Vaikka en ole kirjoitellut ratsasteluista mitään vähään aikaan, olen kuitenkin säännöllisesti käynyt herra S:n kanssa humputtelemassa. Ja oivallettuani, että ponista saa enemmän irti jos malttaa irrottaa reitensä pihtiotteesta, ponista on löytynyt aika makeita vaihteita.
Yksi löytyneistä vaihteista on laukka.
Nimittäin kun poni alkoi olla ravissa aika mallikkaasti avuilla ja eteenpäinpyrkivä, keksin viime viikolla kokeilla pitkästä aikaa laukannostoa. Vähän silleen "ei tehdä tästä nyt numeroa, mutta..." Ja tsädäm, poni oli laukassa. Tyyli oli toki varsin vapaamuotoinen, mutta kyllä askellaji oli tunnistettavissa.
Yhtäkkiä laukannosto ei tunnukaan enää vaikealta.
Luulen, että olen tehnyt liikaa. Poni ei kaipaa kuin lonkan puolihuolimattoman liikahduksen oikealla hetkellä. Vähemmän on enemmän!
Kun herra S:n kanssa olen ajoittain (ainakin ravissa) päässyt tuntemaan itseni lähestulkoon kelvolliseksi ratsastajaksi, oli erinomainen hetki kokeilla toista ratsua.
Eilen sain ilon ja kunnian ratsastaa neiti S:llä.
Viimeksi neiti S:n ratsastus toimi itseluottamusta kohottavasti, nyt vaikutus oli päinvastainen. Tajusin kipeästi, miten kaukana olen vielä siitä, että voin ruveta koulimaan nuoresta ponista ratsuponia. (Vaikka toisaalta opetanhan minä sitä ajollekin, vaikka ajokokemusta on ajalta ennen Ruusaa vain jokunen kerta...)
Totesin, että en osaa ratsastaa käyntiä. En siis ollenkaan. Poni levisi ja paukkui.
Entä sitten ravi? Aika komeita aikoja olisi varmaan voinut Vermon suoralla kellottaa, mutta varsinaista ratsastamista homma muistutti vain ajoittain.
Ja mitä tekee apina, kun poni juoksee alta? Vaikka kuinka olen vannottanut itseäni pitämään käden kevyenä ja pidättäytyä taaksepäin suuntautuvista ohjasotteista, kädellähän sitä tuli moneen otteeseen yritettyä hidastaa vauhtia.
Ja sitten taas toisaalta olin monesti tuupahtaa nenälleni, kun poni toteutti toivotun (ja, pakko myöntää, jokusen vahingossakin pyydetyn) siirtymän alaspäin melkeinpä ennen kuin ehdin pyytää.
Kaikista hankaluuksista huolimatta on mahtavaa saada ratsastaa tuollaisella eteenpäinpyrkivällä, nöyrällä ja viimeisen päälle hienosäädetyllä ponilla. Hyvät hetket (jollaisia onneksi sentään mahtui myös tähän ratsastuskertaan) muistuttivat, miksi sitä kehää kierretään. Pääsisinpä pian uudelleen.
P.S. Heti tänään otin yhteyttä erääseen CR-opettajaan, lupasi yrittää mahduttaa meidät aikatauluunsa joskus lokakuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti