Miten tässä näin kävi?
Hevosten hyvinvointi on toki aina kiinnostanut ja ainakin toivon, että hevosten hyvinvointi on kaikkien hevosharrastajien prioriteetti.
Kun Ruusa sairastui hengitysteistään, hylkäsin ajatuksen perinteisestä karsinatallista. Onhan se selvää, että pihatto on hengitystieongelmaisen ykköspaikka. Mutta jossain vaiheessa tajusin, että en enää haluaisi vangita poniani vähintään 12 tunniksi vessan kokoiseen koppiin. Edes siinä tapauksessa, että se kokisi ihmeparantumisen.
Luen hevostutkimuksia ja mitä enemmän opin hevosesta eläimenä, sitä vakavammin haluan tarjota omalleni mahdollisimman lajityypillisen elämän. Hevosseuraa samassa aitauksessa. Ehdottomasti tilaa juosta (nykyinen tarha on ihan minimimitoissa). Mahdollisimman paljon laiduntamista.
En halua, että ponini on tallilla vain säilytyksessä, vaan sen pitää olla siellä kotonaan. Sydän särkyy, jos ihmisen vierailu on hevoselle päivän isoin juttu.
 |
| Kuolaimet meillä sentään on käytössä, mutta niitäkään ei sille (yleensä) pakoteta suuhun, vaan olen opettanut sen ottamaan ne suuhunsa oma-aloitteisesti. (Namilla.) |
Luulisi, että tämä jos jokin olisi valtavirtaa. Mutta kun olen etsinyt apua Ruusan kouluttamiseen, en ole uskaltanut ottaa ketä tahansa. En halua sellaista, joka kiiruhtaa tehtävästä toiseen miettimättä, onko poni sinut edellisen asian kanssa.
Ratsastuksessa kukkahattuistuminen alkoi kylläkin jo (edit: vai pitäisikö sanoa vasta) toista vuosikymmentä sitten. Silloin hoksasin, että hevosta voi ratsastaa myös pääosin istunnalla. Ei tarvitse nyplätä ohjalla, vaan on mahdollista, että hevonen hakeutuu kauniille tuntumalle ihan itse. Ja että sillä nyökyllä ei olekaan mitään merkitystä, jos kaarella on vain kaula.
Luulin, että kevyellä kädellä ratsastaminen olisi valtavirtaa ja kädellä ratsastaminen lähinnä wannabe-tuuppareiden oikotie onneen. Mutta viime vuosina olen nähnyt jopa ratsutuksesta rahaa ottavilta niin rumaa ratsastusta, että suu on jäänyt auki sitä katsellessa.
Luulin olevani valtavirrassa, mutta olen alkanut epäillä, että en olekaan. Kertokaa, että olen ainakin osittain väärässä, jooko?
Älä huoli, kyllä meitä muitakin löytyy! Itselläni on sama, kuulostaa kauhealta laittaa sellainen eläin kuin hevonen 10 tunniksi pikkukoppiin, kun itsellä jo tunnin istumisesta autossa tulee kamalan kankea olo... Vielä kun on sellainen Siperian talveen varustautunut poni, niin sille kyllä tulee tallissa aika lämmin.
VastaaPoistaMutta ainahan virrat ovat vaihtaneet suuntaa, ehkä vielä joskus tämmöinen suunta on valtavirta ja joskus tulee vieläkin parempia ajatuksia hevosen kannalta tulevaisuudessa :D.
Juu en minä yksin ajatellutkaan olevani. Ja nykyisinhän ihan kilparatsastajistakin monet puhuvat hevosen hyvästä elämästä jne. eli eiköhän moni ajatus ole jo ihan valtavirtaakin.
PoistaTäällä kanssa yksi, et ole yksin !
VastaaPoista:)
PoistaSamoja ajatuksia täällä. Valitettavasti taas kisamaailmaan palanneena on ollut aika karua huomata, mitä se toinen todellisuus on :/
VastaaPoistaOnneksi itse olen löytänyy superhyvät ja itseni kanssa samoin ajattelevat valmentajat. Eli kyllä meitä muitakin on, mutta tuntuu että se valtavirta on aika raadollista.
Voin olla kukkahattu - ja ylpeä siittä! ;)
Juuri tuota ajoin takaa. En vastusta kilparatsastusta (ehkä salaa vähän itsekin haaveilen siitä) enkä hevosen käskemistä, vaan tarpeetonta väkivaltaa.
PoistaAloittelijoiden otteet ovat yleensä aina aika rajut, mutta minusta olisi hyvä pyrkiä siihen, että siitä edettäisiin eleettömyyteen. Ja tällaisia eleettömiä ratsastajia kyllä on paljon ratsuttajissakin (ja valmentajissa), onneksi.
Minun täytyy puolestani todeta, että niin itsekäs olen harrastukseni kanssa, että Suomen olosuhteiden pihatto ei ole minun näkökulmistani ihanteellinen - kun hevosella on tarkoitus jatkuvasti valmentautua ja kisata. Jos eläisimmekin brittein saarten eteläpäässä tai muilla sulilla ja vähäkuraisemmilla alueilla, tämä toki olisi ihan toinen vaihtoehto.
VastaaPoistaToisekseen hevoset ovat erilaisia ja niin paljon kuin lauman ja kaverin tarhaan haluaisin, ei revityt loimet kertakaikkisesti sovi kuvioon. Loimettomuus tuolla savessa kellivällä villisialla ei todellakaan ole vaihtoehto koska sen on tarkoitus palvella minua ratsuruunana, ei astmakohtausten mobilisoijana.
Edellinen hevonen asui ulkokarsinassa (koska keuhkot) ja tarhasi aina laumassa, eikä kukaan repinyt sen loimia saati, että se olisi niitä itse repinyt. Se piehtaroi viisi kertaa vuodesta näkyvästi, joten omat keuhkovammani pääsivät vähällä.
Ratsastuksessa olen kaikkea muuta kuin "kukkis", mutta en nyt tiedä mikä sitten on määritelmänä. Olen ehdottomasti kuuliaisuuden suuri kannattaja, inhoan hevosia jotka ei vastaa apuun ja kammoksun ratsastajia, jotka turruttavat hevosiaan epämääräisellä "tsättäyksellä" vaatimatta apuja selkeästi läpi. Silti minulle on ihan ehdottoman tärkeää, että hevoseni ei reagoi satulointiin "mitenkään" ja suitset se toivottavasti pukee itse päälle. Hevosen tulee siis lähteä aina positiivisilla mielin töihin, ja jos näin ei ole, olen peilin edessä tuskailemassa, mitä olen tössinyt. Ratsastus ei saa olla voimalaji, mutta usein siinä kuitenkin tulee hiki - istuessa. Hevonen palkitaan lopettamalla suoritus onnistumiseen, kiittäminen on paras motivaattori ja työskentelyjaksot pidetään lyhyinä ja vaihtelevina - niin, että hevonen todellakin haluaa lähteä seuraavankin päivänä kanssani dressage treeneihin.
Ratsastuksessa itsekin vaalin kuuliaisuutta, ehdottomasti. Mutta se juuri, että se ei ole voimalaji. Se ei ole mätkimistä ja kiskomista, vaan mahdollisimman kevyitä ja huomaamattomia apuja. Tuntuu, että pelkästään sillä, että torppaat nimekkään valmentajan kovat ohjeet ja otteet tekee ihmisestä kukkahattutädin.
PoistaMinä en sure käyttämästä kerran ja kunnolla jalkaa kylkeen - kunhan en joudu siihen jatkuvasti sortumaan. Silloin on apujen ajoituksessa tai hevosen ymmärryksessä vikaa ja apu on epäreilu. Sanotaan kevyesti ja pienesti, mutta jos reaktiota ei saada, saa hevonen huomautuksen jota toivottavasti ei tarvitse toistaa. Minusta se on sitä reiluutta, mitä esim. hevoslaumassa nähdään. (Yleensä väistellään toista kehonkielen ilmausten perusteella, jossei mene jakeluun annetaan perällä tai hampailla lähdöt niin muistaa kaveri seuraavalla kerralla toimia pienemmällä.)
PoistaEi minustakaan ns. nätisti ratsastaminen tarkoita sitä, etteikö voisi vaatia ja etteikö se voisi olla hevosen mielestä kivaa. Käyhän moni meistä ihmisistäkin ihan vapaaehtoisesti personal trainerin piiskattavana...
PoistaKoska nyt kuitenkin käytämme hevosia harrastusvälineinä, oli se harrastustyyli mitä vaan, niin pitää tietysti myös pyrkiä siihen, että hevonen liikkuu niin että sen on helppo kantaa ihmistä. Ihmisen pitäisi minusta olla vähän kuin hevosen personal trainer.
Toki sitten on sellaisiakin true-kukkahattuja, joiden mielestä hevoselta pitää kysyä lupa ratsastukseen. Sekin on ihan kiva ajatus, mutta itse kyllä olen antanut itselleni luvan käskeä hevosta jumpalle silloinkin, kun sitä ei ihan huvittaisi. Eri juttu tietysti jos hevonen on kipeä.
Sekin on ihan totta, että Suomessa on kamalan vähän hyviä pihattoja. Jos ei löydy hyvää niin on parempi laittaa karsinaan.
Pihatto versus talli on asia josta voidaan puhua varmasti iänkaiken pääsemättä silti mihinkään yksiselitteiseen lopputulokseen. Minulla on oma talli, karsinatalli, ja olen toisinaan leikitellyt ajatuksella lottovoitosta ja mittavasta remontista. Mitä tekisin? Tekisin silti luultavasti karsinatallin, jollain tavalla.
VastaaPoistaPihaton ongelma on minusta hyvien pihattojen puute. Suomen olot ovat pihattoeloon tosi hankalat suuren osan vuotta. Lisäksi pihatossa ihanne olisi pysyvä ja TOIMIVA lauma, johon taas ei aina pysty vaikuttamaan sen enempää hevosenomistaja kuin tallinpitäjäkään. Koen olevani jossain määrin hiukan kukkahattutäti, vaikka minusta karsinassa asuminen talviaikaan on hevoselle ihan hyvä vaihtoehto. Omaa karsinaa puoltaa minulla varma mahdollisuus häiriöttömään lepoon, mahdollisuus paremmin yksilöidä heinäruokintaa (lähinnä siltä kantilta että saa tarpeeksi vaikka olisi alisteisessa asemassa, ei niinkään rajaamisen vuoksi) ja helpompi yksilötarkkailu (siis paskan määrä, laatu, esiintymistiheys ja sijoittelu :D Ne kun kertovat hyvin nopsasti siitä kuinka heppa voi). En sano etteikö näitä voisi pihatossakin toteuttaa, mutta Suomessa on vallalla ajatus että pihatto on helppohoitoinen, vaikka oikeasti hyvä pihatto on kaikkea muuta.
Ja taas mahtuu ääripäitä - minä en haluaisi hevostani kolmen tunnin tarhausajan talliin, koska minusta se on liian vähän. En myöskään halua, että hevonen seisoo ehdointahdoin 12-14 tuntia tarhassaan vain siksi että hevosen kuuluu olla ulkona koko päivän, kelistä riippumatta. Ja meillä ollaan laumassa/parissa jos se on hevosen edun mukaista. Usein on, mutta olen nähnyt niitäkin joille on kivampi olla yksin. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Taisin jo kirjoittaa ohi aiheesi, mutta menköön nyt :)
Hyviä pointteja! Kyllä minäkin laittaisin (ei-keuhkovammaisen) silti mieluummin hyvään karsinatalliin kuin huonoon pihattoon. Ja mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Elämä on valitettavasti kompromisseja ja totta puhuen minun pitäisi opetella vähän pois tästä hemmetin perfektionismista.
PoistaJa vaikka olen kunnon laumojen kannattaja niin olen todennut saman, että varsinkin täyshoitotalleilla on tosi vaikea saada toimivaa laumaa. Pihatto, jossa Ruusa oli ennen nykyistä paikkaa, oli siitä erinomainen/surullinen esimerkki. Siitä opin myös, etten enää koskaan vie ponia paikkaan, jossa kengättömyys on pakollista. Siinä menee kukkahattuilu jo niin pitkälle, että se kääntyy hevosta vastaan, jos kengättömyys ei sovikaan hevoselle.
"Täytyy nyt myöntää, ehkä jälleen kerran, että kaikki kategorisointi ärsyttää. Ärsyttää, että on kukkahattutätit ja ne muut. Ärsyttää, että on operantteja harrastajia. Että on termejä kuten negatiivinen vahviste.
VastaaPoistaÄrsyttää, että yhtäkkiä se, miten on aina tehty, vaikkei kaikkien toimesta, on yhtäkkiä uutta ja ihmeellistä, koska joku keksi antaa sille hienon nimen.
Ärsyttää kaikki vastakkain asettelu ja loputon vääntö. Jos se ei ole kukkahattu vastaan se toinen, jota en edes tiedä mikä se on, niin sitten se on tallinpitäjä vastaan hevosen omistaja. Se voi myös olla vuolija vastaan kengittäjä.
Eniten tässä kaikessa ärsyttää se, että kaikessa paremmuudessaan ja luonnollisuudessaan, on alkanut tuntua, että tämä ryhmä kylvää eniten riitaa ympärilleen. Tämä ryhmä arvostelee ja moittii eikä näe kuin putken läpi kohti omaa mielipidettä. Silloin on jotain hyvää ja kaunista pahasti pilalla. Se ärsyttää.
Ärsyttää, että paineet olla hyvä hevosen omistaja, hyvä tallinpitäjä, hyvä ihminen, alkavat olla kohtuuttomat. Ja siinä sivussa kärsijän roolissa on taas se, jonka parasta ajatellaan. Rentous, se on kaikkein tärkeintä.
Hevonen voi juuri niin hyvin, kuin sen omistaja. Hevonen voi juuri niin hyvin, kuin se joka sen arkea pyörittää (tallinpitäjä). Sillä, onko hevonen tallissa tai pihatossa, on merkitystä, mutta hyvin vähän rentouden rinnalla...tai rentouden hinnalla. Ei ole yhtä ilman toista.
Aiemmin ajattelin kuuluvani kukkahattutäteihin, mutta kaiken ärtymyksen saattelemana olen päättänyt ryhtyä rentoilijaksi."
Tämä ei ollut kritiikki sinua kohtaan :) Tämä oli ote luonnoksena leijuvasta tekstistäni..kun taas kerran kilahdin. Jotenkin se sopi tähän..tai sitten ei, mutta tulipa mieleen.
Harva tekee yhtä paljon poninsa eteen, yhtä sydämellä, kuin sinä. Keep up the good work!
Tekstissäsi oli monta hyvää ja tärkeää pointtia. Rahaa on ottamassa jos jonkinlaista asiantuntijaa, puolin toisin. Toivoisin, että oma ääni olisi meillä kaikilla niin vahva, ettemme taipuisi ja uskoisi kaikkea, mitä gurut meille opettavat. Toivoisin, että jokaisen hevosen olisi hyvä olla. Että meillä kaikilla olisi se meidän oma tapa, joka sopisi sen hetkiseen tilanteeseen parhaiten.
Heh, minulla on tuostakin näkökulmasta roikkunut teksti pitkään luonnoksissa. Hevosiahan voi todellisuudessa hoitaa monella eri tavalla, jotka ovat hevosen kannalta ihan hyviä. Tämä teksti nyt tietysti on vähän kärjistetysti kirjoitettu, mutta toivoisi, että hevosenpito kuitenkin lähtisi siitä, mitkä ovat hevosen tarpeet.
PoistaRentoilu kuulostaa hyvältä. Mitenköhän sitä oppisi? Voisikohan ponini paremmin, jos lakkaisin pingottamasta? Tuntuu, että niillä ihmisillä, joilla on vähemmän perfektionistinen asenne hevosenpitoon, on kuitenkin terveemmät hevoset.
Yhden ex-tallinpitäjän kanssa juteltiin juuri, että jokaisessa täyshoitotallissa tehdään jotain eri tavalla kuin itse haluaisi tehdä. Hän totesi, että ehkä kuitenkin on parempi opetella sietämään niitä "väärin" tehtyjä asioita kuin tehdä kaikki itse omassa tallissa omasta mielestä täydellisesti - ja sairastua burn outiin.
Siinä missä olet päättänyt rentoilla niin voin kertoa, että ei johda mihinkään. Ei minusta taida olla siihenkään. Saa nähdä. Juuri yhden tutun kanssa puhuttiin, kuinka näillä rentoilijoilla on aina terveet hevoset. Vai hevoset, joiden vaivoja ei nähdä? JA taas ärsyttää =D
PoistaTuo ex-tallipitäjä oli oikeassa, huomaan sen itsestäni. Siinä toinen syy tavoitella tätä rentoilijan leimaa muita leimoja enemmän. Ehkä siinä myös se perimmäinen syy kaikkeen ärsyyntymiseen ja kilahteluun, kuka tietää :)
Niin, itse asiassa silloin kun yritin tuota rentoilua ollakseni vähemmän hysteerinen, tapahtui sellainen juttu että ponini terveys meni. Niin että ehkä en sitten kumminkaan sitä enää kokeile. Ehkä jossain toisessa elämässä sitten.
PoistaLuulen, että tallinpitäjänä minäkin stressaisin itseni vielä enemmän tärviölle. Mutta silti haluaisin kokeilla. En välttämättä ottaisi toisten hevosia, jos ei rahan takia olisi pakko. Sitten voisin rentoilla omieni kanssa sen verran kuin voisin itselleni sellaista suoda.
Mainittu tallinpidosta luopunut todellakin piti hevosia kuin kukkia kämmenellä. Hän hoiti niitä osittain eri tavalla kuin minä hoitaisin (karsinatalli, pienet tarhat), mutta hän hoiti hevoset hemmetin hyvin ja niistä huokui tyytyväisyys. Harmi vaan, että tallinpitäjä itse väsyi siihen hommaan.
Sana kukkahattutäti nostaa mulla välittömästi karvat pystyyn sillä ensimmäinen ajatukseni on se negatiivinen klisee pyylevästä 45-vuotiaasta Mirvasta joka pyörittää narua, ei kengitä huonokavioista hevostaan "kun se on luonnonmukaista" eikä vaadi hevoselta mitään = hevonen on täysin kuriton, kamala ratsastaa ja hankala käsitellä.
VastaaPoistaMutta tietyllä tavalla kukkistelu on hyväksi. Kun sen tekee oikein.
En ole itse koskaan ajatellut kuuluvani kukkiskastiin vaan olen se koulutuuppari joka haluaa hevosen kulkevan oikeanlaisessa peräänannossa, treenata ja edistyä. Mutta kun pääsee muualle käymään ja katsomaan ja näkemään niin yllättäen sitä alkaa miettimään ettei niin kaukana olekaan kukkiksesta. Niin rumaa ja väkivaltaista ratsastusta kun näkee niin alkaa omat satunnaiset raipankäytöt (oikeassa tilanteessa) ja hetkelliset kädellä ratsastamiset tuntumaan todella mitättömiltä asioilta! Nyt kirjoitin tämän kommentin kännykällä ja unohdin jo puolet mitä mun piti sanoa enkä muista puoliakaan mitä olen jo kirjoittanut MUTTA. toivottavasti löysit pointin! :D
Tuota mainitsemaasi ryhmää varten kukkahattutäti-termi on varmaan alun perin luotukin, mutta sittemmin siitä on tullut vähän sellainen lyömäase, jolla mitätöidään keskustelukumppani, kun tämä yrittää puuttua asiattomaan hevosenkäsittelyyn.
PoistaKaikki "kukkahattuilu" ei kyllä mene oikein minullakaan jakeluun. Vaikka tässä nyt kovasti luettelen ihanteitani hevosenpidossa niin pitäisi aina katsoa sitä hevosta. Jos ihanne ja hevosen tarve ovat ristiriidassa niin minusta pitäisi mennä sen hevosen mukaan kuitenkin. Esim. jos minulle sattuisi poni, joka kerta kaikkiaan ei viihdy pihatossa niin totta kai veisin sen sitten karsinatalliin.
Ratsastuksessa varmaan jokainen sortuu tai ainakin on joskus sortunut vähän turhan kovaan voimankäyttöön. Mutta jos ihminen esim. tosiaan tarjoaa ratsutuspalveluita niin toivoisi, että hän osaisi ratsastaa myös ilman tarpeetonta väkivaltaa.
Minulta taitaa löytyä myös foliohattu ja se on oikeastaan ihan hyvä näillä keleillä. Se lämmittää :)
VastaaPoistaXD Foliohattu on näillä keleillä varmasti lämpimämpi kuin kukkahattu, joka sopii ehkä paremmin kesälaidunoloihin.
PoistaMinullakin on ollut halu oppia siten, että se olisi hevosen kannalta hyvä. Jokaisella opettajalla on ollut jotain annettavaa, olipa se sitten se oivallus, etten ainakaan niin halua ratsastaa kuin opettaja opettaa tai se, että ymmärtää opetuksen myötä, miten vähän itseasiassa sitä osaakaan ja kas opetus avaa oven taas uuteen oppimisoivallukseen.
VastaaPoistaSen olen oppinut myös, etten sulje ovia oppimiselle liian ahtaalla asenteella opetusta vastaan. En ole pitänyt nypläyksestä, tavasta ratsastaa ohjilla, mutta miten olen käytännössä ratsastanut. Juurikin ohjilla, tukeutunut niihin. Nyt tästä vähitellen on taas yritetty oppia pois. Oivaltanut puolipidätteen käytön, miksi sitä tarvitaan, ei vain se, että opettaja sanoo pidätä. Paljon perusteita, mihin olen opetusta saanut, mutta nyt on opettajana henkilö, joka on niin tarkka, ettei mikään tai mitään jää huomaamatta. Armotonta virheiden korjausta ja oivalluksia, perusteellista opetusta. Perusteluja, miksi suoritan tehtävän ei vain se, että miten hevonen reakoi, miten se käyttää lihaksiaan ja ratsastaja jää yksin ilman ohjeita, että miksi, missä ja miten toimia.
Minulle on ollut oivallus se, että puolipidäte voi olla nypläystä silloin kun se tehdään ilman näkyvää syytä ymmärtämättä, miksi käytetään pidätettä ja missä vaiheessa ei vain varmuuden vuoksi kun hevonen ei toimi halutunlaisesti ja sitten alkaa pidätteen käyttö vain kokeillakseen tuleeko sillä tulosta ja mikä on tavoite, miten haluaa hevosen reakoivan. Mistä johtuu, että hevonen ei toimi ja miten lähteä korjaamaan päästäkseen haluttuun lopputulokseen. Ja mikä on se haluttu lopputulos. Nämä ovat olleet minun omia virheitäni ratsastuksessa. Käyttänyt puolipidätettä ymmärtämättä, miksi sitä edes käytän, vähän niinkuin varmuuden vuoksi korjaamaan virhettä jos se olisi tämä ruuvimeisseli kun itseasiassa oikea työkalu olisikin ollut kuusioavain. :D
Sepä se, kun koko ajan oppii lisää ja joutuu sitten poisoppimaan siitä, mitä ei enää pidäkään oikeana. Ratsastus on kyllä vähän sellainen laji, että siinä ei ihan absoluuttista oikeaa taida ollakaan. Mutta tahallinen väkivalta on kyllä minusta väärin. Ei ihminen opi, jos ei tee virheitä, että sikäli pitäisi olla myös itselleen armollinen.
PoistaMinä olen myös miettinyt tuota puolipidätteen käsitettä. Jotkut kun ovat sitä mieltä, että niitä pitäisi tehdä koko ajan (kädellä), leikkiä kuolaimella, että hevonen pysyy kuulolla. Mutta jos koko ajan häpeltää niin mistä hevonen tietää, koska ratsastaja oikeasti haluaa jotain ja koska hän vain "juttelee"? Sitä olen miettinyt.
Wau, hieno ja mielenkiintoiselta vaikuttava blogi! Jään todellakin seurailemaan, vaikuttaa lupaavalle. :)
VastaaPoistaKiitos! Tervetuloa seuraamaan. Sinulla on myös tosi hieno blogi!
PoistaHyvä teksti ja mielenkiintoinen blogi! :)
VastaaPoistaOma nuori ruunani muutti tutulle maneesitallille alkusyksystä. Olin ajatellut sen olevan tämän talven pihatossa, mutta asiat ei menneetkään niinkuin Strömsössä eli sitä toimivaa laumaa ei löytynyt. Siinä vaiheessa luovutin ja hevonen siirtyi karsinaan. Nyt olen vakuuttunut siitä että se itse asiassa voi karsinassa paremmin, kun on oma karsina jossa levätä ja syödä. Tarhakaverina on toinen nuori ruuna jonka kanssa ovat ihan majakka ja perävaunu. Hyvällä säällä hevoset tarhaavat ihan iltaan asti (päivällä syövät päiväheinät karsinoissaan) mutta huonolla kelillä ne tulevat ajoissa sisään. Välillä - perinteisenä kokopäivätarhauksen kannattajana - huomaan murehtivani noita lyhyiksi jääviä tarhauspäiviä (näillä keleillä..) mutta hevonen tuntuu nyt tosi tyytyväiseltä ja rennolta ja työskentelee mielellään.
Kun mietin meidän tulevaisuutta ratsukkona vuosi sitten, pohdin mitä haluan hevoseltani ja harrastukselta (pehmeyttä, läsnäoloa tilanteessa kuin tilanteessa, valmennusta hevosen ehdoilla) ja valitsin tutun valmentajan jonka tiesin pystyvän auttamaan ratsukon molempia osapuolia tässä matkan varrella.
No, tekstistä nyt tuli vähän tuollainen hurskasteleva, mutta älyttömän hyvää keskustelua se on herättänyt.
PoistaToimiva lauma on kyllä ihan ehdoton edellytys pihaton toimivuudelle. On se tärkeää tietysti karsinatallissakin, mutta pihatossa hevonen ei pääse huonoa laumaa pakoon mihinkään. Sellainen on hevoselle hirvittävän stressaavaa. Kokemusteni perusteella suhtaudun nykyisin kyllä varauksella isojen laumojen vuokratalleihin, kun niissä kuitenkin on yleensä vaihtuvuutta.
Pääasia on totta kai se, että hevonen on tyytyväinen!