Toivossa on hyvä elää - vaihteeksi klinikalla

"Mitä epäilisitte, jos tällaisista oireista (toim. huom. puuskutusta ja huonoa palautumista) kärsivä poni tulisi hoidettavaksenne? Mitä elimiä tutkisitte?"

Näin kyseli klinikkaeläinlääkäri opiskelijoilta rimpulan tuoreimmalla vierailulla keskiviikkona. Aika äkkiä opiskelijat keksivät keuhkot ja kivun, sitten tuli tenkkapoo. Täti olisi saanut täydet pisteet, sillä teki mieli nostaa käsi ylös ja huutaa "sydän"!

Ttieto perustui kerrankin nettifoorumien ahkeraan lukemiseen, ei omiin kokemuksiin. Ruusan tapauksessahan sydän on yksi niistä harvoista elimistä, joissa vikaa ei ole ollut. Sydän kyllä pumppaisi hapekasta verta lihaksiin, jos vain hengityselimet kykenisivät hoitamaan oman osuutensa.

Ruusan tutkimukset rajoittuivatkin tällä kertaa etupäässä tähystysletkun työntämiseen ponin hengitysteihin ja näytteiden huuhtelemiseen niistä ulos.

Pakkopilttuun placebo-vaikutus ei tällä kertaa toiminut, vaan poni oli riittävän virkeä ilmaistakseen vahvoja mielipiteitä tutkimustoimenpiteistä.. Se olikin huumattava heti alkuunsa.

Keuhkoröörit näyttivät siisteiltä, matka sinne ahtaammalta kuin toivoisi.

Tädin silmään henkitorvi näytti jopa pahemmalta kuin ennen, mikä ei nostata kovin kummoista toivoa ponin toipumismahdollisuuksista.

Eläinlääkärit kuitenkin toppuuttelivat tädin tuomionpäiväajatuksia. Koska poni ei ole ammattijuoksija, se kuulemma selviytynee normaalista elämästä myös keskivertoa lituskaisemmalla henkitorvella. Voi siis olla jopa mahdollista, että Ruusan hapenottokyky riittää sille varattuihin tädinkuljettimen tehtäviin.

Toivossa on hyvä elää, ainakin parempi kuin epätoivossa.

Hengitysteistä huuhdeltujen näytteiden perusteella heräsi toivo myös siitä, että Ruusa voisi lähitulevaisuudessa olla edes vähän aikaa ilman lääkitystä. Näytteissä oli edelleen liikaa mast-soluja, mutta vähemmän kuin edellisnäytteessä. Viime klinikkareissullahan näytteitä ei ollenkaan otettu, joten vertailukohta on marraskuulta.

Eläinlääkärien mielestä on myös hyvä merkki, että rimpula pystyy kaikista hengityselinsairauksistaan huolimatta edelleen kuntoilemaan. Ettei juoksentelua tarvitse keskeyttää puhalteluun. Henk.koht. luulen, että Ruusa ennemmin tukehtuu kuin pysähtyy kesken hepulin.

Positiivista reissussa oli myös se, että röntgenkuva vahvisti suolen hiekkatilanteen olevan hallinnassa.

Klinikalla oltiin sen verran ajoissa, että Ruusa ehti käydä pienellä kävelyllä ja syödä välipalan kevätauringossa.

Klinikalle saapumisessa on muuten huomionarvoista se, että tällä kertaa emme noudattaneet ns. akateemisen vartin periaatetta. Sen sijaan olimme paikalla peräti 40 minuuttia etuajassa. Selostan seuraavaksi, miten näin pääsi käymään.

Askel 1: Koska prinsessaponi osoitti edellisellä reissulla orastavaa vastahakoisuutta lastautumista kohtaan, lastaustoimenpiteeseen varattiin 15 minuuttia. (Rinsessa tepasteli traileriin lähes vastalauseitta yhdellä yrityksellä.)

Askel 2: Koska Helsingin sisääntuloväylillä on arkiaamuisin aina tuhoton ruuhka, matkantekoon varattiin noin puoli ylimääräistä tuntia. (Tällä kertaa liikenne soljui kuin pendelöijien päiväunissa.)

P.S. Hämmennystä tädissä herätti eläinlääkärin huomautus, että poni on "vielä talvikarvassa". Tämä seikka oli eläinlääkäristä ilmeisen huomionarvoista, koskapa toteamus päätyi paperille asti. Onko tosiaan erikoista, että kylmäpihatossa asuva poni on vielä huhtikuun alkupuolella talviturkissa (se kuitenkin pudottaa karvaa)? Näin äkkiä ajatellen kesäasuiselle rinsessalle voisi tulla öisin vähän vilu, kun lämpötila laskee selvästi pakkasen puolelle.