lauantai 29. marraskuuta 2014

Kuntoa ravimaailman tyyliin

Jos jotain vähänkin mielenkiintoista järjestetään sopivan matkan päässä sopivaan hintaan, pyrin olemaan paikalla. Männälauantainen hevosen kuntovalmennusseminaari Vermossa oli erittäin sopivan hintainen eli ilmainen. Olin paikalla.

Paikalla olivat myös Jyrki Korhonen (tunnettu erityisesti ravikuningas Köppisen omistaja-valmentajana), Satu Juurinen (ainakin minulle tutuin ratsupuolen jalostusoreistaan, mutta hän on myös intohimoinen raviharrastaja) ja Pekka Korpi (ravilegendaa tuskin tarvitsee esitellä edes ratsuihmisille).

Köppistä en valitettavasti ehtinyt jäädä katsomaan, mutta Jyrki Korhosen toisen kovan juoksijan Turparullan näin verryttelemässä. Korhonen kuvaili valmennettavaansa sanoilla "pitkä kuin nälkävuosi", mikä omin silmin nähtynä tuntui varsin osuvalta rakennemääritelmältä. Etuviistosta otetussa kuvassa hevosen rungon pituus ei näyttäydy täydessä mitassaan.

Ratsuihmisillä on varmaan paljon opittavaa ravipuolelta, mutta Jyrki Korhonen ja Satu Juurinen korostivat, että myös ravitreenaajat hyötyvät ratsupuolen opeista. Tai siis ratsastuksesta. Nimenomaan oikeasta ratsastuksesta eikä mistään monte-tyylisestä kiihdyttelystä.

Ravikuningas Köppisen ja Jyrki Korhosen tallin toisen menestyjän Turparullan (oikeasti, kuka nämä hevoset on nimennyt?) valmennusohjelmaan kouluratsastus ja laukkarevittely selästä kuuluvat olennaisena osana.

Köppistä ratsastetaan 2 - 3 kertaa viikossa, mutta kilpailukaudella ratsastuksella on Korhosen mukaan enemmän palauttava ja mielenvirkistyksellinen merkitys. "Näen, että ratsastusvalmennus on ollut todella tärkeää", hän sanoi.

Turparullalla on ratsastellut lähinnä Korhosen 9-vuotias tytär, joka hyppää ruunalla esteitäkin. "Tuntuu, että sekin on auttanut eteenpäin", pohti ravimies.

Korhonen heittikin haasteen ravi-ihmisille: "Jos teillä on tuttuja, jotka osaavat ratsastaa oikein, tehkää pientä yhteistyötä." Tulokset voivat yllättää.

Arnold Ham.
Satu Juurinen puolestaan kertoi ostaneensa purkautuneelta ravikimpalta suomenhevosruunan, joka ei enää ollut radoilla pärjännyt. Hevonen oli kiero kuin korkkiruuvi, mikä olikin ollut suurena syynä ravin takkuiluun.

Juurisen tallilla entisestä kimpparuunasta alettiin leipoa ratsua. Alkuun ratsuntaimi kulki neljällä uralla, mutta muutaman kuukauden ratsutuksen jälkeen hevonen alkoi näyttää jo ihan toiselta. Tässä vaiheessa ruunasta kiinnostui jo Satu Juurisen ravimieskin, joka oli pitänyt uuden hevosen tuloon aika lailla pehmitellä. Hevonen läpäisi koelähdön ja alkoi pärjätä.

Juurisen mukaan Etelä-Suomen lähdöissä on pulaa suomenhevosravureista. Hän heittikin puolestaan haasteen ratsuihmisille: "Ostakaa suomenhevonen, ratsastakaa sillä puoli vuotta ja pankaa se sitten takaisin ravitreeniin."

Tässä olisi kuulemma tienaamisen paikka. Kieltämättä kiehtova ajatus, että hevonen voisi tienatakin. Jo plus-miinus-nolla-tulos olisi merkittävä parannus nykytilanteeseen.

Kaikki panelistit olivat sitä mieltä, ettei ravihevosen treenaaminen kaikissa kolmessa askellajissa lisää laukalle rikkomisen riskiä. Jyrki Korhonen näki päinvastoin, että ratsastus kehittää hevosen tukilihaksia ja koordinaatiota. Tästä tuskin on raviradallakaan haittaa.

Satu Juurinen huomautti, että kouluratsastuslaukka on muutenkin jotain ihan muuta kuin tukka putkella kiitämistä. "Meidän ravihevosemme, joita ratsastetaan, ymmärtävät, että kun ratsastaja on selässä, mennään hiljaa. Kun hevosen saa kantamaan itseään, se on jo puoli voittoa."

Juurinen korosti, että laukkavedot irrottavat lihaksia. "Älkää vain ratsastelko, vaan ratsastakaa!" (Yritetään!)

Ravureilla sitä näkee jos jonkinnäköistä viritystä, jollaisiin ratsutädin silmä ei ole tottunut. Kuvassa sh-ori Morgoli. 

Pekka Korpi oli panelisteista ainoa, joka ei ratsastusajatukselle lämmennyt. On kuulemma vaikea järjestää isossa tallissa.

Korpi kertoi kuitenkin tietävänsä tanskalaisia, jotka treenaavat ravureitaan etupäässä laukkuuttamalla niitä pehmeällä hiekalla. "On tärkeää, että hevosta rasitetaan niin, että se joutuu vähän puhaltamaan", tiivisti Korpi. Myös Jyrki Korhonen totesi, että peruskunnon rakentaminen vaatii treeniä korkealla sykkeellä.

Tässä olisikin Satu Juurisen mukaan ratsuihmisillä oppimista ravipuolelta.

"Hevosen pitäisi oikeasti hengästyä ja hikoilla. Ratsuihmiset jäävät helposti mukavuusalueelle." Juurisesta myös ratsujen pitäisi päästä välillä kunnolla revittelemään, jos puitteet sen suinkin mahdollistavat. Pelkkä mummoravin nylpyttäminen maneesissa vain jumittaa hevosen.

Tässä kyllä komppaan Satu Juurista. Vanhan G:kin toimi aina kentällä notkeammin, jos olin käynyt sen kanssa maastossa kiitolaukkaamassa. Kiitolaukka irrotti jumittuneita lihaksia, mutta myös virkisti mummoponin päätä.

Suokitkin ovat ihania, mutta katsokaapa tätä. Ah! Norjankylmäverinen Tejas, Tällaisen voisin ottaa omaan pihaan joskus...

Jyrki Korhosen tallilla ravureita treenataan paljon ratsain ja kävelyttämällä raskaita kärryjä vetäen. Näin käynti toimii hyvänä lihaskuntoharjoitteluna. Tähän voisi todeta, että jos ravureita treenataan käynnissä niin tuskinpa ratsunkaan kanssa on syytä vähätellä käyntiharjoittelun merkitystä!

Korhonen myös kertoi, ettei hänen hevosillaan ajeta koskaan kovin pitkiä lenkkejä. Köppinenkään ei koskaan vedä yli kymmentä kilometriä kerrallaan. Tärkeämpää on intervalliharjoittelu: sykkeet ylös, sykkeet alas. "Olen ajatellut, että näistä ei kuitenkaan ole tarkoitus rakentaa maratoonareita."

Korhosen mukaan varsinkaan nuoresta hevosesta ei kannata koskaan treenissä ottaa kaikkia paukkuja irti. Jos hevonen ei enää kanna itseään ja kaviot alkavat kopsia toisiinsa, on syytä lopettaa treeni siltä päivältä. "Niin kauan, kun hevonen menee hyvällä tyylillä, asiat ovat kohdallaan. Mutta jos liikeradat heikkenevät, on menty liikaa."

Myös Satu Juurinen totesi miestään siteeraten, että nuorta hevosta ei saisi koskaan väsyttää niin, että se raahautuu tallille. "Jätä aina pieni kipinä. Sama pätee ratsastukseen." 

Tässäpä haastetta kerrakseen: rasittaa hevosta niin, että kunto kehittyy nousujohteisesti, mutta välttää liikaa rasitusta, joka vie hevosen työnteosta ilon. Ja Juurinen piti hyvin tärkeänä sitä, että hevonen pysyy iloisena.

Lv-tamma Velvet Girlillä oli komea kiri ensimmäisessä lähdössä.
Nuorten hevosten valmistelussa tulevaan uraan Jyrki Korhonen piti tärkeimpänä kahta asiaa: a) hevonen elää pihatossa b) sitä liikutetaan paljon nuorena. Samaa mieltä oli Satu Juurinen, jonka liiketoimintaa on ostaa nuoria ratsunalkuja, panna ne pihattoon kasvamaan ja myydä ne ratsutettuina.

"On tosi tärkeää, että hevonen aloitetaan nuorena", sanoi myös ravilegenda Pekka Korpi. Hänen tallissaan varsat ajo-opetetaan 1,5-vuotiaina ja niitä aletaan treenata.

"Ensimmäinen vuosi on tosi tärkeä", korosti Korpi. Hänen mukaansa nuorena hyvin treenattu hevonen on vanhempanakin helpompi pitää iskussa.

Tädille tuli vähän sellainen fiilis, että rimpula taitaa olla menetetty tapaus. Sitä ei ole pidetty pihatossa varsana vaan vasta 2,5-vuotiaasta lähtien eikä se ole ensivuosiensa aikana juuri altistunut ihmisen vetämille kuntotreeneille. Toisaalta ponista ei ole tulossa ravuria.

Joka tapauksessa seminaarin panelistit kaikki korostivat, että hevosen on varsinkin nuorena oltava paljon ulkona. Ja aikuisenakin. 

Tässä taitaakin olla ravi- ja ratsumaailman suurin ero: arvokkaat kilparavurit ulkoilevat 10 - 12 tuntia vuorokaudessa isoissa tarhoissa, arvokkaat ratsuhevoset kääritään pumpuliin ja ulkoilutetaan tasaisissa postimerkkitarhoissa 3 - 4 tuntia vuorokaudessa.

Kummallakohan "leirillä" olisi tässä mallioppimisen paikka?

Poniraveja on minusta hauska seurata. Paitsi, että ponit ovat aina ihania, poniraveissa myös sattuu ja tapahtuu vähän eri malliin kuin isojen hevosten geimeissä. Voi nähdä vaikkapa kuskinsa kyydistä jättäneen russin laukkaavan reipastahtisesti pari kertaa radan ympäri ennen kuin antaa kiinni. 
Välillä on paatuneenkin ratsuihmisen kiva käydä raveissa tuulettumassa ja näkemässä vähän toisenlaista hevoselämää. Myös tällä kertaa olisi ollut kiva jäädä seminaarin jälkeen alkaneeseen isoon ravitapahtumaan pitemmäksikin aikaa, mutta rimpulan treenit ja muut viikonlopun tärkeät menot kutsuivat (ja totta puhuen vähän tylsistyin, kun ei ollut seuraa).

Tekstin lomaan sirotellut kuvat muuten eivät enimmäkseen liity siteerattuihin henkilöihin mitenkään, vaan ovat mainittujen ravien satoa.

14 kommenttia:

  1. "arvokkaat kilparavurit ulkoilevat 10 - 12 tuntia vuorokaudessa isoissa tarhoissa, arvokkaat ratsuhevoset kääritään pumpuliin ja ulkoilutetaan tasaisissa postimerkkitarhoissa 3 - 4 tuntia vuorokaudessa."
    TÄMÄ! Jestas, asutaan (poni asuu) vajaan 200 hevosen alueella, johon mahtuu niin ravureita kuin ratsujakin, ja meikäläisten lemmikkiotuksia. Talleja on reilu 10, 3 karsinan tallista 45 karsinan talliin. Yhdellä, tosissaan yhdellä ratsutallilla on hevoset yli 6 tuntia pihalla päivittäin. Yllättävää, että se on talli missä omanikin on. Ravitallien hevoset menevät 6-7 pihalle, ja ovat sinne 6-9 kunnes karsinoituvat. Täällä on joo maanlaajuisesti ihan hyviä ratsuja. Ihan hyviä nimenomaan; ei mitään tähtiä, mutta aina joskus sijoilla etelämmässäkin. Hevosia, jotka eivät todellakaan elätä itseään kilpailuvoitoilla. Ravureista osa taas elättävät itsensä lisäksi karsinanaapurinkin. Eivätkä kuole kokopäivätarhaukseen, eivätkä väsy laumoissa liikkuessaan.

    Niin, ja mitä olen hevosihmisiin yhteisillä lenkeillä törmännyt, suokki- ja poni-ihmiset ovat mukavimpia heti ravi-ihmisten jälkeen, jotka tervehtivät aina, hidastavat ohitustilanteissa ja saattavat jopa vaihtaa muutaman sanan! Puoliveritrueriderit eivät todellakaan kuin sylkäise meikäläisiin päin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä todella aina ihmetellyt tätä eroa kisahevosten pitämisessä.

      Tiedän, että kisaratsujen omistajat pelkäävät hevostensa loukkaantuvan siellä tarhassa. Mutta veikkaan, että loukkaantumisriski on kaikkein suurin juuri niillä, jotka seisovat pääosan päivästä pieneen koppiin vangittuna. Totta kai niillä sitten on draivi päällä, kun viimein pääsevät vähän isompaan tilaan. Etenkin, kun ovat (toivottavasti) suht kovakuntoisia eläimiä.

      Uskon vahvasti, että tasainen, omaehtoinen liikunta pitää hevoset terveimpinä.

      Oma ponini nyt ei ehkä kaikkine vaivoineen ole omasta ajattelutavastani mairittelevin esimerkki, mutta toisaalta iso osa sen tämänhetkisistä vaivoista on seurausta elämisestä sellaisessa tarhassa, jossa se ei juuri liikkunut.

      Poista
  2. Mua olis kutkuttanut myös tulla paikalle, mutta oli Tallinnan reissu samana päivänä. Olen itsekin sitä mieltä että ravipuolelta olisi paljon oppimista, ihan jo tuon peruskunnon kannalta. On ihan totta että ratsuihmiset menee mummoravvia maneesissa kolme varttia ja toteavat että olipa rankka treeni. Paras oli kerran yksi, hoisi ja ratsasti kaksi siinä ajassa kun minä vasta ratsastin yhden (n. tunnin, ehkä vähän reilu) ja jälkimmäisen 20 minuutin "treenin" jälkeen totes mulle et kato, tää oikeen hikosi! En oikein tiennyt miten päin olla tai mitä sanoa...

    Noista tarhausajoista olen kyllä samaa mieltä. Istumatyötä tekevillä ihmisillä on paljon vaivoja, niin lihaksistollisia kuin tukielimillisiäkin, ja liikkuessa liikkumaan tottumaton kipeyttää tai rikkoo itsensä todella helposti. Miten siis olettaa että vain muutaman tunnin päivässä liikkuvalla hevosella asia olisi mitenkään erilainen? Ravureilla lihavuus- ja lihaskunto on usein myös huomattavasti parempi kuin ratsuilla, ratsujen pyöreämpi malli ei tunnu nykyään tulevan erityyppisen työn erilaisesta lihaksistosta, vaan ihan puhaasti ylimääräisestä laardista. Silti moni ravuri syö taatusti enemmän energiaa kuin tavisratsu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahintahan tässä on se, että minä olen enimmäkseen juuri sellainen mummoravia maneesissa -tyyppi, paitsi että en juuri koskaan pääse maneesiin vaan vaihtelevakuntoisilla ulkokentillä mennään. Tämänhetkisissä ratsastuspaikoissa on vähän heikosti sellaisia revittelypaikkoja, ei sellaista ihan millä pohjalla tahansa uskalla.

      Uskon kyllä, että taitavan ratsastajan 20 minuuttia varmaan treenaa hevosta tehokkaammin kuin meikäläisen tunti...

      Mutta en kyllä tosiaan ymmärrä sitä logiikkaa, että treenattava hevonen enimmäkseen vain seisoo. Tosin isommilla talleillahan niitä myös pidetään kävelykoneessa, josta minulla ei oikein ole mielipidettä.

      Poista
  3. Allekirjoitan NIIIIIIN kaiken tämän! :) Olen maailman onnellisin ratsunomistaja kun saan olla pelkkien ravihevosten ympäröimänä pikkutallilla. :D Meiniki on samaan aikaan rentoa, maalaisjärkistä ja vakavaa kipaurheilua. ;) Parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on myös ratsutalleja, joissa meno on fiksua. :) Ruusakin on kyllä syntynyt ravi-ihmisen pitämällä tallilla.

      Ja varmaan jossain ratatallilla ravureiden ulkoilu on enempi kilparatsun tyylistä, mutta yleisesti ottaen tilanne on tämä.

      Ennen työmatkani varrelle mahtui yksi maneesitalli ja yksi ravitalli. Oli hyvin mielenkiintoista seurata ohi ajaessa niiden olojen eroja. Maneesitallilla hevoset ulkoilivat pienissä, tasaisissa tarhoissa (osa sentään pareittain ja kuitenkin n. 8 tuntia päivässä) ja niillä oli loimet vielä 15 asteen auringonpaisteellakin. Ravitallilla hevoset ulkoilivat valtavissa mäkisissä tarhoissa (tosin yksin) eikä niillä ollut loimia kuin pahimmilla säillä.

      Poista
  4. Osa ravitallien vs. ratsutallien ulkoilusta selittyy myös työntekijäpuolella. Ravurit noin karkeasti ottaen tuottavat enemmän kuin ratsut -> enemmän rahaa toiminnan pyörittämiseen -> varaa pitää työntekijää kahdessa vuorossa, jolloin on joku ottamassa hevosia sisälle illallakin. Ratsutalleilla on pakko nipistää etenkin niistä työntekijäkuluista, jolloin yleensä on palkattua väkeä vain yhdessä vuorossa -> yksi työntekijä tarhaa aamulla ulos ja ottaa lähtiessään sisään, iltaruokintaan käytetty aika (eli siitä maksettava raha) koitetaan minimoida siten ettei iltatalliin mene enää yhtä paljon työtunteja kuin aamutalliin. Tästä muodostuu "tallien tavat" ja niillä sitten mennään.

    (Ja joo on poikkeuksia ja poikkeuksien poikkeuksia, mutta ei lyhyt tarhausaika aina tarkoita lähtökohtaisesti sitä, ettei omistajia/tallinpitäjiä kiinnostaisi mitä se hevonen tekee 22 h vuorokaudestaan)

    Ja mitä tuossa yllä kommentoitiin treenin määrää: jos liikkuminen on uran kiertämistä kentällä tai maneesissa, on parempikin opetella tekemään 20 min kunnolla ja käyttämään loppuaika verryttävään & palauttavaan kävelyyn, kuin tahkota rinkiä 1,5 h ennen kuin hevosella edes kainalo kostuu, ja sitten ajatella, että tarjosinpa hyvää liikuntaa hevoselleni. Kuten sanottua, ei hevonen ole maratoonari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmaan onkin käytännön kysymyksiä nämä.

      Mutta etupäässä tässä nyt ihmettelin puolipäivätarhausta, sekin on tietysti bonusta jos hevoset saavat olla ulkona edes sen yhden työntekijän työvuoron ajan. En tiedä, eikö isoilla talleilla sitten ole tarpeeksi tarhoja vai mistä on kyse. Ja mitä olen nettikeskusteluita seurannut, moni hevosenomistaja nimenomaan haluaa puolipäivätarhauksen hevoselleen. Tätä ihmettelen.

      Hevosen näkökulmasta sisällä seisominen on kuitenkin valitettavasti ihan samanlaista riippumatta siitä, mikä on syynä järjestelyyn.

      Poista
  5. Meillä käy tallin ratsuja liikuttamassa reippaammin naapuritallin "ravityttö" =) Omistajien kanssa sovitaan päivä n.kerran viikkoon ja valmiiksi lämmitellyt hevoset käy tyttö vetämässä kiitolaukat läheisellä valmennusradalla. Pientä maksua vastaan on moni selkä- ja hengitysongelmaisen omistaja saanut apua hevoselleen vaikka aluksi vähän jännitti että hevonen rikkoo itsensä. Hierojakin on kehunut ainakin omaani, että on kuin eri hevonen säännöllisen kiitolaukkaharjoituksen jälkeen ja kyllä se selkäänkin siltä tuntuu. Itse en ole mikään maastoilija enkä tässä iässä uskalla kiitolaukkaa mennä millään hevosella..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, tuollaisesta diilistä en ole ennen kuullutkaan. Hienoa, että noinkin voidaan tehdä yhteistyötä hevosihmisten välillä. :)

      Poista
  6. Aamen! Olen loputtoman kyllästynyt vanhanaikaiseen vastakkain asetteluun ravi- ja ratsuväen välillä. Hyvä, että tällaisiakin järjestetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Hevonen on kuitenkin pitkälti samanlainen eläin, oli se ratsu tai ravuri.

      Poista
  7. Hei hyvä kirjoitus, kiitos tästäkin! Tekee niin hyvää välillä avartaa pienen pientä piiriä ja katsella miten muissa lajeissa hommat hoidetaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit. Olen samaa mieltä, kannattaa olla avoimin mielin liikkeellä. Vaikka ei loppujen lopuksi varsinaisesti ottaisi mallia niin on hyvä kuulla perusteluja toisenlaiselle tekemiselle.

      Poista