaikuttava kasa valkeaa jouhta. Ponin harja oli samannäköinen kuin puoli tuntia aiemmin.