sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Tallipaikka-ahdistus

Jokaisen ponin elämässä tulee eteen päivä, jona oma täti pakkaa ponin traileriin ja vie ponin vieraaseen paikkaan. Tässä paikassa ponin tehtävänä sitten on tehdä siitä uusi koti ja vieraista hevosista uusi oma lauma. Unohtaa vanhat kaverit.

Ruusalla tämä päivä on tulossa eteen - toista kertaa ponipolon elämässä - ehkä piankin. Viimeistään kuitenkin siinä vaiheessa, kun laidunkausi päättyy ja keväällä syntyneiden varsojen on aika tehdä pesäeroa äideistään. Silloin Ruusa joutuu luopumaan 9-neliöisestä lukaalistaan.

Olen tehnyt lähtöä aikaisemminkin. Olen kaivannut hengitystieongelmaiselle Rupsulle pihattoa, etsinyt paikkaa, jossa pääsisi tekemään retkiä maastoon ja touhuamaan kentällä.

Ja ennen kaikkea olen etsinyt paikkaa, jossa pääsisin käymään myös arkena. Olisi kivempi hoitaa alati sairaan ponin erityistarpeet itse eikä aina nykiä tallinpitäjää hihasta.

Ongelmana tallipaikkahaussa vain on ollut se, että yhtä hyvää - saati parempaa - paikkaa ei ole löytynyt.
Ei, se ei ole tiine. Ruusan uudelta tallipaikalta toivoisi terveyttä edistäviä ominaisuuksia.
Minä kaipaisin Ruusalle paikkaa, jossa se saisi elää niin fyysisesti kuin psyykkisestikin terveenä. Tämä asettaa aikamoisia vaatimuksia mm. tallin sisäilmalle ja käytetyille kuivikkeille ja rehuille.

Henkisen hyvinvoinnin kannalta tärkeää on mukava lauma ja sopivasti tilaa, missä rellestää. Laumadynamiikalla on merkitystä myös sen fyysisen terveyden kannalta, onhan minulla aika nenäkäs teiniponi. Olisi kiva, jos siltä ei potkaistaisi esim. kinttua tai kalloa palasiksi.

Laumatovereilta toivoisi leikkihenkisyyttä.

Tallinpitäjältä toivoisin ymmärtäväistä suhtautumista Ruusan erityistarpeisiin.

Ei ehkä suuresti yllätä, että uuden paikan etsiminen on osoittautunut varsin haasteelliseksi.

Haluaisin ponin hyvään pihattoon, mutta pihattoja on kamalan vähän tarjolla. Jos onkin, niissä on yksi tai kaikki seuraavista vioista: etäisyys kotini ja tallin välillä liian pitkä, kuivikkeena olki (eläinlääkärin mukaan tämä on ehdoton nounou), korkeahko ruokintapöytä (Ruusan pitäisi ehdottomasti syödä maan tasalta - tämä tietysti pätee kaikkiin hevosiin, mutta erityisesti valuviallisiin), luomuheinä (=paljon sokeria, vähän valkuaista), liian pieni tila hevosmäärään nähden ja/tai laumatovereilla kengät.

Tai sitten pihattoon huolitaan vain islanninhevosia.

Talleja on enemmän tarjolla, mutta niissä sitten voi tulla vastaan talli-ilman heikkoudet, ja mikä tahansa edellä mainituista syistä.

Perjantaina kävin katsomassa yhtä melko lupaavaa paikkaa. Se on kyllä liian kaukana, mutta alkaa tuntua siltä, että kaikin puolin sopivaa paikkaa ei löydy. Peukut pystyyn, että tallipaikka-ahdistus hellittäisi pian.

3 kommenttia:

  1. Teillä on sama ikuisuus kysymys kuin meilläkin. Erityistarpeita huomioivia (tai tosissaan ottavia) paikkoja on olemattoman vähän tai sitten ne todella ovat jossain tuhannen korvessa. Toivottavasti kuitenkin löydätte parhaan mahdollisen paikan!

    VastaaPoista
  2. Näinhän se on. Läheltäkin on tarjottu paikkaa, jonne terveen ponin veisin riemusta kiljuen. Mutta Ruusalle lämmin talli voi tuottaa vaikeuksia pakkaskelillä, kun se viime talvenakin köhi enemmän aina kun lämpötilat vaihtelivat rajusti.

    VastaaPoista
  3. Lisäys, ymmärrän kyllä hyvin, että kaikki eivät halua tällaisia erityistarpeisia talliinsa. Jos voi valita niin tietysti sitä ottaa hoidettavakseen jonkun, jolle käy sama kuin muillekin.

    VastaaPoista