Aina on jotain - välillä pitää priorisoida

Moni asia elämässä muuttuu, mutta niin kauan kuin Ruusa on elämässäni, yksi asia näyttäisi pysyvän vakiona: aina on jotain.

Tällä kertaa juuri kun oli lenssusta ja sen jälkilämmöistä, oli taas päässä tilaa muillekin poniaiheisille ajatuksille. Silloin silmä löysi tarttumapintaa - ta-daa - oikeasta takajalasta, joka tunnetaan näillä huudeilla myös murheenkryynikinttuna. Eikä suotta. Siinä nimittäin näkyi taas epäilyttävää pullotusta.

Jepulis, se sama ojentajajänne taas turvottelee kuin viime syksynäkin.

Sittemmin jänne on palannut normaaliulottuvuuksiinsa, mutta on ajoittain lämmin. Poniinin reaktiot jänteen puristeluun viittaavat siihen, että kipuja ei ole. Eikä liikkeessä ainakaan minun silmääni näy eroa takajalkojen välillä. Todennäköisesti jänne on siis vain ärsyyntynyt ja tokenee toivottavasti kevyellä lepyttelyllä. Ärsyyntymisen alkuperäiseksi syyksi vahva ehdokas on tarhan mudassa.

Rimpels ei ole ollut erityisen riemuissaan kylmäyspatjojen paluusta. Tarhaan se on nyt saanut lämpö-/tukisukan neopreenisuojasta. Metacam-kuurinkin on varmuuden vuoksi saanut tulehdusreaktiota taltuttamaan.

Taas näitä laadukkaita videokaappauksia... Minkäs sille voi, että poni liikkuu niin nopeasti? 

Mutta, kenties yksi monisairaan eläimen omistajan tärkeimmistä kyvyistä on kyky priorisoida. Tämän olen oppinut kantapään kautta. Ja niinhän siinä nytkin kävi, että muutama päivä jännehuolen heräämisestä mielen valtasi taas toisenlainen huoli. Rimpula nimittäin hengästyi talutuslenkillä käynnissä. Ei kovin lupaavaa, ottaen huomioon että poni on hengitellyt luomuna ehkä kuukauden.

Tulkitsin tilanteen siten, että ponin on päästävä liikkeelle. Hengityselimistö on huoli numero yksi, joten sen ehdoilla mennään. Jos kinttu ei tätä kestä, se on sitten voi voi.

Tähän päätelmään toki vaikuttaa myös luotto-ortopedin näkemys, että ojentajajänne paranee itsekseen. Oireet ovat samat kuin viime vuonna, jolloin jänteessä ei todettu varsinaista repeämää. Plussaa on myös se, ettei ojentaja ole painoa kantava jänne.

Strategia on tähän asti tuntunut suhteellisen toimivalta ainakin keuhkojen suhteen. Hengitys tuntuisi pelaavan ihan ok ja kortisonisuihke on saanut pysyä säilytyspussissa.

Koska ponilla kuitenkin saattaa olla jalassa jotain häikkää niin ohjatuissa liikuntahetkissä on edetty ponin omaan tahtiin. Esimerkki tästä ponin omasta tahdista näkyy alla olevassa videossa.


Linkki videoon

Jotenkin kyllä laukka ei kyllä ole ihan niin pyörivää kuin Ruusan ollessa parhaimmillaan. Näin oli jo aiemmin syksyllä, minkä vuoksi pyysinkin osteopaatti-kraniosakraaliterapeuttia käymään. Kävi kuitenkin niin, että hän aivan yllättäen teki täydellisen katoamistempun. Mystistä.

Mutta, nyt siis liikutellaan ponia sen verran, että henki kulkee, mutta sen verran kevyesti, ettei jänne poksahtaisi. Tarvittaessa inhaloidaan avaavaa lääkettä ennen liikutusta ja liikutuksen jälkeen kylmätään jännettä ja laitellaan arnikaa.

Sitten vaan katsotaan, mihin asti tämä riittää.