Ei mennyt ihan putkeen ensimmäinen yritys kuljettaa Albertia trailerissa yksin. Tarkoitus oli mennä torstaina Hyvinkäälle näyttämään Albertin kavioita Granströmin Jaskalle, koska balanssi on mielestäni pielessä.
Viimeiseen asti arvoin, lähteäkö vai eikö. Albert oli ahkeralla harjoittelulla päässyt pisteestä "traileri on helvetinportti" pisteeseen "trailerissa on ihan kiva hengailla syömässä herkkuja", mutta emme ehtineet harjoituksissa varsinaiseen liikkellelähtöön asti. Toisaalta seuraava aika Jaskalle olisi mennyt yli kuukauden päähän ja jos jalka-asennoissa olisi korjattavaa, viimeiset hetket tehdä se olisi nyt.
Yksin varsa piti kuljettaa ensinnäkin siksi, että omaan traileriini ei mahdu enempää poneja, että siksi, ettei tallilla oikein ole hyväksi esimerkiksi soveltuvaa kuljetuskaveria.
Koska Albertilla on taipumus säikähtäessään reagoida voimakkaasti ylös ja eteen, pelkäsin sen hyppäävän etupuomin yli. Kävin varmuuden vuoksi ostamassa kaulapannan, josko sillä saisi hyppyaikeet torpattua. Lisäksi pestasin apuriksi luottokuskini eli Ruusan syntymätallinpitäjän, jota parempaa hevoskuljettajaa en tunne.
Onneksi pyysin apua. Luottokuskin tyyneys ja kirkas ajatus oli tarpeen, kun Albertin rimpuilu niskat taitoksissa puoliksi puomin etupuolella sai minut paniikkiin. Oman ihmisen hysteerisyys tuskin oli omiaan lieventämään varsapolon hätäännystä.
Paniikki tuli siitä, että varsa oli pahassa paikassa eikä todellakaan ollut aikeissa rauhoittua autettavaksi. Jos olisin mennyt apuun, olisin itse tullut potkituksi ja rusennetuksi. Katsellessani avuttomana varsani rimpuilua olin varma, että Albert kuolee traileriin.
Ihme kyllä varsa pääsi kokonaan puomin toiselle puolelle ja jollain taikuudella jopa mahtui sinne (tila on vain noin metrin pituinen). Koska Albert on vielä pieni ja kapea, saimme sen ulos etuovesta, joka on mitoitettu vain ihmisen kuljettavaksi.
Tässä vaiheessa olimme noin sadan metrin päässä lähtöpisteestä.
Lastaus oli onnistunut erinomaisesti. Siihen oli varattu tunti, Albert oli kopissa muutamassa minuutissa. Se mutusteli herkkujaan suhteellisen rauhallisena, mutta kun oli aika lähteä liikkeelle ja herkkujen syöttäminen loppui, mielentila muuttui eikä se välittänyt heinästä. Ja aika nopeasti alkoikin sitten rytistä kunnolla.
Eniten pelkäsin Albertin selkärangan puolesta. Kun varsa lähti kävelemään, pahimmalta näyttivät kuitenkin takapolvet. Varsinkin oikeaa jalkaa se laahasi. Polvet alkoivat nopeasti myös turvota. Takajalat ja nivuset olivat haavoilla, mutta mitään tikkausta vaativaa ei näkynyt.
Luottoeläinlääkäriä paikalle odotellessa mietin, että näinkö typerästi Albertin menetän. Itketti. Miksi piti lähteä, vaikka epäilytti.
Eläinlääkäri väitti, että Albert jää henkiin. Uskon sitten jos näen. Tohtori toki lienee nähnyt enemmän etupuomin yli kuperkeikanneita varsoja kuin minä, jolle kokemus oli ensimmäinen. Toisaalta toipumisennusteissa on mielestäni otettava huomioon, että emme ole syntyneet onnellisten tähtien alla.
Jos polvi olisi murtunut, poni ei eläinlääkärin mukaan käyttäisi jalkaansa senkään vertaa kuin muutama tunti onnettomuuden jälkeen teki. Ligamenttivaurio voi kuitenkin olla todellisuutta, tai parhaassa tapauksessa kyse on vain pehmytkudosturvotuksesta. Se selviää ultralla, mutta ultrata ei voi ennen kuin turvotus laskee.
Rankavaurioon eläinlääkäri ei uskonut, koska varsalla ei ollut neurologiselta vaikuttavia oireita.
Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että koppihoito ei olisi tarpeen. Ensalkuun Albert kuitenkin oli vuorokauden verran karsinassa ja sen jälkeen yöt. Että ainakin lepäisi. Tämä on tarkoittanut karsinamajoitusta myös emäponille, joka on joutunut viereiseen koppiin lapsensa seuraneidiksi.
Kävely on parempaa, mutta ei minusta vieläkään ihan priimaa. Vaikka polvet tuskin ovat murtuneet, ne kuitenkin altistetaan huomenna röntgensäteille kotitallilla. Kannettava röntgen sattui olemaan sopivaan aikaan tulossa meille muissa asioissa.
Olen kylmännyt kipeää polvea sen minkä olen ehtinyt. Albert sai myös kuurin Metacamia, jonka on ottanut ilman kitinöitä - tänään jopa vapaana tarhassa, kun olin unohtanut antaa ennen ulos viemistä.
Peukut pystyyn, että Albert selviytyy onnettomuudestaan ilman pysyviä vammoja eikä enää toista kertaa joudu trailerionnettomuuteen. Jotain uudelleenjärjestelyitä täytyy trailerissa tehdä, että se olisi turvallisempi pomppuponille.
Ensimmäinen uusi traileriharjoitus tehtiin heti onnettomuuspaikalla, vähän sellaisella takaisin satulaan, jos ei ambulanssilla sairaalaan -ajatuksella. Niin urheasti pieni ponipoikanen asteli lastaussillalle ja taisi käväistä kopissa sisälläkin. On se kuitenkin reipas poika.
Viimeiseen asti arvoin, lähteäkö vai eikö. Albert oli ahkeralla harjoittelulla päässyt pisteestä "traileri on helvetinportti" pisteeseen "trailerissa on ihan kiva hengailla syömässä herkkuja", mutta emme ehtineet harjoituksissa varsinaiseen liikkellelähtöön asti. Toisaalta seuraava aika Jaskalle olisi mennyt yli kuukauden päähän ja jos jalka-asennoissa olisi korjattavaa, viimeiset hetket tehdä se olisi nyt.
Yksin varsa piti kuljettaa ensinnäkin siksi, että omaan traileriini ei mahdu enempää poneja, että siksi, ettei tallilla oikein ole hyväksi esimerkiksi soveltuvaa kuljetuskaveria.
 |
| Kuvia kuljetusjutuista ei ole, joten laitetaan tällainen kuva ponien vieroitusta edeltäneestä yhteisulkoilusta. |
Koska Albertilla on taipumus säikähtäessään reagoida voimakkaasti ylös ja eteen, pelkäsin sen hyppäävän etupuomin yli. Kävin varmuuden vuoksi ostamassa kaulapannan, josko sillä saisi hyppyaikeet torpattua. Lisäksi pestasin apuriksi luottokuskini eli Ruusan syntymätallinpitäjän, jota parempaa hevoskuljettajaa en tunne.
Onneksi pyysin apua. Luottokuskin tyyneys ja kirkas ajatus oli tarpeen, kun Albertin rimpuilu niskat taitoksissa puoliksi puomin etupuolella sai minut paniikkiin. Oman ihmisen hysteerisyys tuskin oli omiaan lieventämään varsapolon hätäännystä.
Paniikki tuli siitä, että varsa oli pahassa paikassa eikä todellakaan ollut aikeissa rauhoittua autettavaksi. Jos olisin mennyt apuun, olisin itse tullut potkituksi ja rusennetuksi. Katsellessani avuttomana varsani rimpuilua olin varma, että Albert kuolee traileriin.
Ihme kyllä varsa pääsi kokonaan puomin toiselle puolelle ja jollain taikuudella jopa mahtui sinne (tila on vain noin metrin pituinen). Koska Albert on vielä pieni ja kapea, saimme sen ulos etuovesta, joka on mitoitettu vain ihmisen kuljettavaksi.
Tässä vaiheessa olimme noin sadan metrin päässä lähtöpisteestä.
 |
| Ei kovin edustava kuvakulma. |
Lastaus oli onnistunut erinomaisesti. Siihen oli varattu tunti, Albert oli kopissa muutamassa minuutissa. Se mutusteli herkkujaan suhteellisen rauhallisena, mutta kun oli aika lähteä liikkeelle ja herkkujen syöttäminen loppui, mielentila muuttui eikä se välittänyt heinästä. Ja aika nopeasti alkoikin sitten rytistä kunnolla.
Eniten pelkäsin Albertin selkärangan puolesta. Kun varsa lähti kävelemään, pahimmalta näyttivät kuitenkin takapolvet. Varsinkin oikeaa jalkaa se laahasi. Polvet alkoivat nopeasti myös turvota. Takajalat ja nivuset olivat haavoilla, mutta mitään tikkausta vaativaa ei näkynyt.
Luottoeläinlääkäriä paikalle odotellessa mietin, että näinkö typerästi Albertin menetän. Itketti. Miksi piti lähteä, vaikka epäilytti.
Eläinlääkäri väitti, että Albert jää henkiin. Uskon sitten jos näen. Tohtori toki lienee nähnyt enemmän etupuomin yli kuperkeikanneita varsoja kuin minä, jolle kokemus oli ensimmäinen. Toisaalta toipumisennusteissa on mielestäni otettava huomioon, että emme ole syntyneet onnellisten tähtien alla.
Jos polvi olisi murtunut, poni ei eläinlääkärin mukaan käyttäisi jalkaansa senkään vertaa kuin muutama tunti onnettomuuden jälkeen teki. Ligamenttivaurio voi kuitenkin olla todellisuutta, tai parhaassa tapauksessa kyse on vain pehmytkudosturvotuksesta. Se selviää ultralla, mutta ultrata ei voi ennen kuin turvotus laskee.
Rankavaurioon eläinlääkäri ei uskonut, koska varsalla ei ollut neurologiselta vaikuttavia oireita.
 |
| Illan pimeydessä otettu kännykkäräpsy oli jopa odotettua huonolaatuisempi, mutta kai tästä käsitystä saa. |
Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että koppihoito ei olisi tarpeen. Ensalkuun Albert kuitenkin oli vuorokauden verran karsinassa ja sen jälkeen yöt. Että ainakin lepäisi. Tämä on tarkoittanut karsinamajoitusta myös emäponille, joka on joutunut viereiseen koppiin lapsensa seuraneidiksi.
Kävely on parempaa, mutta ei minusta vieläkään ihan priimaa. Vaikka polvet tuskin ovat murtuneet, ne kuitenkin altistetaan huomenna röntgensäteille kotitallilla. Kannettava röntgen sattui olemaan sopivaan aikaan tulossa meille muissa asioissa.
Olen kylmännyt kipeää polvea sen minkä olen ehtinyt. Albert sai myös kuurin Metacamia, jonka on ottanut ilman kitinöitä - tänään jopa vapaana tarhassa, kun olin unohtanut antaa ennen ulos viemistä.
Peukut pystyyn, että Albert selviytyy onnettomuudestaan ilman pysyviä vammoja eikä enää toista kertaa joudu trailerionnettomuuteen. Jotain uudelleenjärjestelyitä täytyy trailerissa tehdä, että se olisi turvallisempi pomppuponille.
Ensimmäinen uusi traileriharjoitus tehtiin heti onnettomuuspaikalla, vähän sellaisella takaisin satulaan, jos ei ambulanssilla sairaalaan -ajatuksella. Niin urheasti pieni ponipoikanen asteli lastaussillalle ja taisi käväistä kopissa sisälläkin. On se kuitenkin reipas poika.
Paranemisia! Onneksi ei sattunut pahemmin. Meiltä revähti useampi lihas kun viimeksi (tästä onneksi jo 6v. aikaa) kuorin hevosta etupuomin päältä ja ei voinut muuta kuin odottaa, että eläin tajuaa pakittaa. Nykyään on luojanlykky nuo trailerit joista saa etupuomin ulkokautta irtoamaan!
VastaaPoistaMiten löysällä/missä kohtaa traileria kaulapannan naru oli jos pääsi hyppämään etupuomille? Meillä ei ole yksikään varsa eikä aikuinenkaan onnistunut kun tarpeeksi napakan kaulapannan naru on nakapasti puomin alta ja edessä kiinni, lisäksi hevonen kahdella narulla sivuilta kiinni. Yhden vatipään olen joutunut sitomaan alkuaikoina kaulapannalla eteen ja myös takapuomiin kiinni ennen kuin uskoi. Treenattiin ja nykyään matkustaa ilman mitään ylimääräistä.
Olen miettinyt, saisikohan tuollaisen ulkoa laukaistavan etupuomin teetettyä jälkikäteen traileriin. Siis mietin jo ennen tätä ja nyt vielä enemmän. Jotain muutosta pitää tehdä ennen kuin uskallan yrittää uudelleen tuolla traikulla.
PoistaKaulapanta oli mielestäni suht napakasti kiinni etupuomin alapuolella olevissa kiinnikkeissä. Mutta näin jälkikäteen ajateltuna erittäin tyhmästi kiinnitin sen riimunnaruilla ja toisesta riimunnarusta katkesi lukko eli onnettomuushetkellä panta oli enää toiselta puolelta kiinni.
Toivottavasti selviätte vähin vammoin ja saat jostain Albertille fiksun kaverin ja toisen traikun, mihin mahtuu kaksi, jotta pääsette treenaamaan.
VastaaPoistaYlemmälle anonyymille, mä veikkaan, että Albert on ollut hyvin ja napakasti kiinni. Ikävä kyllä sen pannan ja muiden kiinnityssysteemien kanssa on mahdollista hypätä,tai oikeastaan kaatua, puomin ympäri. Nimenomaan siten, että ei hypätä varsinaisesti puomin päälle (tyyliin etujalat edellä) vaan tehdään (tai yritetään tehdä) holtiton loikka eteen ja ylös, ja kun ei pääsekään liikkumaan, kaadutaan niskoilleen puomin yli.
Omalla nuorella kaulapanta oli aluksi kuljetuksissa, ja se oli sidottu melko tiukasti etupuomiin, ja tämän lisäksi se oli normaalisti naruilla kiinni. Sillä ei kuitenkaan ole ollut missään vaiheessa varsinaisesti mitään taipumusta keulimiseen.
Kyllä tässä ihan varmasti on monta paikkaa, jossa parantaa. Harmittaa vaan tosi paljon, miksi piti lähteä, kun etukäteen jo arvelutti. Minkään näyttelyn takia en todellakaan olisi lähtenyt.
PoistaOlisi kyllä hyvä jos sopiva matkustuskaveri löytyisi. Alun perinkin olisin halunnut kuskata kaverin kanssa, mutta Ruusasta ei siihen hommaan oikein ole eikä muistakaan Albertin laumatovereista.
Hui sentään, toivotaan että Albert toipuu vammoistaan nopeasti! Meille kävi alkuvuodesta samantyyppinen tilanne kaverin nuoren hevosen kanssa. Erona vain oli se, että kyseessä oli pieni, mutta paksu tinker, joka todellakaan ei olisi mahtunut poistumaan traikusta etuoven kautta muuten kuin karmit kaulassa, mutta oli vakaasti päättänyt tehdä niin. Siinäpä olikin hommaa saada herra hevonen uskomaan, että trailerista poistutaan takakautta. Meilläkin tilanteen pelasti se, että trailerissa oli ulkoapäin irrotettavat etupuomit.
VastaaPoistaTäytyy toivoa, että vammat paranevat pian eivätkä aiheuta enää myöhemmin mitään. Joskus kun voi tulla rankaan joku ongelma, joka tulee esiin vasta kun pitäisi kantaa ratsastajaa.
PoistaTuollaisen ulkoa irrotettavan etupuomin kyllä haluaisin. Jotain muutakin pitää vielä keksiä ennen kuin seuraavan kerran yrittää lähteä liikkeelle.
Voi kauhistus! Miten kauhealta susta on täytynyt tuntua nähdä pitkäaikaisen työn ja unelmien tulos keikkumassa puomin väärällä puolelella. Mä olisin varmasti panikoitunut ihan hysteerikseksi.
VastaaPoistaToivon hartaasti että Albertille ei tullut pysyviä vammoja. Se olis ihan liian kamalaa. Onneksi nuoret toipuu hyvin. Yhden tutun hevonen hyppäsi kerran heppiksessä siihen living-osioon selälleen...aluksi näytti, että tuli pahojakin vammoja, mutta loppujen lopuksi sille ei koitunut loikasta mitään. Hurjasti tsemppiä teille!!
Oli kyllä kauheaa. Ja todellakin soimaan itseäni tyhmyydestä, että yritin lähteä, vaikka oli se tunne, ettei harjoitusta ollut tarpeeksi.
PoistaTänään kävi eläinlääkäri, joka otti siitä isommin itseensä ottaneesta polvesta röntgen-kuvat eikä siellä näkynyt mitään. Tunnustelemalla arvioi, että ei tarvitse ultratakaan, koska turvotus on pehmytkudoksen alueella. Eli ainakaan polvessa ei pitäisi olla pysyvää vauriota.
Nyt vaan jännittää, miten saan varsan opetettua kunnolla ja kuljetettua seuraavan kerran.
Ai kauhistus... toivottavasti Albert selviää säikähdyksellä ja ehkä jopa kokisi oppimiskoksemuksen " tämä ei ollut viisasta eikä kivaa" hengessä. Minun varsahan on kulkenut traikulla peräti neljä kertaa, mutta aina vielä emän kanssa ja vapaana. Nythän se toki on niin iso, että se saa kyllä ihan tosissaan alkaa vääntämään, jos meinaa etupuomin yli kiivetä, mutta minä olen noilla vähän epävarmoilla kuljetettavilla tunkenut aina traikun etuosan täyteen heinäpaaleja - aika tehokas tapa estää halukkuus keulia puomille. Seuraava suunniteltu reissu on kylläkin rekkakyyti.
VastaaPoistaSitä minäkin toivon, että Albert muistaisi seuraavalla kerralla, ettei ollut hyvä idis kiivetä puomin yli. Mutta jos sitä yhtään ahdistaa niin todennäköisesti yrittää uudelleenkin.
PoistaTuo heinäpaali-idea kuulostaa toteuttamiskelpoiselta. Olen miettinyt, saisiko puomin eteen vaikka jonkun levyn, mutta tuokin voisi toimia. Miten olet kiinnittänyt paalit niin, etteivät sieltä kaadu varsan päälle?
Minä olen saanut paalit aina tungettua niin tiviisti seinien väliin, ettei kaatumisriskiä ole ollut.. eikä paalipinon tarvitse olla edes ihan puomiin asti, se "seinä efetkti" tulee vähän matalammallakin pinolla.
PoistaAhaa, minä ajattelin että se olisi ihan kattoon asti. Luulen, että Albert tarvitsisi sellaisen kattoon asti olevan, ettei loikkaisi...
PoistaToivottavasti ei käynyt pahemmin! Miten Ruusa matkustaa? Jos lastautuu ja matkustaa hyvin, olisi aina parasta tehdä ekat keikat varsa vapaana emän kanssa. Etupuomiin voi niitata niin korkean filmivanerin, ettei siitä edes yritetä yli. Jos emästä ei ole esimerkiksi, niin sitten joku tosi hyvin matkustava toveri. Se, että varsa on oppinut menemään traileriin ja seisoo siellä paikalla ollessa rauhassa, ei vielä riitä. Tärkein kokemus syntyy nimenomaan siitä, kun lähdetään liikkeelle. Vaikka oma varsa aikoinaan matkusti ekat kerrat emän kanssa vapaana, olin, vastoin lakia, kopissa mukana. Sitten kun ekat kerrat mentiin ilman emää sidottuna, olin edelleen mukana. Nämä siis harjoitusmatkoja hiljaa, määränpäänä kotitalli, kierrettiin siis hiljaisella tallitiellä joku lenkki. Kun vakuutuin, ja näin, ettei varsa enää silminnähden jännittänyt, siirryttiin yksin matkustamiseen. Silloinkin vielä lyhyitä matkoja ja pidemmillä pysähdyksiä ja tarkistuksia. Nykyään kai aika yleisiä nuo kameratkin traikuissa. Tsemppiä kuitenkin jatkoon! Toivottavasti ei jäänyt traumoja, kummallekkaan.
VastaaPoistaJuu, tarkoitus toki oli harjoitella ihan sitä liikkeellelähtöäkin ajan kanssa. Mutta kun sain tuon kengittäjän ajan niin nopeasti niin tuli kiire. Olisi pitänyt ymmärtää perua homma, vielä edellisenä päivänä sitä mietin.
PoistaJa olisi kyllä hienoa, jos voisi kuljettaa tutun ja turvallisen emän kanssa. Valitettavasti Ruusa ei ole paras mahdollinen esimerkki. Nuorempana lastautui ja matkusti erinomaisesti, mutta sitten kai yhdellä reissulla säikähti ääniä, kun jouduin kuumalla säällä pitämään ikkunat auki (sillä oli kyllä pumpulit korvissa, mutta silti). Se menee kyllä traikkuun, mutta tällä hetkellä pakittaa sieltä heti ulos, kun takapuomi kolahtaakin. Se ei teutaroi matkustaessa, mutta epäilemättä on hermostunut, mikä taas ei anna hyvää esimerkkiä varsalle.
Ainoa tallimme matkustusesikuvaksi sopiva hevonen on tallinpitäjän tamma, jonka kanssa Albert ei ole koskaan ollut laumassa ja jota vähän pelkääkin. Mutta voi olla, että kuitenkin kokeilemme sitä harjoituskaveriksi.
Apua, voin vaan kuvitella sitä paniikin määrää! Toivottavasti nyt tosiaan näyttää ettei tullut pahempia fyysisiä vaurioita.
VastaaPoistaTällä hetkellä näyttää, että Albert toipuu. Aikaa se tietysti vie jonkin verran.
PoistaSe vähän stressaa, miten saan sen nyt opetettua kuljetukseen. Albertin kanssa pitäisi pystyä tekemään kaikki sen ahdistuskynnyksen alapuolella, koska jos se pelkää niin se menee ihan tiloihin eikä sitä pitele mikään.
Hui sentään! Onneksi tilanne vaikuttaa nyt hyvältä, taitaa varsoilla luontainen notkeus ja keskenkasvuisuus pelastaa aika paljon.
VastaaPoistaMun kokemuksen mukaan trailerissa tapahtuu usein kummallinen leimautuminen matkustustoveriin, vaikka toverista ei normioloissa tykättäisi. Lähtisin siis koittamaan tallinpitäjän tammaa kaveriksi - ehkä rauhallinen auktoriteetti onkin ihan paras turva? Ja oma pää kasaan ennen reenejä, luulen että ne suurimmat pelot on tässäkin ihmisen päässä kun osaa jossitella ja kerrata muistoissaan tapahtumia. Lauran tavoin toivon että Albertille olisi jäänyt lähinnä fiilis siitä että näin ei kannattanut tehdä kun meni homma hankalaksi.
Huh huh silti, uskon että säikäytti oikein ytimiä myöten.
Joo, toivotaan että keskenkasvuisuus säästäisi ikäviltä jälkiseuraamuksilta. Tosin sattuu varsoillekin, jos huono tuuri käy. Kaveri juuri kertoi, että hänen vuotiaansa oli kaatunut hypättyään pystyyn tallin käytävällä, ja siinä murtanut takapuolensa.
PoistaSe on kyllä totta, että yhdessä matkustamisessa hevosille usein syntyy yhteishenki.
Toivotaan tosiaan, ettei Albert uskaltaisi toiste tehdä tuollaista. Tosin olen kuullut tapauksista, jotka kuperkeikkaavat monessa kuljetuksessa peräkkäin. Albert on kuitenkin aika herkkä poika, että ehkä muistaa pelästyksensä. Toisaalta jos säikähtää kuljetuksessa niin todennäköisesti yrittää kuitenkin.
Jos tarvitset rauhallista kaveria traileriharjoituksiin, olemme samalla paikkakunnalla ja omani on rauhallinen. On mennyt orin kanssa samassa traikussa ja hyvin meni, kumpainenkin. Tämäkin on hätätapauksissa vaihtoehto jos et muuta apua saa.
VastaaPoistaToivotaan parasta varsan puolesta. Voin vain kuvitella, mikä hätä sinulla on ollut ja paniikki. Onneksi loppu hyvin ja pahimmalta säästyitte, vaikka nuo vammat eivät toki toivottuja ole.
Voi kiitos, ihana tarjous! Mahtavaa, että tällainenkin mahdollisuus on olemassa. Saattaa olla, että tartunkin. Muut hevoset eivät vielä oikein edes pidä Albertia oriina vaan varsana. :)
PoistaKAMALAA!!!!!! Toivottavasti ei jäänyt traumoja sen enempää Albertille kuin sinullekaan! Ja että toipuminen etenee hyvin ja nopeasti niistä vaurioista mitä nyt tuli.
VastaaPoistaPystyn jotenkin samaistumaan siihen fiilikseen, mikä sinulla on täytynyt olla vaikken vastaavaa ole koskaan kokenutkaan. Kauhukuvia kiitos mielikuvituksen sitten senkin edestä.
Tavallaan meillä "kävi tuuri", kun varsan kanssa jouduttiin reissaamaan niin pienestä asti, se tottui ja oppi kuin itsestään. Rakennutin juuri tuollaisen vanerietuseinän siihen puomin alle ja se oli kyllä hyvä, mutta ei autuaaksi tekevä. Pelkäsin aina, että tämä pieni estehevosenalku koittaa puomista yli. Siihen päälle viriteltiin heinäverkkoja siihen malliin, että kohta pelkäsin sen niihin sotkeutuvan. Niin tai näin, niin aina on jännää ja voi tapahtua jotain..
Vaikka Venda menee hyvin koppiin ja on jo matkustanut ilman äitiä hyvin (joskaan ei yksin), tuskin pystyn hengittämään kun ajattelinkin, että pitäisi lähteä johonkin. Tämän luettuani vielä vähän vähemmän hengitän..
Tsemppiä!
Kamalaa tosiaankin. Itse asiassa minullakin on etupuomin alla vaneri. En tiedä, oliko siitä haittaa tai hyötyä tässä tapauksessa. Se on tosi kätevä pienten varsojen kanssa, mutta tällaisen tapauksen kanssa olisi paras kun olisi sellainen ulkoa pudotettava etupuomi.
PoistaVendalla on varmaan tosiaan hyvä pohja tuohon matkailuun. Ja luulen, että ne on nämä oripojat, joilla enemmän on taipumusta puomin ylityshaluihin. Ruusa ei ainakaan ole koskaan edes yrittänyt, vaikka se on vieroituksesta lähtien matkustanut aina yksin.
En jaksanut lukea kommentteja, joten voi olla että tämäkin vinkki on jo tullut. Mulla ainakaan varsa matkasi hyvin pienestä asti emän mukana vapaana, joten sen myötä kulkeminen oli jo tuttua ja sidoin kiinni kun lähdettiin viemään orilaitumelle.
VastaaPoistaNykyinen tallinomistaja kuitenkin kertoi kuskaavansa vielä pari vuotiaitakin (issikoita) vapaana ilman laitaa.
Vanhemmat ja kokemattomammat nuoret hän kertoi kuljettavansa aina ilman etupuomia. Hevonen laitojen väliin kahden puolen kiinni, mutta ilman etupuomia ni eivät pääse hyppäämään. Riskinsä ehkä tässäkin, mutta niin on puomin päällä killumisessakin :)
Hei, kiitos vinkistä. Olen kuullut, että jotkut kuskaavat ilman etupuomia. Nyt kuitenkin saatiin varsa orilaitumelle ihan sillä, että sillä oli kaveri, se oli väsynyt ja sidottiin niin lyhyelle narulle, että pää oli melkein kiinni puomissa. Toivottavasti matkustaminen alkaisi helpottua.
Poista