Voi maha minkä teit

Ruusan viimeaikaisesta voinnista on sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvät uutiset ovat, että eläinlääkäri katsoi tiistaina kieltä ja julisti sen normaaliksi. Näppylät ovat normaaleja eikä kielen pinnassa (enää?) ole mitään ikävännäköistä.

Huono uutinen on tietysti se, miksi eläinlääkäri oli tarpeen kutsua. Ja se tarve oli ähky, tuo jokaisen hevosenomistajan kauhu. Tähän asti henkilökohtainen kokemukseni ähkyilystä on ollut onnellisen vähäinen varsinkin omien ponien kohdalla.

Laidunharjoituksia keskiviikkona.

Voisinpa sanoa, että Ruusan ähky tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mutta on myönnettävä, että mahaoireilua on taas ollut. Sellaista ärsyyntymistä tiettyihin keskiruhon osiin koskemisesta, vähän takavatsan kipristelyä. Tämä on aikaisemmassa elämässä ollut yhteydessä suoleen pesää rakentavaan hiekkaan, joten olen syöttänyt psylliumia.

Tai olen yrittänyt syöttää psylliumia, Ruusa vaan on kieltäytynyt sitä syömästä. En tästä niin kovin huolestunut, koska maaliskuussa ponin sisukset todettiin röntgenillä hiekkavapaaksi alueeksi.

Mahan kipristelyn takia olen sekoittanut Ruusan rehuun maitohappobakteeria ja lisännyt kalkin määrää. Vähän olen kuivaheinääkin tarjoillut, vaikka hengitystieongelman takia kuivaa ei saisi antaa. Yhtenä päivänä Ruusa vaati syödäkseen tarhanaapurin tuoretta lopputuotosta, minkä jälkeen olen joka päivä yrittänyt syöttää sille kakkaa. Ei ole huolinut.

Tiistaina tilanne näytti aluksi ihan normaalilta. Rimpula tervehti vaatimalla äänekkäästi apetta nenänsä eteen, söi pienen kuivaheinäsiivun hyvällä halulla. Mutta kun menin hakemaan sitä laiduntreeneihin, tajusin, että maha oli aivan krampissa. Yritin kuunnella suolistoääniä, rimpula yritti pakoon ja tähtäili tosissaan takakavioilla. Suolesta ei kuulunut paljaalla korvalla oikein mitään.

Tyhmempikin täti tajuaa tällaisista vihjeistä, että nyt ei ole poni ihan kunnossa.

Onneksi paikkakunnalla asuu hevoslääkäri, joka jättää muut työt saadessaan hätäpuhelun. Eläinlääkäri saapui keskuuteemme alle kahden tunnin kuluttua soitosta. Siinä vaiheessa rimpula oli jo jättänyt piehtarointiyritykset ja ilmanpotkimiset ja keskittyi etsimään ravinnonlähteitä tyhjästä tarhasta.

Kun eläinlääkäri yritti kuunnella suolistoääniä stetoskoopilla, Ruusa teki parhaansa osuakseen häneen kavioilla. Eläinlääkärin mukaan pahin oli jo menossa ohi, mutta eivät suolet rimpulan sisuksissa ihan normaaliin malliin liplatelleet vieläkään.

Poni sai kipupiikin ja vähän rajoitetun heinätarjoilun loppupäiväksi. Ravintolisääkin saatiin, sellaista jonka pitäisi edistää suolen terveyttä. Nämä eivät tietenkään ole ainoat toimenpiteet, joita mahan tehohoitoon on suunniteltu. Valitettavasti arkipyhä vähän sotkee esimerkiksi kakkanäytteiden lähettämisaikeita.

Olo ei kyllä ole kovin kaksinen, ponikon kummallakaan osapuolella. Kun ähky tulee, jotain on epäilemättä tehty väärin tai jätetty tekemättä oikein. Ahdistuskäyrä on vaihteeksi huipussaan.

Maha keskiviikkona. Takamaha ei ollut ihan niin krampissa enää, mutta näkee, että poni vetää sitä edelleen sisään.

Mahatilanne tuntuu vaikeutuneen sen jälkeen, kun tuoreen ruohon osuutta ruokavaliossa on lisätty. Laidunkauden on ollut tarkoitus alkaa tällä viikolla.

Mielestäni en kuitenkaan ole kiirehtinyt, sillä tavalliseen tapaani aloitin ruohoon totuttamisen heti, kun kevään ensimmäiset vihreät korret alkoivat pukata maanpintaan. Toista kuukautta on ollut ponin elimistöllä aikaa vähitellen totutella tuoreravintoon.

Akuuttia hengenvaaraa ponilla ei mitä ilmeisimmin ole nyt eikä ollut tiistainakaan, sillä tavaraa menee sisään ja tulee toisesta päästä ulos tavanomaiseen tahtiin. Lopputuotos on koostumukseltaan erinomaista, mutta sen tuoksu jättää toivomisen varaa.

Tästä - ja monista muista vinkeistä - päättelisin, että ongelmana on vähintäänkin suolistoflooran epätasapaino. Voi siellä olla jotain haavaumaakin.

Keskiviikkona ponin takavatsa oli vähän vähemmän krampissa ja siihen sai vähän jo koskeakin. Vähän, ei paljon. Laitumella poni vaikutti paremmalta, liekö sitten ruohostuksen onni saanut unohtamaan vatsanväänteet. Suolesta kuului jonkinlaista pulputusta, mutta minusta äänet ovat vasemmalla vähäisemmät kuin oikealla.

Ponin naamasta kyllä näki, että se ei ole kivuton. Soitin eläinlääkäriltä kipulääkereseptin. Sekin on sitten vähän kaksipiippuinen juttu, kun kipulääke ei välttämättä ole kovin mahaystävällistä ja saattaa peittää mahdollisen ähkyn oireita. Mutta ei ole kiva olla kipeä, joten kokeillaan nyt kipulääkettä ennen kuin saadaan jotain oikeaa hoitoa aloitettua.

Näin kivuliasta ilmettä ponilla ei vähään aikaan olekaan ollut.  Kuva eiliseltä.

Tallinpitäjä siirtää omat hevosensa täyspäiväisesti laitumelle todennäköisesti perjantaina. Ruusan suhteen allekirjoittanutta hermostuttaa se, että juuri viikonlopuksi on luvattu alle 5 asteen öitä. Jos ruoho sattuukin jäätymään, uusintaähkyn vaara on ilmeinen. Voi tulla kaviokuumekin.

Toisaalta rimpula on sen verran kovasti tarhanaapureidensa perään, että niiden poistuminen kuvasta saattaa stressata sitä vaikka mahahaavaan asti. (Yksi tallikaveri pihaan toki sen seuraksi jätettäisiin.) Jos Ruusa jää pihaan niin sen pitää olla siellä koko viikko, koska tallinpitäjä ei halua tehdä muutoksia silloin kun ei ole itse kotona puuttumassa mahdollisiin ongelmatilanteisiin.

Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että Ruusa voi mennä laitumelle, jos ähkyn oireita ei ole ja jos ei ole yöpakkasia.

Vaikea tietää, mikä olisi viisain veto. Jos Ruusa menee laitumelle niin sille toki alkuun tarjoillaan myös kuivaa heinää. Jos se ei mene laitumelle, sen ruohoon totuttelu pitää hoitaa tarhaoloissa, koska toista hevosta ei voi jättää yksin pihaan.

Tällä hetkellä Ruusalla ei ole tarhassa vapaata heinää, mikä saattaa olla osasyy ongelmien kärjistymiseen. Laitumella se saisi syödä koko ajan. Toisaalta isohkon ruokintamuutoksen tekeminen tässä tilanteessa tuntuu riskiltä.

Voi maha, minkä teit.