Silloin aina tajuaa, että tällaista harrastaminen voisi olla, jos ei olisi omaa ponia. Tallilta lähtiessä ei tarvitsisi miettiä, mikäköhän sillä ponilla nyt mahassa kipristää ja mitä asialle pitäisi tehdä. Ja olikohan se poni tänään jotenkin vaisunoloinen, lienee sairas muutenkin.
 |
| Voisiko se olla esimerkiksi tällainen? Mieluiten joko tässä värissä tai mustana. |
Rahaakaan ei palaisi niin paljon, kun harrastaisi muiden eläimillä. Klinikkareissuilla avautuisi jonkun toisen lompsa - eikä minun ehkä tarvitsisi lähteä ollenkaan. Tallilta voisi ilman huonoa omaatuntoa olla poissa vaikka viikon putkeen, jos motivaatio sattuisi katoamaan. Päävastuussahan olisi joku muu.
Niin, ehkä sellainen omahevoseton harrastaminen voisi olla ihanan helppoa ja kevyttä.
Mutta miksi sitten koko ajan himoitsen itselleni toista murheenkryyniä (ja kuvittelen, että se toinen olisi sitten terve eikä aiheuttaisi huolta ja murhetta)?
Hirveä palo hankkia rimpulan rinnalle joku, jolla voisin ratsastaa vaikka joka päivä. Ah, jokapäiväistä ratsastusta. Sellaisella ponilla, jonka asioista saisin päättää kokonaan itse.
Tilannetta ei lainkaan helpota se, että kaverit ostavat koko ajan uusia hevosia. Ja onhan minullakin vuoden verran ollut kaksi ponia. G:n menetettyäni minusta totta puhuen on koko ajan tuntunut kuin harrastuksesta puuttuisi puolet.
Voiko tässä enää muuta sanoa kuin että ei hevoshulluutta ja hevoskuumetta turhaan kuvailla sairaustermein.
Ihan realistisesti ajatellen ponin kokoiseen hukkainvestointiin tarvittaisiin tilinauha, joka näyttäisi palkkakauden lopussa vähän nykyistä tuhdimpia lukuja.
Silti yllätän itseni jatkuvasti selailemasta myytävien ponien palstoja. Ruusan tallillakin olisi paikka vapaana...
Kuka sitä koskaan tietää, milloin tavoitan hulluuden seuraavan tason. Sen maniavaiheen, jossa jalat lopullisesti irtoavat maasta. Sen vaiheen, jolloin yhteys tilinauhan lukemien ja tädin ajatusten väliltä fataalisti katkeaa. Sitä tai lottovoittoa odotellessa unelmat elävät.
 |
| Toisaalta tämäntyyppinenkin voisi olla kiva. Ehkä jopa hevoskoossa? |
Sinun sairautesi on sentään vielä lievällä tasolla. :D
VastaaPoistaTerveisin viiden hevosen omistaja...
Tätä vähän rajoittaa se, ettei ole omaa tallia. Jos olisi niin minullakin olisi varmaan jo useampi... Juurikin joku 3 - 5 olisi minusta sopiva määrä.
PoistaJoo , anna mennä! Elämä on lyhyt ja kadut muuten :)!!
VastaaPoistaHmm, tämä nyt ei varsinaisesti auttanut pitämään jalat maassa... Mutta voi olla, että oikeasti hankin jossain vaiheessa sen toisen. Polttelee pahasti.
PoistaMinäkin olen löytänyt itseni taas pikkuhiljaa haavemaailmoista.... ;) Toistaiseksi ne päättyvät pessimistiseen toteamukseen pääni sisällä: "ei mikään kuitenkaan ole sen paremmin" "se sairastuu kumminkin" "kokoajan on rahat lopussa". Toistaiseksi järjenääni on suurempi siis... Mutta vähän jo pelottaa. :D
VastaaPoistaNyt kun laitoit kuvan tuollaisesta ruunivoikosta, olisi aika hieno. :)
Kyllä tuollainen ruunivoikko cobi olisi aika päheä! En ole tainnut Suomessa nähdä, mutta Walesissa niitä näyttää jonkin verran olevan, monessa luokassa oli parikin.
PoistaIlman omaa hevosta oleminen on loppujen lopuksi aika vaikeaa, kun on tottunut. Vaikka on näitä murheita niin silti on ihanaa, kun tallilla odottaa se oma kullanmuru.
Tämä on parantumaton sairaus.
VastaaPoistaMutta kerran sitä vain eletään... ;)
Parantumatonta tosiaan. Kerran eletään, mutta olisihan se kiva jos saisi vähän säästöönkin, että ehkä joku päivä olisi varaa toteuttaa vielä isompi unelma: oma talli.
PoistaOsui ja upposi, just taannoin kaverin tallilta lähtiessä hän sanoi: "Nyt sä voit mennä kotiin eikä tarvitse miettiä mitään poniongelmia..." Ja hyvä niin. Mutta toisaalta...minäkin selaan ilmoituksia. Menisikö se kuitenkaan sen paremmin? Nyt mies on se järjen ääni, joka sanoo että ei mitään ponia. Hän on kyllästynyt hoitamaan vaivoja ja kuskaamaan klinikalle - ratsastaa voi muidenkin hevosilla.
VastaaPoistaJouduitteko siis luopumaan siitä ponistanne? Surku juttu.
PoistaKun ensimmäistä poniani olin ostamassa, yksi kaveri kysyi, miksi sen pitää olla oma, kun voi vuokratakin. No, miksi ihminen nyt ylipäänsä haluaa jotain omaa. Oma nyt vaan on eri asia kuin muiden. Oma on oma. Ratsastaa voi muidenkin hevosilla, mutta...
Joo, syyskuun alussa. Alkoi olla liikaa vaivoja, kun kinnerpattien ja kissing spinesin (+ satunnaisen etujalkojen ontuman, joka ehkä johtui jommasta kummasta?) lisäksi vielä takapolvet alkoivat vaivata.
PoistaLuulen kyllä, että miehelle on turha selittää. Hän katselee asiaa varmaan eri näkökulmasta. Etenkin, kun haluaisin ostaa shettiksen (joita meillä aiemmin oli) eikä niillä voi aikuinen ratsastaa ;)
Voi surku, mutta eipä tuollaisessa tilanteessa enää ole paljon muuta tehtävissä.
PoistaLuulen, että ei-hevosihmisen on mahdoton ymmärtää näitä juttuja, koska ne eivät millään tavalla perustu järkeen vaan puhtaasti tunteeseen. Minullakin kyllä on kotona tuollainen ilonpil.. eikun järjen ääni.
Tunnen kyllä sellaisiakin, jotka eivät ihan joka ponihankinnasta konsultoi puolisoaan. Sitten jos tämä jossain vaiheessa äkkää tontillaan vieraan näköisen eläimen, voi aina sanoa, että onhan tuo nyt täällä ollut jo kauan... ;)
No hulluinta tässä on se, että mies on oikeastaan innokkaampi ratsastaja kuin minä (mulle käy shettiskin oikein hyvin)! Mutta ei hänkään sitä joka päivä jaksa, joten ei kaipaa omaa, kun tosiaan muidenkin hevosilla voi ratsastaa.
PoistaHmm, tavallaanhan mies on tietysti oikeassa: jos ratsastaa muiden hevosilla, pääsee oikeasti ratsastamaan. Oma hevonen voi olla määrittämättömän kauan saikulla, ratsaille ei pääse ja silti hepo on hoidettava...
PoistaMinäkin olen kyllä sen verran innokas ratsastaja, että haluaisin nimenomaan itselleni ratsuksi soveltuvan ponin. Ruusa on harmillisesti turhan pieni, mutta ei sentään niin pieni, että ratsastamiseni sillä menisi eläinrääkkäyksen puolelle.
Ihana kirjoitus ja ihania kommentteja :) Ponit vaan on <3
VastaaPoistaKiitos! Ja todellakin, ponit on. Ja ilmeisesti en ole yksin tämän "sairauden" kanssa...
PoistaKaksin aina kaunihimpi... vai miten se meni?
VastaaPoistaTarvitset kyllä ratsun, pienen hevosen tai ison ponin. Vaikka kyllä munkin hevosilla saa käydä.
(ja ei ole murhetta mihin ne pennosensa sitten tuhlaisia, kaikki menee varmasti)
ps. se ori olisi edelleen myytävänä. Lupaan tulla hyppäämään sillä!
Arvaa vaan kuinka se sinun toisen hevosen hankinta heitti bensaa liekkeihin tässä ponikuumeessa! Hulluuden seuraavaa tasoa odotellessa käyn oikein mielelläni ratsastamassa Aischalla, Giolla ehkä sitten joskus kun se on vähän aikuisempi... ;)
PoistaP.S. Ei minulle oria kiitos, Ruusalla on tarpeeksi vahvat kiimat ilmankin. Tamma sen pitää olla ja mielellään welsh.
Tosi kiva kirjoitus ja liippaa läheltä omiakin tuntemuksiani! :) Minä tosin en ole toista hevosta hankkimassa, vaan seuraajaa menetetylle. (Ja haaveissa kyllä on se oma tallikin ja sinne pari hevosta, mutta ehkä se haave on vielä turhan kaukana todellisuudesta :D)
VastaaPoistaEi-hevosihmiset eivät tajua (kuten mieheni), että se oma ja hoito- tai vuokrahevonen ei ole ollenkaan sama asia. Joo, muiden hevosia voi samalla tavalla käydä ratsastamassa, rahat säästyy, ei ole murheita ym ja järjellä ajateltunahan omassa ei ole mitään järkeä. MUTTA silti. Oma on aina oma. Siinä omassa vaan on jotain, ei sitä edes osaa (etenkään ei-hevosihmisille) selittää :) Ehkä se kokonaisvaltainen huolehtiminen, asioista päättäminen, tuntemaan oppiminen jne on omassa se juttu, en tiedä, ei tätä hulluutta voi selittää :D
Kyllä se oma vaan on oma, ei sitä voi selittää järjellä. Varmaankin oman "omuus" liittyy siihen suhteen luomiseen. Ei sillä, olen saanut läheisiä suhteita myös muiden omistamiin hevosiin.
PoistaMutta kun se eläin ei ole oma, kaikki riippuu omistajasta. Omistaja voi koska tahansa esim. päättää myydä hevosen. Tai ehkä itse muuttaa ja haluaisi hevosen mukaansa, muttei saa. Tämä itse asiassa oli yksi ratkaiseva tekijä siinä, että ostin Ruusan emän itselleni: halusin sen mukaani, kun muutin. Ja halusin siitä varsan. Enkä kovin paljon innostu ylläpitojutuista.