Haaste: huonot tallitavat

Sain Viba - monitoimimamma -blogia kirjoittavalta Jennyltä haasteen listata huonoja tallitapojani. Siis tosiaan ihmisen, ei ponin.

OHJEET: Nyt paljastetaan "huonot tallitavat". Mitä tyhmiä tai liian ison riskin sisältäviä juttuja teet hevosten kanssa siitä huolimatta, että tiedät niiden olevan huono juttu? 

Ensalkuun tuntui, että oltiin mahdottoman edessä. Eihän minulla ole mitään huonoja tapoja! Minähän teen kaiken aina viimeisen päälle huolella ja varovaisesti sekä käytän asianmukaisia varusteita.

Kun lueskelin muiden blogistien tekstejä samasta aiheesta, tajusin, että monet minusta aivan hyvät käytännöt voivatkin jonkun mielestä olla huonoja tapoja.

Muiden mielestä huonoja tapoja voivat olla esimerkiksi ponin taluttaminen niin, että se kulkee löysällä narulla taluttajan takana, tai hevosen hoitaminen sen ollessa vapaana karsinassa. Mutta minä olen aivan varta vasten opetellut nämä tavat lh-open johdolla!

Tavoitteena olisi, että poni tallustaisi narunjatkeen takaviistossa pitkällä, löysällä narulla.

Hevosen paikka on taluttaessa taluttajan takana, paitsi jos se sattuu olemaan ori.

Oriin sijainti suhteessa taluttajaan kannattaa yleensä pitää sellaisena, ettei hevonen ainakaan aivan ensimmäisenä pääse hyppäämään narunjatkeensa selkään. Vaikka kaikki käsittelemäni oriit ovat olleet superkilttejä ja jopa lasten poneina kivoja, ei pidä unohtaa, että hormonit voivat niilläkin odottamattomasti kuohahtaa.

Oikeastaan toivon muidenkin hevosten pysyttelevän enempi takaviistossa kuin suoraan takana, että voin vähintään sivusilmällä kyylätä tilanteen etenemistä.

Mutta ehkä minullakin saattaa olla jokunen tapa, joita voisi miettiä. Itse asiassa niitä löytyy yllättävän paljon, kun rupeaa oikein kaivelemaan.

Karsinan oven pitäminen raollaan

Ei se mihinkään lähde. Paitsi jos lähteekin. Tähän tietenkin yhdistyy se, että poni on vapaana karsinassa.

Oman ponini yritän opettaa siihen, että se ei lähtisi, vaikka ovi olisikin auki. Paino sanalla yritän. Suoritusvarmuus jättää vielä rutkasti toivomisen varaa.

Vieraiden hevosten kanssa kuitenkin - ainakin yleensä - huolehdin, että ovi on kiinni. Tämänkin oppimiseen tarvittiin tietysti moka, jossa puoliavoinaisesta ovesta rynnistäneellä vieraalla ponilla oli selässään satula ilman satulavyötä. (Satula pelastui omistajan nopeiden refleksien ansiosta.)

Ponin jalkojen harjaaminen potkuetäisyydellä.

Jos harjaa ponin jalkoja niin sisäsyrjät harjataan tietenkin kurkotellen vastakkaiselta puolelta, pää ponin mahan alla. Miten niin ei ole hyvä tapa?

Pahimpaan ötökkäaikaan sentään tulee vähän katsottua, missä ponin takajalat huitovat, ja vältettyä niiden toimintasäteen sisälle joutumista.

Varusteiden säätö poni irti/ohjat käden ympärillä.

Joskus ratsastuskouluaikoina sain erään kanssatuntilaisen huudot, kun kiristin satulavyötä maneesissa niin, että en pitänyt hevosen ohjista kiinni. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että tapa olisi vaarallinen. Kaipa niistä ohjista ehtii sitten napata kiinni, jos tulee tilanne? Ehkä, ehkä ei.

Jos en päästä ratsua satulavyön kiristyksen tahi jalustinten pituuden muokkauksen ajaksi vapauteen, saatan sujauttaa käteni ohjien läpi.

Tästä tavasta sain vielä isommat huudot lh-opelta: ikinäkoskaanmilloinkaan ei panna hevosessa kiinni olevia ohjia omien raajojen ympärille! Hän oli tietenkin täysin oikeassa.

Itse asiassa tunsin itseni aika tyhmäksi, sillä olen aina tietoisesti välttänyt esimerkiksi riimunnarun kietomista käteni ympäri. Tästä kiitos menee lapsuudessa luetuille heppalehdille, joissa peloteltiin käden irtoamisella ja muilla (epäilemättä aivan autenttisilla) kauheuksilla.

Olen sittemmin kyllä suonut tälle asialle monia ajatuksia ja pyrkinyt parantamaan tapojani. Raajat ovat minulle tärkeät ja käytännölliset.

Ratsastaessa AINA kypärä päässä ja lähes aina hanskatkin kädessä. Siskoni lähetti minulle vähän aikaa sitten tämän kuvan minusta aika tuoreena poninomistajana kesällä 2010. Voi, miten tuleekaan ikävä ihanaa G:tä! (Ja olisipa Ruusastakin kasvanut yhtä iso kuin emästään.)

Kypärättömyys maastakäsittelyssä

En usko, että kukaan olisi koskaan nähnyt minun ratsastavan ilman kypärää. Tämä johtuu siitä, että en tee sitä. Olen saattanut elämässäni olla muutaman kerran hetken aikaa hevosen selässä kypärättä, mutta en vuosikausiin.

Kärryillä päähine on ollut vapaavalintaisempi, ainakin siihen asti kun tutuntuttu ravimies jokunen vuosi sitten kuoli pudottuaan kärryiltä.

Mutta omien jalkojen ollessa maan pinnalla ei ole tullut mieleen pitää kypärää. Paitsi Hippoksen näyttelyissä ja muissa tapahtumissa, joissa se on pakollinen varuste.

Viime aikoina olen miettinyt, että olisi se varmaan ihan järkevää suojata pääomansa myös silloin, kun komentelee omanarvontuntoista ponia maan pinnalta käsin. Kengättömänkin ponin sopivasti osunut potku voi viedä hautaan tai hoivakotiin.

Itse asiassa kevään kurssilla Anna Kärkkäinen huomautti, että irtohypytyksessä hevosta kujaan tuovalla ihmisellä pitäisi olla kypärä. Ja vaikka yleensä kypäriä näkee lähinnä oriiden esittäjillä, se itse asiassa olisi eniten tarpeen juuri tammojen kanssa. Tammat kun saattavat olla varsin kevytperäisiä.

Kypärättä pörhäkkään ponin kanssa, kuva mainitulta Anna Kärkkäisen kurssilta.

Ajatusten harhailu

Tätä blogia lukeville tulee varmaan järkyttävänä paljastuksena, että ajatukseni saattavat harhailla asiasta toiseen. Yksin ollessa ajatusten lentäminen on vain viihdyttävää, mutta keskustelutilanteessa epäkohteliasta ja hevosten kanssa jopa vaarallista.

Esimerkiksi kilttiä ponia taluttaessani en välttämättä elä täysillä juuri siinä hetkessä.

Mieleen tulee esimerkki G:n viimeiseltä keväältä, jolloin kävin sen kanssa enemmän talutus- kuin ratsastuslenkeillä. Siinä sitä tallusteltiin peräkanaa metsäpolulla, sen verran tasaisissa tunnelmissa, että mieli lähti harhailemaan. Yhtäkkiä havahduin tunteeseen, että ponin riimunnaru liukuu pois kädestäni. "Äkkiä kiinni narusta" tuli mieleen salamannopeasti, mutta valitettavasti ponin ajatus kulki vielä nopeammin. Ja se ponin mieleen tullut ajatus oli jiihaa, nyt täysillä himaan.

Kun tallustin yksin tallille parikymmentä minuuttia pilkkopimeässä, mielessä ehti käydä montakin ajatusta. Kuten se, miten kalliiksi tulisi, jos poni löytyisi esimerkiksi jonkun pahaa-aavistamattoman autoilijan konepelliltä. Onneksi poni löytyi omasta karsinastaan sen verran ehjänä kuin se siinä vaiheessa ylipäätään oli. Riimunnarun ponin hokit olivat kyllä repineet aika lailla riekaleiksi.

Varustehuollon laiminlyönti

Onko tallillasi joku, jonka ponin ajo-ohjat ovat raahautuneet kuraisella kentällä eikä niitä ole viikkojenkaan päästä puhdistettu? Joku, jonka kädessä olet kenties kerran nähnyt satulasaippuan ja sienen?

Olemme varmaan olleet samalla tallilla, koska tämä henkilö olen minä. Ei kai varusteita nyt tarvitse joka kuukausi olla puunaamassa?

Yhdessä vaiheessa vuokrasin hevosta, jonka suitset piti joka pesun jälkeen sipaista puhtaaksi. Ei siihen mennyt monta minuuttia, se ei ollut iso vaiva, ja varusteet pysyivät aina siisteinä. Mutta omassa elämässäni en pysty. (Huomautan kuitenkin, että en kehtaisi mennä näyttelyyn puunaamattomissa varusteissa.)

Vermon poninäyttely 2014: näyttelyissä ollaan viimeisen päälle siisteissä ja puhtaissa vermeissä.

En tajua, miten näin on päässyt käymään, koska teini-ikäisenä hevostyttönä suhtauduin hoitohevosten varusteisiin suurella kunnianhimolla ja pidin huolta, että ne kiilsivät kilpaa auringon kanssa. Muiden tavarat ovat ilmeisesti tärkeämmät kuin omat.

Minä olen ajoittain myös se, jonka ponin harjat viettävät yön harjauspuomilla ja jonka hanskat ovat koko ajan hukassa.

Viime vuonna jätin pesua odottavat loimet äitini autotallin eteen koko kesäksi, minkä seurauksena jouduin ennen uudelleenkäyttöönottoa jynssäämään niitä matonpesupaikalla pökerryksiin saakka. Sanotaanko näin, että ne eivät olleet kovin puhtaita eivätkä etenkään tuoksuneet kovin hyvältä. Hajun aiheuttajaksi ykkösepäiltyni on joku naapuruston kissoista.

Mutta nyt päästiin jo sellaiselle ällöttävyyden asteelle, että on parempi lopettaa tähän. (Enkä muuten ole enää jättänyt loimia taivasalle - paitsi tietysti jos loimen sisällä on poni.)

Pahoittelen, että haasteeseen vastaamisessa meni näin kauan!