Kylmäämisestä ja pliistraamisesta huolimatta ponin jalassa on edelleen kova patti. Ja se patti on edelleen sen verran kipeä, että sitä ei Ruusan mielestä mielellään saisi kauheasti painella. En osaa sanoa, onko turvotus jänteiden kohdalla laskenut vai ei.
Vaikka voisi luulla, että jalkavaivassa olisi riittävästi murehdittavaa, poni eilen myös köhäisi jälleen pari kertaa. Vaikka se on pääosin edelleen laitumella 24/7 ja vaikka se syö kaikenlaisia lisäravinteita ja yrttejä. Vai onko se sittenkin vilustunut? (Varmaan se on sitten flunssassa, kun pitäisi muuttaa.)
Mielestäni olen tehnyt kaiken, mitä voin. Taipunut monelle mutkalle ja siinä sivussa taivuttanut tallinpitäjänkin sellaisille. Mutta ehkä kaikki ei sittenkään ole tarpeeksi.
Okei, se köhäisi vain pari kertaa. Mutta kokemukseni mukaan paria köhäisyä seuraa lisää köhäisyjä ja ennen kuin huomaankaan, poni on taas jollain lääkekuurilla.
Tuleekohan tästä sittenkään mitään? Olin jo antanut toiveiden nousta aika korkealle, kun ponin loppukesä meni niin hyvissä merkeissä. Nyt on kumminkin edessä syksyn kosteus ja talven kylmyys. Ei ole lupaava merkki, että köhä alkaa jo nyt.
Emännän masentunut mieliala ei onneksi tarttunut Ruusaan. Se ei ollut lainkaan masentunut, vaan energiaa olisi riittänyt pienen kylän tarpeisiin. Ruusan mielestä talutuksessakin liikuttiin liian hitaasti. Ravia vähintään olisi pitänyt. Onneksi sillä sentään riittää elämäniloa, jos terveys onkin kyseenalainen.
Ilmeisesti en myöskään ole onnistunut tylsistyttämään ponia ohjasajoharjoituksilla (jotka siis nyt ovat vähän aikaa pannassa, vaikka enemmän poni laitumella riehuu), sillä se on taas ruvennut tulemaan laitumella luokse laukassa.
Ei nyt ihan vielä luovuteta.
 |
| On se kaikesta huolimatta kovin rakas. Viikon takainen kuva ei kyllä oikein kuvaa eilisen energiatasoja... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti