Hulluus uudelle tasolle

Kevät on tammanomistajalle levotonta aikaa. Suunnilleen samaa tahtia päivien pidentymisen kanssa alkaa tammanomistajan rinnuksilla poltella varsakuume. Tilannetta ei helpota se, että viimeistään tähän aikaan vuodesta FB-feedin täyttävät toinen toistaan hurmaavammat ponintaimien kuvat. 

Oman ponin perussairaus on kuitenkin toiminut jonkinlaisena lääkkeenä varsakuumeeseen. Ei uskalla, eihän?

Melkein 5 vuotta sitten. Tällainen olisi ihku taas...

No, jostain syystä nyt kuitenkin on käynyt niin, että Ruusa on tällä hetkellä Ordenojalla. Jaiks! Ja kaikkihan me tiedämme, mitä se tarkoittaa. Hulluuden etenemistä aivan uudelle tasolle.

Miten tässä näin pääsi käymään?

Tämä hulluuden pahenemisvaihe alkoi lähes yllättäen noin kaksi viikkoa sitten. Silloin iski käsittämätön tarve saada elämäni ponista varsanmuotoinen muisto. Tämän pitäisi olla toteutettavissa, onhan mainittu elämänponi kuitenkin tamma.

Kokeilunhalua lisäsi käsitys siitä, että ponin kunto olisi tänä keväänä sallinut varsomisen - miksei siis ensi keväänäkin. 

Ponia päivittäin näkevät henkilöt (tallinpitäjä ja ahkerasti käyvä tallikaveri), joiden voisi kuvitella toimivan järjen ääninä tädin hulluuden edetessä, heittivät estoitta bensaa liekkeihin. Kyllä Ruusalle nyt varsa pitää saada, ilman muuta.

Päätös astuttamisesta ei tietenkään ole syntynyt ilman eläinlääkärikonsultaatiota. Ruusaa 1-vuotiaasta lähtien hoitaneet klinikkaeläinlääkärit (kyllä, monikossa) pitivät astutusideaa jo viime keväänä hyvänä (kyllä, heidän spontaani kommenttinsa nimenomaan oli "hyvä idea") eikä nykyinenkään eläinlääkäri pitänyt hanketta eettisesti arveluttavana.

Toisin sanoen yhteensä kolme hoitavaa eläinlääkäriä on näyttänyt varsaprojektille vihreää valoa.

Ruusa on aina rakastanut varsoja. Tässä kesän 2013 bestiksen kanssa.

Yleisesti toisteltu väite on, että hengitystieongelmaiset tammat usein voivat paremmin ollessaan tiineenä. Sekös olisikin ihanaa, mutta sen varaan ei voi laskea. Ei liene kovin todennäköistä, että poni voisi elää mahdollisen tiineysaikansa ainakaan kokonaan ilman lääkkeitä.

Niin, ne lääkkeet. Sikiövaurion riskiä ei eläinlääkärien mukaan ole, mutta lääkkeet voivat lisätä keskenmenon riskiä. Toisin sanoen lääkkeistä pitäisi aiheutua korkeintaan sama riski kuin astuttamatta jättämisestä. Että ei tule varsaa. 

Tosin lääkkeiden kanssa varsan tulemattomuus on sen verran kalliimpaa, että sillä rahalla ostaisi jo ihan kivan valmiiksi syntyneen ponin. Sellaisen valmiiksi syntyneen saisi valita ihan omien mieltymysten mukaan, kun taas omatuotantona voi tulla aika lailla mitä vaan.

Mutta kun muut varsat eivät ole Ruusan varsoja. Eivätkä omakasvatteja. 

Jokainen, joka on joskus kasvattanut itselleen hevoskaverin siemenestä asti, tietää, mistä puhun. Moni muukin voi varmasti kuvitella, mistä puhun. Eihän sellaiselle vedä vertoja mikään, vaikka ratsastusjuttuihin pääsyä pitääkin odottaa vuosikausia.

Toki tässä on se mahdollisuus, että Ruusan hengitystieongelma onkin periytyvä. Klinikkaeläinlääkärit tosin pitivät todennäköisenä, että Ruusan sairastuminen oli enemmän huonoa tuuria kuin genetiikkaa. Myöskään Ruusan suvussa - kummallakaan puolella - en tiedä toista keuhkovammaista.

Tästä huolimatta on tietysti henkisesti valmistauduttava siihen, että uusikin varsa sairastuu. Luulen, että Ruusan kanssa koetun jälkeen olen kuitenkin pätevämpi ehkäisemään ongelmia kuin ennen Ruusaa.

Pikku rimpula pienenä. Ilmeisesti varsoja ei kuuluisi tällä tavalla halia. Halin silti.

No, katsotaan nyt, tuleeko sitä edes, uutta varsaa.

Oriasemalle poni ainakin tuli vietyä kuulemma ihan oikeaan aikaan ja Ordenojahan on kuuluisa siitä, että siellä jos missään saadaan tammat tiineeksi.

Poni meni oriasemalle eilen ja tänään sille tulee siemenlähetys. Samaa oria on asemalla myös pakasteena, joten jos tuoretta ei saada sisään oikeaan aikaan niin tuikataan vielä pakastetta perään.

Orivalinta itsessään oli melkoinen souvi eikä poni lopulta saanut sitä sulhoa, jonka todella olisin halunnut. (Siitä lisää myöhemmin.) Koin, että jos haluan Ruusasta varsan, toimeen on ryhdyttävä tismalleen nyt. Mahdollisen tiinehtymisen ajankohta on juuri tässä varsaprojektissa tärkeämpi kuin juuri tietty isäori. Orejahan tässä maailmassa riittää.

Jos Ruusa tiinehtyisi tähän kiimaan, se varsoisi huhtikuussa. Tämä olisi ideaaliaika ennen kaikkea potentiaalisen emätamman voinnin vuoksi: mitä lämpimämmin aurinko paistaa, sitä hankalampaa ponin olisi ison varsamahan kanssa olla.

Toisaalta huhtikuu on myös varsan kannalta hyvä aika syntyä. On yleensä jo sen verran lämmin, että vastasyntynytkin voi turvallisesti ulkoilla. Kevätvarsa saa kaiken irti laidunkaudesta ja kun syksy tulee, se on jo iso ja vahva. Toivottavasti ainakin.

Ennen kuin ollaan niin pitkällä, että varsa on ulkona, wannabe-kasvattaja ehtii toki moneen kertaan stressata itsensä kipeäksi monipuolisilla, koko prosessin kattavilla kauhukuvilla. Kunpa kaikki menisi hyvin!