Tallikaverin tytär oli ollut hetkeä aiemmin estetunnilla ja olimme rakentaneet sarjaesteen sitä silmälläpitäen, että siitä saisi minimaalisella muokkauksella kujan irtoloikkiin.
Tallikaveri, joka on saanut oppinsa eräältä kenttäratsastuksen legendoista, lupautui jäämään jeesiin, jotta kaksi esteummikkoa selviytyisivät tehtävästä. Ja hyvinhän siitä suoriuduttiin, yhdessä oppimalla kuten täti ja poni tähänkin asti ovat tehneet.
Tehtävä oli tosin laadittu sen verran yksinkertaiseksi, että jopa vähän kömpelömmän varsan olisi ollut siinä vaikea epäonnistua. (Ja olihan Ruusa nyt joskus jonkun tikun yli loikannutkin, vaikka sen ensimmäinen ajatus onkin aina ollut, että esteet on tehty kierrettäviksi.) Myös tädille oli pedattu onnistumisen edellytykset, sillä estetunnin opettaja oli osannut arvioida Ruusalle sopivan sarjavälin ponia näkemättä.
 |
| Alkuun vähän puomeja. |
Tämä ensimmäinen virallinen irtohypytys aloitettiin sillä, että talutin ponin kujan läpi muutaman kerran ensin käynnissä ja sitten ravissa. Tässä vaiheessa "esteet" tietysti olivat vain maapuomeja. Alkuun poni oli aivan perässävedettävä malli, kuten alkukäynneissäkin, mutta ravissa se alkoi jo herätä.
Talutushommien jälkeen poni jätettiin suoriutumaan tehtävästä yksikseen niin, että emäntä talutti silmäteränsä kujan alkuun, päästi irti ja esti ponia kääntymästä takaisin. Toinen täti ohjasi ponia eteenpäin juoksutuspiiskan avulla.
Kun poni oli hoksannut kujan idean, toinen puomi nostettiin pikkuruiseksi pystyksi. Poni hyppäsi. Tästä rohkaistuneina pykättiin kujan alkuun pieni ristikko. Poni hyppäsi kaksi estettä peräkkäin ja alkoi edetä kujassa ilman apua.
Aina kierrosten välissä poni sai hakea mamilta leipää.
 |
| Keskittynyt ilme valtavalla esteellä. (Pahoittelut kuvan laadusta, kuvaajallamme ei ollut paras päivä.) |
Toisella tai kolmannella kerralla poni juoksi kujaan ja hyppäsi esteet niin hienosti, että päätimme jättää homman hautumaan.
Sehän on nimittäin tiedossa, millainen loppu ahneella on. Nyt ei ollut tarkoitus väsyttää ponia tai kokeilla, miten korkealle se pystyy hyppäämään. Tarkoitus oli vain esitellä ponille, että tällainenkin harrastus on olemassa kuin estehyppelö. Saada alle muutama onnistunut hyppy.
Tallikaverin kanssa meillä oli samanlainen ajatus siitä, mitä haetaan. Avainsana on rauhallisuus. Ei ajeta ponia kujaan kuin käärmettä pyssyyn, vaan vain rauhallisesti ohjataan se esteiden äärelle ja annetaan sen itse löytää rytminsä.
Kaiken kaikkiaan olin hurjan tyytyväinen ponin suoriutumiseen. Ja kerrankin molemmilla oli hauskaa.
Olemme ehkä pienen hypyn lähempänä tavoitetta osallistua syksyllä Laatuponikisaan.
No, eiköhän tässä nyt joku terveysongelma estä sellaiset aikeet, mutta Laatuponikisa on aina kangastellut mielessä siinä mielessä. 3-vuotiaille siellä ei ole kovin vaikeita tehtäviä. Ruusa voisi selviytyä niistä ihan kivasti, jos terveydentila vain sallii osallistumisen ja pienimuotoisen treenaamisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti