En tiedä, tepsikö akupunktio tyylillä pahenee ennen kuin paranee, onko Ventipulmin ihmelääke vai kuuliko maailmankaikkeus kaikki ihanien ihmisten onnentoiveet. Joka tapauksessa joulupäivänä irtojuoksutin ponia ja se palautui kunnon hengästyksestä lähes normaalikeuhkoisen ponin tapaan.
Tästäkös täti innostui ja tapaninpäivänä meillä olikin sitten tällainen meininki:
 |
| Kuvaaja tutustui ensimmäistä kertaa elämässään salaman käyttöön. Lopputulos oli katastrofaalisuudessaan aika taiteellinen. (Ilmeisesti annan kuvassa ponille namia, siksi olen niin kummassa asennossa.) |
Jep, pääsin ratsastamaan omalla ponillani! Mikä voisi olla parempi joululahja?
Joulunpyhinä on myös mahdollisuus saada tallille mukaan sellainen luksus kuin toinen ihminen. Tämän kunniaksi testasimme ponin pimeäratsastusominaisuuksia maasto-olosuhteissa. Tarkkailun kohteena olivat hieman isojen ponikalossien soveltuvuus ratsastukseen (koska niitä rautakenkiä ei ole vielä saatu järjestettyä) ja ratsun pääkopan yhteensopivuus ratsastajan otsalampun kanssa.
Erityisesti jännitti tietysti testin tärkeimmän osa-alueen tulos eli ponin hapenottokyvyn riittävyys käsillä olleeseen tehtävään.
Testin tulos oli mitä erinomaisin: Kalossit pysyivät jalassa, poni ei hermostunut niistä eikä ratsastajan otsalamppu hämmentänyt sitä sen enempää kuin taluttajankaan otsalamppu aikaisemmin. Ja mikä parasta, sieraimet eivät 15 minuutin käyntimaastossa juurikaan laajenneet! (Alla kuvallinen todiste, kuva on siis otettu jokseenkin välittömästi lenkin jälkeen.)
 |
| Ponin sierainten koko lenkin jälkeen on käänteisesti verrannollinen ponitädin hymyn leveyden kanssa. |
Eläinlääkärillä on lääketieteellinen osaaminen, jolle tädin mutu ei vedä vertoja, mutta tädillä on jotain, mitä kenelläkään eläinlääkärillä ei ole: vuosien kokemus juuri tämän ponin ja sen vaivojen kanssa elämisestä.
Tällä kertaa mututäti yhtäkkiä tajusi, että ponin kuntoilutuokioista heikkohappisimmat ovat viime aikoina seuranneet aina useampaa kuin yhtä tarhalevättyä päivää. Tältä pohjalta päättelin, että liikutuksen himmaaminen ei välttämättä johda toivottuun lopputulokseen.
 |
| Harvinainen arkipäivän otos. Poni ihmettelee, mitä emäntä tusaa. Älkää ottako mallia tästä bootsien asennusasennosta, sillä pää kannattaa yleensä pitää poissa hevosen jalkojen välistä - vaikka olisi kypäräkin. |
Päivän teemana oli puomityöskentely. Ponin elämän ensimmäinen ratsastajan kanssa suoritettu puomitehtävä oli niinkin huikaisevan monimutkainen kuin kaksi puomia keskellä kenttää. Niitä ylitimme jokusen kerran käynnissä, kerran ravissakin.
Ravia muuten mentiin sunnuntaina jopa useita kierroksia peräkkäin, molempiin suuntiin. Tästä huolimatta mainittavaa hengästymistä ei 15 minuutin ratsastelun päätteeksi ollut havaittavissa.
Jos uskaltaisin, laittaisin tähän monta huutomerkkiä ja onnesta huokailua, mutta pelkään, että sellaisesta ilakoinnista seuraisi jotain vähemmän onnellista. Ihminen on jonkin verran taikauskoinen eläin, nääs. Niinpä tyydyn varovaisesti toivomaan, etteivät paha tilanne ja ahdistus palaisi ainakaan kovin pian.
Voisihan tästäkin vielä vähän parantaa, mutta ei sekään haittaisi, jos tämänhetkinen hengitystaso pysyisi - mielellään myös sitten, kun lääke pitää lopettaa.
P.S. Nyt kun aivokapasiteettia edes väliaikaisesti riittää muuhunkin kuin ponin hengityselimistön toiminnan tarkkailuun, ratsastajalla alkaa olla kova ikävä oikeaa satulaa. Heti arjen koitettua soitinkin Hipposportiin ja kysyin, josko satulamme olisi viimeinkin saapunut tehtaalta. Ilmeisesti ei ole, koskapa luvattua takaisinsoittoa ei ole kuulunut. Jos olisin tiennyt, miten ylioptimistinen oli arvio satulan valmistumisesta viidessä viikossa, olisin ehkä tässä välissä vähän tarmokkaammin etsiskellyt meille muuta satulaa. Mainittu mittatilaussatulahan siis tilattiin meille syyskuun alussa.
Ventipulmin on tuttu ja hyvä, ihmeaine. Edesmennyt Mikuponi söi sitä useamman vuoden, kun sillä alkoi tyhjästä "puhkurikohtaukset" levossa. Alkuun äkäiset kohtaukset hoidettiin pitkäkestoista kortisonia pistämällä mutta armoton pumppaaminen alkoi heti kun kortisonin vaikutus lakkasi. Poni sai puhkurituomion (huom elimme aikaa jolloin käytettiin kotieläinlääkäreitä klinikoiden sijaan joten diagnostiikka oli mitä oli) ja skenaario oli, että se syö Ventipulminia kunnes sen maksa ja/tai munuaiset sanoo poks.
VastaaPoistaTällä mentiin, muutettiin tallista toiseen (ulkokarsina), ei muutosta parempaan. Muutama vuosi ulkokarsinaelämää ja muutettiin taas. Ventipulmin oli vähissä ja aloin pienentää annosta taas kerran. Kolme neljäsosaa, puolet, yksi neljäsosaa... Eikä oireita, ei puuskutusta, hakkaavaa hengitystä, ei mitään. Tätä seurasi vielä useat terveet vuodet vailla minkäänlaisia hengityshuolia, ei levossa ei rasituksessa, ja lopulta poni lähti kroonisen hammassairauden myötä taivaslaitumille 28-vuotiaana.
Te olisitte nyt ansainneet samanlaisen iloisen ihmeen, ennusteista viis.
Kunpa saisimmekin samanlaisen ihmeen! Ruusahan on saanut aikaisemminkin Ventipulminia. Muistin lääkkeen aikaisemmasta elämästä ja pyysin sitä klinikkaeläinlääkäriltä keväällä, kun inhalaatiolääkkeistä ei ollut mielestäni tarpeeksi apua.
PoistaKlinikkaeläinlääkäri ei oikein innostunut, koska Ventipulminilla on kuulemma niin paljon "systeemisiä vaikutuksia". Ell kuitenkin sanoi, että voihan sitä kokeilla. Silloinkin lääke auttoi tosi nopeasti ja kerroin siitä myös kyseiselle eläinlääkärille. Hän totesi, että joutuu ehkä muuttamaan mieltään kyseisestä lääkkeestä.
Ihanaa lukea että on mennyt parempaan päin, ja tsemppiä jatkoon! :) Ja ikävää ettei satulaa kuulu näinkään pitkän ajan jälkeen. :/
VastaaPoistaKiitos! Satula olisi kyllä kiva saada vähitellen, tuossa karvasatulassa on niin vaikea tehdä muuta kuin käyntiä, kun ei nuorella pikkuponilla viitsi istua muita askellajeja alaskaan.
PoistaMun edesmenneen pölyallergikkoni piti käyttökunnossa viikottainen kiitolaukkailu. Lepopäivät pahensivat oireita.
VastaaPoistaEn tietenkään voi kellekään tuota suositella, enkä kehota toimimaan viisaampien ohjeiden vastaisesti, mutta ajattelin kuitenkin jakaa kokemuksen.
Tuon kiitolaukkajutun olen kuullut aikaisemminkin, ilmeisesti on toimiva monella hevosella!
PoistaViime talvena käytin Ruusaa aika paljonkin laidunpelloilla juoksentelemassa ja siellä se kyllä meni hurjaa vauhtia. Mutta nyt pelloilta on otettu aidat pois ja ne on kynnetty, joten vapaana juoksemiseen ei ole muita mahdollisuuksia kuin kenttä. Sielläkin poni menee aikamoista laukkaa, mutta olisi jalkojen kannalta kivempi, jos olisi vähän isompi alue.
Toivottavasti pääsemme jossain vaiheessa laukkailemaan ratsainkin. Siihen kyllä haluan oikean satulan...
Ventipulmin on ihmisten bricanyl - astmaatikon pelastus ja todellakin ihmelääke! Jompaa kumpaa pitäisi aina olla keuhkovaivaisten hevosten kaapissa ja heti ensi oireista sitä lykätä menemään. Oman ekan hevoseni kanssa tuli myös tutuksi nimenomaan säännöllinen liikunta yhdistettynä näihin lääkkeisiin - ensin keuhkoputket auki ja sitten liikkumaan, liikunnan jälkeen herkkuja maahan ja rökä valui solkenaan ulos. Lääkitystä pystyi itse helposti säätämään ja kyllähän sen tukkoisuuden oppi tuntemaan jo kaukaa, jolloin liikunnan suhteutti aina siihen.
VastaaPoistaJuu, todellakin minulla on Ventipulminia varastossa. Samoin kuin inhalaatiolääkkeistä avaavaa ja kortisonia. Ei tarvitse odotella reseptejä tai apteekkien aukioloja, että saa tarvittaessa kuurin päälle heti.
PoistaTosin kortisonin kanssa mieluiten otatan ensin verikokeet, ettei tule annettua kortisonia flunssaiselle. Joskus on vaan pakko aloittaa nopeasti ja katsoa, auttaako.
Mutta ehdottomasti pitää jatkossa kokeilla aina ensin Ventipulminia.
Juuri näin. Eläinlääkärillä on teoria, mutta sinä tiedät parhaiten. On ihan oikein liikkua jos ja kun poni voi siten paremmin. Maailma ei ole onneksi mustavalkoinen :)
VastaaPoistaIhanaa, että teille on suotu näitä parempiakin hetkiä!
:) Se eläinlääkärin neuvo oli vähän sillä mielellä, että jos poni hirveästi ja pitkään puuskuttaa, se on sille epämiellyttävää. Kait. Mutta yleisesti ottaenhan keuhkovammaisen pitäisi nimenomaan liikkua mahdollisimman paljon, voinnin mukaan tietysti. Sillä mennään.
PoistaKiva kuulla. Ekalla hevosellani oli keuhko-ongelmia joka kevät ja söi ventipulminia jolla oireet hävisivät. Oikein mukavaa uutta vuotta teille !
VastaaPoistaHyvää uutta vuotta teillekin! Ja kiva kuulla, että Ventipulminista on ollut niin monelle apua. Jospa se olisi Ruusallekin ihmelääke.
Poista