Päänsärkyä ja leukakipua suitsista

Yksi sivujuonne kesäkuisen viikonlopun CR-kurssissa oli opettajan tuore varusteherätys. Hevoshierojana hän oli huomannut, että erittäin monella hevosella on kireät leuan seudun lihakset. (Otan osaa hevoset, purentavikaisena ja siten leukavaivaisena tunnen tuskanne.)

Aika monella suomalaisella hevosella on suitset, jotka aiheuttavat sille epämukavuutta ja jopa kipua.

Kuinka moni ratsastaja kiinnittää esimerkiksi otsapantaan muuta huomiota kuin että siinä pitää olla kivasti blingblingiä? Vaikka otsapantaa helposti pitää lähinnä koristeena, väärin istuva otsapanta tuottaa hevoselle kirjaimellisesti päänsärkyä.

Otsapannassa pitää tietysti olla blingblingiä, mutta pituuteenkin kannattaa kiinnittää huomiota.
Mahtoikohan G:llä olla päänsärkyä? 

Jos otsapanta on liian lyhyt, se vetää suitsien niskahihnaa vasten hevosen korvia. Silloin hevosesta tuntuu samalta kuin ihmisestä, jonka korvan takana sijaitsevaan pehmeään kohtaan painaa sormella. Vähemmästäkin tulee kipeäksi.

Niskahihna ei saisi muutenkaan painaa hevosta. Omien suitsien sopivuuden voi testata laittamalla kätensä hevosen niskan ja niskahihnan väliin. Jos tuntuu painetta, kannattaisi miettiä suitsien uudelleensovitusta.

CR-opettaja on ryhtynyt pitämään oppilailleen suitsitarkastuksia. Ja pidentämään poskihihnoja.

Aikanaan meille varmaan jokaiselle on opetettu, että hevosen suupieleen pitää jäädä x määrä ryppyjä. Siitä tietää, että kuolain on oikeassa kohdassa.

Väärin opetettu! Suitsien ei pitäisi vetää suupieltä tasan mihinkään suuntaan. Hevosen pitäisi pystyä pitämään suunsa rentona.

Kieltämättä kuulostaa aika hankalalta yhtälöltä rentoutua, kun jokin vetää jatkuvasti suupielestä niin että suuta ei saa edes normaalisti kiinni. (Toim.huom. ei myöskään ole kivaa, jos kuolain hakkaa hampaisiin eli ei kun suunnistamaan kultaiselle keskitielle.)

Kun ihminen on ensin kiristänyt suitsien poskihihnan niin, että hevosen on vaikea itse sulkea suutaan, ihminen viimeistelee paketin sitomalla suun kiinni turpahihnalla.

Opettajan mukaan erityisesti alaturparemmit saisi hävittää maan päältä, sillä ne kiristävät ikävästi juuri hevosen sieraimien yläpuolelta, pehmeiden ilmateiden kohdalta. Kiva hengittää, kun joku kiristää narun nenän ympäri. Ja jotkut todellakin vetävät hihnan niin kireälle, että soi.

G:n kanssa laitumella kesällä 2011. Ratsastajalla on kyllä aivan järkky könötys. Varusteina oli suussa kolmipalakuolain, suitsissa pullback-turpis ja selässä rungoton satula, koska runkosatulaa ei löytynyt.

Vanhalla G:llä käytin pullback-turpahihnaa. Myönnettäköön, että syy siihen oli puhtaasti esteettinen. Onnistuin myös perustelemaan pullback-hihnan käytön itselleni ponin mukavuudella: pullback on pehmeä eivätkä siihen jää niin helposti pitkät talvihaivenet jumiin.

Vai onko pullback sittenkään niin pehmeä kuin luulin? Eläintenkoulutusblogissa kerrottiin taannoin, että pullback-turpahihna kiristettynä aiheuttaa hevosen päähän niin paljon painetta, että vastaavan on havaittu aiheuttavan ihmiselle kudosvaurioita.

Apua! Eihän tässä uskalla kohta enää pitää ponilla mitään varusteita. Ja ilman varusteita ei täti kyllä uskalla ratsastaa.

Tosin en ole vuosikausiin varsinaisesti kiristänyt turpahihnaa ja G:lläkin pullback oli niin löysällä kuin mahdollista. Samat suitset ovat nyt Ruusalla käytössä, mutta treenin helpottamiseksi turpis on toistaiseksi jätetty varustelaatikkoon.

Sieltä laatikon uumenista löytyisivät myös meksikolaisella turpahihnalla varustetut suitset. Olen kuullut meksikolaisen olevan hevoselle suhteellisen miellyttävä. Ei kuulemma purista kriittisistä paikoista eikä paina poskia vasten hampaita. Pitääköhän tämä paikkansa?

Harmi vaan että meksikolainen on niin kamalan ruma turpahihna! Sillä vaikka tädin tallipukeutuminen laahaa kaksi vuosikymmentä jäljessä muotia, toki ponilla on oltava tyylikkäät vermeet.