Eteenpäin - ohjastuntumalla

Kun Ruusan muuton hetki lähestyy (vaikkei muuton suunnasta ihan vielä olekaan varmuutta), tädin mielen täyttää äkkiä ahdistus. Likipitäen 200 kilometriä etelään tarkoittaa nimittäin saman verran kilometrejä poispäin ajo-opettajasta, jonka suosiollisella avustuksella pikku-Ruusa on ruvennut muistuttamaan ihan oikeaa ajoponia.

Eli ei muuta kuin painetaan eteenpäin ajo-opetuksessa kuin mummo lumessa. Sari arveli, että muutaman viikon aikana Ruusalle voitaisiin jo ruveta esittelemään kärryjä.

Tämä asettaa monenlaisia haasteita. Yksi niistä on varustus. Sillä vaikka varustekokoelmani muuten alkaa olla melko vaikuttava, mitään vetämiseen soveltuvaa vermettä sieltä ei löydy. Eli lainahöyhenissä joudutaan sitten menemään, kun poniin aletaan kiinnittää jotain narua jämäkämpää.

Naru roikkumassa jaloissa ei ole Ruusan mielestä mitään. Näillä varusteilla mentiin tämä viikonloppu. Juoksutusvyö korvaa valjaat, koska meidän valjaissamme on harvinaisen epämiellyttävä mahavyö. Naru menee ihan vaan läpi vyön lenkistä molemmin puolin, joten vaikka sen päälle astuisikin niin ketään ei satu.

Samalla, kun poni rupeaa muistuttamaan oikeaa ajoponia, myös täti on alkanut muistuttaa jotakuta, jolla on joku käry näistä ajohommista. Nimittäin jonkinlainen ohjastuntuma on alkanut löytyä. Tästä saamme tietysti kiittää opettajaamme Saria, mutta myös omaa oivallusta, että ajo-ohjista voi pitää kiinni samanlaisella otteella kuin ratsastusohjista. (Tämä voi tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta täällä meillä kaikki on väännettävä rautalangasta.)

Ja tuntuman löytymisen kyllä huomaa ponista. Keitetty spagetti on vaihtunut vähän johonkin vähän helpommin ohjailtavaan.

 

Se kääntyykin, eikä välitä roikkuvista naruista edelleenkään mitään.

  Uusi Ruusa on pysynyt keskuudessamme myös tänä viikonloppuna.

Valjastuksessa pullistuu suoni vähemmän päässä, kun poni odottelee rauhassa.

Itse asiassa keskuudessamme on tänä viikonloppuna ollut sen verran rauhallinen poni, että ajotreenit on pidetty hyvin lyhyinä ja siirtymiä on harjoiteltu vain käynnin ja pysähdyksen välillä. Tämä oli kyllä toisaalta suunniteltuakin sikäli, että Ruusalla on huomenna klinikkareissu jalan takia. (Korostan, että poni ei onnu.)

Mutta eipä ihme, että poni tänäänkin oli uupuneen oloinen (se nousi päiväunilta, kun näki minun tulevan). Sillä oli kuulemma ollut aika villi yö.

Äänitehosteet olivat olleet kiimaisella Ruusalla sen verran käytössä, että tallinpitäjä oli luullut jonkun oriin olevan irti. Ei ollut kukaan karannut, vaan Ruusa oli kaivanut muutaman kuukauden ikäisestä bestiksestään esille Oriin. (Ja kun tamma huutaa, heräävät koko tallin oriit mylvimään.)

Aikaisin se loppuu lapsuus näillä varsoilla nykyään. Onneksi pikkuherra ei sentään ole vielä niin iso, että yltäisi ihan "sinne" asti vehkeinensä.