Huomenna se tapahtuu, muutto

Jaiksista, huomenna koittaa kauan jännitetty päivä. Nimittäin ponien muutto. Pysyvältä ponimuutolta olenkin säästynyt jo melkein neljän vuoden ajan (Alberthan kyllä pari vuotta sitten kävi kesäsiirtolassa.)

Nyt, kun viimeisiä tunteja nykyisessä paikassa viedään, olo tuntuu aika haikealta. Oikeastaan vasta kotikandidaatteja katsastaessani tajusin, miten hemmoteltuja me, erityisesti ponit, olemme olleet nykyisessä paikassa. 

Tällaista se usein on, mutta ei suinkaan aina.

Juu, puitteet ovat ihmisille tosi karut ja kieltämättä joskus vaakasuorassa kaatosateessa lahkeet sadehousujen alla litimärkinä raahautuessa on tuntunut, että voisi sitä muutenkin harrastaa.  Mutta poneille nykyinen paikka on melko lähellä ihannetta.

Ainoa ponien hyvinvointia rajoittava tekijä on ollut laumadynamiikka. Tämäkin koskee vain Ruusaa, jonka suhde curlyyn ei lievästi sanottuna ole kovin lämmin. Toisaalta kun tilaa on se 1,5 hehtaaria, on mahdollista pitää hajurakoa vastenmieliseen laumatoveriin.

Tarha on ollut yksi suurimmista syistä siihen, että en ole lähtenyt hötkyilemään itselleni hienompia puitteita ennen kuin tallimatka piteni 3 kilometristä 140:een. 

Sama hevonen, joka on Ruusan inhokki, on Albertin suosikki.

Nykyisellä tallilla olosuhteet on saanut muokata aika lailla juuri sellaisiksi kuin Ruusa-ponin rajoitteet ovat vaatineet. Muutenkin on ollut kirjaimellisesti vapaata. Ei esimerkiksi ole ollenkaan tavatonta, että pihaan saapuessaan kohtaa hevosen vailla rajoitteita.

Tämän ponitalouden jäsenistä vapaudesta on saanut nauttia enemmän Albert, jolle irtonaisena hengailu on ihan arkipäivää.

Tänäänkin kävimme vielä vetämässä pienet metsäseikkailut, kun vielä pystymme. Ruusa oli matkassa riimussa, Albert vapaana milloin käyskennellen ja milloin puiden lomassa pukkilaukaten. Näytti olevan hauskaa. Epäilen, että uudessa paikassa ei tällaiseen ilotteluun ole tiloja.


Tarhassakin mahtuu leikkimään. Linkki videoon

Tietenkin tämä tällainen hevosenpito on aika harvinaista eikä isoilla talleilla edes turvallisuussyistä mahdollista. Joten nyt täytyy opetella taas käyttäytymään kuten ns. normaalit hevosihmiset. Albertin liikutuskin pitää miettiä nyt vähän tarkemmin.

Pikkutarhan plussapuoleksi odotan, että poneilla lienee ihmisohjatussa liikunnassa enemmän virtaa kuin nykyisin. Tai katsotaan nyt, onko tämä plussa vai rasite.

Etukäteen arvioituna ponien pienentyvä elintila on uuden paikan ainoa miinus.

Odotukseni esimerkiksi talli-ilmapiirille ovat korkealla, sitoudunhan itsekin allekirjoituksellani ylläpitämään siellä mukavaa ilmapiiriä. Sopimuksessa on mainittu myös hevosten oikeudet, joihin kuuluu muun muassa reilu ja hyvä kohtelu. Tähänastiset kohtaamiseni tulevan tallinpitäjän kanssa ovat vahvistaneet käsitystä, että mainitut sopimuspykälät eivät ole vain kirjaimia paperilla.


Linkki videoon

Ihmisnäkökulmasta puitteet paranevat. Erityisen paljon odotan siltä, että neljän vuoden tauon jälkeen kotitallimme pihassa on oma, iso ja hyväpohjainen kenttä. Samassa pihassa sijaitseva kenttä on oikeastaan ollut ainoa "luksus", jota todella olen näiden neljän vuoden aikana kaivannut.

Omasta näkökulmastani miinus on, että uudelle tallille on 40 minuutin ajomatka eli jos ehdin tallille neljästi viikossa niin täytyy olla tyytyväinen. Apukädet olisi kiva löytää, vaan taitavat olla lottovoittoa ihmeellisempi ilmestys, kun ei ole tarjota varsinaista ratsua. 

Täytyy toivoa, että ponit eivät liikaa tyrmisty tarhansa pienentymisestä. Muuttostressiä onneksi lievittää se, että saavat tutustua uusiin huudeihinsa kylki kyljessä. Olen myös varannut molemmille tuubin omepratsolia, jota annostelen pieninä nökäreinä taittamaan stressimahailun pahinta terää. (Enemmän aiheesta vanhassa postauksessa.)

P.S. Kiitokset kaikille edellistä kirjoitusta kommentoineille! Teksti oli muotoiltu tahallaan vähän provosoivaksi, jotta se herättäisi keskustelua, ja keskustelua tuli. Erityismaininta siitä, että keskustelu pysyi asiallisena.