Tänään oli isänpäivä, työpäivä ja ties mitä, mutta myös ratsastuspäivä. Niitä ei ole koskaan liikaa.
Jo harjatessa Aischa rutisutti hampaitaan ja näytti hapanta naamaa. Arvelin, että tänään olisi se kerta, kun tamma näyttäisi minullekin, miksi sitä on monessa kodissa pidetty hankalana tapauksena. Enkä ollut väärässä.
Vasemmassa kierroksessa meni ihan mukavasti, joten hetken päästä vaihdoin suuntaa ravissa.
Sama suhteellisen tasapainoinen meno jatkui alkuun myös oikeaan kierrokseen: ravi oli rauhallista ja tahdikasta, työskentelyasento oikeansuuntainen.
Sitten yhtäkkiä etujalat sinkaisivat ylöspäin. Ratsu pyöräytti näppärän piruetin niin, että rintamalinja osoittikin takaisin tulosuuntaan. Tuli kiire perätä hevoselta paluuta alkuperäiseen suunnitelmaan.
Olin unohtanut möröt. Ne asuvat kentän yhdellä sivulla, siellä samassa paikassa missä säilytetään estepuomeja.
Vasempaan kierrokseen mörköjä ei ollut näkynyt. Siksi ehkä kuvittelin, että ne pysyisivät piilossa myös vaikeampaan suuntaan. Turha luulo.
Ilmeisesti hevosen oikeaa silmää hallinnoiva aivolohko ei juurikaan kommunikoi vasemman silmän havaintoja käsittelevän kollegansa kanssa. Näin ollen tieto puomivaraston viereisen kaviouran vaarattomuudesta ei tavoittanut vasemmasta silmästä vastaavaa aivolohkoa. Sen sijaan tämä aivolohko oli yliaktiivinen yrittäessään kehittää erilaisia tapoja välttää liikkumista lähellä mörköjen pesäkoloa.
Pystyynhyppelöt sentään jäivät keinovalikoimasta pois muutaman yrityksen jälkeen.
En yllättynyt, että Aischa kokeili protestiliikkeitä minuunkin. Enemmän ehkä yllätyin siitä, että pienet loikat eivät horjuttaneet sen enempää ruumiillista kuin henkistäkään tasapainoani. Jotain rohkaistumista näkyvissä?
Omistajan kanssa Aischa ei kuulemma enää näe mörköjä. Toivottavasti minäkin saan ne jossain vaiheessa nitistettyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti