perjantai 14. marraskuuta 2014

Uusi lääkäri, uusi diagnoosi - Ruusa Kim Sellin vastaanotolla

Sellaista se tuppaa olemaan, että mitä useammalta eläinlääkäriltä kysyy apua, sitä useamman diagnoosin ponilleen saa. Torstainen keikka eläinlääkäriin ei ollut poikkeus sääntöön.

Lähdin hakemaan toista mielipidettä ojentajajänteen vamman hoitoon, tulin takaisin hankosidediagnoosin kanssa. Niin se ponielämä heittelee.

Tällä kertaa rimpulan kinttua tutkaili ortopediaan erikoistunut eläinlääkäri nimeltä Kim Sell. Jos nimi ei kuulosta tutulta, googlaa "jännevamma hevosella" ja löydät monta lehtijuttua, joihin herraa on aiheesta haastateltu (esim. tämän).

Haastatteluissa Sell on toistanut samaa viestiä: jännevamma on seuraus, ei syy. Jos hoitaa vain seurausta, saa hoitaa seurausta toisensa perään. Mutta jos haluaa saada hevosen terveeksi, pitää paikantaa oikea syy ja tarttua siihen. Tämä tapahtuu katsomalla hevosen liikettä kokonaisvaltaisesti asiantuntevalla silmällä.

Tällainen ajattelutapa tietenkin sykähdytti syvästi tätiä, jonka poninrimpula tuntuu juuttuneen jatkuvien vaivojen kierteeseen.

Eläinlääkäristä ei valitettavasti tullut yhtään kuvaa. Kuva kotitallin käytävältä.
Tapasimme Kim Sellin siis torstai-iltana hänen luonaan. Alkurupatteluiden jälkeen hän kopeloi ponin huolellisesti läpi ja taivutteli jokaista jalkaa paikallistaakseen kipupisteitä. Sellainen löytyi kuin löytyikin siitä hemmetin oikeasta takajalasta. Mutta ei ojentajajänteestä, vaan hankositeen ulkoreunan alahaarasta.

"Sillä on siis hankkarivamma", kysyin kyyneleitä pidätellen. "Älä ota sitä noin", lohdutti eläinlääkäri: Kyseessä on äärimmäisen tavallinen vaiva eikä diagnoosia siten pitäisi pitää kuolemantuomiona. Tämäntasoisen hankkarivamman saa kuulemma hoitaa suunnilleen kaikilta ravurivarsoilta ensimmäisen puolen vuoden treenin jälkeen.

Ruusan jalassa piilotteleva vamma on sen verran alkuvaiheessa, että se ei yllä millekään prosenttiasteikolle. Jalan ultraaminenkin olisi kuulemma turhaa, sillä näin lievää vammaa ei laitteilla yhytetä.

Lievän vamman voi Kim Sellin mukaan huomata vain tunnustelemalla ja taivuttelemalla sekä tarkkailemalla, mitä hevonen näiden toimenpiteiden aikana tilastaan kertoo. Ja Ruusahan kyllä kertoo tällaiset asiat yleensä aika selvästi, jos vaan kuulija osaa tulkita ponin viestiä.

Jalan tilan todettuaan Sell pani ponitädin tunnustelemaan samat asiat, jotta tämä ymmärtäisi yskän eikä kuvittelisi tohtorin juttelevan pehmoisia. 

"Hyvä, että tulitte" , tuumi eläinlääkäri. Nimittäin jos vammaa ei hoidettaisi tässä vaiheessa, jossain myöhemmässä vaiheessa oltaisiin sitten tekemisissä sellaisen prosenttivamman kanssa.

Hankkarivammasta takajalassa antoi muuten vihiä myös jännetupen pieni nesteisyys. Siis se sama nestemäärä, jota toinen eläinlääkäri ei pitänyt edes turvotuksena. Mutta valitettavasti ponitäti ei ollutkaan luulosairas, vaan minimaalinen nesteisyys jännetupessa oli kuin olikin hälytysmerkki. Hoitokin oli ollut ihan oikea: kylmäys. 

Hankkarivaiva oli todennäköisesti todellinen syy myös kesällä ilmenneeseen ja hoidettuun jännetuppitulehdukseen. Niin se kuulemma vaan on, ettei jännetuppi omia aikojaan ärry, vaan taustalla on aina joku jänne- tai hankkariperäinen ongelma. (Tämän kyllä kuulin jo edelliseltä eläinlääkäriltä, en tosin jännetuppitulehdusta hoitaneelta.)

Kun ponin jännetuppitulehdusta kesällä hoidettiin piikittämällä kortisonia, tulehdus kyllä lähti mutta sen aiheuttaja jäi.

Nytkin rimpula sai piikistä, mutta piikin läpi hankositeeseen ei truutattu kortisonia, vaan jonkinlaista ponin omasta verestä valmistettua seerumia.

Ennen piikitystä eläinlääkäri toki pani Ruusan liikkeelle, edestakaisin tallin käytävällä. Poni könkkäsi narunjatkeenkin silmään hyvin epämukavan näköisesti - molempia oikeanpuoleisia kinttujaan. Toisen puolen jalat sentään kipittivät oikeassa tahdissa.

Etujalan tilannetta Kim Sell ei pitänyt nyt sellaisena, että se tässä vaiheessa aiheuttaisi sen suurempia toimenpiteitä.

Hän huomautti kuitenkin, että lapa oli erittäin jumissa. Tämän näki kuulemma silmälläkin: poni seisoi toinen lapa toista ylempänä ja jäykempänä. On kyllä tunnustettava, että minä en ollut huomannut mitään muuta kuin sen, että etujalan liike on ollut hankalan näköistä. (Ks. ohjasajovideo tästä postauksesta.)

Syy-seuraussuhdetta eläinlääkäri ei ollut halukas vetämään kahden kipujalan välille, mutta kun rimpula piikityksen jälkeen uudelleen köpötteli käytävällä, molempien oikeiden jalkojen liike kuulemma näytti jo hitusen paremmalta. Saattaa siis hyvinkin olla, että vaivat liittyvät toisiinsa.

Ei välttämättä olisi huono idea käyttää hyvän hierojan, osteopaatin tai fysioterapeutin palveluita.

Miten tästä eteenpäin?

Tätäkin harrastetaan hoitona, kylmäystä. Näin pieneen vammaan riittää kuulemma
kylmäys liikutuksen jälkeen, mutta todennäköisesti kylmään myös lepopäivinä.
Kuvasta näkyy myös, että kavio on sisällepäin vino.
Mikäli nyt en ihan väärin ymmärtänyt niin vaivan takana on todennäköisesti ponin takaosan, erityisesti tämän kipeytyneen jalan, heikkous. Sama heikkous on jo aiemmin oireillut takapolviongelmina.

Ja mitenpäs muuten voimattomuutta vähennettäisiin kuin treenillä. Liike on lääke.

Mutta määrällä ei voi korvata laatua: Kun jalassa on pitkään juilinut, rimpula on alkanut säästellä oikeaa takajalkaa. Kipeä jalka jää vähän vierustoverinsa liikkeestä jälkeen ja poni hipsuttelee varpasillaan.

Jos ponia ei saada käyttämään kipeää jalkaa kunnolla, se ei koskaan parane.

Jalan heikkous heijastuu jalkojen liikeratoihin, jotka eivät ole vielä ihan vakiintuneet. Poni laahaa kavioita lähellä toisiaan ja polvet vähän ulospäin sojottaen, minkä seurauksena sisäreunat kuluvat enemmän kuin ulkoreunat.

Vuolussa on siis otettava kavion ulkoreuna alas, huolehdittava tarkkaan kavion suoruudesta. Vaikka olin keskiviikkona himpun raspannut kavioita, ulkoreuna ja varvas kaipaavat edelleen käsittelyä. 

Kengitystä Kim Sell ei pitänyt huonona ideana, mutta korosti, että kengittäjän on sitten oltava jalka-asentoja oikeasti tunteva ja niistä piittaava. Kuka tahansa naapurin pena ei missään tapauksessa käy, jos haluan tervehdyttää ponin. No, tämä ei varsinaisesti ollut minulle uutinen.

Toisaalta kun Ruusalla on hyvä kavioaines, kengitys ei eläinlääkärin mielestä myöskään ole välttämätön - kunhan kaviot pidetään huolellisesti oikeassa asennossa.

Huh, mikä määrä asiaa yhdellä kertaa sulateltavaksi!

Todennäköisesti joudumme palaamaan Kim Sellin vastaanotolle muutaman viikon kuluessa, sillä jumppa kaivannee tuekseen kipua poistavaa piikitystä.

Täytyy toivoa, että poni nyt näillä eväillä alkaisi vihdoin tulla paremmaksi.

Ai niin, se ojentajajänne. Sell pysyi alkuperäisessä kannassaan, jonka mukaan ojentajajännettä ei etenkään takajalasta saa rikki rasituksella vaan siihen tarvitaan jokin isku - esimerkiksi toisen hevosen potku. (Edit: tai painevamma esim. liian kireällä olleesta suojasta tai pintelistä. Tätä pidän epätodennäköisenä, koska olen parhaani mukaan aina varmistanut, ettei ponin jalan ympärillä ole mitään liian tiukalla.)

Ojentajajänne näytti ja tuntui eilen erittäin hyvältä, joten paraneminen lienee hyvässä vauhdissa ja jatkunee oikeansuuntaisena ilman sen kummempia hoitoja. 

Lopuksi on kyllä vielä sanottava, että tämänkertaisesta eläinlääkärikäynnistä jäi hyvä mieli. Vaikka Kim Sellin potilaat kaiketi tavallisesti ovat rahaa juoksevia kilpureita, hän tuntui pitävän tavallisen puskaponinpimpulan hoitamista yhtä tärkeänä kuin huippuravureidenkin.

16 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen teksti!

    Kovin samoja asioita mekin ollaan Salaman kanssa lueskeltu tässä viime viikkoina. Kirjaimellisesti yhdessä, kun välillä kylmäyssuojat eivät pysy jalassa, ellei "joku" tönötä vieressä vahtimassa.

    Jos olen oikein ymmärtänyt, ovat hankkarivammat joskus vaikeita löytää ja diagnosoida. Neljästä vammasta kokemusta, eka jalka meni pieleen, mutta kolme jälkimmäistä ovat olleet helppoja löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit. On näemmä aika vaikea löytää tuollaista pikkuvammaa. Hankkari on kuulemma usein se ensimmäinen kudos, joka ottaa itseensä.

      Toivottavasti Salaman vamma paranee nopeasti ja jää viimeiseksi! (Ja Ruusan myös.)

      Poista
  2. Erittäin mielenkiintoinen teksti, kiitos perinpohjaisesta selityksestä. Kuulostaa kyllä asiantuntevalta ja perehtyvältä elliltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan kyllä tuntui että tyyppi osasi asiansa.

      Poista
  3. Oli tosiaan mielenkiintoista! Se on kyllä omistajana aina turhauttavaa kun ei tiedä kenen sanaan uskoa. Pahin skenaario on varmaan se kun tunnettu eläinlääri sanoo että hevonen on lopetusvalmista tavaraa ja joku toinen onkin sitä mieltä että se kuntoutuu täysin käyttöön. Mutta tuo mitä kerroit kuulostaa kyllä siltä että voit oikeasti huokaista helpotuksesta. :) Ainakin seuraavaan vastoinkäymiseen saakka. :D Ihanaa olla hevosenomistaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan aika usein vaikea tietää, mitä uskoa. Mutta ehkäpä menemme näillä ja jos polle paranee niin voi olla iloinen.

      Nyt kyllä on ensimmäistä kertaa pitkään aikaan sellainen olo, että poni saattaa sittenkin selvitä hengissä aikuiseksi asti. Pidetään sormet ristissä, ettei tulisi ainakaan ihan heti lisää vikoja...

      Poista
  4. Kiva kuulla etta sait ainakin jossain maarin 'positiivisia' uutisia. Tiedan tuon tunteen, kun kaikki vastustaa eika mistaan tunnu tulevan mitaan, joten toivotaan etta poni paranee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin! Toivotaan tosiaan, että nyt päästäisiin viimein nousukäyrälle.

      Poista
  5. Mulla on sulle haaste blogissani :D käy kattoo aidallaistuen.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, täytyypä perehtyä!

      Poista
  6. Miten kylmäät Ruusan jalat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nyt käyttänyt sellaisia ihmisille tarkoitettuja kylmägeelipusseja, joita saa ihan apteekista. Isoin malli on näin pienen ponin jalkaan vielä ihan ok kokoinen ja minusta helpompi käyttää kuin hevoskokoiset kylmäyssuojat. Pintelillä kiinni jalkaan, hyvin viilenee.

      Poista
  7. Jos ne elukat pääsis liikkumaan vrt pihatto olot, jatkuvasti ja tasaiseen tahtiin niin hankakri ym jännevammat paranee "itsekseen" hyvin. Selkään ei kannattaisi kiivetä vaikka useampaan kuukauteen mutta liikkumaan isolla laitumella pitäisi hevosten päästä. EI mihinkään pehmeelle kentälle riekkumaan tai pikkuruiseen sairastarhaan tönöttämään,missä viimeinenkin verenkierto kudoksissa surkastuu eikä mikään parane. (+ hevonen tulee hulluksi ja revittelee itsensä rikki kun vihdoin pääsee liikkumaan, mikä on hevoselle pakottava tarve).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Ruusahan ei ole vuoteen ollut karsinatallissa, mutta tämä jalka alkoi oireilla kun se oli pihatossa, jossa olosuhteet eivät houkutelleet liikkumaan. Ensin putosivat lihakset, sitten alkoi oireilla polvi. Parin hehtaarin kesälaitumella juostessa takaosa vähän vahvistui, mutta alkoi tuo jännetuppi oireilla - eli ilmeisesti tuo sama hankkari.

      Sitten tuli se ojentajajänteen vamma, mihin harmi kyllä edellinen ell suositteli hoidoksi liikunnan rajoittamista. Sairastarhassahan poni sitten muutaman viikon tönötti, ja liike meni koko ajan huonommaksi.

      Nyt on poni taas pihatossa. Tarha ei ole mikään hehtaarikokoinen, mutta siellä mahtuu kyllä juoksemaan kaikissa askellajeissa ilman, että aita on heti vastassa. Lisäksi siinä on kivaa se, että se on mäkinen ja epätasainen metsätarha eli ponin pitää vähän käyttääkin itseään liikkuessaan. (Tämä oli yksi perusteista valita juuri nykyinen talli, en halunnut ponia mihinkään tasaiseen postimerkkiin seisomaan.)

      Tämä tuorein ell oli sitä mieltä, että voisi jo ratsastaakin, mutta koska Ruusalla nyt ei muutenkaan ole vielä varsinaisesti ratsastettu niin se jäänee tuonne kevätpuolelle.

      Poista
  8. Missä kyseinen eläinlääkäri ottaa vastaan; en löytänyt googlettamalla? Alkoi tosissaan kiinnostamaan kun noin hyvin etsii syy-seuraus-suhteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdissä asuu ja ottaa potilaita vastaan. Puhelinnumero löytyy ihan numerotiedustelusta.

      Poista