Tavoitteet korkealla?

Jokainenhan tietää, että treenimotivaatio tuppaa olemaan korkeampi, jos on joku mielekäs tavoite. Tärkeä tavoite voi jollekin olla se, että pääsisi seuraavalla kisakaudella nousemaan pykälää korkeammalle tasolle. Vaikkapa helposta B:stä helppoon A:han.

Meilläkin on Ruusan kanssa tavoitteita, tai ehkä ne kuitenkin ovat enempi tädin omia tavoitteita. Ponille tärkein tavoite on saada jotain maistuvaa syömistä, mikä voidaan valjastaa palvelemaan myös ihmismäisempiä päämääriä.

Siinä, missä joku nuoren ponin omistaja saattaisi asettaa tavoitteeksi ikäluokkakisat tai tulevaisuuden kisakentät, minun tärkein Ruusaa koskeva ratsastuksellinen tavoitteeni on päästä ratsastamaan sillä. Edes yhden kerran. Tavoitteen toteutumisaikatauluksi olen kaavaillut sellaista suunnilleen kevättä 2015. Nyt vain jännitetään, toteutuuko tavoite aikataulussa tai ylipäätään.

Yllä mainittu päämäärä on tosin jo iso parannus verrattuna niihin aikoihin, jolloin ainoa tavoitteeni on ollut ponin selviäminen hengissä edes seuraavaan laidunkauteen saakka.

Kaikki on niin suhteellista. 

Tavoitteita on hyvä olla, se on selvä. Mutta on hyvä olla myös valmiutta vähän viilata niitä sitä mukaa, kun maailmankaikkeus heittelee kapuloita rattaisiin. Tavoitteiden uudelleentarkastelu voi auttaa loiventamaan pettymystä, kun tajuaa, ettei oman ponin terveys riitä alkuperäisiin suunnitelmiin.

Tänään näytti tältä. Iltavuoron kunniaksi käytiin tutustumassa ennalta tuntemattomiin maastoihin. Ruusa arvosti.

Ja siinä, missä joku treenaa lastaamista päästäkseen kisoihin, me harjoittelemme samaa mahdollistaaksemme matkan eläinlääkäriin.

Tätä hevoselämän aliarvostettua lajia on pari viime päivää treenattu lyhyillä intensiivijaksoilla ja vieläpä varsin menestyksekkäästi. Koulutusmuotona on, kuten ennenkin, pelkkä porkkana ilman keppiä.

Tai no, ihan rehellisesti sanottuna onhan meillä peruutus-niminen liike tekemässä ponin elosta vähän epämukavampaa silloin, kun kaviot liimautuvat lastaussiltaan. Peruutukset ovat kuitenkin tällä harjoituskaudella jääneet ihan muutamiin pätkiin.

Ja porkkana, se on tässä kohtaa ymmärrettävä kirjaimellisesti. Porkkanan voimin rimpula oli varsin suostuvainen paitsi tulemaan traileriin ja seisomaan siellä, ensinikottelun jälkeen myös antautumaan kiinnisidottavaksi. (Tämä, tai apuvoimien ollessa käytössä takapuomin sulkeminen, on tositilanteessa osoittautunut kynnyskysymykseksi.)

Mutta kun porkkanapussissa tuli pohja vastaan, oli otettava käyttöön paremmin säilyvä herkkupala: näkkileipä. Näkkäriä tarjotessa poni katseli muualle ja seisoi trailerissa hämmästyttävän kärsivällisesti odottamassa oikeaa palkintoaan. Mitta täyttyi siinä kohtaa, kun narunjatke tarttui riimuun kiinnisitomista ennakoivalla otteella.

Ei poni nyt ihan mihin vaan suostu ilmaiseksi. Ponilla on hintansa, ja se hinta on porkkana. Sellaisen puutteessa uppoaa kuivattu leipäkin, tai mahdollisesti hapankorppu, mutta näkkileivässä menee raja.

Porkkanan voimin traileriharjoitukset ovat sujuneet parina viime päivänä siinä määrin esimerkillisesti, että pidän seuraavan tavoitteen saavuttamista varsin mahdollisena. Tämä tarkoittaa, että lastaus saattaa maanantaiaamuna onnistua käytettävissä olevien henkilöresurssien voimin.

Näillä näkymin resurssit rajoittuvat yhteen käsipariin, mukaanlukien omani.

P.S. Selvennykseksi on sanottava, että porkkanaa on harjoituksissa käytetty nimenomaan palkkiona, ei houkuttimena. Eli namilla ei houkutella traileriin, vaan palkkio tulee vasta, kun poni on tehnyt namiin vaadittavan suorituksen. Tässä vaiheessa namit kaivetaan esiin tarvittaessa jo lastaussillalla, mutta pääosin vasta trailerissa. Nyt ei ole enää ollut trailerissa valmiina odottavaa herkkuvatiakaan mukana.