Katso, poni laukkaa!

Ihana Saija antoi meille tänään palasen päivästään ja tuli taluttamaan meitä rimpulan elämän toiseen ratsastusmaastoon, koska täti ei ihan vielä uskaltanut omin neuvoin.

"Ja sitten kentälle ottamaan laukat", ehdotti Saija pienen kävelylenkin jälkeen. No. Ei tullut mieleen hyviä tekosyitä kieltäytyä. Oli se askellajien kuningas nyt muutenkin tarvis saada ratsunalun ohjelmaan mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Tuntuisi, että on helpompi saada laukka nousemaan, kun ponilla ei vielä ole turhan lokoisa olo kanniskellessaan ratsastajaa ravissa. Sitäpaitsi on hyvä esitellä ekaluokkalaiselle sen tulevaa työtä mahdollisimman monipuolisesti ennen kuin sille ehtii muodostua aiheesta turhan vahvaa omaa käsitystä.

Melkein tulee tippa linssiin siitä, miten hieno poni on tässä kuvassa. Ratsastajaa valitettavasti ei voi samoilla ylisanoilla kehua. Älkää ihmiset hankkiko itsellenne liian pieniä poneja. Huonosti käy istunnan.

Miten opetetaan laukannosto ponille? Siitä ei wannabe-ratsuttajalla ollut aiempaa käytännön kokemusta. Ihan tätä hetkeä silmälläpitäen wannabe-ratsuttaja on kuitenkin viime juoksutuskerroilla yrittänyt yhdistää energisesti hoettua sanaa "laukka" ponin päässä askellajiin, jota me ihmiset kutsumme laukaksi.

Selässä huolehdin, että poni etenee energisesti ravissa, sitten heilautin vähän sisäistuinluuta (on täysin mahdollista, että samalla heilahti muitakin kehonosia) ja hihkuin suullista laukkakehotusta kuin heikkopäinen. Kaikki nämä yhtä aikaa.

Onneksi poni on niin viisas, ettei sillä mennyt montakaan askelta ennen kuin se hoksasi, miten ratsastajan epätavallisen elämöinnin voisi saada loppumaan. Toki jokainen laukannosto tuli sekalaisten takapuolen viskelyiden kautta, mutta tässä vaiheessa koulutusta tyyli on vielä vapaa. Pääasia, että edetään toivotussa askellajissa.

Ratsastaja näyttää tässä vähän tasapainoisemmalta.

Välillä on pysähdyttävä kiittelemään ponia porkkanoin.
Ehkä vähän itsetyytyväinen ilme nelijalkaisella?

Ja millaisessa askellajissa poni etenikään!

Ruusan emän askellajeista kirkkaasti paras oli laukka. Äkkiseltään tuntuisi, että niin taitaa olla tämän tyttärenkin laita.

Heti ensimmäisestä yrityksestä lähtien laukka pyöri siihen malliin, että ei ihan heti olisi uskonut olevansa aloittelijan kyydissä. Edes kaarteissa ei ponin kinttu tutissut, vaan tasapaino ja tahti säilyivät vaivattoman oloisesti.

Eikä kaikki tämä ollut edes pelkästään omistajan ruusunpunaisissa linsseissä, vaan myös maassa oleva silmäpari näki saman.

Jonkinlainen pettymys rimpulalle taisi kuitenkin olla se, ettei harjoituksessa lainkaan käytetty kentällä tönöttäviä esteitä. Tylsä täti ohjasi ponin pois sen toivomalta reitiltä. Voi olla, että tädin on vähän harjoiteltava hyppelöitä jonkun asiansa osaavan ratsun kanssa ennen kuin alkaa hypätä ensikertalaisella.

Kaikki kuvat on ottanut Saija. Saija pahoitteli etukäteen, ettei ole (mukamas) kovin kummoinen kuvaaja, mutta nämähän ovat aivan upeita! Tämä on erityisen mainittava suoritus ottaen huomioon, että kyseisellä pokkarilla on minusta lähes mahdoton saada kuvia otettua oikealla hetkellä.

Selästä alas hypätessä kyllä tuli mieleen, että olisihan siinä kamerassa tosiaan ollut sellainen videointimahdollisuuskin. Toivottavasti vielä ehtii myöhemminkin.

Ruusa oli metsäkävelylläkin ihan huippu, ehkä uskallan pian jo mennä sen kanssa yksin. Turvaliivi jätettiin tällä kertaa talliin. Se tuntuu niin tönköltä, kun ei ole tottunut. Sellaisen käyttö nuorella maastoillessa olisi kyllä vähintäänkin järkevää.