Tunkeilija laidunlohkolla eli yksinäisyyden loppu

Perjantaina koitti Ruusan kauan odottama päivä. Päivä, jona sen laidunlohkolle ilmestyi lajitoveri.

Ruusan ensireaktio uuteen naamaan oli kuitenkin lähinnä syvä järkytys. Tuollainen jättiläinen ponirukan tontille! Tallin uusi asukas on ehkä kolme kertaa Ruusan kokoinen latvialainen tamma. "Ruusa ajattelee varmaan, että jonkinlainen painoraja tänne pitäisi kyllä olla", nauroi yksi uuden tulokkaan saattajista.

"Siis mikä toi on?" Etualalla oleva tulokas näyttää kovin pieneltä tässä, oikeasti on todella suuri varsinkin Ruusaan verrattuna.

Niin kauan kun ihmiset pysyivät laitumella, Ruusa pysytteli tulokkaasta mahdollisimman etäällä. Välillä pörhisteli ympäriinsä. Uusi tulokas ei juuri vaivautunut nostamaan päätään ruohosta.

Jännässä tilanteessa on aina hyvä idea juosta näyttävästi. (Poni tykkää piehtaroida, siitä komea savikuorrute.)

Illan edetessä Ruusa pyrki toistuvasti aloittamaan hallitustunnusteluja, mutta yhtä toistuvasti tulokas ilmaisi vetäytymishalunsa.

Tällainen pidättyväisyys on omiaan saamaan neiti neljäveen pitämään itseään isonakin kihona. Niinpä Ruusa oli aamuun mennessä päättänyt ryhtyä laidunlohkon itsevaltiaaksi. "Minun heinä. Minun ruoho. Minun kaverit. Minun ihminen", olisi poni varmaan hokenut, jos puhuisi suomea.

"Ihan tosi, mikä tuo on?" 

Ponin nyrpeydestä huolimatta balttitamma oli ehtinyt yön aikana kiintyä Ruusaan. Kun hain ponin talliin, tulokas hermostui ja jäi huutelemaan Ruusan perään sydäntäsärkevästi. Jänniä otuksia nuo hevoset. Ilmeisesti tylykin kaveri on parempi kuin yksinäisyys - vaikka naapurilaitumilla olikin vielä yllin kyllin lajitovereita.

Pikkudespootin ylhäinen asema ei liene vielä kiveen kirjoitettu. Vaikka uusi tulokas vaikuttaa hyvin nöyrältä ja rauhalliselta, on vaikea uskoa, että vanhempi tamma antaisi neljävuotiaan pompotella itseään kovin pitkään. Täytyy vain toivoa, ettei vallankumous olisi kovin väkivaltainen.

Tätä uutta tammaa on ajateltu Ruusan tulevaksi pihattokaveriksi. Vähän kyllä harmitti, kun kuulin, että jättihevonen ei ole lainkaan seurustelevaa tyyppiä eikä ainakaan rupea leikkikaveriksi. Ja minä kun olin niin kovin toivonut, että Ruusalle löytyisi samanhenkistä seuraa.

Mutta tärkeintä tietysti olisi, että löytäisivät jonkinlaisen yhteisen sävelen. Että kaveri olisi oikeasti kaveri eikä vain satunnainen kämppis - tai mikä pahinta, tarhakiusaaja.