torstai 7. toukokuuta 2015

Talvella vähän karvaa, keväällä paljon karvaa?

Ponin karvapeite se on kyllä ihmeellinen juttu. Kertovat, että karvapeite on juuri sellainen kuin poni tarvitsee. Kylmällä on lämmin, lämpimällä ilmastoitu. Kuulemma. Ruusan kohdalla tämä totuus on vielä todistamatta.

Mainitut ominaisuudet eivät kuitenkaan ole ne, mistä tässä nyt on tarkoitus kirjoittaa.

Ponitädin näkökulmasta kaikkein ihmeellisintä on se, miten sama turkki voi talvella olla ohut ja keväällä paksu. Enkä nyt varsinaisesti tarkoita paksuutta suhteessa säähän, vaan ihan absoluuttista paksuutta tässä ihmettelen.

Talvella rimpula kaipaa takkia heti, jos satelee tai jos elohopea tavoittelee sukellusennätyksiä. Karva on talvella pitkä, mutta ilmeisen alusvillaton: kun siihen upottaa sormensa, ei voi ottaa blogiin sellaisia kuvia, missä kättä ei karvan sisältä oikein edes näy. Sen sijaan sormenpäällä voi ainakin kuvitella tunnustelevansa ihoa. Taivaalta satanutta vettä turkki ei kauan pitele, ei talvella eikä keväällä.

On siitä vissiin vähän karvaa jo lähtenytkin. Vasemmalla kuva 31.1.2015, oikealla 1.5.2015. 
Jos Ruusalla kerran ei ole kovin messevää talvikarvaa niin miten on mahdollista, että keväällä ponista kuitenkin irtoaa loputtomasti nimenomaan sitä talvella puuttunutta lämmikettä?

Sellaista pörröistä alusvillaa on raaputettu ponista nyt pari kuukautta ja sitä näyttäisi riittävän ainakin kesäkuulle asti. Ja nyt kun suurin osa talviturkista on luovutettu linnuille pesänrakennusmateriaaliksi, ponilla on sateessa kylmä siinä samassa smartex-loimessa, jolla poni pärjäsi pääosan talven sateista.

Suunnilleen tämän verran karvaa siitä edelleen irtoaa yhdellä harjauskerralla. Mistä tätä oikein riittää?

Hyvähän se tietysti on, että villaa on ollut ja että se kesäksi irtoaa, vaikka hitaastikin. Kunhan nyt ihmettelen. Saa kai sitä ihminen ihmetellä.

3 kommenttia:

  1. Vaikka kevät muuten onkin mitä mukavinta aikaa, tuo irtoavan karvan määrä... Kun sitä on viikkotolkulla harjattu ja harjattu ja vielä lähtee.. :D Ja mikä ihaninta (tai sitten ei), aasi aloittaa karvanlähtön kun poni lopettaa, ja jatkaa sitä elokuulle asti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts! Luulisi, että aasikin haluaisi ohuemman turkin kesäksi eikä syksyksi, jännä aika sinänsä karvanlähdölle tuo elokuu. Mahtaako aasin karvanlähtö olla yhtä karmea kuin ponin?

      Poista
    2. Niinhän sitä luulisi, mutta jostain syystä niillä taitaa aika usein olla tapana jättää se karvanvaihto sinne kesälle... :D ja voi kyllä, se karva kun on ihan mielettömän pitkää ja sitä on paljon! :D

      Poista