torstai 29. tammikuuta 2015

Pihaton kiusankappale

Ihan ensimmäiseksi haluaisin kiittää kaikkia edelliseen viestiin kommentoineille mahtavasta tuesta ja tsemppauksesta.

Itsesäälipurkaus alkaa vähitellen mennä ohi ja olen todennut, että päivä kerrallaan. On tavallaan vapauttavaakin ajatella, että poni elää jatkoajalla. Kun jokainen päivä on ekstraa, ei tule niin stressattua pikkuasioista. Jos jotain tulee niin sitten tulee.

En ole esimerkiksi pounin kinttuja hoitanut mitenkään (paitsi silloin tällöin hieronut) - tosin ryhdyin noudattamaan tätä hoitamattomuuden ideologiaa jo joulukuun alkupuolella. Tästä ei ole ollut ainakaan haittaa, sillä murheenkryynikintun jännetupesta on hankkarivammasta kielinyt neste viimein kadonnut ja poni liikkuu tavallisen hienosti. (Paitsi nyt kun kehuin niin jotain varmaan tulee.)

Piehtaroinnin jälkeen poni on usein fiksuimman näköinen, eiku...

Viimeksi julkaisemani masennustekstin kirjoitin eräänä päivänä, kun Ruusan hengitys oli niin huonona, että koin olevani karmea eläinrääkkääjä.

Sitten kokeilin pukea ponin ohuempaan loimeen. Ohuempi loimi, parempi hengitys.

Ennen Ruusa on kestänyt paremmin yli- kuin aliloimitusta, mutta näemmä tässä tilanteessa on parempi vaikka olla vähän viluinen kuin yhtään kuumissaan. Mieluiten tietysti pitäisin kokonaan ilman, mutta ponin aasinkarvassa on enemmän pituutta kuin tiheyttä ja kaikki sade menee välittömästi iholle asti.

On huomattava, että arviot rimpulan hengityksen tilasta perustuvat tarha- ja käytävähavaintoihin. Ohjattua liikuntaa ei ole ollut aikaa tarjota eikä se ole tuntunut välttämättömältäkään. Ruusa on nimittäin jonkin verran kunnostautunut omatoimijumpassa.

Jälleen yksi harvinaisen laadukas kuvakaappaus videolta.

Tarhajumppaan kuuluu pääosin ravipainotteista haahuilua. Lisäksi on havaittavissa, että Ruusan sisäinen orivarsa on herännyt. Kyseinen sisäinen orivarsa aktivoitui viimeksi kesällä 2013, jolloin sen herätti Ruusan painikaverina ollut pikkuori (maitovarsa).

Pomohevonen on niin sanotusti höllännyt rimpulan liekaa sen verran, että poni on uskaltautunut ruveta aikamoiseksi kiusankappaleeksi. Kiusankappale roikkuu pomohevosen naamassa ja hyppii sen edessä pystyyn.

Aina silloin tällöin kiusankappale saa tahtonsa läpi ja pomohevonenkin äityy leikkisäksi.

Johtohahmo ei sentään ole kahden hevosvoiman laumassa vaihtunut, vaan Ruusa on edelleen väistävässä asemassa esim. heinäkasalla. Kasalta ajamiseen on kyllä syytäkin, koskapa Ruusalla on ilmennyt vakavia vaikeuksia erottaa ruokapöytää vessasta.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ruusa on aina niin kuvauksellinen... Tarkoitit varmaan tuota ylempää kuvaa. Siinä se taitaa yhtä aikaa heittää päätään ja ravistella piehtaroinnin jälkeen. Kannattaa ottaa ne piehtarointikuvat vasta ravisteluvaiheessa. :D

      Poista
  2. Ihana Ruusa! Ja ihana uhmaikä, niin leikkimisen kuin ruokailutapojenkin suhteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauankohan tällainen uhmaikä kestää? Ruusanhan pitäisi olla jo viittä vaille aikuinen. Ei sillä, minua henk.koht. ei häiritse muu kuin tuo heiniin pissailu ja se kyllä ei taida loppua ennen kuin kuolo korjaa - tai heinät pannaan laatikkoon.

      Poista
  3. Hienoa kun menee paremmin ja ihana Ruusa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, meneekö objektiivisesti tarkasteltuna kovin paljon paremmin, mutta olen päättänyt asennoitua asiaan eri tavalla. Tai no, meneehän tässä sen verran paremmin että maha ja jalat ovat paremmat, samoin kuin ponin ja tarhakaverin välit. Poni vaikuttaa kovin tyytyväiseltä elämäänsä.

      Poista