Pitkien ohjien paluu

Kun omistaa sairaalloisen ponin, pienikin parannus olotilaan on iso ilon aihe. Tänään olin iloinen siitä, että ponin sieraimet pysyivät levossa normaalimitoissa eikä kevyestä jumpasta palautuminen tuottanut ongelmia.

Jumppa aloitettiin perinteiseen tapaan eli vapaavalintaisella verryttelyillä vapaana. Ponin valitsema koreografia meni näin: ravia niskoja nakellen, piehtarointi ensin vasemmalla ja sitten oikealla kyljellä, siitä suoraan pukkilaukkannosto ja lopuksi vielä pari ympyrää laukassa.

Alkuverryttelyä Ruusan tapaan. Kevätkin lällätti "aprillia, aprillia", kun taivaalta putoili lumihiutaleita.

Tämän verryttelyn jälkeen lihakset olivat sopivassa lämpötilassa kohdatakseen pitkästä aikaa pitkät ohjat.

Kentän laidalle kerääntynyt runsaslukuinen yleisö (3 ihmistä) odotti Ruusan ja ajo-ohjien jälleennäkemiseltä vähintäänkin jännittäviä askelkuvioita, mutta poni olikin suorastaan epäilyttävän rauhallinen. Olikohan se sittenkin kipeä?

Käynnissä sillä näköjään on välillä aika itseensä tyytyväinen ilme (huomaa elvis-huuli). Täti säätää jotain ohjien kanssa. En ole uskaltanut ottaa ohjia kovin lyhyiksi, joten poni kulkee aika pitkänä, mutta haitanneeko tuo tässä vaiheessa?

Poni ei yhtään vimpuloinut, kiemurrellut, noussut takajaloilleen tai edes peruuttanut. Muutaman kerran pysähtyi luvatta, mutta lähti pyynnöstä liikkeelle ilman draamaa. Oma eteenpäinpyrkimys jätti toivomisen varaa, mutta poni kuitenkin lantusti ympäri kenttää suunnilleen ohjastajan ohjeiden mukaan.

Sain Ruusan jopa ravaamaan kokonaisen ympyrän! Tämä on todellinen saavutus silloin, kun ponilla on tahmaa tassuissa. Siihen oli hyvä lopettaa.

Pokkariin tottumattomalla kuvaajalla ei ihan ajoitus osunut ravissa, mutta pääasia, että on kuvia. Täti noudattaa ohjetta, jonka mukaan ravissa ei itse ravata vaan harpotaan, jotta ohjastuntuma säilyy tasaisena.

Sain yhden yleisön jäsenen jopa kuvaamaan meitä, kiitos hänelle. (Sivumennen sanoen tällä nykyisellä tallilla ehkä parasta ovat ihmiset, ja tämä on epäseuralliselta ihmiseltä aika paljon sanottu.)

Kuvissa näkyi jo aiemmin ongelmaksi kokemani suutuntuma. Poni edelleen vastustelee kuolainta availemalla suutaan, vaikka omasta mielestäni pystyin pitämään tuntuman tällä kertaa aika mukavana. Tai no, kyllä poni kai tuntuman jo jotenkin hyväksyy, mutta heti kun ohjalla pyytää jotain, ponia alkaa ahdistaa.

Tässä näkyy, että heti kun tekee pidätteen, ponilla aukeaa suu.

Ohjaustehostinkin puuttuu edelleen, joten kääntäessä joudun helposti ottamaan ohjasta liikaa. Olemme harjoitelleet kevyitä sivulle vieviä apuja lyhyillä ohjilla, mutta lukemattomista harjoituskerroista ja porkkanalla palkitsemisesta huolimatta en ole saanut Ruusaa hoksaamaan, että sen kannattaisi myödätä pienelle paineelle.

Löytäisimmepä jonkun hyvän ajo-open, joka neuvoisi tästä eteenpäin.

P.S. Menimme me toiseenkin suuntaan, vaikka kuvat ovat vain vasemmasta kierroksesta. Itse asiassa tämä kierros on aiemmin ollut ponille hankalampi, nyt ero on jostain syystä vähän tasoittunut.