Hevosmaailma jakautuu tällä hetkellä aika jyrkästi kahtia sen perusteella, millaista hevosenkäsittelylinjaa edustaa. Kärjistetysti jakolinja kulkee kurin ja namin välillä.
Blogia yhtään seuranneelle ei tule yllätyksenä, että sijoitan itseni namilinjalle. Jos tämän kertoo kurin nimiin vannovalle hevosihmiselle, reaktio saattaa olla olla hyvinkin aggressiivinen.
Minun on aina ollut hirveän vaikea ymmärtää tätä vihamielistä reaktiota, ikään kuin positiivisen vahvisteen käyttö olisi henkilökohtainen loukkaus namikoulutuksesta kieltäytyviä kohtaan. Käsitykset sisältävät usein myös väärinymmärryksiä, joita tuntuu olevan hyödytöntä yrittää oikaista.
Olen miettinyt, mistä tämä kumpuaa, ja tullut siihen tulokseen, että kyseessä on lähtökohtaisesti erilainen käsitys hevosesta eläimenä.
 |
| Kuva: Rimma Photography. Kuva on otettu syksyllä 2015. |
Negatiivisen hevoskuvan hevonen koko ajan pyrkii "pääsemään niskan päälle" tai "ottamaan johtajuuden". Hevonen "testaa" tai jopa "jallittaa" ihmistä, hakee konfliktia ihmisen kanssa.
Ihmisen on jatkuvasti oltava varuillaan, että hevonen ei pääse luulemaan itsestään liikoja. Hevonen näyttäytyy ikään kuin vastustajaksi, joka pitää päihittää tai alistaa tahtoonsa.
Ihmisen on jatkuvasti oltava varuillaan, että hevonen ei pääse luulemaan itsestään liikoja. Hevonen näyttäytyy ikään kuin vastustajaksi, joka pitää päihittää tai alistaa tahtoonsa.
Kun miettii tätä hevoskuvaa, ymmärtää yhtäkkiä oikein hyvin, miksi osa hevosihmisistä pitää niin tiukkaan kiinni kurista ja kokee hevosen omat aloitteet uhaksi. Jos hevoskuva on yllä kuvattu, onkin ainoastaan loogista, että hevoselle vapautta antava käsittelytapa tuntuu vaaralliselta.
 |
| Kuva Rimma Photography |
Kun ei tarvitse koko ajan vahtia, ettei hevonen vain luule itseään pomoksi, sen voi antaa ilmaista omia mielipiteitään, ehdottaa asioita ja aktiivisesti kokeilla, mitä ihminen tällä kertaa haluaa. Sitä voi jopa palkita oikeasta vastauksesta.
Siinä, missä moni kurilinjan hevosharrastaja pitää minun hevosenkäsittelytapaani vaarallisena, minä pidän heidän hevoskuvaansa surullisena.
Negatiivinen hevoskuva on surullinen tietysti ensinnäkin hevosen kannalta: Jos kaikki ei-toivottu käytös nähdään temppuiluksi tai jopa johtajuustaisteluksi, jää havaitsematta paljon kipua ja pelkoa, jotka oman kokemukseni mukaan ovat yleisimmät syyt hevosen rajun käytöksen takana.
Toisekseen hevosen näkeminen vastustajaksi on surullista myös ihmisen näkökulmasta. On nimittäin aika paljon ihanampaa käydä tallilla ystävän kuin vastustajan luona.
Tässäkin asiassa kultainen keskitie lienee paras ja taito lukea hevosta kaiken perusta.
VastaaPoistaHevosen lukeminen on todellakin kaiken perusta. Mutta eri ihmiset lukevat samaa käytöstä hyvin eri tavoin, ja siihen olen päätellyt syyksi erilaisen hevoskuvan.
PoistaOon myös aina ihmetellyt sitä kun jotkut hätistävät hevoset pois luotaan, syystä tai toisesta. Nyttemmin olen ymmärtänyt että se näköjään johtuu juuri siitä, että hevonen koetaan vastustajana, ja ihminen ilmeisesti pelkää sitä sen verran, ettei uskalla päästää sitä "iholle" tai edes vähän lähemmäs ihmistä. Tämä on aika surullista, ettei uskalleta päästää ystävää lähelle.
VastaaPoistaMulla on hevosia, jotka ei edes tajua jos niitä joku yrittää hätistää pois luotaan, katsovat vaan ihmeissään että mitä siinä heilut! Ja välillä luonani voi käydä joku, joka kokee sen tilanteen tosi ahdistavaksi, kun mun hevoset tulee viereen ja laittaa pään kainaloon. Ymmärrän että silloin kun kyseessä on 1000-kiloinen iso ori, siinä voi vähän jännittää, mutta kun he pelkkää hellyyttä tarjoavat ja haluavat, niin nopeasti siinä vieras ihminenkin pehmenee!
Nameja tai ei, pääasia että otetaan hevosten tarjoama ystävyys vastaan!
Esimerkiksi ihmistä leikkiin kutsuva orivarsa on vaan pakko hätistää pois ihmisen omalta alueelta, mikäli ei halua ongelmia jatkossa..
PoistaMinä ymmärrän kyllä senkin näkökulman, että ei haluta hevosen tulevan oma-aloitteisesti ihan iholle. Onhan siinä ihan hyvä turvallisuuspointtinsa. Itse tykkään siitä että hevonen tulee luokse - kunhan se tulee rauhallisella mielellä. Turvallisuus on tosi tärkeää, mutta sen voi mielestäni saavuttaa monella tavalla.
PoistaMielenkiintoinen kirjoitus ja miellän itseni pehmeäksi, mutta toisaalta en hyväksy hevosen kohdalta sitä, että se tulee iholle. Olen käyttänyt namia Tuikun koulutuksessa vahvisteena ja huomasin myös sen, että siitä tuli myös rasite. Se alkoi hamuamaan taskuja ja närppimään, en suhtaudu näihin vihamielisesti, mutta yhteiselon ja sävyisyyden vuoksi jätin namit taas pois. Voin ottaa ne silloin tällöin mukaan, mutta en toistuvasti.
VastaaPoistaOlen toisaalta myös tiukka ja Tuikku tietää sen, mutta myös pehmeä, jolloin osoitan sille, miten tärkeä se on, miten paljon se merkitsee minulle, miten ainutlaatuinen se on ja sen se tietää, paijaan, rapsutan, puhelen ja kehun ylenpalttisesti hyvin tehdystä työstä, aina varmasti kehut eivät osu kohdalleen, mutta pääasia on se, että hevonen tuntee, miten hyvä se on ja erityinen. Ja tämä minusta vahvistaa omistajan ja hevosen välistä sidettä. Vien myös Tuikun tilanteisiin, mitkä ovat sille uusia, sillä haluan myös, että yhdessä kuljemme matkamme ja opimme luottamaan toisiimme. Minäkin tarvitsen näitä oppiakseni myös Tuikusta ja tietääkseni, miten se reakoi uusiin tilanteisiin, uusiin paikkohin, jotta tiedän miten toimia enkä vain vaatia hevoselta.
Joissakin kohden jos Tuikku esimerkkinä mainittakoon se, että olen karsinassa. Ja se tulee liian lähelle minua, tönäisten päällään, koska tila on ahdas (minä en väistä), tällöin napautan ryntäille ja kiellän, voin olla tiukka ja ärähtää. Tuikku on siinä mielessä herkkä, että se väistää heti, se tietää myöskin ylittäneensä oman rajansa. Ja se jää tähän. Tämän jälkeen toimitaan kuin ei mitään olisi tapahtunut, ei jäädä virheeseen kiinni vaan jatketaan toimia ja saa ruokakipponsa, mitä se joutuu odottamaan.
Ja en toimi täydellisesti, teen myös virheitä, sillä olen täti, joka hösötän välillä hevoseni kanssa. Onhan se erityinen. Yritän kuitenkin toimia siten, että meillä säilyisi hyvänä välit ja muistaisin pitää rajat hevosella. En sen takia, että pelkäisin sitä vaan hevosen itsensä takia, sillä se luo turvallisuutta molemmille etenkin silloin kun ollaan tilanteissa, mikä on kummallekin uusi ja outo.
Kivun suhteen yritän myös ennakoida hevoseni käytöstä ja tarkkailen sitä jos vaikuttaa poikkeavalta, on poissaoleva, välttelevä tai nyrpeä. Tuikku on pääsääntöisesti hyväntuulinen ja utelias, jolloin pienet muutokset näkyvät siinä.
Vaikka tämä teksti oli tarkoituksellisesti kärjistävä niin en minä ole sitäkään mieltä, että kaikkien pitäisi antaa nameja hevoselleen. En vain ymmärrä, miksi joillekin ihmisille on niin suuri ongelma, että joku toinen antaa.
PoistaItse näen hevosen ja ihmisen suhteen vähän sellaiseksi vanhemman ja lapsen suhteeksi. Siis roolien suhteen, en sillä ajatuksella että hevosta pitäisi kohdella kuin ihmislasta. Tällä tarkoitan, että vanhemman ja lapsenkin suhteessa lapsi (toivottavasti) saa ilmaista itseään ja ehdottaa asioita ja joskus saakin tahtonsa läpi, mutta vanhempi loppujen lopuksi (toivottavasti) päättää.
Jätin tästä nyt kokonaan pois sen osion, että yksi väärinkäsitys positiivista vahvistetta käyttävistä ihmisistä on, että hevosilla ei olisi mitään rajoja. Onhan ystävyyssuhteissakin rajat ja niiden ylittämisestä huomautetaan.
Samaa mieltä, mielummin kultaista keskitietä positiivisen kuin negatiivisen kautta. Hei tämänhän pitäisi olla iloa tuottava harrastus - ja vieläpä niin ihmis- kuin hevososapuolille! :D
VastaaPoistaTotti tulee yleensä aina innoissaan tarhassa vastaan ja fiilis on "mitä tänään tehtäisiin". Siitä tiedän tarkkailla sen mielialaakin ja sitä onko asiat hyvin. Ja aina voi kehittyä omissa hevostaidoissa ja omassa johdonmukaisuudessa. Esim ruokapalkkiota kohtaan tämä suomenhevosruuna on oikein yli-innokas...
Vähän voin kuitenkin röyhistellä että jotain on tehty oikein, sillä eilen kun ajoin tallinpihaan traileri perässä ja nousin autosta, se tervehti tarhasta oikein erityisen isolla hörinällä. :D Ja traileriin marssi molempiin suuntiin lähettämällä, iloisella ilmeellä. Traileri on sen mielestä kiva paikka, koska siellä on yleensä heinäverkko - ja yleensä meidän matkat on lyhyitä.
Tuo on minusta hirveän tärkeä mittari! Että tuleeko hevonen tarhassa vastaan vai juokseeko pois. Jos hevonen lähtee mieluusti ihmisen matkaan niin hevosella ei oletettavasti ole yhteiselosta suurempaa valitettavaa.
PoistaMyös traileritreeni on teillä selvästikin tehty oikein, itsehän en ole siinä kovin upeasti onnistunut. Ponit menevät kyllä traileriin, mutta varsinkaan Ruusa ei mielellään.
Te joilla hevoset närppii: opettakaa luopuminen :) Hevonen kyllä lopettaa närppimisen kun siitä tulee kannattamatonta ja luopumisesta kannattavaa
VastaaPoistaLuopumisen opettaminen on ihan ehdotonta. Ja sitä pitäisi sitten vaatia aina ja joka kerta, että närppiminen pysyisi poissa. Mutta totta puhuen en itse pidä namia mitenkään välttämättömänä, joskin se on tehokkain tuntemani vahviste - hyvässä ja pahassa.
PoistaOnneksi kukaan tuskin ihan näin mustavalkoinen on. Turhaa kärjistystä.
VastaaPoistaYllättävän mustavalkoista ajattelua on kyllä tullut vastaan. Tämä teksti oli tarkoituksella kärjistys, kuten alussa mainitsinkin. Tarkoitus oli herättää keskustelua, ja sehän onnistuikin mukavasti.
PoistaNamipalkkion antaminenkin on taitolaji, kuten hevoskoulutus ylipäänsä, olipa metodi mikä tahansa. Siinä, kuten kaikessa hevosen kanssa elämisessä on myös tärkeää hevosenlukutaito. Eli jos ei erota epäjohdonmukaisen käsittelyn takia temppuilevaa ja kivun takia vastaan hangoittelevaa hevosta toisistaan, niin silloin kannattaa hankkia lisää tietoa tai ruveta harrastamaan jotain ihan muuta..
VastaaPoistaMikäli käyttää nameja palkkiona, on oikea ajoitus, hevosen sekä kouluttajan rauhallinen mielentila tärkeimpiä asioita, joilla voi onnistua. Mikäli menee hermostuksissaan tunkemaan namia sähläävän hevosen suuhun varmuuden vuoksi vähän joka käänteessä, niin hommat menee pahasti miinukselle. Nähty on..
Juuri näin! Valitettavasti olen törmännyt ihan hevosalan ammattilaisiin, jotka eivät erota pelkokäytöstä niskuroinnista. Eikä kyseessä valitettavasti ole yksittäistapaus.
PoistaJos hevosen kouluttaja ei tiedä, mitä tekee, vahinkoa tulee riippumatta koulutustavasta. Nami on kieltämättä kaikkein tehokkain myös ei-toivottujen käytösmallien opettamisessa!
En puhunut tässä suinkaan pelkokäyttäytymisestä vaan ihan vaan ihmistä kunnioittamattomasta käytöksestä...
PoistaMinusta tämä on hieman kaksijakoinen asia. Pääsääntöisesti hyvin koulutettu hevonen toimii kohtuu stabiilisti, tilanteessa kuin tilanteessa. Kuitenkaan esim. hevoslauman hierarkia ei ole mikään stabiili tila, siellä on marssijärjesys, joka välillä voi elää. Hevoset voivat joko nousta tai tippua arvoasteikossa omassa laumassaan, milloin mistäkin syystä. Näinollen olisi erikoista, että edes tutun ihmisen kanssa symbioosi olisi täysin järkähtämätön koko ajan. Ei ehkä välttämättä tule mitään suuria konflikteja, mutta jo hidastunut reagointi ärsykkeeseen voi olla kyseenalaistusta, tarviikohan mun nyt tänään kuitenkaan.. En ole itse natsikurin kannattaja, mutta en myöskään pitkän siiman tai liiallisen valinnanvapauden kannattaja. Yllättäen olen huomannut paljon yhteneväisyyksiä pienen lapsen ja hevosen kanssa. Aika pitkälle pääsee vanhoilla hyvillä neuvoilla, tietty kuri ja järjestys täytyy olla, rajat luovat turvaa, konflikteista pääsee parhaiten yli oveluudella ja harhauttamisella, rajut reaktiot säästetään oikeasti vaarallisiin tilanteisiin, jolloin oma ääni yleensä riittää. Pienissä asioissa voi antaa valinnanvaraa ja ennenkaikkea kehuilla edetään eniten :)
VastaaPoistaEikä tietenkään pidä unohtaa, että tätä kaikkea kannattelee herkeämätön johdonmukaisuus. Perushevosen kanssa pärjää oikeastaan aika pitkälle todella simppeleillä metodeilla.
Jätin tästä tekstistä tarkoituksella pois kohdan, jonka olin kirjoittanut samasta aiheesta. Eli minäkin näen, että ihmisen ja hevosen suhde on mielestäni parhaimmillaan kuin vanhemman ja lapsen eli hevosella on vapautta ja oikeus omiin mielipiteisiin, mutta lopulta ihminen päättää kuitenkin. Ihminen voi päättää myös niin kuin hevonen haluaa.
PoistaYksi tekstissä mainituista väärinkäsityksistä on, kuten tuolla ylempänäkin kommentissa mainitsin, se, ettei positiivisella vahvisteella koulutetuilla hevosilla olisi mitään rajoja. Totta kai on, eihän mikään edes saman lajin yksilöiden välinen suhde ole sellainen, missä ei ole mitään rajoja. Molemminpuolinen kunnioitus syntyy mielestäni kuitenkin paremmin luottamuksen rakentamisen kuin pomottamisen kautta.
"Negatiivisen hevoskuvan hevonen koko ajan pyrkii "pääsemään niskan päälle" tai "ottamaan johtajuuden". Hevonen "testaa" tai jopa "jallittaa" ihmistä, hakee konfliktia ihmisen kanssa.
VastaaPoistaIhmisen on jatkuvasti oltava varuillaan, että hevonen ei pääse luulemaan itsestään liikoja. Hevonen näyttäytyy ikään kuin vastustajaksi, joka pitää päihittää tai alistaa tahtoonsa."
En ole koskaan tavannut tuollaista ihmistä, onneksi. Vaikka olen kai jo reilusti yli 30 vuotta pyörinyt talleilla, nähnyt kaikenlaisia ihmisiä ja hevosia.
Tottakai ylilyöntejä puoleen sun toiseen on ollut ja tulee olemaan, mutta aika kovaa tekstiä sanoisin.
Minä olen tavannut montakin! Enimmäkseen tämä ihmistyyppi toki kukkii nettikeskusteluissa, mutta myös ihan elävässä elämässä olen törmännyt.
PoistaTietenkin tämä oli kovaa tekstiä. Mikä kärjistys sellainen olisi, jossa ei olisi kärjistetty. Kyllä minä nämä ääripäät tunnistan ihan tavallisessa hevoselämässä, vaikka toki suurin osa ihmisistä on jossain siinä välissä.
^ Ai! Ja minä taas ajattelen, että juuri noinhan meitä opetettiin silloin kun 80-luvulla aloitin hevostelun. Hevoselle piti "näyttää, kuka määrää" tai muuten ei hyvä heilunut. Ja moni elää sen mukaan edelleen (tulihan tässä välillä kaikenlaisia pyöröaitausmenetelmiäkin, jotka perustuivat tuohon). Minusta oikein osuva kuvaus.
VastaaPoistaKieltämättä minullakin on ennen ollut aika kielteinen hevoskäsitys juuri siksi että niin minulle on alun perin opetettu. Eli että jos hevosta ei pidä kovassa kurissa niin se pyrkii heti pomoksi ja sitten ollaan ongelmissa.
PoistaTotta kai hevosella on omiakin mielipiteitä eivätkä ne aina ole samoja kuin ihmisen. Hevosen voi helposti pakottaa suostumaan ihmisen kotkotuksiin, mutta sen voi myös opettaa itse haluamaan sitä. Jälkimmäinen on minusta aitoa hevostaitoa.
Miksi näet rajojen määrittämisen kielteisenä hevoskuvana? Minusta rajat ja rakkaus kuuluvat yhteen. Rajat tuovat hevoselle turvaa ja raamin, jossa toimia myöskin ihmiselle turvallisesti. Hevonen on kuitenkin sen verran iso ja vaarallinen eläin.
PoistaMissäänhän en ole sanonut, että näkisin rajojen asettamisen negatiiviseksi hevoskuvaksi. Päinvastoin olen sanonut, että rajat kuuluvat kaikkiin suhteisiin, niin ihmis- kuin hevossellaisiinkin. Olisi aika vaarallistakin olla asettamatta näin isolle eläimelle mitään rajoja.
PoistaNegatiivinen hevoskuva on sitä, että kaikki hevosen ei-toivottu käytös tulkitaan pyrkimykseksi päästä niskan päälle eikä uskalleta antaa hevoselle mahdollisuutta kertoa mielipiteitään. Se, että antaa hevosen kertoa mielipiteitään, ei tarkoita, että pitäisi aina tehdä niin kuin hevonen haluaa.
Mä olen aina ajatellut että hevoset tarvitsee selkeät rajat. Toiset pärjää vähän vähemmällä ja toiset vaatii enemmän. Eri hevosille ja ihmisille toimii myös erilaiset tavat.
VastaaPoistaMulla on 19-vuotias vanha ja viisas welsh tamma. Lindaa on aina voinut lahjoa nameilla, se kyllä osaa kerjätä tuijottelemalla ja päätä kääntelemällä mutta ei kyllä koskaan ole namien perässä näykkinyt tms. Linda on ollut kotitallissa, johtuuko siitä vai mistä, se seisoo aina karsinassa vaikka ovi olisi auki, myös käytävällä ja pihalla se seisoo ja odottaa vapaana jos käyn hakemassa jotakin. Linda on kiltti, sen voi antaa kenelle vaan talutettavaksi ja se tuskin mitään vakavaa tekee. Kyllä se kesällä voi yrittää kesken talutuksen laittaa päätä maahan ja alkaa syömään, jos huomaa ettei narun päässä olekaan kokemusta, mutta ei se mihinkään ryöstäydy tai muuta.
Lindan (jo edesmennyt) varsa taas oli aivan toista maata. Lassi oli puuhakas kun mikä, jo pikku varsana se availi takin tarroja ja vetoketjuja suullaan. Lassi osasi myös antaa "pusuja" mut nameja sille ei voinut antaa! Lassi toimi kanssani kuin ihmisen mieli, reissattiin sen kanssa kaksistaan valmennuksiin ym, mutta annas olla kun kiinni pitäjä vähänkin väisti tai aristi sitä, niin oli melkeen helvetti irti. Vaihdoin sen kanssa jopa tallia, kun sitä pidettiin "hulluna". Ei se hullu ollut, liian viisas vaan kun osasi käyttää tilaisuuttaan hyväksi kun sen sai. Lassi oppi nostamaan tavaroita maasta ja pujottelemaan vapaana pelkkien kehujen kanssa.
Nameja jos tälle erehtyi antamaan, se alkoi närppiä välittömästi ja irtona juoksuttaessa se alkoi tulla korvat luimussa "päälle" jos sitä palkittiin nameilla.
Tässä oli kaksi ääripäätä. Molemmat on/oli todella toimivia hevosia, kun niitä osaa oikein käsitellä ja käyttää sitä palkkiota mikä kenellekin sopii. 😊 Herkkiä nämä on olleet molemmat ja määrätietoisuudella ja palkkiolla on päästy paljon pidemmälle kuin raipalla.
Aikamoinen viikari tuo Lassi! :D Tokihan hevosetkin ovat yksilöitä, toiset enemmän opportunisteja kuin toiset. Ja kun yhdistyy viisaus ja opportunismi niin siinä äkkiä opitaan jotain muuta kuin toivottua käytöstä.
PoistaSehän on juuri hevostaitoa, että osaa käsitellä hevosta yksilönä. Itse olen valinnut rodun sillä perusteella, että se sopii omaan tapaani käsitellä hevosia. Albert on toki erittäin kovapäinen, mutta kun sen on saanut opetettua johonkin niin se ei pahemmin enää kysele, voitaisiinko tehdä toisella tavalla. :D
Kuten jo jossain kommentissa mainitsinkin, en pidä namia mitenkään välttämättömänä käyttää. Jos joku muu palkinto toimii paremmin niin sitten käytetään sitä.
Sitten on näitä hevosihmisiksi itseään tituleeraavia besserwissereitä, jotka osaavat kyllä teoriassa tehdä kaiken oikein ja muut ei osaa mitään, mutta käytännön toteutus kertoo sitten ihan jotain muuta.
VastaaPoistaNiin, käytännössähän hevosen käsittelyyn tarvitaan aina hevossilmää, toteutti sitten mitä koulutussuuntausta tahansa.
PoistaJuuri tätä "minä oikein, muut väärin" -asennetta on tosi paljon positiivisen vahvisteen vastustajissa. Kuulee jopa väitteitä, että namin käyttö koulutuksessa johtaisi aina ongelmiin, mikä ei vain pidä paikkaansa.
Kyllä sitä on myös ihan kaikkien suuntauksien edustajissa. Nähty on..
PoistaSe on kyllä totta. Hyvän kouluttajan tunnistaa minusta siitä, että hän osaa lukea hevosta ja mukauttaa toimintaansa hevosyksilön mukaan. Pelolla tai pakottamisella "kouluttaminen" ei kuitenkaan minusta kuulu osaavan hevosihmisen repertuaariin.
Poista"Negatiivinen hevoskuva on surullinen tietysti ensinnäkin hevosen kannalta: Jos kaikki ei-toivottu käytös nähdään temppuiluksi tai jopa johtajuustaisteluksi, jää havaitsematta paljon kipua ja pelkoa, jotka oman kokemukseni mukaan ovat yleisimmät syyt hevosen rajun käytöksen takana. "
VastaaPoistaTämä oli hyvin sanottu! En ehkä ole itse törmännyt juurikaan ihmisiin, jotka ajattelisivat johtajuutta aina, kun hevonen tekee jotain ei-toivottua, mutta moni ajattelee että se possuilee, sikailee, kokeilee tai on tamma. Olen aika yksinkertainen mitä tulee eläimiin, mielestäni ne tekevät vain luontaisia asioitaan tai asioita, mitä ne ovat oppineet tavalla tai toisella. Yleensä ei-toivottu käytös on joko kipukäytöstä tai sitten omistaja on opettanut sen hevoselle. Konfliktit syntyvät sitten, kun omistaja päättääkin haluta hevoselta toista lopputulosta.
Kävin Muulini kanssa Vepsällä pari kertaa ja hänhän puhuu paljon johtajuudesta ja siitä niskan päälle nousemisesta. Olen osittain samaa mieltä, osittain eri mieltä. Mutta yksinkertaisimmillaan hän työstää hevosia ihan vain paineella ja sen poistolla ja hän on todella hyvä ajoittaessaan tätä oikein. Ja siinä kohtaa tajusin että moni ongelma johtuu ajoituksen pieleenmenosta. Yhtä pieleen voimennä positiivisen vahvistamisen käyttö myös, tulee näykkijöitä ja "sikailijoita" ja oikeasti ne on ihan opetettu sellaisiksi ajoittamalla väärin.
Voisiko olla niin, että jollekin vain menee ns omaan kaaliin paremmin kun tämä ajattelee hevisenkäsittelyä johtajuutena? Jos tyyppi vaikka muuten on sellainen, että välillä hevonen on saanut tulla syliin ja toisena päivänä ei. Niin kun alkaa ajatella johtajuuden kautta hevosenkäsittelyä, saa ehkä omaan tekemiseensä sellaista tiettyä jämäkkyyttä ja asettaa hevoselle rajat ja alkaa toimia systemaattisesti ja samalla tavalla joka päivä.
En pidä mitään ääripäätä hyvänä ja itse luovin sujuvasti näiden välillä käyttäen nameja ja painetta silloin, kun tuntuu hyvältä. Mitä pidempään olen tässä keskivaiheilla, ymmärrän myös kummankin ääripään mielipiteitä ja nappaan sieltä hyviä juttuja itselleni. Tärkeintä on mielestäni se, että ne sopivat omaan hanskaan. Jos jonkun asian opettaminen sujuu minulta paremmin nameilla, teen niin. Pitkään yritin opetella uusia tapoja toimia tutuissa rutiineissa, mutta palasin vähin äänin omiin hyviksi todettuihin systeemeihin.
Hyvin sanottu! Ajoitusta tärkeämpää asiaa ei hevosen koulutuksessa ja käsittelyssä taida ollakaan. Sillä, miten asiaa pyytää, on vähemmän merkitystä kuin sillä, milloin pyytäminen loppuu ja mahdollinen lisäpalkinto tulee. (Toki pyynnönkin pitää olla sellainen, että se ei aiheuta hevoselle pelkoa tai kipua.)
PoistaHyvin ajateltu tuokin minusta, että johtajuusajattelusta voi saada itselleen myös apua. Minusta johtajuuskäsitteessä itsessään ei sinänsä ole mitään pahaa, jos sen ajattelee nimenomaan omana toimintana. Ongelma on minusta siinä, jos johtajuuden kautta aletaan tulkitsemaan hevosen käytöstä ikään kuin kaikki, mitä se tekee, liittyisi jotenkin arvojärjestykseen. Se on minusta sitä paljon puhuttua vahingollista hevosen inhimillistämistä ja voi johtaa hevosen todellisten ongelmien piiloon jäämiseen.
Lisäksi johtajuusajattelussa on ongelmana se, jos ajattelee johtajuuden olevan vanhanaikaista pomottamista. Yhtä hyvinhän voisi olla myös moderni kannustava johtaja, ja sellainen johtajana itseään pitävä ihminen on varmasti hevosenkin mielestä kiva.
Kaisa osuu tässä mun mielestä hyvin pariin olennaiseen pointtiin. Ajoitukseen ja siihen, miksi termiä johtajuus käytetään.
PoistaToisaalta johtajuustermissä on myös lukijan vastuu. Se, mitä toinen termiä käyttäessään tarkoittaa, ei välttämättä ole sama kuin se, kuinka kuulija ymmärtää.
Olen ollut huomaavinani, että monet meriittejä omaavat puhuvat enemmän luottamuksesta, joskus johtajuudesta sen yhteydessä. Usein korostaen ensimmäistä. Johtajuus on suomen kielessä siitä ikävä termi, että sille ei ole samanlaista kaveria kuin englannin kielessä: Boss / Leader.
Se, että on hevoselle johtaja, muuttaa merkitystä heti, kun olet boss of the horse tai leader of the horse. Vähän niinkuin sinä tuossa lopussa sanotkin!
Itse osun keskivaiheille ja olen onnekas, kun kuplaan on osunut pääsääntöisesti luottamusta korostavia ammattilaisia, harrastajien kanssa ei todella ole ollut yhtä hyvä onni. Niin sanotut soraäänet ovat tulleet käytännössä aina jommasta kummasta ääripäästä, mutta AINA kuitenkin amatöörien tai tuoreempien hevosihmisten suista. Onkohan niin, että vasta kokemus kasvattaa? Tai onko niin, että "siellä" se sana johtajuus ymmärretään herkemmin bossina, ei liiderinä?
Luottamuksen korostaminen on minusta viisasta ja myös välttämätöntä, jotta hevosen kanssa toimiminen olisi jotenkin turvallista. Jos vain pyrkii hallitsemaan hevosta, tulee ennen pitkää eteen tilanne, jossa hevonen ei ole hallittavissa. Jos taas hevosen ja ihmisen välillä on luottamus, hevonen pysyy helpommin kuulolla vaikeissakin tilanteissa.
PoistaTietystikin on myös tilanteita, joissa hevonen käyttäytyy vaarallisesti riippumatta siitä, miten se on koulutettu ja käsitelty. Ollaan kuitenkin tekemisissä pakoeläimen kanssa.
Ihana lukea pitkästä aikaa tekstiä joka saa ihmiset keskustelemaan asiasta syvällisemmin! Toistaiseksi vieläpä hyvässä hengessä. Hyvin kirjoitettu, ja monet ovat onneksi löytäneet tekstistäsi sen oikean punaisen langan. Eikä sitä että hevonen saa nameja eikä sillä ole mitään rajoja.
VastaaPoistaTuntuu että tässä(kin) asiassa on sukupolvi vaihtumassa ja se vaan tekee hyvää että kehitystä tapahtuu. Kaikki eivät tee samalla lailla mutta tällaiset keskustelut saa ihmiset monesti miettimään sitä omaa tekemistään ja toivottavasti myös vähän muuttamaan omia käsityksiään. Ja oppimaan uutta.
Toivotaan että seuraava sukupolvi on meitä viisaampi. Eläimiä, niin kuin ihmisiäkin, on hyvä palkita oikein tehdystä työstä. Se,miten kohtelemme eläimiä ja toisiamme silloin kun joku menee väärin, on kehityksessä jäljessä.
Keskustelun herättäminen onnistui kyllä jopa paremmin kuin odotin. Kirjoitin tekstin ihan tarkoituksellisesti hyvin terävästi ilman pehmennyksiä. Pehmennyksiä ja selvennyksiä oli alkuperäisessä tekstissä, mutta poistin ne kaikki ennen julkaisua. :D
PoistaSiinä on puolensa ja puolensa, että kirjoittaa provosoivasti. Toisaalta provosointi voi herättää ihmisiä pohtimaan, mutta toisaalta voi olla että ihminen vain ärsyyntyy ja vetäytyy poteroonsa. Mutta ainakin on keskusteltu.
Minäkin uskon, että hevosmaailma muuttuu. Ehkä yksi syy siihen, että monella on positiivisesta vahvisteesta negatiivinen kuva, voi olla että tämä muutos on lähtenyt enemmän harrastajista. Yleensä kun oppi leviää ammattilaisista harrastajiin, tässä harrastajat ovat olleet nopeampia omaksumaan uudet tuulet. Ja kun jokin lähtee harrastajista niin joukossa on tietenkin kaikentasoisia tekijöitä, joten ongelmiakin voi tulla. Ja sitten ne epäonnistumiset leimaavat asiaan perehtymättömien ajatuksia metodista, vaikka kyse on vain amatöörien tekemistä virheistä. Itsekin tekisin virheitä myös toisenlaisilla koulutustavoilla.