Ei ihan kuin Strömsössä, mutta sitten taas melkein

Kun poni menee kentällä harjoitusaisojen (=kaksi risukasasta tempaistua käppyrää) kanssa kivasti ja ensimmäinen ohjasajomaastokin on kaverin kanssa tehty, seuraava askel on luonnollisesti suunnata maastoon "aisojen" kanssa yksin.

Eilen lähdimme tällaisella varustuksella ensimmäistä kertaa kauemmas kuin tallinpihan ympäri. Tai ihan täysi varustus ei ollut, koska yksi "aisa" katkesi jo ennen kuin pääsimme pihasta. Matkaan lähdettiin siis vain yksi ponin vetämä risu maata raapien.

Kaikki meni ihan kivasti - kunnes tultiin naapuritallin kohdalle.

Kentällä käyskennellyt puoliveriratsu ei reaktiosta päätellen ollut koskaan ennen nähnyt pikkuponia, joka vetää perässään risua. Pienimuotoinen slaagi huipentui äänekkääseen varoitustöräykseen.

"MISSÄ PALAA?!", säikähti rimpula tajuamatta, että töräyksen syy oli se itse.

Koska ei muutakaan syytä varoitukselle keksinyt, Ruusa arvioi vaaran lähteeksi kaukana pellolla työskentelevän traktorin.

Ilmeisesti eteneminen jonkin verran haittasi traktorin tuijottelua ja töristelyä, koskapa loppumatka meni ponia eteenpäin käskiessä. Tai ainakin siihen asti, kun käännyttiin takaisin. Takaisin kääntymisen jälkeen ohjastajan tehtäväksi jäi vauhdin himmailu.

Tämänpäiväistä menoa.
Tarkkasilmäisimmät lukijat saattavat havaita varustemuutoksia.
Olemme ottaneet taas käyttöön rintavaljaat ja
kuolain on vaihtunut fullcheek-kolmipalasta muoviseen Novaan tuteilla.

Omnomnom. Ruoho on parasta huumetta.

Poni luopui ryöstäytymispyrkimyksistään, kun pari tallikaveria tuli vastaan. Tuttujen toverien rinnalla Ruusalla ei ollut enää mitään hätää - jos akuuttia ohitustarvetta ei lasketa.

Voisi ehkä rehellisyyden nimissä sanoa, että eilinen maastoretki ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Niinpä sama reissu otettiin uusiksi tänään. Aisantapainen tosin jätettiin suosiolla tallille.

Sen jälkeen, kun ponista alkukiemurtelujen jälkeen löytyi jonkinlainen maastoonpäinpyrkimys, lenkki meni oikein kivasti. Traktorikin sai tehdä työtään pellolla ihan rauhassa, kun ei ollut lajitovereita töräyttelemässä ponille ylimääräisiä kierroksia.

Toki menomme vielä hiukan muistuttaa juopuneen askellusta, mutta ei tässä mitään tyylipisteitä kalastellakaan. (Vaikka olisihan se sitten kärryjen kanssa kiva, jos ajopelin molemmat pyörät pysyisivät tien puolella.)

Salainen haaveeni on ryhtyä sovittelemaan rimpulan perään jotain renkaallista jo ensi viikolla. Haaveen toteutuminen toki riippuu vahvasti apukäsien saatavuudesta. Jostain syystä vapaaehtoisten jonoa ei ole vielä näkynyt.

Asiasta kolmanteen. On se aika vuodesta, kun ponin halukkuus lähteä tarhasta tädin matkaan lisääntyy eksponentiaalisesti. Ruusan pyydystäminen on harvoin kovin haastava tehtävä, mutta ei poni myöskään aina tule höristen vastaan. Nyt tulee.

Sama ilmiö esiintyi keväisin G:n kanssa. Lievä hapannaamaisuus vaihtui malttamattomiin hörinöihin tarhan portilla.

Luulen, että kevätruoho on paitsi ponille soveltuvaa ravintoa, myös jonkinlainen huume. Eivät ne voi ruohon kutsulle mitään.

P.S. Joku saattoi ehkä huomata, että muutin ulkoasua vähän kesäisemmäksi. Yritin ihan totta tehdä välillä jonkun muun värisen, mutta oranssi tuli.