Laidunkausi korkattu

Takana vähintään yksi valvottu yö, ties kuinka monta edessä, mutta uskalsin. Nimittäin päästää rimpulan laitumelle. Peukut pystyyn, ettei tarvitse katua.

Ruoka ei ainakaan laidunlohkolta kesken lopu. Poni näyttäisi myös kerrankin vähän ymmärtävän omaa parastaan ja natusteli ohimennen myös laitumelle tarjoiltua kuivaa heinää.

Alkaa poni olla näyttelykunnossa.

Mutta vaikka ongelmia on ollut niin kyllä se vaan kuulkaa sykähdyttää, kun näkee poninpalleronsa uuden tilanteen pörhistyttämänä tanssahtelemassa. On se vaan aika hieno.

Sen verran piti siinä muiden hevosten edessä esiintyä, että hyvä ettei käsistä lähtenyt ennen kuin oli aika päästää se kirmaamaan kuin villivarsa. Tai ei nyt ihan, olihan siellä aidat. Ruusan katkeraksi pettymykseksi joku oli vieläpä mennyt vetämään aidat sen ja muiden hevosten väliin.

Naapurilohkolla oli pari ihan uuttakin naamaa. Kuvan valkoiset täplät eivät sentään ole ötököitä, vaan vesipisaroita.

Huomaa, että ponilla alkaa olla mitta täynnä tätä yksineloa. Surkeaa oli katsoa, kuinka se pyrki toisten luo ja hörisi niille toiveikkaana. Mutta näin nyt oli tämä porukoiden jako tehty. Kyseessä on väliaikainen ratkaisu, mutta ponihan ei sitä tiedä.

Seuraa on luvassa ensi viikolla, kun tallille saapuu uusi asukas, jota on kaavailtu Ruusan uudeksi kämppikseksi. Toivottavasti yksinäisyys vaihtuu onnelliseen yhdessäoloon eikä mihinkään kiusaamisjuttuihin. Aina se uuden kaverin esittely jännittää, etenkin takakengillä varustetun.

Kovin pitkää tutustumista kaverukset eivät tällä erää saa, sillä Ruusa lähtee jo parin viikon päästä kesäsiirtolaan. Alunperin oli tarkoitus, että tuleva pihattokaksikko tapaisi vasta laidunkauden jälkeen, mutta hevonen saapuukin ennakoitua aiemmin.

Ruusa on sellainen poni, että sen lihasten kasvattamiseen ei ihmisen tarvitse paljon tehdä muuta kuin tarjota sille paljon ruokaa ja tila, jossa mahtuu liikkumaan.

Niin, se laidun. Viimekesäisessä paikassa on niin hyvät oltavat, että päädyin palauttamaan ponin kesäksi sinne.

Päätökseen kieltämättä vaikutti vahvasti myös tallimatkan lyheneminen 15 minuutilla suuntaansa. Näillä ajokilometreillä jokainen vältetty autoiluminuutti on bonusta. Samalla pääsee taas enemmän itse hoitamaan omaa poniaan, mikä on kyllä itsehoitolaitumella oikeastaan yhtä paljon välttämättömyys kuin etuoikeuskin.

Kesäsiirtolassa Ruusaa odottavat myös viime kesän ihanat ystävät ja pari uuttakin. Pihattoelämän on sovittu syksyllä jatkuvan nykyisessä paikassa.

Harmi tietysti stressata ponia muutolla nyt, kun sillä on muutenkin ollut mahan kanssa vaikeaa, mutta uskon silti, että ratkaisu on poninkin kannalta hyvä. Paikka on kuitenkin tuttu ja siellä on tuttuja kavereita, joten ehkäpä stressi jää pieneksi.

Mitä mahaan tulee, kipulääke on tehonnut varsin hyvin. Takavatsa on rennompi kuin aikoihin ja siihen saa koskeakin. Toivotaan, että tilanteeseen saadaan myös pysyvämpää apua. Viisi viikkoa on kuulemma minimiaika, jonka suolisto vaatii parantuakseen. 

Laidunnaapureille pörhistellessä on hyvä samalla pitää silmällä ruohoa.

Tässä vielä video parin päivän takaisesta laidunharjoituksesta. Ruusa oli ehkä ymmärtänyt laitumella olon tarkoituksen vähän väärin... (Ja kamerasta loppui akku kesken nauhoituksen, siksi video on näin tynkä.)

Linkki videoon.

P.S. Koska käpymatoja on ehdotettu Ruusan terveysongelmien aiheuttajaksi, yritin tänään parhaani mukaan tonkia Ruusan jalkakarvoja käpymadon munien varalta. En kuitenkaan ainakaan tällä erää löytänyt niistä mitään. Seuraavan kerran kun Ruusa tarvitsee eläinlääkäriä, pitää pyytää häntäkin tsekkaamaan.